HelBin ongelmia

Kyllä keskustan kaupunkiliikenteessä pitäisi sallia 1-5 minuutin viivästymiset ilman matkustajien naamanvääntelyä.

Myöhässäolo ei ole ongelma keskustassa eikä muuallakaan, missä vuoroväli on tiheä tai kulkee monta linjaa samalta pysäkiltä. Sen sijaan esikaupunkialueella voi jo yhden vuoron - kahdesta puhumattakaan - poisjääminen aiheuttaa vaihtoyhteyksien pahaakin sotkeutumista ja sen myötä naamanvääntymistä. Itse pidän naamani suorana lähtemällä pysäkille pari vuoroa aiemmin, jos on oltava määräaikaan jossain. ;) Ja aika monta kertaa niitä vuoroja on jäänyt välistä. Mutta eihän mikään joukkoliikennepalvelu näin ole tarkoitettu toimimaan.

Vuoron väliin jäämiset ovat jo sellainen asia, johon pitäisi olla vastaus heti saatavilla, mutta valitettavasti kuljettajat eivät useinkaan tiedä syytä siihen, miksi edellinen vuoro on jäänyt väliin. Kuljettajien tieto muiden vuorojen tilanteesta rajoittuu siihen, mitä hän havaitsee oman bussinsa ohjaamosta! Yleensä kuljettaja voi vain arvailla syytä edellisen vuoron ajamatta jäämiseen.

Siinäpä taas yksi niin HelBin kuin muidenkin liikennöitsijöiden ongelma. On se vaan niin hauskaa, kun kaikenlaiset turbokännykät ja wlännäykset on keksitty, niin tieto ei kulje. Liikennetyönjohdon tai tilaajaorganisaation näistä tietenkin pitäisi huolehtia eikä yksittäisen kuljettajan. Siitä huolimatta moni kuljettaja informoi asiakkaita niin paljon kuin pystyy. Matkustajien "naamanvääntöä" ehkäisee vähäinenkin tieto.
 
Tämän päivän Hesarissa kerrotaan HelBin uuden toimitusjohtajan suunnitelmista HelBin ongelmien ratkaisemiseksi. Suurin osa jutusta on myös netissä.

Mielestäni on hienoa nähdä, että HelBillä on nyt toimitusjohtaja, jolla tuntuu olevan oikeat eväät ongelmien ratkaisuun. Todennäköisesti koko pääkaupunkiseudun bussiliikennemarkkina tervehtyy, kun HelB lopettaa alihinnoittelun.
 
Viimeisin Auto, Tekniikka ja Kuljetus -lehti jatkaa aiheesta. Osansa saavat entinen STA Ikaruksineen (joista mätänevät lattiat, mukana pari lohdutonta kuvaa Ikaruksen avatusta lattiasta), ex. Laurilan Linja-Taxus-MobiTraden Risto Laurila, HelB tappioineen ym. Juttu antaa joistain asiavirheistä huolimatta aika synkän kuvan HelBin tilasta.
 
Aikuiskoulutus keskuksissa ei taideta pahemmin kertoa uusille kurssilaisille pk seudun linja-autoyritysten työajoista eikä työvuorojärjestelmistä. Palkasta ainakin puhutaan minkä suuruinen se tulee olemaan kun on kuljettajana yrityksessä. Akt:stä kävi liiton toimitsija kertomassa kun itse opiskelin aikanaan kuljettajaksi. Itselleni oli aika yllätys työpäivien pituudet kun siirryin ratin taakse vaikka isäni oli toiminut aikanaan kuljetusyrittäjänä.
Jossain taisi olla juttua pohjolan liikenteen kuljettajista jotka tulivat töihin kun pl voitti linjat h17,h50,h58,h58A ja 59 (olikohan tässä ne kaikki linjat). Taisi olla 10% luokkaa minkä verran silloisista kuljettajista on vielä töissä pl:llä.
Aina silloin tällöin kun me 4 eri yrityksen kuljettajat istumme kahvipöytään taukotiloissa niin otamme puheenaiheeksi työssäjaksamisen v:sten matkustajien lisäksi. Ne jotka työskentelevät akt sopimus pohjaisissa yrityksissä puhuvat pitkistä työpäivistä. Työpäivät tuntuvat olevan aamu 07.00- 18.00\19.00 illalla. Toki tuollaisia päiviä ei ole kokoajan johtuen ajo ja lepoajoista. Mielenkiintoista on myös vapaapäivät. Ennen vapaapäivää on yleensä myöhäinen vuoro joka voi loppua esim. 23.00 illalla. sitten on se vapaapäivä ja vapaapäivän jälkeen muuttuu aamuvuoroksi joka voi alkaa vaikka 04.30 aamulla
Meitä joiden työnantaja noudattaa kunnallista sopimusta on palkka paljon huonompi ja pekkaset puuttuvat. JHL.ään JYTY.yn kuuluu enimmäkseen kuntien ja kaupunkien työntekijöitä maatalouslomittajat mukaanlukien, joten meitä noiden edut eivät paljon lohduta.
Parasta olisi jos oli Akt:n palkka ja kunnallisen työaika

Puhut asiaa. Tosin meillä oppisopimuskurssilla kävi paikallinen luottamusmies, joka kertoi aika paljonkin asioista. Itse piti olla aktiivinen, eli kyselemässä tietoja.

Onneksi, meillä oli muutama opettaja, jotka kertoi alasta kaiken. Kiitos Tonalle ammattimiehen sanoista.

Akt:n ja kuntien sopparit kun saisi yhteen, eli parhaat palat kummastakin. Tyytyväinen voisi olla silloin :smile:
 
Ei nyt liity pelkästään Helbin ongelmiin, mutta Uusista bussinkuljettajista yli 60 prosenttia maahanmuuttajia

Varmasti jos lasketaan ne henkilöt, joilla D-kortti on, ja jotka kurssin on käynyt niin kuljettajia olisi tarpeeksi. Ongelma on vain suuri vaihtuvuus, kurssilta tulijat on muutaman kuukauden töissä ja huomaavat että ala ei ole heitä varten ja vaihtavat työpaikkaa. Sinne meni hukkaan sekin koulutus.
 
Kristiina Pajari Helsingin Sanomista on haastatellut HELBin Juha Hakavuorta ja otsikoi artikkelinsa: "Helsingin Bussiliikenne ei enää kärsi kuljettajapulasta". Linkki artikkeliin tässä.
 
Hienoa lukea, että HelBin ongelmat saadaan ratkaistua. Tuloksen nousu plussalle voi tosin kestää vielä muutaman vuoden, koska tappiollisia sopimuksia on vielä paljon jäljellä, mutta joka tapauksessa tiedetään, että tappioita ei enää tehdä ikuisesti.

Nähtäväksi jää, miten markkinaosuudet seudulla muuttuvat, kun HelB lopettaa alihinnoittelun. Ehkä asiasta puhutaan jonkun ajan kuluttua uutena HelBin ongelmana. Minä kyllä ainakin arvostan tappiohinnalla markkinaosuutta ottavia markkinahäiriköitä enemmän yhtiöitä, joilla on viivan alla plus-merkkinen luku.
 
Hienoa lukea, että HelBin ongelmat saadaan ratkaistua. Tuloksen nousu plussalle voi tosin kestää vielä muutaman vuoden, koska tappiollisia sopimuksia on vielä paljon jäljellä, mutta joka tapauksessa tiedetään, että tappioita ei enää tehdä ikuisesti.

Nähtäväksi jää, miten markkinaosuudet seudulla muuttuvat, kun HelB lopettaa alihinnoittelun. Ehkä asiasta puhutaan jonkun ajan kuluttua uutena HelBin ongelmana. Minä kyllä ainakin arvostan tappiohinnalla markkinaosuutta ottavia markkinahäiriköitä enemmän yhtiöitä, joilla on viivan alla plus-merkkinen luku.
HelB on onneksi ollut rehellinen, eikä ole salannut tappioitaan. Ja nykyään hoitanut vuorojaan varsin hyvin. Autot kulkevat niin hyvin kuin vain muu liikenne sallii.
Mistä voidaan olla varmoja, että voitolliseksi mainostettu Concordia on oikeasti voitollinen? Ettei sitä Ruotsin tai Norjan toiminnoilla tueta? Mielestäni Concordia on todellinen halpabussiyhtiö! Halvat hinnat ja liikenne hoidetaan halvasti. Itä-Helsingissä on paikallisissa lehdissä ollut mielipidekirjoituksia, joissa kaivataan HelBiä takaisin Itiksen ja Kontulan linjoille, kun Concordia ajaa miten sattuu: ilmeisesti ajamattomia lähtöjä ei kuitenkaan tule, kun ei olla kuitenkaan tarpeeksi myöhässä!
Entäs Pohjolan Liikenne? Jokunen vuosi sitten muistan olleen arvostelua siitä, että PL voitti liikennettä alihinnalla. Mistä voidaan olla varmoja, ettei PL kata kustannuksia Transpointin tai VR:n tuotoilla?
 
Päivän HS kertoo, kuinka HelBin kassavarat uhkaavat ehtyä.

HelB on kilpailijoitaan onnellisempi siinä, että sillä on vakavarainen omistaja, jonka ansiosta HelB saa vielä lainaa. Vahvasti velkavetoisilla Concordialla ja Veolialla voi olla paljon ankeammat ajat edessään, kun lainahanoja kiristetään.
 
Entäs Pohjolan Liikenne? Jokunen vuosi sitten muistan olleen arvostelua siitä, että PL voitti liikennettä alihinnalla. Mistä voidaan olla varmoja, ettei PL kata kustannuksia Transpointin tai VR:n tuotoilla?

Esimerkiksi sillä kun katsoo yhtiöjärjestystä. Pohjolan Liikenne ja Transpoint on Vr:n tytäryhtiöitä, joten ovat periaatteessa omillaan. Jos PL olisi Vr:n aputoiminimi Bussiliikenteelle niin asia olisi toinen. Luultavasti nuo alihintaiset katetaan sitten muun suomen paikallisliikenteen kautta. Ei esimerkiksi uusita kalustoa yms..

Vr-konserni puolestaan on itsenäinen osakeyhtiö, joka on valtion omistuksessa ja Valtio tekee välillä vain pientä ohjausta.
 
Hesarissa eilen:

Helsingin bussiliikenteen laahaava talous pulma kaupungille

Toimituksen ammattitaitoa taas: miksi kirjoitetaan, mitä "sylki suuhun tuo"?

Helsingin bussiliikenne on käsitteenä jotain aivan muuta kuin Helsingin kaupungin omistama liikenneyhtiö nimeltään Helsingin Bussiliikenne Oy eli lyhyesti Helb Oy. Tästä virheestä johtuen Hesarin keskustelupalstalla parjataan nyt joukkoliikenteen kalleutta ja turhuutta yleensä, kun koko Helsingin bussiliikenne on niin kallista ja tappiollista.

Toimittajilla on suuri miekka hallussaan, jolla he voivat voimakkaasti vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen. Lukijat uskovat sekä luottavat heidän toimittamiinsa uutisiin, oli siellä mitä soppaa hyvänsä. Miksi siis ei voi ottaa asioista selvää ja kirjoittaa oikein?
 
Maanantai-aamuna 11.1 helbillä useita ajamattomia lähtöjä "kalustopulan" vuoksi, mm.

h14 Pajamäestä klo 6.57, Eirasta klo 7.38
h43 Hakuninmaalta klo 7.16, Elielinaukiolta klo 8.06
360K Petikosta klo 7.05
362 Petikosta klo 7.10

Tuntuu oudolta että vedotaan kalustopulaan kun juuri vuodenvaihteessa on vapautunut iso määrä kalustoa menetetyiltä linjoilta, olisi ehkä sittenkin kannattanut pitää ruhassa ainakin osa hintti-scanioista vara-autoina vielä talven ajan.
 
Takaisin
Ylös