Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/16

Viestiketju: Lippujen hinnat nousussa

  1. #1
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    01.07.2005
    Viestejä
    507

    oletus Lippujen hinnat nousussa

    HS:n netissä julkaistua:

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Helsingin Sanomat
    Helsingin kaupunginvaltuusto on esittänyt joukkoliikennelippujen korottamista. Helsingin sisäisen joukkoliikenteen lippujen hintoja halutaan nostaa vuodenvaihteessa 1,3 prosentilla. Samalla Helsinki aikoo korottaa HKL:n saamaa tariffitukea 8,2 miljoonalla eurolla.

    Viimeksi Helsinki korotti joukkoliikenteen hintoja vuodenvaihteessa 2,8 prosentilla, mutta uusi korotus on HKL:n toimitusjohtajan Matti Lahdenrannan mukaan perusteltu.

    "Ilman muuta pärjäisimme, vaikka lipunhintoja ei korotettaisikaan. Pienellä korotuksella voimme kuitenkin parantaa palvelun tasoa niillä linjoilla, joilla on tarvetta liikenteen lisäämiseen", Lahdenranta sanoo.

    HKL pyrkii kohdentamaan hinnankorotuksista kertyvät 1,1 miljoonaa euroa erityisesti bussiliikenteeseen.

    Helsingin joukkoliikennelautakunta käsittelee HKL:n ensi vuoden talousarviota tänään torstaina.

    Palvelua pyritään parantamaan erityisesti Helsingin bussiliikenteen poikittaislinjoilla. Toimitusjohtaja Lahdenrannan mukaan rahat kohdennetaan bussilinjoille 52, 52 A, 54, 58, 59, 78 ja 79.

    "Poikittaisliikenteessä on tällä haavaa suurimmat ongelmat. Siksi näitä linjoja kehitetään tarjontaa ja liikennöintiä lisäämällä", Lahdenranta sanoo.

    Prosentin nosto ei toimitusjohtajan mukaan johtaisi kovinkaan suureen yleisökatoon.

    "Aika tarkaksi on osoittautunut se nyrkkisääntö, jonka mukaan lipunhintojen nosto prosentilla pudottaa matkustajamääriä noin 0,3 prosentilla", hän arvioi."
    Viimeisin muokkaaja vko; 31.05.2006 kello 22:24. Syy: lainaus lainaukseksi

  2. #2
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Helsingin Sanomat
    Palvelua pyritään parantamaan erityisesti Helsingin bussiliikenteen poikittaislinjoilla. Toimitusjohtaja Lahdenrannan mukaan rahat kohdennetaan bussilinjoille 52, 52 A, 54, 58, 59, 78 ja 79.
    Ohhoh! Ensimmäistä kertaa pariin vuoteen puhutaan bussiliikenteen parantamisesta, kun tähän asti se on ollut supistamista. Minusta nämä ovat tärkeitä kohteita.

    En tunne linjojen 52 ja 52A tilannetta. Sen sijaan linjojen 58 ja 59 liikennöintiä pitäisi laajentaa lauantai-iltaisin myöhempään ja sunnuntailiikenne aloittaa. Vuoroväli on nykyisin aika harva, 59:llä ylipäätään harva kun se on puoli tuntia päivällä, 58:lla iltaliikennettä pitäisi tihentää.

    54:llä rahatarvetta lisää varmasti se, että se joutuu kantamaan vastuun Kehä I:n varren palvelemisesta, kun linja 522 lopetetaan. Liikennöintiajat laajenevat nykyisestä 522:a vastaaviksi ja reitti alkaa kiertää Malmin kautta.

    78 kulkee arkisin melko tiheästi, mutta jostain syystä yksi lähtö Vuosaaresta on 20:39 ja seuraava vasta 23:00! Sunnuntaisin lähtöjä on 40 minuutin välein, joka on minusta todella harvoin. 79 sentään kulkee tiheämmin sunnuntaisinkin 25 min vuorovälillä, mutta parantaa toki voi.

    Poikittaislinjoilla pitäisi lisätä etenkin myöhäisillan liikennettä, ettei tarvitse kiertää keskustan kautta. Liikennettä olisi hyvä lisätä myös muulloin kuin ruuhka-aikaan, jotta yhteydet ovat kilpailukykyisiä. Kahden suuren keskuksen välillä voi kulkea kaksi rinnakkaista linjaa, joiden matka-aika on sama, mutta jotka palvelevat eri alueita. Tällöin keskuksien välillä on tiheät vuorovälit, pienemmillä alueillakin kelvolliset.

    Miksihän muuten tuo 1% hintojen korotus ei vähennä autoilua 0,3%? Autoilijat eivät nähtävästi ole hintatietoisia, tai heille on sama kuinka paljon heiltä nyhdetään rahaa, pakko on päästä autolla. Autoilu voisikin maksaa saman tien vaikka 1 €/km, niin valtion tulot kasvaisivat räjähdysmäisesti, kun kysyntä on joustamatonta. Valtion tuloilla voitaisiin parantaa joukkoliikennettä ja muita tärkeäksi katsottuja asioita.
    Viimeisin muokkaaja vko; 31.05.2006 kello 22:35. Syy: korjattu lainaus
    Yöbussissa on tunnelmaa

  3. #3
    MCW
    MCW ei ole kirjautuneena
    Tunnistettu jäsen
    Liittynyt
    01.07.2005
    Viestejä
    130

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim
    78 kulkee arkisin melko tiheästi, mutta jostain syystä yksi lähtö Vuosaaresta on 20:39 ja seuraava vasta 23:00!
    2300 lähtö Vuosaaresta on perustettu Liikenne oy:n aikaan Pauligin tehtaan iltavuorolaisia varten.

  4. #4
    Tunnistettu jäsen Rehtori avatar
    Liittynyt
    02.07.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    259

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim
    Miksihän muuten tuo 1% hintojen korotus ei vähennä autoilua 0,3%? Autoilijat eivät nähtävästi ole hintatietoisia, tai heille on sama kuinka paljon heiltä nyhdetään rahaa, pakko on päästä autolla. Autoilu voisikin maksaa saman tien vaikka 1 €/km, niin valtion tulot kasvaisivat räjähdysmäisesti, kun kysyntä on joustamatonta. Valtion tuloilla voitaisiin parantaa joukkoliikennettä ja muita tärkeäksi katsottuja asioita.
    Olipas typerä kommentti. Valitettavasti tässä surkean joukkoliikenteen maassa on monen pakko ajaa autolla ja rankaisu tästä on tällä hetkellä jo kohtuuton. Yksityisautoilun kuluja pitäisi saada alas ja ohjata maksuja esimerkiksi ruuhkamaksuiksi hyvin toimiville joukkoliikennealueille kuten pääkaupunkiseudulle.

  5. #5

    Liittynyt
    18.03.2006
    Sijainti
    Stockholm
    Viestejä
    1973

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rehtori
    Olipas typerä kommentti. Valitettavasti tässä surkean joukkoliikenteen maassa on monen pakko ajaa autolla ja rankaisu tästä on tällä hetkellä jo kohtuuton. Yksityisautoilun kuluja pitäisi saada alas ja ohjata maksuja esimerkiksi ruuhkamaksuiksi hyvin toimiville joukkoliikennealueille kuten pääkaupunkiseudulle.
    Mutta kyllä on kumma, että myös moni muu autoilee. Uskon, että suurin osa voisi pienellä vaivalla, suurella säästöllä vaihtaa joukkoliikenteeseen. Se suurin joukko aiheuttaa lisäkuluja itsensä lisäksi muille autoilijoille.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut HS
    Palvelua pyritään parantamaan erityisesti Helsingin bussiliikenteen poikittaislinjoilla. Toimitusjohtaja Lahdenrannan mukaan rahat kohdennetaan bussilinjoille 52, 52 A, 54, 58, 59, 78 ja 79.
    Harmi, ettei 53 (ja samalla 503) kuulu tähän poikittaislinjojen joukkoon. Kuljen liki päivittäin Wallininkadulta Matinkylään 503:lla. Helsingin puolella menee tuplasti aikaa Espoon puleen verrattuna. Matka Helsingin puolella on pituudeltaan puolet Espoon puoliskosta. Onneksi en kulje toiseen suuntaan, jossa espoolaiset tukkivat tiet tyystin.

    Muunmuassa Ramsaynrantaan käännyttäessä punaiset valot kestävät noin kolme minuuttia, ratikan tulo viivyttää sitä vielä vähän (mitättömän vähän). Monasti joutuu bussi kuitenkin odottomaan kahdet valot (6 min) ja onpa pari kertaa odottanut kolmetkin. Tässähän pitäisi olla bussille kääntymismahdollisuus ratikkakiskojen yli. Tällöin se pääsisi suoraan lähempänä rantaa olevalle pysäkille ja nykyisen pysäkin voisi poistaa. Siinähän tulisi sitä säästöäkin.

    Meilahdessa on testattu risteyksien maalaamista viivoituksilla. Ainakin Paciuksenkadun ja Paciuksenkaaren risteyksessä tämmöinen taisi olla. Miksei sitä testattu Tukholmankadun päässä. Siinä autoilijat tukkivat risteyksen monella tavalla. Pahin on se, että Munkasta tulevat ajavat risteykseen, joten Töölöön päin kääntyminen estyy Tukholmankadulta tulevilta. Näin Paciuksenkadulta ei pääse ajamaan Munkkaan päin. Sievä motti. Onneksi ei vielä ole mennyt pahemmaksi. Tähän pitäisi saada ehdottomasti joku ratkaisu.

  6. #6
    Tunnistettu jäsen 339-DF avatar
    Liittynyt
    08.08.2005
    Viestejä
    6712

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Vesa Nurminen
    Harmi, ettei 53 (ja samalla 503) kuulu tähän poikittaislinjojen joukkoon.
    Siinä kyllä menisi rahat ihan hukkaan. Ne muutamat kymmenet kerrat kun olen matkustanut Munkasta Hakaniemeen 53:lla tai sen seutusisarella niin kyydissä ei koskaan ole ollut yli kymmentä matkustajaa. Pikemminkin koko linja tulisi lakkauttaa ja ne rahat ohjata jonnekkin, missä niille on käyttöä. Jos 53 olisi raitiolinja, se olisi ollut haudassa jo kauan sitten, mutta busseja lienee varaa ja halua ajeluttaa tyhjinä turhillakin reiteillä.

  7. #7

    Liittynyt
    18.03.2006
    Sijainti
    Stockholm
    Viestejä
    1973

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 339-DF
    Siinä kyllä menisi rahat ihan hukkaan. Ne muutamat kymmenet kerrat kun olen matkustanut Munkasta Hakaniemeen 53:lla tai sen seutusisarella niin kyydissä ei koskaan ole ollut yli kymmentä matkustajaa.
    503:lla kulkee ihmisiä (ihme kyllä). Veikkaan, että sillä kulkisi enemmän, jos se olisi tehokkaampi. Tosin nyt mennään jo YTV:n alueella...

  8. #8
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    6005

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Saa nähdä, tuleeko kaikille Lahdenrannan mainitsemille linjoille parannuksia palvelutasoon vai pelkästään osalle. 1,1 miljoonalla eurolla ei kuitenkaan hirveästi saa aikaiseksi.

    Poikittaislinjoilla tosiaan huonot vuorovälit ruuhka-ajan ulkopuolella ovat ongelma. Moni poikittaislinja menee niin harvoin ruuhkan ulkopuolella, että matkustajat pääsevät usein nopeammin tekemällä vaihdollisen matkan säteittäislinjoilla. Siksi en pidäkään ruuhkavuorojen lisäämistä tärkeänä kuin niillä linjoilla, joilla on kapasiteettiongelmia (noista linjoista 79 taitaa olla ainoa sellainen, uudesta 54:stä ei tietysti voi vielä sanoa). Joiltakin linjoilta harvan vuorovälin liikenteen voisi jopa lopettaa kokonaan (esim. mainittu 53, joka on perustettu ihan vain siksi että 502:n tilalle piti saada jotakin. Toinen esimerkki voisi olla 59:n keskipäiväliikenne, tarjonnan voisi siirtää 58:lle).

  9. #9
    Eppu avatar
    Liittynyt
    25.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    1660

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Hinnankorotukset ihmetyttävät minua suuresti muutamasta syystä. Ensinnäkin aikataulusuunnittelu on HKL:llä mielestäni aika surkeaa. Aikatauluissa kun näkee mitä erilaisimpia vuorovälejä eikä mitään helposti muistettavia tasavälejä käytetä. Vieläkin enemmän kummastuttaa se, että joillakin hyvin kuormitetuilla linjoilla käytetään pienikapasiteettista kalustoa ja sitten syntyy peräkkäinajoja (= päällekkäistä tarjontaa). Esimerkkejä on monia. Mainittakoon näistä vaikkapa linja h71. Miksei sitä voisi ajaa 10 minuutin välein telibusseilla ja 71V kulkisi puolen tunnin välein 71:n lähtöjen välissä? Toinen hyvä esimerkki on linjat 42/452/453. Näidenkin lähdöt voisi porrastaa keskenään ja karsia ylimääräiset lähdöt pois. Ainakin minä olisin valmis siihen, että vuoroja vähennettäisiin hieman ja linjoille saataisiin suurempikapasiteettista kalustoa jos lipun hinnat säilyisivät ennallaan.

    On hyvä juttu että vuoroja lisätään, mutta rahat tällaiseen olisi varmasti saatavissa turhia vuoroja sekä päällekkäistä liikennettä karsimalla. Palvelukin paranisi jos aikataulusuunnitteluun panostettaisiin enemmän. Toisaalta varmasti ongelmat johtuvat osittain myös tästä paljon puhutusta kahden suunnitteluorganisaation olemassaolosta.
    Kuvasto l Oikoradan Bussisivut
    "Spårväg City i Stockholm har inte lockat fler resenärer än när trafiken kördes med buss. Den så kallade spårfaktorn finns inte, hävdade transportforskaren Maria Börjesson."

  10. #10
    TL
    TL ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    29.06.2005
    Viestejä
    127

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim
    78 kulkee arkisin melko tiheästi, mutta jostain syystä yksi lähtö Vuosaaresta on 20:39 ja seuraava vasta 23:00! Sunnuntaisin lähtöjä on 40 minuutin välein, joka on minusta todella harvoin. 79 sentään kulkee tiheämmin sunnuntaisinkin 25 min vuorovälillä, mutta parantaa toki voi.
    Nyt kesäaikataulussa 78:n vuoroväliä sunnuntaisin on muutettu 25 minuuttiin, jolloin lähtöajat ovat samat kuin kesälauantaisin ihan liikenteen aloitusta lukuun ottamatta. Jos säästöistä puhutaan, tämä 40 min. vuoroväli olisi mielestäni ollut hyväksyttävissä kesällä, tiedä sitten mitä tulevana syksynä on, mutta kun idän alueen terveyskeskuspäivystys on Malmin sairaalassa, tähänastinen su-vuoroväli on ollut aika huonosti palveleva.

  11. #11
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rehtori
    Valitettavasti tässä surkean joukkoliikenteen maassa on monen pakko ajaa autolla ja rankaisu tästä on tällä hetkellä jo kohtuuton. Yksityisautoilun kuluja pitäisi saada alas
    Sehän on kyllä ihan ihmisen oma valinta, että missä asuu ja missä käy töissä, että voiko käyttää sillä välillä joukkoliikennettä. Minusta on myös väärin se, että pääkaupunkiseudulla asunnot ovat kalliimpia kuin muualla. Rankaisu pk-seudulla asumisesta on kohtuuton. Asuntojen hintoja pitäisi saada alas vaikka sitten valtion tuella. Jos ihmiset käyttäisivät sitä joukkoliikennettä, sen palvelutaso olisi parempi. Pari vuosikymmentä sittenhän busseilla pääsi melkein mihin tahansa. Mutta kun niitä busseja ei käytetä, vuorot lakkautetaan. Kurjistumisen kierre.

    Jos ajattelet, että yksityisautoilu tästä halpenee enää, olet aika hakoteillä. Öljy hupenee jatkuvasti, eivätkä korvaavat polttoaineet ainakaan halvempia ole, veikkaanpa että hinta nousee vain. Mieti niitä miljardia kiinalaista, jotka kaikki haluavat citymaasturin. Ei siinä paljoa länsimaisten toppuuttelu auta.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  12. #12
    23Ají Anárjiri avatar
    Liittynyt
    03.07.2005
    Viestejä
    184

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Jatkuva lippujen hintojen nosto on aivan KESTÄMÄTÖNTÄ!!! Eikä sitä voi enää perustella muulla kuin ahneudella. En jaksa uskoa, että tuo aiottu 1.1 % tosiaan käytettäisiin suoraan linja-autoliikenteen kehittämiseen, sen verran pahanilman lintu olen. HKL ja YTv voisivat vallan hyvin silmät sinisinä vaatia kertalipun hinnaksi 10€, eikä se silti riittäisi, aivan varmasti oltaisiin korotuksia kinuamassa 6kk myöhemmin...
    Pitäisin parempana ratkaisuna hintojen pudotusta, lisääntyvä myynti tuo ns. menetetyt rahat takaisin. Kevennetään HKL:n hallintoa ylipäänsä, mihin niitä yliajomestareita yms. tarvitaan?Lisäksi pääkaupunkiseudulla voitaisiin periä kovennettua autonkäyttömaksua, koska sen peltilehmän käyttö on suurimmaksi osaksi aivan turhaa. Julkisen liikenteen pitäisi saada polttonesteensä verottomana ( hyvin yleinen keino Euroopassa!!!).
    Vauhtia vaunuun!

  13. #13
    ess
    ess ei ole kirjautuneena
    ess avatar
    Liittynyt
    10.11.2007
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    733

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut 23Ají Anárjiri Näytä viesti
    Jatkuva lippujen hintojen nosto on aivan KESTÄMÄTÖNTÄ!!! Eikä sitä voi enää perustella muulla kuin ahneudella.
    Lippujen hinnankorotuksia perustellaan tietenkin samalla kuin kaikkia muitakin hinnankorotuksia: inflaatiolla.

  14. #14
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    6005

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut ess Näytä viesti
    Lippujen hinnankorotuksia perustellaan tietenkin samalla kuin kaikkia muitakin hinnankorotuksia: inflaatiolla.
    Ja bussiliikenteessä se inflaatio vasta laukkaakin. Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat 9,5% viime vuoden helmikuusta tämän vuoden helmikuuhun verrattuna.

  15. #15

    Liittynyt
    27.10.2007
    Viestejä
    353

    oletus Vs: Lippujen hinnat nousussa

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Rehtori Näytä viesti
    Valitettavasti tässä surkean joukkoliikenteen maassa on monen pakko ajaa autolla ja rankaisu tästä on tällä hetkellä jo kohtuuton. Yksityisautoilun kuluja pitäisi saada alas ja ohjata maksuja esimerkiksi ruuhkamaksuiksi hyvin toimiville joukkoliikennealueille kuten pääkaupunkiseudulle.
    Valitettavasti joukkoliikenne on monella paikkakunnalla niin heikkoa että autolla on pakko ajaa. Ratkaisu ei ole kuitenkaan autoilun kustannusten alentaminen vaan joukkoliikenteen parantaminen. Autoilun hintaa ei pidä laskea koska se lisää päästöjä ja tekee yhteiskunnan entistä enemmän riippuvaiseksi öljystä. Sen sijaan joukkoliikennettä on parannettava mm. aloittamalla paikallisliikenne rautateillä.

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim Näytä viesti
    Sehän on kyllä ihan ihmisen oma valinta, että missä asuu ja missä käy töissä, että voiko käyttää sillä välillä joukkoliikennettä. Jos ihmiset käyttäisivät sitä joukkoliikennettä, sen palvelutaso olisi parempi. Pari vuosikymmentä sittenhän busseilla pääsi melkein mihin tahansa. Mutta kun niitä busseja ei käytetä, vuorot lakkautetaan. Kurjistumisen kierre.
    Tai sitten toisin päin. Kun joukkoliikenteen palvelutaso heikkenee niin matkustajatkin vähenevät. Tällä foorumilla on monta kertaa todettu että 1960-luvulla liikennepolitiikka muutettiin tarkoituksella yksityisautoilua suosivaksi. Monella paikkakunnalla on ennen voinut kulkea työmatkat joukkoliikenteellä mutta sitten liikenne on lakkautettu. Liikenteen lakkauttaminen ei useinkaan ole ollut matkustajien valinta vaan lakkautus on johtunut esimerkiksi Valtionrautateiden päätöksistä. Pienemmillä paikkakunnilla joukkoliikenne on suunniteltu pakkokäyttäjille. Ei ole mikään ihme että ihmiset eivät busseja halua käyttää. Uusia matkustajia saadaan busseihin parantamalla palvelua, ei syyttämällä ihmisiä siitä että he eivät huonoa joukkoliikennettä käytä.


    Lainaus Alunperin kirjoittanut 23Ají Anárjiri Näytä viesti
    Julkisen liikenteen pitäisi saada polttonesteensä verottomana ( hyvin yleinen keino Euroopassa!!!).
    Olen samaa mieltä.

Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. HS: "Joukkoliikenteen lippujen hinnat nousevat Helsingin seudulla"
    kirjoittanut vristo foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 23
    Viimeisin viesti: 06.05.2010, 16:05
  2. HSL: Joukkoliikenteen lippujen hinnat 2010
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 01.01.2010, 22:00
  3. HSL:n lippujen hinnat 2010
    kirjoittanut aki foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 14
    Viimeisin viesti: 13.11.2009, 15:15
  4. HKL: Joukkoliikenteen lippujen hinnat ennallaan 2009
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 12
    Viimeisin viesti: 18.11.2008, 17:56
  5. Bussien matkustajamäärät nousussa
    kirjoittanut kemkim foorumissa Muuta busseista
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 06.05.2006, 02:29

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •