Vinkkejä kuinka matkustaa halvemmalla HSL-liikenteessä?

HSL:n sivuilla sanotaan: "Koko matkalle on aina oltava yksi lippu, joka oikeuttaa matkustamaan koko reitin.".

Miten määritellään "koko matka"? Jos junasta astuu laiturille ja takaisin kyytiin samaan junaan, onko alkanut uusi matka?
 
HSL:n sivuilla sanotaan: "Koko matkalle on aina oltava yksi lippu, joka oikeuttaa matkustamaan koko reitin."

Onkohan missään muuten määrätty, että kohdalle osuvalle tarkastajalle pitää näyttää nimenomaan tämä lippu?

Sattui kerran niin, että olin matkalla Helsingistä Lahteen Z-junalla, ja jossain ennen Tikkurilaa havahduin tarkastajien saapumiseen osastoon. Sen kummemmin miettimättä kaivoin taskustani matkakortin ja näytin sitä. Kortti kelpasi - luonnollisesti, olihan siinä seutukautta - kiitimme tarkastajan kanssa puolin ja toisin ja matka jatkui molempien osalta. Lahdessa huomasin tämän saman tarkastajan myös poistuvan junasta, ja hänkin ilmeisesti tunnisti minut, koska katsoi huomattavan tuimasti silmiin.

Tulin siis näyttäneeksi lippua, joka ei ollut kyseessäolevan matkani voimassaoleva lippu (lompakosta olisi kyllä sellainenkin, leimattuna, löytynyt), mutta tarkastaja ei sitä voinut tarkastushetkellä tietää. Eikä toisaalta myöskään kysynyt, missä aion poistua.
 
Jos matkustajalla on Helsingin sisäistä kautta ja hän haluua mennä vaikka Helsingistä Myyrmäkeen niin hänellä on sillä lipulla oikeus matkustaa Malminkartanoon. Tämän jälkeen vaaditaan tietenkin seutulippu, mutta eihän tarkastaja tiedä ennen Malminkartanoa, että hän on ylittämässä rajan. Toisaalta jos tarkastus tapahtuu Malminkartanon ja Myyrmäen välillä niin mikäli seutulippu on voimassa niin eihän tarkastaja voi tietää mistä matkustaja on noussut junaan? Lippuhan on voitu leimata missä tahansa vaikka nousu junaan olisi tapahtunut Helsingissä? Matkustajahan on voinut muistaa vasta Malminkartanossa, että ainiin, seutulippua ei vielä ole ja käy leimaamassa sen.

Kuinka lipun voimassaolo näkyy tarkastajien laitteissa? Näkyykö siinä vain viimeisin ostettu arvolippu vai näkyykö siinä esim kolme edellistä? Toisin sanoen näkyykö tarkastajille, jos matkustaja on ostanut kaksi erillistä lippua yhdellä matkalla?
 
Onkohan missään muuten määrätty, että kohdalle osuvalle tarkastajalle pitää näyttää nimenomaan tämä lippu?

Sattui kerran niin, että olin matkalla Helsingistä Lahteen Z-junalla, ja jossain ennen Tikkurilaa havahduin tarkastajien saapumiseen osastoon. Sen kummemmin miettimättä kaivoin taskustani matkakortin ja näytin sitä. Kortti kelpasi - luonnollisesti, olihan siinä seutukautta - kiitimme tarkastajan kanssa puolin ja toisin ja matka jatkui molempien osalta. Lahdessa huomasin tämän saman tarkastajan myös poistuvan junasta, ja hänkin ilmeisesti tunnisti minut, koska katsoi huomattavan tuimasti silmiin.

Tulin siis näyttäneeksi lippua, joka ei ollut kyseessäolevan matkani voimassaoleva lippu (lompakosta olisi kyllä sellainenkin, leimattuna, löytynyt), mutta tarkastaja ei sitä voinut tarkastushetkellä tietää. Eikä toisaalta myöskään kysynyt, missä aion poistua.
Siis hetkinen.. Olit Tikkurilassa näyttänyt seutulipun tarkastajalle Z-junassa? Tuosta olisi pitänyt napsahtaa sakko (jos siis sinulla ei olisi ollut VR:n vyöhykelippua taskussa), sillä Z-junan seuraava pysäkki on Keravalla, jonne matkustamiseen vaaditaan Lähiseutu 2 tai 3- lippu...
 
Tarkastajat tulivat kyytiin ennen Tikkurilaa, eli seuraava asema oli Tikkurila. Pasilan ja Tikkurilan välillä lippualue on seutu.
 
Kuinka lipun voimassaolo näkyy tarkastajien laitteissa? Näkyykö siinä vain viimeisin ostettu arvolippu vai näkyykö siinä esim kolme edellistä? Toisin sanoen näkyykö tarkastajille, jos matkustaja on ostanut kaksi erillistä lippua yhdellä matkalla?

Näkyy nykyinen lippu sekä useampi edellinen arvolippu ja/tai kausileimaus. Mutta mitä hyötyä ostaa arvolipulla kaksi edellistä lippua? :lol: Meni ihan ohi mitä meinasit nyt tuolla "kaksi erillistä lippua". Tosi jos on kausi ja arvo niin kaksi erillistä lippua, mutta mitä merkitystä silloin on sillä, monen arvolipun tiedot tarkastaja näkee?
 
Kuinka lipun voimassaolo näkyy tarkastajien laitteissa? Näkyykö siinä vain viimeisin ostettu arvolippu vai näkyykö siinä esim kolme edellistä? Toisin sanoen näkyykö tarkastajille, jos matkustaja on ostanut kaksi erillistä lippua yhdellä matkalla?

En ole täysin varma mikä on tilanne nyt vihreiden korttien aikana, mutta sinisissä korteissa oli ymmärtääkseni kaksi muistipaikkaa kaudelle ja kaksi arvolipulle. Teoriassa kortilta olisi siis voinut nähdä kaksi edellistä arvolippua, mutta ainakin omalla kortillani toisella paikalla näkyi vuosien ajan sama arvolippu, kun ostamani arvoliput käyttivät pelkästään toista (eli ei näkynyt kaksi edellistä, vaan edellinen ja vuosia vanha).
 
HSL:n sivuilla sanotaan: "Koko matkalle on aina oltava yksi lippu, joka oikeuttaa matkustamaan koko reitin."

Olen myös matkustanut moneen otteeseen Helsingistä Riihimäelle "sääntöjen vastaisesti" autuaan tietämättömänä. Matkakortissa on ollut seutukautta, joten olen sitten ostanut lipun ainoastaan välille Tikkurila-Riihimäki. Joskus joku vain ohimennen mainitsi, että niin ei saa tehdä, mikä ei ollut käynyt mielessänikään. Onhan koko ajan kuitenkin käytössäni ollut voimassaoleva lippu. Monet muutkin saattavat tehdä näin ja mahdollinen tarkastusmaksu tuntuu varmasti vähintäänkin kohtuuttomalta.

Aikoinaan matkustin Vantaalle mutta olin unohtanut, että matkakortissani kausi oli loppunut edellisenä päivänä. Kortille oli jäänyt ennestään arvoa sen verran, että sain menomatkan maksettua sillä. Palatessa olin jo varautunut maksamaan käteisellä 5 € seutulipun, kun välissä ei ollut mahdollisuutta käydä lataamassa matkakorttia. Odotin bussia 474 mutta pysäkille tulikin U-linja 495A, jossa lippu Helsingin keskustaan 4,70 €. Säästöä siis huikeat 30 senttiä. Myöhemmin mietin, että jos matkustaisi U-linjalla lyhyemmän matkan, esim. Vantaankosken korkeudelta Pirkkolantielle, niin Matkahuollon hinnaston mukaan matka maksaisi vain 3,60 € eli olisi halvempaa kuin seutuarvo. Onko tässäkin siis yksi tapa, jolla voi matkustaa halvemmalla HSL-liikenteessä.
 
Olen myös matkustanut moneen otteeseen Helsingistä Riihimäelle "sääntöjen vastaisesti" autuaan tietämättömänä. Matkakortissa on ollut seutukautta, joten olen sitten ostanut lipun ainoastaan välille Tikkurila-Riihimäki. Joskus joku vain ohimennen mainitsi, että niin ei saa tehdä, mikä ei ollut käynyt mielessänikään. Onhan koko ajan kuitenkin käytössäni ollut voimassaoleva lippu. Monet muutkin saattavat tehdä näin ja mahdollinen tarkastusmaksu tuntuu varmasti vähintäänkin kohtuuttomalta.

Jos haluat päästä Riihimäelle vielä hiukan halvemmalla, voit ostaa VR:n vyöhykelipun välille Kerava-Riihimäki. Tällöin joudut tosin matkustamaan ensin K-junalla Keravalle ja vaihtamaan siellä R- tai H-junaan. Vantaan viimeiset asemat Rekola ja Korso kuuluvat samaan VR:n maksuvyöhykkeeseen kuin Kerava ja seutulippulaisena sinulla on tällöin matkan joka vaiheessa voimassaoleva lippu.
 
Tosin että VR:n sivuilla jo mainitaan ettei HSL:n ja VR:n lippuja saa ja voi keskenään yhdistää, vaan koko matkalle pitää olla saman palveluntuottajan lippu. Riihimäelle mennessä pitää koko matkalle olla VR:n lippu. Jos sulla on valmiiksi VR:n lippu vaikka Hki-Kerava niin voit jatkaa sitä Kerava-Riihimäki maksamalla vain ylimääräisen osuuden hinnan, mutta HSL:n lippua ei voi VR:n matkoissa käyttää hyväksi. Käytännössä siis jos haluaa mennä HSL-lipulla ja VR:n lipulla, pitäisi junaa vaihtaa vaikkapa Tikkurilassa (Hki-Tkl toisella junalla ja Riksun junalla sitte Tkl-Ri).
 
Tämän voi kiertää nousemalla asemalla pois junasta ja aloittamalla uuden matkan nousemalla seuraavasta ovesta sisään. Toisin kuin metrossa laiturialue on julkista tilaa, jossa ei tarvita lippua, jolloin astumalla laiturille ensimmäinen matka loppuu. Se viihdynkö määränpäässä viisi päivää vaiko viisi sekuntia lienee toisarvoista. Olen aikaisemmin matkustanut säännöllisesti Oulunkylästä Riihimäelle, ja Korson kohdalla olen siirtynyt ulkokautta lipunmyyntivaunuun. Konduktööri on aina myynyt mukisematta lipun (jos on ylipäätään tullut, erittäin usein heitä ei enää Vantaan jälkeen näy). Myönnettäköön, jos minulla on ollut lippu etukäteen ostettuna, en ole jaksanut jumpata.
 
En kyllä ymmärrä miksi lippuja ei saisi yhdistää. Onhan sinulla kuitenkin koko ajan voimassa oleva matkalippu. Naurettavaa pelleilyä sanon mina.
 
Tämän voi kiertää nousemalla asemalla pois junasta ja aloittamalla uuden matkan nousemalla seuraavasta ovesta sisään.

Virallinen tulkinta ei taida tuollaistakaan hyväksyä. Mutta kuten yllä on monesti sanottu, käytännössä lippuhen yhdistely on arkipäivää, eikä siitä kovin helposti voi jäädä kiinni. Ei se siitä kuitenkaan tee sallittua.
 
Voit olla hyvinkin oikeassa, mutta olisiko kenelläkään näyttää virallista ohjetekstiä asiasta kuinka määritellään matka. Toisaalta jos sääntöjen esiin kaivaminen on näin vaikeaa jo harrastajafoorumilla, kuinka voidaan matkustajalta edellyttää pykälien tuntemista. Kyllähän se oikeustajua loukkaa jos käytössä on koko ajan voimassa oleva lippu ja silti saa sakkomaksun jonkin pykälän mukaan, jonka selvittäminen on aivan kohtuuttoman vaivan takana.
 
Takaisin
Ylös