X-linja suunnittelua

23Ají Anárjiri sanoi:
Näitä pikalinjoja ei tarvitsisi missään nimessä ajaa eri aktuja pitkin, vaan ensin voitaisiin karsia pysähdyspaikkoja.

Mutta juurihan kävi ilmi, että pysähdyspaikkojen karsinta ei mainittavasti nopeuta matkustamista. Pikalinjoja paljon parempi olisi minusta kattavat liikennevaloetuudet busseille ja ratikoille. Ratikoiden pysäkkiväliä voitaisiin karsia samaksi kuin busseillakin matka-aikojen nopeuttamiseksi. Mitä mieltä olet tällaisista keinoista, vai onko sinulla mielessä jotain muita jotka voisivat auttaa?
 
Menemme taas hiukan aiheen sivuun...Mutta ratikat saisivat minustakin kernaasti pysähtyä harvemmin, kumipyöräiset voisivat sen sijaan pysähdellä tiuhemmin, kiskoillakulkeva olkoon se nopea väline! Mutta härkäpäisesti kannatan edelleen ns. pikavuoroja joillekin linjoille, vaikka etuisuusjärjestelmät kokonaisuudelle hyväksi ovatkin.
 
Jos nyt mennän hieman Helsingin ulkopuolelle niin minulla olisi seutuliikenteeseen eräänlainen ehdotus.

2002 kun kaupunkirata Helsinki - Leppävaara aloitettiin monilta Leppävaaran alueen asukkailta loppui vaihdottomat yhteydet Helsingin Töölöön erityisesti Mechelininkadun, Linnankoskenkadun ja Paciuksenkadun varsille, jossa kuitenkin on aika paljon työpaikkoja.

Palvelu heikentyi paljon, sillä ensin täytyy matkustaa liityntäbussilla Leppävaaraan, josta sitten vaihtaa 205:een, jota voi joutua odottamaan laiturilla kauankin jos vaihtoyhteydet ovat huonot. Tämä taas kiertää Perkkaan. Viimeisenä on Itsehallintotien ja Runeberginkadun kautta ajaminen joka taas siirsi vime vuonna lisää matkustajia henkilöauton käytäjiksi, sillä matka-aika Leppävaaran ympäristöstä erityisesti Meilahteen ja Töölöön on tuplaantunut siitä mitä se oli ennen kaupunkirataa.

Tämän takia voitaisiinkiin herättää esimerkiksi linja 204 uudelleen henkiin. Linja kulkisi Leppävaaraan samaa reittiä kuin 20 ja jatkuisi Leppävaarasta Kehä ykköstä ja Turunväylää pitkin Munkkiniemeen, josta Linnankoskenkatua ja Mechelininkatua pitkin Kampin nurkille. Eli linja 20 lakkautettaisiin, jonka matkustajamäärät ovat laskeneet paljon viime aikoina ja sen tilalle tulisi tämä 204, joka edelleen säilyttäisi saman vuorovälin ja samat vaihtoyhteydet juniin Leppävaarassa mutta jatkaisikin edelleen Helsinkiin.
Luulen hyvinkin, että tämä linja voisi siirtää enemmän työmatkailijoita autoista bussiin ainakin tuolla välillä.
 
Vs: X-linja suunnittelua, tai vähän sen sivusta

JT:n idea on hyvä, mutta miten pidettäisiin varmasti tasaiset vuorovälit Leppävaarasta Lähdenrantaan..? Tässä on se kysymysmerkki.. Se pitäisi kuitenkin saada varmasti tasaiseksi vuoroväliksi Leppävaarasta, että junalta tulevat voisivat sitä hyödyntää... Tai sitten niin että linja 20 muutettaisiin Karakalliosta kulkemaan suoraan entisen 20K-linjan reittiä.. Ja 204 yhdessä 26:sen, 21:sen, ja 29:sen kanssa Viherlaakson yhteyksiä paikkaisi..
 
Vs: X-linja suunnittelua, tai vähän sen sivusta

aleo1@luukku.com sanoi:
Tässä on se kysymysmerkki.. Se pitäisi kuitenkin saada varmasti tasaiseksi vuoroväliksi Leppävaarasta, että junalta tulevat voisivat sitä hyödyntää...

Tämä on ihan totta.
Huomasin Vantaan uusista kesäaikatauluista, että kaikilla on Korson kautta kulkevilla bussilinjoilla on useita synkronoituja vaihtoyhteyksiä junaan/junasta. Myös pitkien linjojen 87 ja 731 useille vuoroille Korson asemalla tehty vaihtomahdollisuuksia. Välillä bussi kylläkin voi joutua odottamaankin Korson asemalla 5-10 minuuttia.

Kyllähän se on aika paha arvioida Hki-Leppävaara ajoaikaa eli en sitten tiedä olisiko tuolle 204-suunnitelmalleni mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä Helsingin suunnasta Leppävaaran asemalle samantapainen ajantasauspysäkki niin, että bussi varmasti olisi ajoissa lähtemässä junan tulon jälkeen. Muiden linjojen kanssa tämä linja vaatisi porrastetut vuorovälit vain linjan 26 kanssa Karakallioon. 20/204:sen 20 min vuoroväli taas kun on mahdoton porrastaa linjojen 21 ja 29 yht. 15 min. vuorovälin kanssa.

Nythän tässä vielä muistuikin sekin mieleen, että YTV:n joukkoliikennnesuunnitelmassa oli aikomus jatkaa linjan 20 reittiä Vanhakartanoon ensi vuonna, joten tätä asiaa täytyy vielä miettiä liityntämahdollisuuden ja linjan 20 jatkamisen kannalta suotuisammaksi.
 
Vs: X-linja suunnittelua, tai sen sivusta

JT sanoi:
Kyllähän se on aika paha arvioida Hki-Leppävaara ajoaikaa eli en sitten tiedä olisiko tuolle 204-suunnitelmalleni mitään muuta mahdollisuutta kuin tehdä Helsingin suunnasta Leppävaaran asemalle samantapainen ajantasauspysäkki niin, että bussi varmasti olisi ajoissa lähtemässä junan tulon jälkeen.
Joo, mutta onhan linjalla 270:tä välipiste Leppävaarassa, ja esimerkiksi n. klo 16.20, eilen se taisi olla n. 10 minuuttia myöhässä kyseistä aikapiste-merkinnästä.. Että siksi se on niin paha tehdä Hki-Leppävaara väliaikapisteitä.. Tosin Turunväylä voi nopeuttaa ja sitä kautta ehkä saada tehtyä edes 2-3 minuutin tarkkuudella väliaikapisteen ajan..

Tai sitten 204:nen voisi tokia kulkea aseman kautta, voisi olla iha hyvä mutta sinne vain arvioitu ohitusaika, eikä mitään suplimisia junien kanssa..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
JT sanoi:
Viimeisenä on Itsehallintotien ja Runeberginkadun kautta ajaminen joka taas siirsi vime vuonna lisää matkustajia henkilöauton käytäjiksi

Ihan kuin henkilöauto olisi kovin kilpailukykyinen väline matkustettaessa kantakaupungin aamuruuhkassa? Mistä kaikille parkkipaikat? Busseilla ja ratikoilla on sentään omat kaistansa, jotka nopeuttavat matkaa.
 
Mielestäni linjan 204 sijaan voitaisiin harkita Leppävaarasta Turuntietä Elielinaukiolle ajavien linjojen 231, 248 ja 270 johtamista Topeliuksenkadun ja Runeberginkadun kautta Kamppiin. Nykyiselläänhän em. linjat tarjoavat päällekkäisiä yhteyksiä junan kanssa. Päätepysäkki on aivan rautatieaseman vieressä. Samassa yhteydessä Helsingin sisäinen linja 39 voitaisiin siirtää Elielinaukiolle, jotta Pitäjänmäeltä säilyisi yhteys lähemmäs ydinkeskustaa.
 
Vs: X-linja suunnittelua, tai sen sivusta

aleo1@luukku.com sanoi:
Joo, mutta onhan linjalla 270:tä välipiste Leppävaarassa, ja esimerkiksi n. klo 16.20, eilen se taisi olla n. 10 minuuttia myöhässä kyseistä aikapiste-merkinnästä.. Että siksi se on niin paha tehdä Hki-Leppävaara väliaikapisteitä..

Tätä nimenomaan juuri tarkoitin mutta ilmaisin sen edellisessä viestissäni ehkä liian epäselvästi. Kyllä se niin taitaa olla, ettei edes osaa liityntäliikenteestä voi jättää yhden seutulinjan varaan. Saas nähdä miten esim. 731 pysyy aikataulussa Korson väliaikojen suhteen. Eihän se tietenkään mikään varsinainen liityntälinja ole mutta kuitenkin hoitaa tärkeitä vaihtoyhteyksiä Korson asemalta/-lle.

Miska sanoi:
Mielestäni linjan 204 sijaan voitaisiin harkita Leppävaarasta Turuntietä Elielinaukiolle ajavien linjojen 231, 248 ja 270 johtamista Topeliuksenkadun ja Runeberginkadun kautta Kamppiin. Nykyiselläänhän em. linjat tarjoavat päällekkäisiä yhteyksiä junan kanssa. Päätepysäkki on aivan rautatieaseman vieressä. Samassa yhteydessä Helsingin sisäinen linja 39 voitaisiin siirtää Elielinaukiolle, jotta Pitäjänmäeltä säilyisi yhteys lähemmäs ydinkeskustaa.

Kyllähän tuo Miskankin ehdotus ainakin linjojen 231-270 osalta kuulostaisi ihan hyvältä mutta puutteitakin mielestäni löytyy. Jos tässä nimittäin haluaa päällekkäisyyksiä poistaa, niin eikö linjat 452 ja 453 ole päätepisteidensä kanssa aivan M-junan kanssa päällekkäin. Eli siksi nekin voisi siirtää Kamppiin, mutta tilaa sieltä ei varmasti riitä näille kaikille linjoille. Myös linjat 154 ja 270 olisivat päätteiden kanssa päällekäin.

Mutta jos nyt mennään sitten tarkemmin varinaiseen juttuun eli 200-sarjaan niin pitäisikö sitten linja 205 siirtää Mannerheimintielle ja Elielinaukiolle. Taitaa olla kuitenkin niin, että yksi Leppävaaran seutulinjoista on pakko käyttää päättenä Elielinaukiota palvelun kuin myös tilan kannalta eli se voisi sitten olla 205. Silloin olisi myös Munkan alueella selvä jako seutulinjojen(Mansku) ja sisäisten linjojen(Runeberginkatu).

Pidän kuitenkin edelleen tärkeänä linjaa 204. Se voisi olla aluksi esimerkiksi ihan kokeilumielessä. Muutenkin YTV:n joukkoliikennesuunnitelmassa kerrottiin Leppävaaran alueen kulujen vähentyvän 430 000 eurolla vuodessa. Tämä riittäisi sopivasti ruuhkalinjan 204 ylläpitämiseen. Linjan reitti pysyisi samana, mutta vuoroväli olisikin 30 min. Kolme autoa voisi juuri ja juuri riittää tälle linjalle. Jos linja ei olisi kannattava sen voi poistaa helposti.
 
Nyt ovat arvon keskustelukumppanit eksyneet ajoreitiltä pahemman kerran! Minkähänlaista palautetta Lokki antaisikaan...
Eli puhe on tässä ketjussa käsitellyt pikalinjoja, ja näinollen ehdottaisinkin ruuhka-ajoiksi ajettavan pikaversioita noista eri 200-sarjan linjoista, jolloin siis ihmeellisen monimutkaisiksi muuttuneet Leppävaaran-Meilahden yhteydetkin voitaisiin paikata mukavasti. 452 ja 453 muistaakseni ajavat muutaman x-vuoron suuntaansa ruuhka-aikoina. Näitten linjojen päällekkäisyydestä M-junan kanssa voidaan toki olla montaa mieltä.Pikalinjoille voitaisiin tietysti suunnitella yhteinen terminaalikin, esim. Elielinaukio.
 
Osa linjan 205 lähdöistä voisi tosiaan ajaa ruuhka-aikoina Linnankoskenkadun ja Mechelininkadun kautta esim. K tai Z-tunnuksella. Aamuruuhkassa Leppävaarasta klo. 6.30-8.30 ja iltaruuhkassa Kampista 15.00-18.00 voitaisiin ajaa tätä nopeampaa reittiä. Topeliuksen- ja Runeberginkatujen suuntiin haluaville on Paciuksenkadun pysäkeiltä hyvät vaihtoyhteydet tiheästi kulkevilta linjoilta 14 ja 18. Esimerkkejä Paciuksenkaaren pysäkkiaikataulusta, suunta keskustaan:

6.58(205) > 7.00(18)
7.19(205) > 7.21(14)
7.39(205) > 7.43(18)
7.54(205) > 7.57(18)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
23Ají Anárjiri sanoi:
Nyt ovat arvon keskustelukumppanit eksyneet ajoreitiltä pahemman kerran!
Ihan vain että, pitääkö aina nipottaa..?! Asia kulkee hieman itse asian sivusta, mutta kuitenkin on puhuttu matka-aikojen lyhentämisvaihtoehdoista, ja selvää on se että Lähderannasta Helsinkiin e20+s205 on hitaampi kun pelkkä s204..
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vai vielä nipotetaan...No, kaikkia ei voi miellyttää. Aleo tosin voisi kiinnittää huomiota oikeinkirjoitukseen ja lauserakenteeseen...
Onko muilla lisää ehdotuksia pikalinjaston suhteen? Onko meillä tutkittu koskaan vakavasti kokonaisen pikalinjaston luomista? Pikalinjajärjestelmiä on ainakin Budapestissä, Kööpenhaminassa, Ateenasssa, Tallinnassakin joitakin nopeita linjoja. Nämä siis ulkomaan esimerkkeinä.
 
Viimeksi muokattu:
Nostetaanpas taas tätäkin ketjua esille...

Vaikuttaisi siltä, että osaa linjan 54 ruuhka-ajan vuoroista voitaisiin ajaa esim. tunnuksella 54X vanhaa reittiä suoraan Kehä 1:stä. Vuoroväli ruuhkassahan on 7-8 min, joten jos joka toinen ajettaisiin tunnuksella X, niin linjalle jäisi vielä pääreitille Malmin kautta ex. linjan 522 palvelutaso ja vuoroväli 15 min.
 
Vs: X-linja suunnittelua, tai sen sivusta

JT sanoi:
Pidän kuitenkin edelleen tärkeänä linjaa 204. Se voisi olla aluksi esimerkiksi ihan kokeilumielessä. Muutenkin YTV:n joukkoliikennesuunnitelmassa kerrottiin Leppävaaran alueen kulujen vähentyvän 430 000 eurolla vuodessa. Tämä riittäisi sopivasti ruuhkalinjan 204 ylläpitämiseen. Linjan reitti pysyisi samana, mutta vuoroväli olisikin 30 min. Kolme autoa voisi juuri ja juuri riittää tälle linjalle. Jos linja ei olisi kannattava sen voi poistaa helposti.

Tuolla 430 tonnilla voisi mielummin alentaa vaihteeksi lippujen hintoja, kun tässä nyt on ollut enemmän tuota noususuhdannetta.. Vaikka toki 204 on tärkeä niin 205 ajaa kyllä sen asian. 205:sta voisi nopeuttaa niin että sen osuus Perkkaalla poistettaisiin. Siitä eteenpäin Perkkaalla yhteyttä korvaisi linja 23. Joka voisi olla niin että esimerkiksi Sunnuntaina se kulkisi Perkkaan kautta joka toisen lähdön. Lauantain osuus myös niin että joka toinen Perkkaan kautta ja joka toinen Alberganespan kautta. Tuo Alberganespan osuus tuskin on kovin tärkeä sen varressa asuville kun Sello palvelee toisella puolella tietä..
 
Takaisin
Ylös