Nythän HelBin johto on tarjonnut lisäystä tuntipalkkaan, mutta samalla eräiden työvuorolisien poistoa. Eli käytännössä monilla palkka käytännössä laskisi. Toivottavasti tämmöinen sonta ei mene läpi. Surullista on, että HelBin johto ei ymmärrä firmansa parasta. Huonoilla työehdoilla varmistetaan työvoiman huono saatavuus ja pysyvyys myös jatkossakin. Onko jatkuva ylitöiden teettäminen ja ajamattomat lähdöt edullisempi vaihtoehto? Niin kauan kuin HelBin palkkaus on retuperällä, esimerkiksi Concordia voi huoletta juhlia kilpailutuskierroksilla, kun työvoiman saatavuus on taattu.
Yhtiön edustajana (CBF) en voi valitettavasti vastata tällaiseen yksityiskohtaa koskevaan kysymykseen, sillä ajosarjat sekä niiden rakenteet ovat yksi kilpailuvaltti bussiliikenteen kilpailutuksessa (on toki muitakin siihen vaikuttavia asioita). Sen verran voin kuitenkin todeta, ettei muutos vaikuttanut minkään linjan yleisöaikatauluihin, mutta paransi niiden toteutumista. Hyvä niin ja sitä sarjaa on nyt mukavampi kuljettajankin ajella.
Joukkoliikenneharrastaja
Niinhän sitä luulisi, mutta... HelBin toimitusjohtaja on antanut YTV:lle kirjallisen selvityksen kuljettajatilanteesta ja ajamattomista lähdöistä ja siellä kerrotaan:
Tämä kielii mielestäni pahasta osaamisen puutteesta. Yksityisessä firmassahan kävisi niin, että kun tuollainen virhe tehtäisiin ensimmäisen kerran, niin lomasuunnittelija ja liikennepäällikkö saisi potkut. Jos virhe toistuisi vielä seuraavana vuonna, niin toimitusjohtaja lähtisi vaihtoon. Helsingin kaupunki "vastuullisena työnantajana" sen sijaan ei anna potkuja kenellekään, vaan kertoo vain apulaiskaupunginjohtaja Saurin suulla, että HelBiin pumpataan tarvittaessa lisää rahaa. Ongelmat eivät vaan ratkea lisärahalla, jos rahat käytetään vain sakkojen maksamiseen tilaajille.Alunperin kirjoittanut Tero Anttila
Mitähän uutta tuo tiedote meille kertoi. Se on selvää, että kuljettajapulaa on, ja että lomat on laitettu huonosti. Kaikki myös tietävät, että HelBin liikennöinti vähenee, joten siinäkään ei mitään uutta. Nuo tiedotteet eivät sinäänsä auta, vaan konkreettiset teot.
Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.
Kuljettajapula ei hellitä, ennenkuin työskentelyolosuhteet saadaan parannettua niin, jotta henkilökunnan pako kilpailijoiden palvelukseen loppuu. Aiemmin oli päätetty, ettei talvilomia anneta ollenkaan ennen vuodenvaihdetta. Nyt kuitenkin niitä on jouduttu antamaan. Ilmeisesti vuodenvaihteessa lähtee niin paljon porukkaa vapaaehtoisesti muihin firmoihin, että keväästä tulisi muuten katastrofi, jos kaikki talvilomat olisivat vasta silloin...
Valitettavasti yhtiön johdolla taitaa olla kaupungin suojatyöpaikat, joissa saa tunaroida mielin määrin ilman pelkoa potkuista. Sääli vain, että kaupunki ja sen asukkaat joutuvat kärsimään siitä.
Huolto ja korjaamohenkilökunnan palkkaus on myös huonompi Helbillä. Huonompi palkkaus ja huonokuntoinen kalusto eivät motivoi uusia eikä vanhoja asentajia.
Mikähän siinä on niin vaikeaa nostaa palkkoja? Vai onkos tuo Helsingin Kaupungin palkoilla, jolloin ne luonnollisesti ovat pienemmät. Mikäli ovat, olisi syytä miettiä yhtiön asioita uusiksi. Ongelmia syntyy vielä lisää, jos HelB osallistuu tarjouskilpailuihin. Sen olisi nyt syytä miettiä monia asioita uusiksi, ennen kuin siirtyy kilpailuihin. Muut yhtiöt saavat paremmin kuljettajia, ja siten silloin paremmin pystyvät hoitamaan linjansa.
Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.
Mikähän oli herran elämänkokemus? Onko lauseessa "työnantaja joka nostaa palkkoja vapaaehtoisesti" mitään outoa? Eikö todella?
Rahaa on kiva jakaa jos sitä on mutta mistäs se raha taas tulikaan, puustako? Ei sillä että muita pienemmät palkan olisivat oikein mutta aika heikkoa varmaan tekisi nostaa niitä laakista.
Jos HelBin tilanne on todella niin surkea, ettei ole mahdollista edes pientä kannustusta antaa työntekijöille, niin ei voi vain mitään. Mutta niin kauan näin on, HelB kärsii kuljettajapulasta. Toivottavasti nyt yhtiö saataisiin kuntoon. Voisi EHKÄ auttaa, jos se myytäisiin yksityisille, jotka pumppaisivat firmaan lisää rahaa. Tuskinpa nykymuotona asiat kauheasti parenevat..
Viimeisin muokkaaja Aleksi.K; 27.09.2007 kello 23:05. Syy: lisäystä
Tyhmä ei se joka myy, vaan se joka ostaa.
Talvimaisemia Urho Kekkosen kansallispuistosta
Ei mikään yleensä kauheasti parane(kielioppihuomautus) mutta jonkin verran paranemista voidaan saada aikaan asiallisella keskustelulla. Tällä viikolla oli taas Radio Suomen Ylen Aikaisessa esillä mahdollinen joukkoliikenteen maksuttomuus, jonka suhteen on varsin voimakkaitakin mielipiteitä. Itse en kylläkään moista suunnitelmaa kannata, kunhan vain toin esille keskusteltavaksi.
Talvimaisemia Urho Kekkosen kansallispuistosta