HelBin ongelmia

Tilanne, mikä nytten vallitsee, ei kyllä ole järin innostava, kun HelB saa käytännössä jatkaa tappion tekemistä. Oikeasti yksityisillä yrityksillä tulee jossain vaiheessa se kassan pohja vastaan, jos koittaa pysyä mukana hintatasossa ja mitä muutakaan tällainen aiheuttaa kuin vääristää kilpailua?

Vaikka HelBin tarjoustaso olisi parantunut kannattavuudeltaan vuosien takaisesta, niin olisi jo korkea aika voittaa liikennettä sellaisella hinnalla, että siitä jäisi jo jotain katettakin, eikä vaan tehtäisi lisää velkaa edellisten päälle. No, ehkäpä M.O.T. tai muu tutkiva asiaohjelma jaksaisi nähdä hieman mielenkiintoa ja kysellä mielipiteitä EU:ta myöten.

Kierre on syntynyt, mikäpä sen katkaisisi?
Jottei väärä tieto leviä, niin viime- ja toissavuoden aikana HelBin voittamat uudet sopimukset on laskettu voitollisiksi.
Se syy, miksi vanhat sopimukset ovat olleet tappiollisia, on joidenkin kuluerien unohtuminen tarjouslaskennassa eli tunarointi.

Huomattavaa on myös, että viime vuoden tappio on paljon pienempi kuin toissavuotinen. Tästä vuodesta on vielä paha sanoa. Mikä tulee olemaan uuden sopimuksen aiheuttaman työpahoinvoinnin sairaslomien kustannukset. Nyt kun on saatu AKT-tyyliset työpäivät entisen hyvän HKL-järjestelmän tilalle, jossa työaikajärjestelyt olivat työssäjaksamisen kannalta huomattavasti järkevämmät.

Työssäjaksamisessa lienee ongelmia muissakin pk-seudun firmoissa. Senpä takia heitänkin pallon sinne, jolla olisi halutessaan huomattavaa vaikutusvaltaa asiaan, eli AKT:lle!
 
Jottei väärä tieto leviä, niin viime- ja toissavuoden aikana HelBin voittamat uudet sopimukset on laskettu voitollisiksi.

Onko siis niin että Helbin voittamat sopimukset linjoilla 51,52(A),53,57,78,79,90(A,N) 96(N) ja 98(A) joiden liikenne alkoi 1.1.2009 ovat vielä tappiollisia ja näiden jälkeen tehdyt sopimukset voitollisia?
 
Jos ja kun noin on, niin sopimusten kääntyminen voitollisiksi sattuu muuten yhteen HelBin toimitusjohtajan vaihdoksen kanssa...
 
Jos ja kun noin on, niin sopimusten kääntyminen voitollisiksi sattuu muuten yhteen HelBin toimitusjohtajan vaihdoksen kanssa...

Eikös tämä tappiosopimusten teon lopettaminen hänen lupauksensa julkisuudessa ollut ja alkaa näyttää siltä että sanansa mittainen mies?
 
Työssäjaksamisessa lienee ongelmia muissakin pk-seudun firmoissa. Senpä takia heitänkin pallon sinne, jolla olisi halutessaan huomattavaa vaikutusvaltaa asiaan, eli AKT:lle!

Enempi työssäjaksamiseen vaikuttaisi jos työvuorosuunnittelijat tekisi järkeviä listoja ja ajokaavoja. Kaikkihan nuo on "tehty" työaikalakien mukaan muka. Kuskien ja luottamusmiesten pitäis kimpassa alkaa toimia epäkohtien korjaamiseksi paikallisesti, eikä aina huutaa vaan akt:tä apuun.
 
Onhan se mitä suurimmassa määrin liittojen asia yhteispelillä laittaa nämä asiat kuntoon samalla kertaa koko seudulla vaikka lakolla uhaten. Ei pari hassua luottamusmiestä saa juuri mitään aikaan.
 
Onhan se mitä suurimmassa määrin liittojen asia yhteispelillä laittaa nämä asiat kuntoon samalla kertaa koko seudulla vaikka lakolla uhaten. Ei pari hassua luottamusmiestä saa juuri mitään aikaan.

Onhan se tavallaan liittojen asia, mutta jokaisessa ajokaavassa on uniikit virheensä. Vaikka miten paperia lukisit, mutta et ratintakana ole ollut niin ei tiedä mikä missäkin mättää. Ilman että kuskit rupee tekemään valituksia ajokaavoistaan ja niihin aletaan puuttua paikallistasolla, ei auta se akt:n puuttuminen mitään. Vaatii kuskien, työnantajan ja liiton yhteistyön että niitä muutoksia saadaan. Kuskien pitää tehdä ne tuntimuutosilmoitukset mikäli tauotkin menee ajoajaksi, ilman niitä ei varmasti tule muutoksi.
 
Oli aamulla oranssitakkinen korjaamonsetä H54 ratissa, tainneet kuljettajat loppua kesken :)
 
Aamulla oli todella monta peruttua vuoroa HelB:n Vartiokylän varikon linjoilla, syynä HSL:n poikkeusliikennetiedotuksessa oli vain "Tilapäinen häiriö".

Mikäs HelB:llä on vikana, kun tämä vuorojen peruminen on jatkunut jo monta viikkoa ja jatkuu näköjään edelleen?
 
En maalaile piruja seinille, mutta jotenkin tuntuu että syksyllä se kuski pula vasta räjähtääkin käsiin johtuen mm. lentokentän seutulinjojen sekä 194 ja 195 liikennöinnin myötä. Johtuuko rekrytointi ongelmat eri työehtosopimuksesta vai mistä, mutta kun pula on jo nyt kuskeista niin mitä se on sitten syksyllä.
 
Ei tuo kuskipula nyt niin paha ole mitä tässä annatte ymmärtää... tuo "korjaamonsetä" esim. ajoi yhden lähdön kun toinen nukkui pommiin... ja uusia kuljettajia näkyy tulevan n. 10 kpl. viikossa...
 
En maalaile piruja seinille, mutta jotenkin tuntuu että syksyllä se kuski pula vasta räjähtääkin käsiin johtuen mm. lentokentän seutulinjojen sekä 194 ja 195 liikennöinnin myötä. Johtuuko rekrytointi ongelmat eri työehtosopimuksesta vai mistä, mutta kun pula on jo nyt kuskeista niin mitä se on sitten syksyllä.

Joudun perumaan puheeni ja nostan hattua Helbille. Tällä kertaa uusien kuljettajien rekrytointi onnistui mainiosti:D
 
Niin. Enää on ongelmana muutaman miljoonan tappiot per vuosi omistajalle eli meille stadilaisille veronmaksajille. Pikkujuttuja.
 
Niin. Enää on ongelmana muutaman miljoonan tappiot per vuosi omistajalle eli meille stadilaisille veronmaksajille. Pikkujuttuja.
HeLBin tarkoitushan on pitää hintatasoa kurissa. Se vaan näyttää onnistuvan huonosti sikäli, ettei HeLB pysty kilpailemaan kuin tekemällä tappiota. Silti tappioiden maksaminen tullee halvemmaksi kuin maksaa korkeampaa ostohintaa kaikesta liikenteestä. Ongelma vaan on siinä, että tappioita ei voi loputtomiin kattaa osakeyhtiön lainoituksella, koska velkojen ylittäessä varallisuuden OY pitää asettaa konkurssiin. Siinä ei auta, että velkoja on omistaja itse. Osakepääomaakaan ei voi loputtomasti korottaa. Ja juuri siksi, ettei tappiontasaus loputtomiin ole mahdollista, kilapilijat halusivat HeLBin osakeyhtiöksi.

Antero
 
Takaisin
Ylös