HelBin ongelmia

Yksityisellä puolella, siis AKT:n sopimuksen mukaan toimivilla yrityksillä on esim. tämä ylipitkä taukojärjestelmä hoidettu paremmin - asia, joka on pitkän päälle molemminpuolinen etu. Myös työajan lyhennysvapaat, eli pekkaset toimivat jouhevammin. Tälläisetkin pikku seikat saattavat vaikuttaa työpaikan valintaan, ja siellä pysymiseen. Ei ne liiton ajamat asiat turhia ole - etenkin, kun kuljetusalaa uhkaa paheneva työvoimapula. Jos taukoa on keskellä päivää tunti tolkulla, jää todellinen vapaa-aika todella pieneksi.
 
Tietääkö joku onko turussa tai tampereella liikennelaitoksilla samankaltaiset tyävuorojärjestelmät kuin HELB:llä. Ei minuakaan kiinnostaisi ajaa ns ruuhkaa jossa ajetaan aamulla pari kierrosta jotain linjaa ja päivällä olisi 4-5 tunnin tauko ennen iltapäivällä alkavaa paria kierrosta

Ainakin Tampereella on [ollut]. Nim. "1 ½ kk 7:00-9:15 + 13:30-19:00"
 
Vuoden 2006 kesäkuussa kun keravan seutulinjojen kilpailutus ratkesi niin kyseisitä linjoista kilpaili loppupeleissä vain Connex ja Helb. jos Helb olisi voittanut kyseiset linjat niin suurin osa kuskeista jotka nykyään ajavat edelleen keravan linjoja olisivat hakeutuneet muiden työnantajien palvelukseen elikkä ei Hebulille. Itse henkilökohtaisesti olisin todennäköisesti jatkanut Porvoon liikenteen palveluksessa mutta Porvoossa. Kun tuli tieto että Connex voitti keravan linjat niin Lähilinjojen toimistohenkilö tuli kuljettajien taukotilaan onnellisena siitä että se oli connex eikä helb sillä jos se olisi ollut helb niin osa kuskeista olisi lähtenyt jo ennen kesän loppumista ja se olisi tiennyt kuljettaja pulaa kyseisessä yksikössä
 
Kyllähän noita firmanvaihtoja on Turussakin koettu. Kun TLA OY (lue:Koivisto) siirtyi 7 seinähullulle eli LS-liikennelinjat OY:lle, lähti moni kuski siinä vaiheessa joko SL:lle tai Lehtiselle kun ei niellyt uutta työnantajaa. Turku on jotenkin hankala paikka kun Koivisto jätti sen.. :)
 
Aikuiskoulutus keskuksissa ei taideta pahemmin kertoa uusille kurssilaisille pk seudun linja-autoyritysten työajoista eikä työvuorojärjestelmistä. Palkasta ainakin puhutaan minkä suuruinen se tulee olemaan kun on kuljettajana yrityksessä. Akt:stä kävi liiton toimitsija kertomassa kun itse opiskelin aikanaan kuljettajaksi. Itselleni oli aika yllätys työpäivien pituudet kun siirryin ratin taakse vaikka isäni oli toiminut aikanaan kuljetusyrittäjänä.
Jossain taisi olla juttua pohjolan liikenteen kuljettajista jotka tulivat töihin kun pl voitti linjat h17,h50,h58,h58A ja 59 (olikohan tässä ne kaikki linjat). Taisi olla 10% luokkaa minkä verran silloisista kuljettajista on vielä töissä pl:llä.
Aina silloin tällöin kun me 4 eri yrityksen kuljettajat istumme kahvipöytään taukotiloissa niin otamme puheenaiheeksi työssäjaksamisen v:sten matkustajien lisäksi. Ne jotka työskentelevät akt sopimus pohjaisissa yrityksissä puhuvat pitkistä työpäivistä. Työpäivät tuntuvat olevan aamu 07.00- 18.00\19.00 illalla. Toki tuollaisia päiviä ei ole kokoajan johtuen ajo ja lepoajoista. Mielenkiintoista on myös vapaapäivät. Ennen vapaapäivää on yleensä myöhäinen vuoro joka voi loppua esim. 23.00 illalla. sitten on se vapaapäivä ja vapaapäivän jälkeen muuttuu aamuvuoroksi joka voi alkaa vaikka 04.30 aamulla
Meitä joiden työnantaja noudattaa kunnallista sopimusta on palkka paljon huonompi ja pekkaset puuttuvat. JHL.ään JYTY.yn kuuluu enimmäkseen kuntien ja kaupunkien työntekijöitä maatalouslomittajat mukaanlukien, joten meitä noiden edut eivät paljon lohduta.
Parasta olisi jos oli Akt:n palkka ja kunnallisen työaika
 
Kyllähän noita firmanvaihtoja on Turussakin koettu. Kun TLA OY (lue:Koivisto) siirtyi 7 seinähullulle eli LS-liikennelinjat OY:lle, lähti moni kuski siinä vaiheessa joko SL:lle tai Lehtiselle kun ei niellyt uutta työnantajaa. Turku on jotenkin hankala paikka kun Koivisto jätti sen.. :)
Itse pidän koiviston auto yhtymää hyvänä työnantajana vaikka moni ei pidä sen politiikasta:biggrin:
 
Turku ei ole lainkaan hankala paikka, vaikka Koiviston Auto sieltä vetäytyikin - vaikka tämä ei alkuper.aiheeseen nyt enää liitykään.
 
Helbiltä jää tänäänkin ajamatta melkoisesti lähtöjä, mm. linjalta 14 on karsittu iltaruuhkasta lähdöt 14.20, 14.38, 15.50, 16.08, 17.20 ja 17.37 Eirasta. Linjalta 67X ajamatta jää lähdöt 15.56 ja 17.08 rautatientorilta. tässä vain muutama esimerkki, 67X:llä on siis tänään tunnin vuoroväli ja linjalla 14 voi joutua odottamaan n.20 min joten saattaa matkustajien hermot olla melkoisen tiukalla kun 14 on muutenkin yleensä tupaten täynnä. Ihmettelen myös sitä että ainoastaan YTV:n sivuilla kerrotaan näistä ajamattomista lähdöistä mutta HKL:n sivuilla tästä ei ole mitään infoa vaikka kyseessä on HELSINGIN sisäisiä linjoja.
 
Alkaa ihan ärsyttämään jo tuo HelBin touhu. Kyllä se on niin, että jos liikennettä ottaa hoidettavakseen niin sitten se hoidetaan kunnolla, tai ei ollenkaan. Ei tuollainen vetele oikein, että jätetään ajamati vuoroja. Jos on henkilöstöpulaa, on ehkä syytä kääntyä muiden yhtiöiden puoleen, jos sieltä kuljettajia löytyisi. Kun kerta ei pysty hoitamaan liikennettä edes nyt, niin ehkä tulevaisuudessa HelB voisi jäädä sivuun tarjouskilpailuista. Tai jos ei itse tajua jäädä, niin sulkea sitten ytv:n puolelta. Näkyy Concordia ainakin ihan hyvin hoitavan hommansa, vaikka kuinka kalustopulaa.
 
Jos on henkilöstöpulaa, on ehkä syytä kääntyä muiden yhtiöiden puoleen, jos sieltä kuljettajia löytyisi.
Vaikka esimerkiksi Westendin Linjan puoleen, joka on tänä syksynä myös joutunut jättämään lähtöjä ajamatta kuljettajapulan takia? Näistä ajamattomuuksista ei vain ole näkynyt mitään informaatiota etukäteen. Eipähän tule valituksia niin paljoa. :)

Näkyy Concordia ainakin ihan hyvin hoitavan hommansa, vaikka kuinka kalustopulaa.
Niin, olet varmastikin valvonut jokaisen Concordian lähdön joka päivä, kun näin hyvin asian tiedät? Vai voisiko olla mahdollista, että Concordiallakin olisi jouduttu jättämään joitain yksittäisiä lähtöjä ajamatta, mutta niitä ei ole etukäteen YTV:lle pystytty ilmoittamaan?

Olisi varmaankin fiksumpaa HelBillekin jättää ilmoittamatta mahdollisesti ajamatta jäävistä lähdöistä, eipä tulisi valitusta niin paljoa. Ilmoitetuistakin lähdöistä kun on iso osa todellisuudessa ajettu, kuten on toisaalla foorumillakin huomattu. YTV:n byrokratiaan kun pitää tämä tieto saada ajoissa, jonka jälkeen ehtii vielä paljon tapahtua. Ilmeisesti kyseisessä putiikissa webbisivuja kyetään päivittämään vain pari kertaa päivässä. :)


PS. Josko pysyttäisiin tässä haukkumisessakin asialinjalla, ettei tarvitsisi enempää asiattomia yms. viestejä tästäkään ketjusta poistella.
 
Epäilemättä HelBillä kuin missä tahansa muussakin pääkaupunkiseudun bussifirmassa tehdään kaikki mahdollinen että jokainen työvuoro saadaan miehitettyä. Työmarkkinat ovat sen verran kuumentuneet, että osaava työvoima voi valua hyvämaineisessakin yrityksessä läpi sormien. Ylitöitäkään ei saa rajattomasti teettää, kuljettajien työpäivän enimmäispituus on säännelty ja joskus täytyy kuljettajankin nukkua. On kyse matkustajien turvallisuudesta ja näiden ehtojen vallitessa voi joskus olla vaikeaa löytää kuljettajaa jokaiseen vuoroon. Silloin ei kovakaan työ auta ja minusta matkustajille tiedottaminen on se mitä voidaan lopuksi tehdä, pettymyksien välttämiseksi.
 
Vaikka esimerkiksi Westendin Linjan puoleen, joka on tänä syksynä myös joutunut jättämään lähtöjä ajamatta kuljettajapulan takia? Näistä ajamattomuuksista ei vain ole näkynyt mitään informaatiota etukäteen.

Onhan se näin, että WL:lläkin tota ongelmaa ollut. Itse olen joutunut sen "uhriksi" myös odottamalla kaatosateessa 20 minuuttia pidempää. Perustetaanko ihan uusi ketju "Ytv-alueen ongelmia"? Kun niitä nyt joka suuntaan tuntuu riittävän.
 
Helsingin bussiliikenne oy:n ongelmat ajamattomuudessa ja kuljettajien saamisessa taloon kuin jo olevien kuljettajien pysymisessä talossa poistuisivat kertaheitolla palkkauksen jälkeen jäämisen korjaamisella, joka tarkoittaa palkkojen korottamista tasokorotuksella 13 %, tämän poistaessa jälkeenjääneisyyden ja käynnissä olevien työehtosopimus-korotusten kohdistamisen oikean suuruisina kuljettajiin.

(Saa nähdä joko ylläpito vetää poroja sieraimiin ja poistaa tämän viestin asiattomana).
 
Alkaa ihan ärsyttämään jo tuo HelBin touhu. Kyllä se on niin, että jos liikennettä ottaa hoidettavakseen niin sitten se hoidetaan kunnolla, tai ei ollenkaan. Näkyy Concordia ainakin ihan hyvin hoitavan hommansa, vaikka kuinka kalustopulaa.


Eiköhän ongelmat ole enemmänkin koko ytv-aluetta koskevia. Concordialla on eräs 315:n iltaruuhkan lähtö myöhästellyt koko syksyn noin 10-15 minuuttia liian tiukan kierrätyksen takia, joten se siitä yhden yrityksen paremmuudesta. Tahtoo vaan olla niin että kuljettajia on liian vähän ytv-alueella, eli työ ei kiinnosta. Syitä siihen että miksi ei kiinnosta voidaan sitten miettiä vaikka eri ketjussa.
 
Concordialla on eräs 315:n iltaruuhkan lähtö myöhästellyt koko syksyn noin 10-15 minuuttia liian tiukan kierrätyksen takia, joten se siitä yhden yrityksen paremmuudesta.

Kerrottakoon tässä, että tuota kyseistä ajosarjaa on muutettu. Nyt auton pitäisi ehtiä vuorolle ajallaan.
 
Takaisin
Ylös