HelBin ongelmia

Eli, lakkoiluako tiedossa? Vai, mitkä ovat keinonne? Kysymyshän on HelBin olemassaolosta; yksi vaihtoehto on sen myynti, jolloin TES-kysmys ratkeaa kertaheitolla.
On tässä vielä reilu vuosi aikaa neuvotella, esityksiähän nuo kaikki vasta on, ei päätöksiä :p
 
Valvonta taitaa olla melko vähäistä, mutta AKT:n työehtosopimus kieltää muun työsuhteisen työskentelyn vuorokausi- ja viikkolevon aikana. PTYTES tai työaikalaki eivät sano aiheesta mitään, joten olen voinut hieman harrastella päätyöni ohessa. Jos tai kun työehtosopimus vaihtuu, joudun jättäytymään osa-aikaiseksi tai vaihtamaan alaa kokonaan.

Vaikka yleiseen sopimukseen vaihtaminen olisikin edellä mainitusti omien etujeni vastaista, en kuitenkaan vastusta sitä, koska ongelma taitaa olla enemmän henkilökohtainen kuin yleinen. Mielestäni ei ole kohtuutonta, että samalla alalla ja alueella operoivat yritykset toimivat samalta pohjalta. Molempien sopimusten plussat ja miinukset kohtaavat jossain vaiheessa niin, että puntit menevät melko lailla tasan.

Toki joku työtekijöistä saavuttaa jotain ja joku joutuu luopumaan jostakin, mutta eikö silloin ole hyvä, kun henkilökunnan työolosuhteet eivät keskimääräisesti heikkene?
 
Valvonta taitaa olla melko vähäistä, mutta AKT:n työehtosopimus kieltää muun työsuhteisen työskentelyn vuorokausi- ja viikkolevon aikana.

Pekkasten aikana voit edelleen tehdä muita töitä. Vuosilomalaista en suoraan löytänyt kohtaa, joka kieltää toisen työn tekemisen sen aikana. Tosiaan valvonta on käytännön syistä hankalaa ja käytännössä työntekijän omalla vastuulla.
 
Jaa, en ollut tälläisestä kuullutkaan :eek: Onneksi en juuri koskaan ole sivutuloverokorttia tarvinnut *viheltelee*

Eihän sillä välttämättä ole koskaan minkäänlaista käytännön merkitystä, mutta oikein kelju työnantaja voisi esimerkiksi päättää olla myöntämättä viikkovapaita halutuille päiville, jos niiden aikana on tarkoitus tehdä muuta työtä. On mahdollista, että kukaan ei koskaan tule puuttumaan sivubisneksiin, mutta harmaalla alueella toimimaan joutuminen on aina kurjaa.

Öisin ja viikonloppuisin saat vaikka juosta maratoneja, mutta sukulaisen omistamassa kioskissa et kyllä rupea itseäsi vapaa-ajallasi väsyttämään!
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 27/2013

Sekö on nyt tärkeää, että Helb´istä eroon? Kertokaa nyt miksi!

Kertaus on opintojen äiti, joten otetaan vielä kerran.

Minusta HelBin ongelma kiteytyy siihen, että tällä hetkellä helsinkiläiset veronmaksajat joutuvat maksamaan Espoon ja Vantaan pelloilla seilaavasta bussiliikenteestä. Eli kun HelB voittaa naapurikunnissa liikennettä ja sitten tekee tappiota, niin tappio katetaan helsinkiläisten veronmaksajien kukkarolla käymällä. Näin ei saa olla, ja vuodet ovat näyttäneet, ettei HelBistä kannattavaakaan tule.

HelB on olemassa siksi, että Helsinki haluaa säädellä bussiliikenteen kustannustasoa osallistumalla itse tarjouskilpailuihin. Jos omaa firmaa ei olisi, saattaisi käydä niin, että kustannukset karkaisivat pilviin, kun muutama iso ulkolainen tekijä sanelisi hinnat. Toki bussiliikenteen kustannukset nousevat reippaasti muutenkin, ilmeisesti muutamin poikkeuksin, mutta jonkinlainen konsensus vallitsee Helsingissä siitä, että kunnallinen bussiyhtiö hidastaa olemassaolollaan kustannusnousua. Tämä on minusta uskottavaa ja sinänsä hyväksyttävä perustelu HelBin olemassaololle.

Ratkaisuja on minusta kolme:

a) Omistaja määrää, että HelB jättää tarjouksia vain sellaisista bussilinjoista, jotka eivät ylitä kunnanrajaa. Jos HelB voittaa Helsingin sisäistä liikennettä, on veronmaksajan kannalta samantekevää, maksetaanko liikenteen kustannukset liikennöintikorvauksena HSL:lle vai tappiot kattavana "lainana" HelBille.

b) Palkataan HelBiin sellainen velho tekemään tarjouslaskentaa, että kyetään aina jättämään toiseksi paras tarjous. Tällöin toteutuu tavoite hintatason pitämisestä kurissa kun muut joutuvat olemaan varpaillaan, mutta yhtään kisaa ei voiteta eikä yhtäkään vuoroa ajeta. Taisin joskus sanoa, että paras HelB on sellainen HelB, jolla ei ole ensimmäistäkään bussia. Tietysti tässä voi käydä vahinkojakin, jolloin jotain liikennettä olisi pakko hoitaa.

c) Myydään tai lakkautetaan HelB ja katsotaan, toteutuuko kauhuskenaario hinnannoususta vai ei. Jos toteutuu, niin mikään ei estä esimerkiksi HSL:ää ryhtymästä itse bussiliikenneoperaattoriksi.

Sinänsä minusta kunnallisella bussifirmalla on tietty itseisarvokin, ja olisin veronmaksajana valmis maksamaan hiukan korkeampaa hintaa siitä, että bussiliikennettä hoitaa kunnallinen operaattori. Noin teoriassa sen ei välttämättä edes pitäisi tulla kovin kalliiksi, kun yksityisen puolen voitontavoittelu puuttuu. Mutta siitä en halua maksaa mitään, että se kunnallinen operaattori ajaa tappiolla naapurikaupungeissa. Näin ollen vaihtoehto a olisi minusta kaikkein paras.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Eihän sillä välttämättä ole koskaan minkäänlaista käytännön merkitystä, mutta oikein kelju työnantaja voisi esimerkiksi päättää olla myöntämättä viikkovapaita halutuille päiville, jos niiden aikana on tarkoitus tehdä muuta työtä. On mahdollista, että kukaan ei koskaan tule puuttumaan sivubisneksiin, mutta harmaalla alueella toimimaan joutuminen on aina kurjaa.

Öisin ja viikonloppuisin saat vaikka juosta maratoneja, mutta sukulaisen omistamassa kioskissa et kyllä rupea itseäsi vapaa-ajallasi väsyttämään!
En tiedä onko Helbin työsopimuksissa pykälää, mutta Pohjolan Liikenteellä oli joskus maininta et kilpailevan työn tekeminen on kielletty.
 
Päätöstiedotetta on nyt päivitetty:
Konsernijaosto päättää antaa Helsingin Bussiliikenne Oy:lle ennakkosuostumuksen seuraaviin yhtiön talouden tervehdyttämisstrategiaan liittyviin toimenpiteisiin:
  • Suomen Turistiauto -aputoiminimen puitteissa tapahtuvan tilausajoliikennetoiminnan myynti ja/tai alasajo

STA on kuuleman mukaan myyty Lehtimäen Liikenteelle :)
 
Herttinen! Kuinka varmaa tietoa lienee? No ihan hyviin käsiin minusta meni jos näin on.
 
Kuulin itse myös luotettavalta taholta ja asia tosiaan on näin. Muistaakseni vielä reilun viikon verran, STA on osa HelBiä ja sitten kalusto Fiftyineen päivineen ja henkilökunta siirtyy Lehtimäelle. Lehtimäellä on ilmeisesti varikko Kivikossa ja sinne STA:n kalusto tullaan pääasiassa sijoittamaan. Vielä ei ole varmaa mitä käy niille kuskeille, jotka ovat sesonkiaikoina ajaneet STA:lla ja talvisin katuria. Mitenköhän kesän shuttle-ajot tullaan hoitamaan nyt kun HelBin katureita ei enää voida lainata?
 
Takaisin
Ylös