Puistolassa on aina toimittu vähän miten sattuu, jo (/etenkin) Oy Liikenne Ab:n aikaan. Toiset eivät millään halua mennä lähtölaituriin ennenkuin aivan viimeisellä sekunnilla, jolloin seuraavankin lähdön pitäisi päästä jo laituriin (tuossa tapauksessa ilmeisesti 75 ja 75A).
Joukossa on myös kuljettajia, joiden mielestä on sitä parempi, mitä vähemmän matkustajia täytyy ottaa kyytiin. Tämä sitten tuottaa linjalla viime hetkellä lähtölaituriin tulemisia, tahallisia pysäkille jättämisiä ja erilaisia kikkailuja, joilla toisen linjan auto saadaan eteen keräämään matkustajat. Tällaisten henkilöiden kuuluisi olla ajamassa vaikka sora-autoa palveluammatin sijaan. Ja valitettavasti edelleen järjestelmä mahdollistaa linja-autonkuljettajaksi ryhtymisen pelkällä sora-auton ajokokemuksella ilman mitään asiakaspalvelukoulutusta.
Moottori keskellä lattian alla - sijainti, joka on yrityksellenne sijoitus.
Talvimaisemia Urho Kekkosen kansallispuistosta
Viimeisin muokkaaja tkp; 06.06.2008 kello 10:18.
Linjaliikenteessä positiiviseen kuvaan ei paljoa vaadita. Ja se pieni on täysin omasta motivaatiosta kiinni, ei koulutuksesta. Koulutuksella saadan toki muuta hyvää ja ehkä pientä asennemuutosta. Oma mielikuvani rekan ratista linja-auton rattiin siirtyneistä on pelkästään positiivinen. Oli sitten sora- tai kaasuauton kuljettaja. Tätäkin reittiä bussiala saa muutaman kuljettajan lisää vuodessa.
Onhan tämä termi "asiakaspalvelu" nyt huomattavasti laajempi asia. Toki aktiivinen ja motivoitunut henkilö voi omaksua kaikki yksityiskohdat omatoimisestikin, mutta ellei teoriakoulutuksella ja ajo-opettajan antamilla käytännön vinkeillä jokapäiväiseen työhön olisi mitään merkitystä, silloinhan kuljettajakoulutus voitaisiin hoitaa kokonaan pelkillä ajotunneilla.
Ja tietysti jos perusasenne on metsässä, siihen ei enää koulutuksellakaan välttämättä paljoa vaikuteta. Esim. ei nähdä mitään virheellistä siinä, että:
- lähdetään liikkeelle tahallisesti juuri lähtömerkistä vaikka juuri oven takana olisi vielä matkustajia, jotka on selvästi havaittu
- pysähdytään jokaikisellä pysäkillä järjestelmällisesti eri kohtaan, missä matkustaja odottaa
- ei päästetä matkustajia autoon sisään päätepysäkillä edes 20 asteen pakkasessa, ei tulla ylipäätään lähtölaituriin kuin aivan viime tingassa riippumatta edeltävän tauon pituudesta
- avataan aina vain yhtä etuovea, vaikka pysäkiltä oltaisiin tulossa isojen kassien kanssa tai kainalosauvojen varassa
- usean linjan pysäkillä päästellään ohi pysäkistä, jolla seisoo jo yksi auto tarkistamatta, onko pysäkillä omia matkustajia
- simputetaan matkustajia vaihtorahojen kanssa (esim. minua on käsketty opastavan kuljettajan toimesta antamaan seteleistä takaisin vain kolikoita) tai nostetaan hirveä meteli jo 20 euron setelistä
- ei osata linjoja eikä niiden varrella olevia katuja ja kohteita eikä ole mitään kiinnostusta pitää mukana edes karttaa
- häiritään terminaalien toimintaa pysäköimällä vääriin paikkoihin
Moottori keskellä lattian alla - sijainti, joka on yrityksellenne sijoitus.
Eipähän oo mahollista kun syyskuun alkuun mennessä. Kyllä se santa-auton ajo on paljon parempaa hommaa, ainakin omasta mielestäni. Ei tartte kuunnella mummojen kitinää ja saada ainaisia haukkumisia kun vuoro on myöhässä etc etc. PS. Olen itte myös suorittanu BECEDE-kortin ajokokemuksen perusteella, ei meitä ajamalla kortin hankkineita niinpaljoa ole.
Viimeisin muokkaaja Lauri Räty; 06.06.2008 kello 15:39.
--
Lauri Räty
Tässä kohtaa voidaankin kysyä, että eikö työnantaja näe siinä mitään väärää tai erikoista, että laitetaan kuljettaja reitille, jota tämä ei osaa, ja mukaan annetaan neuvo "kyllä ne matkustajat sitten neuvoo"...Sitten saamme lukea lehdestä kuinka bussi yritti moottoritien rampissa u-käännöstä huonolla menestyksellä...
Voidaan myös kysyä, onko se aina jonkun muun syy, jos ammattikuljettaja ei osaa jotain työhönsä kuuluvaa asiaa tai tekee siinä virheen?
Asioita ei voi toiselle opettaa, vaan jokaisen on opittava ne itse. Kouluttaja/opettaja voi auttaa oppimisessa opastamalla, antamalla neuvoja ja ohjeita, toimimalla eräällä tavalla valmentajana, mutta tietoa tai taitoa ei voi kaataa toisen korvasta sisään.
Onko sellainen kuljettaja oikeasti ammattilainen, joka ei halua/pysty ylläpitämään ja kehittämään ammattitaitoaan sen eri osa-alueilla?
Kyseisessä Koivukylän rampin tapauksessa olisi ollut kovin helppoa peruuttaa bussia rampin oikeaa reunaa alaspäin pois rampilta. Takaa tulevat olisivat helposti nähneet bussin ja sopineet ajamaan vasemmalta ohi.
Mutta siis työnantajan syy, että bussi jäi poikittain ramppiin.
Todella asiaa, Samppa.
Hankkiudutaan alalle, jossa pitää ottaa itsekin asioista selvää; ei linjalla ole kouluttaja tai pomo pitämässä kädestä kiinni, vaan se on erittäin itsenäistä työtä. Se on minusta ollut aina hyvin selvää ja sitä on tähdennetty jo koulutuksen ihan alkuvaiheessa ja jopa ensimmäisissä haastatteluissa työhönotossa.
Ainakin minulle on annettu joka kerta mahdollisuus tutustua uusiin linjoihin, ennenkuin olen niille lähtenyt töihin. Kartta mukaan ja jokin varalla oleva bussi tai vaikkapa firman henkilöauto alle ja menoksi. Ja sitten olen tutkinut ko. linjat, että osaan ne ajaa ja jos joku "knoppikohta" löytyy (eli paikka jossa voi ajaa helposti harhaan) niin se katsotaan useampaan kertaan joka suunnasta. Mutta toki tämä tehdään työajalla ja saadaan palkka, eikä siinä ainakaan niissä firmoissa, joissa olen työskennellyt ole ollut mitään onglemaa.
Minusta valveutunut linja-autonkuljettaja on perillä ammatistaan, liikennöintialueestaan sekä myös haluaa kehittyä ammatissaan. Ja todellakin on perillä tieliikennelaista ja siitä mitä liikenteessä ei saa tehdä. Ammattilainen kun on aina hyvin näkyvä liikemerkki, joka edustaa itsensä lisäksi myös työnantajaansa sekä liikenteentilaajaa. Ihmiset, eivät pelkästään asiakkaat, vaan myös muun tienkäyttäjät, olettavat, että siellä on alan ammattilainen puikoissa.
Joukkoliikenneharrastaja
Niin, sekin on aivan omasta asenteesta kiinni, että ovatko asiakkaan lausumat sanat "mummojen kitinää". Tai, että otetaanko ne ammattimaisesti vastaan sekä suhtaudutaan niihin asiana, joka kuuluu ammattiin, vai kerätäänkö omaan päähän jokaisesta kuullusta moitteesta kökkökasaa, joka sitten aikanaan on niin iso, että työssä käyminen alkaa ahdistaa.
Itse en kuullut kertaakaan ratissa ollessani "kitinää". Jos joku valitti vuoron olevan myöhässä, kerroin syyn asiallisesti. Jos se ei kelvannut, niin mitä sitten. Seudulla on miljoona asukasta, eikä kaikista voi koulia mieleistään. Selvitäkseen työstään palveluammattilaisen pitää tämä ymmärtää.
Minusta henkilöt, jotka pitävät asiakkaiden ääntelyä kitinänä, voisivat pysyäkin sorapuolella.
Tässä kohtaa tulee etsimättä mieleen kuljettajakurssin ajoilta opettajan hirtehishuumorin välähdys, joka menee suurinpiirtein näin: "Muistattehan, mikä on tieliikennelain mukainen liikenneohjauslaitteiden noudattamisjärjestys. Ensimmäisenä tietenkin poliisin käsimerkki ja heti toisena HKL:n sininen bussi." Että on sitä ennenkin "osattu".![]()
Talvimaisemia Urho Kekkosen kansallispuistosta
En tiedä, että kuuluuko tänne mutta mode varmaan siirtäneen oikeaan, jos ei hänen mielestään kuulu..
Tein tuossa äsken mielenkiintoisen havainnon e23:sella. Vuoro lähti ihan normaalisti Kilosta 17.41, ja saapui Leppävaaraan noin 17.54. Eli reilusti etuajassa. Tässä piti olla kuljettajanvaihto ilmeisesti. Kuljettaja laittoi sen korttinsa siihen masiinaan, otti ne laput mitä siitä tulee ja jäi sitten odottelemaan uutta kuljettajaa. Vaan ei näkynyt uutta kuljettaja ja kello oli jo 17.58 eli minuutti ennen leppävaaran lähtöaikaa. Edelleen sama kuski sitten ajoi pikku hiljaa kohti laituria ja puhui puhelimeen. Sitten kun oli saanut puhelun päätökseen, niin ajoi siihen laituriin ja laittoi kortin uudelleen masiinan sisään, ja sitten jatkoikin vuoroa (ei tosin kauheasti hymyilyttänyt). Eli syystä tai toisesta ei uutta kuljettajaa tullutkaan, vaikka ihan selvästi "vanhan" työvuoro jo päättyi. Oliko sitten kyse kuljettajapulasta, äkillisestä sairastumisesta vai mistä?
Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.
Viimeisin muokkaaja vristo; 11.06.2008 kello 18:25.
Joukkoliikenneharrastaja
Kun on ajanut pahimmillaan yli viiden tunnin rupeaman ennen tuollaista tilannetta, niin ajon jatkaminen ei lain ja sopimusten puitteissa enää ole mahdollista. Silloin ei auta muu kuin jättää linja-auto sivuun ja seuraava lähtö ajamatta. Erityisen hankalaa tuollainen on kesken linjan tapahtuvissa vaihdoissa, kun jo kyydissä olevia matkustajia pitää mahdollisimman sievin sanankääntein pyytää poistumaan ajoneuvosta ja odottamaan seuraavaa.
Jos vuoron jättävän kuljettaja jäisi kahvi- tai ruokatauolle, saattaa akuutti kuljettajapula alkaa kertautua. Se vuoro, johon hänen pitäisi tauon jälkeen mennä, puolestaan odottelee turhaan, kun sankarimme on vielä ajamassa lisäkierrostaan. Ja jossain vaiheessa se taukokin pitäisi ehtiä pitää.
Aikanaan pääsin Elielinaukiolla mukaan eräänlaiseen kuljettajadominoon. Minulla oli vuorovälin mittainen kahvitauko, ja ruuhkien takia seuraava vuoro sai minut kiinni. Siellä me sitten odottelimme vierekkäin, että vuoroani jatkamaan tullut kuljettaja saapui paikalle, jolloin puolestani minä pääsin vapauttamaan seuraavan vuoron kuljettajan.![]()
T: Tuomas Lehti
Rattiriemua-blogini, Facebook-seinäni
Kirjoitan tällä foorumilla yksityishenkilönä enkä minkään yhtiön, yhtymän, yhdistyksen tms. edustajana.