Kalustopoistoja 2016

Miltei 30 -09 Scalaa taitaa olla poistunut, jos lasketaan telit ja pätkät yhteen. 482 oli kuitenkin vielä hetki sitten ajossa.
 
Hämeenlinnassa kaupunkiliikenteen kilpailutus on pian alkamassa, joten jos noita 09-Scaloja on vapaana vielä ensi vuoden puolella, voisi ottajia löytyä Hämeenlinnastakin.
En suoranaisesti väitä vastaan, mutta kyseisellä kaupunkiseudulla Lehdon Liikenne on muutama kuukausi sitten tarkoituksellisesti hankkiutunut eroon ainoista Scaloistaan (jotka nekin tulivat yhtiöön Hämeen Linjan linjakaupan mukana). Vekka Liikenteelle HelB:ltä tulleet kolme Scalaa liikkuvat aikataulunmukaisessa liikenteessä äärimmäisen vähän. Paljon enemmän niitä näkyy peruskoululaisten nk. väistökuljetuksissa. Onko esimerkiksi "kivikaturäminällä" jokin osuus edellä selostettuihin havaintoihin, en osaa varmuudella sanoa. Minä jos olisin bussiyrityksen isäntä, en Hämeenlinnan linjoille Scaloja ihan ensimmäiseksi hankkisi. Seuraavien kuukausien aikana nähdään, millaisiin ratkaisuihin paikalliset liikenteenharjoittajat päätyvät.
 
2010 vuodesta asti tuli ajettua noilla Scaloilla ja mieluummin olisin nähnyt muitten bussien poistuvan eli olivat erittäin hyviä ajettavia.
 
Miltei 30 -09 Scalaa taitaa olla poistunut, jos lasketaan telit ja pätkät yhteen. 482 oli kuitenkin vielä hetki sitten ajossa.

17kpl kaks akselista ja 15kpl telejä.

---------- Viestit yhdistetty klo 17:12 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 17:09 ----------

Käsittääkseni kaikki Transdevin 09-malliset Scalat ovat palautuneet Scanialle leasing-sopimuksen päätyttyä. Havaintojen ja bussiharrastajien kuvastojen perusteella ihan kaikista autoista ei ole tietoa, mutta useimmille on löytynyt uusi käyttäjä Suomesta:

Turussa ovat seuraavat teliautot:
450 -> TuKL 90
462 -> Nyholm 68
463 -> TuKL 90
464 -> Nyholm 65
466 -> Nyholm 54
467 -> Nyholm 62
468 -> Nyholm?
470 -> Turkubus 15
474 -> Nyholm 76

Korsisaarella on ollut HSL:n metrokorvausliikenteessä teliautot 471 ja 473

Lisäksi teliautoista 465 on havaittu Ketosen Liikenteellä Rovaniemellä. Teliautoista 469, 472 ja 481 en muista nähneeni kuvia tai havaintoja.

2-akselisista autoista 451 sekä 456-459 ovat Soisalon Liikenteellä (todennäköisesti Mikkelissä) sekä 453 ja 454 Savo-Karjalan Linjalla Joensuussa.

Autosta 477 ja mahdollisesti autosta 475 on siis havainto 4-tieltä, joten kysymysmerkeiksi jäävät autot 452, 455, 460, 461, 476, 478-480. HSL-alueen ja Tampereen liikennöitsijöillä samoin kuin Savonlinja- ja Koiviston Auto -konserneilla ei taida tällä hetkellä olla erityistä tarvetta tuon ikäiselle käytetylle kalustolla, joten potentiaalisia kiinnostuneita voisivat olla esimerkiksi Pohjolan Matka ja Oulun seudun liikennöitsijät (uusia sopimuksia alkamassa ensi kesäkuussa). Porin Linjat on juuri hankkinut muutamia käytettyjä Scanioita Norjasta, mutta mahdollisesti nuo Scalatkin voisivat kiinnostaa, kun lähes vastaavia autoja talosta löytyy ennestäänkin. Hämeenlinnassa kaupunkiliikenteen kilpailutus on pian alkamassa, joten jos noita 09-Scaloja on vapaana vielä ensi vuoden puolella, voisi ottajia löytyä Hämeenlinnastakin. Soisalon Liikenteelle ja/tai Savo-Karjalan Linjalle voisi ehkä mennä lisääkin näitä autoja, jos vanhempaa kalustoa lähtee poistoon. Tosin Mikkelin ikävaatimusten takia sinne kai pitäisi mennä viimeistään ensi vuonna uudempaakin kalustoa.

476,478,479,480 ja 481 seisoo vielä Tuupakassa odottaa uusille omistajille lähtöä.
 
2010 vuodesta asti tuli ajettua noilla Scaloilla ja mieluummin olisin nähnyt muitten bussien poistuvan eli olivat erittäin hyviä ajettavia.
Minkä verran ajoit niillä mukulakivin päällystetyillä kaduilla? Sopivassa käyttöympäristössä Scala voi hyvinkin olla ihan asiallinen linja-auto, mutta kivikaduille Scaloja ei ole taidettu tarkoittaa.
 
Korsisaarella on ollut HSL:n metrokorvausliikenteessä teliautot 471 ja 473

Teliautoista 469, 472 ja 481 en muista nähneeni kuvia tai havaintoja.

#471 ja #473 ovat jossain muualla, koska niitä ei ole näkynyt Korsisaaren Espoon liikenteessä enää noin kuukauteen.

#472 muistaakseni on se yksilö, joka on ollut Åbergilla kaiketi lainassa numerolla #2. En osaa sanoa nykytilanteesta.
 
Minkä verran ajoit niillä mukulakivin päällystetyillä kaduilla? Sopivassa käyttöympäristössä Scala voi hyvinkin olla ihan asiallinen linja-auto, mutta kivikaduille Scaloja ei ole taidettu tarkoittaa.

Hyvin vähän ajoin mukulakivikaduilla. Toisaalta en ole vielä päässyt ajamaan sellaisella kaupunkiliikenteen bussilla joka olisi miellyttävä mukulakivikaduilla. Joka tapauksessa hankkii ne kuka tahansa itselleen niin asiallisia busseja saa. Ei muuta kuin hyvät neuvottelut hinnasta Scanian kanssa.
 
Minkä verran ajoit niillä mukulakivin päällystetyillä kaduilla? Sopivassa käyttöympäristössä Scala voi hyvinkin olla ihan asiallinen linja-auto, mutta kivikaduille Scaloja ei ole taidettu tarkoittaa.

Kivikadut pahoinpitelevät kaikkia autoja. Jos on jokin käsittämätön pakko käyttää kiveä ajoradalla, olisi kiven alla oltava asfaltti tai betoni, jolloin lopputulos olisi jotain muuta kuin perunapeltoa. Toreilla ja kävelykaduilla kivi toimii paremmin, vaikka vaikeuttaakin talvikunnossapitoa.
 
Turussa ovat seuraavat teliautot:
450 -> TuKL 90
462 -> Nyholm 68
463 -> TuKL 90
464 -> Nyholm 65
466 -> Nyholm 54
467 -> Nyholm 62
468 -> Nyholm?
470 -> Turkubus 15
474 -> Nyholm 76

Näköjään Turussa ovat myös ex. TDF 469 ja 471, VM:n kuvissa näkyvistä kylkinumeroista (72 ja 69) päätellen nämäkin Nyholmilla.
 
En suoranaisesti väitä vastaan, mutta kyseisellä kaupunkiseudulla Lehdon Liikenne on muutama kuukausi sitten tarkoituksellisesti hankkiutunut eroon ainoista Scaloistaan (jotka nekin tulivat yhtiöön Hämeen Linjan linjakaupan mukana). Vekka Liikenteelle HelB:ltä tulleet kolme Scalaa liikkuvat aikataulunmukaisessa liikenteessä äärimmäisen vähän. Paljon enemmän niitä näkyy peruskoululaisten nk. väistökuljetuksissa. Onko esimerkiksi "kivikaturäminällä" jokin osuus edellä selostettuihin havaintoihin, en osaa varmuudella sanoa. Minä jos olisin bussiyrityksen isäntä, en Hämeenlinnan linjoille Scaloja ihan ensimmäiseksi hankkisi. Seuraavien kuukausien aikana nähdään, millaisiin ratkaisuihin paikalliset liikenteenharjoittajat päätyvät.

Tampereella, jossa bussit keskimäärin rytyyttävät sangen paljon mukulakiveä pitkin, on käytössä Scaloja ja on myös Volvoja, joten äkkiseltään Scaloista luopuminen mukulakivikadun takia kuulostaa omituiselta. Mitä itse olen matkustanut Hämeenlinnassa ja Tampereella niin aivan yhtä romuksi auto menee oli se sitten Volvo tai Scala. Se on vielä sanottava, että Hämeenlinnan mukulakivi on vielä verrattain hyvässä kunnossa Hämeenkatuun verrattuna.
 
Ei pointti ole se, etteikö Scalalla voisi ajaa kivikadulla lainkaan. Eikä sekään, etteikö kivikadun tärinä aiheuttaisi ongelmia muunkin merkkisillä busseilla. Pointtini oli se, että Scanian kaupunkialustat Scala-alumiinikorin kanssa aiheuttaa huomattavan voimakkaan kolinan ja räminän, joka ainakin minun korvissani kuulostaa voimakkaammalta ja ennen muuta vastenmielisemmältä kuin muun merkkisten bussien vastaava rytinä.

Sen vajaan puolen vuosisadan aikana, jolloin olen kaupunkibusseja seurannut ja niillä matkustanut, niin Scaniaa ja sen edeltäjää Scania-Vabista olen pitänyt yksiselitteisesti parhaana merkkinä. Siitä huolimatta näkemykseni on se, että alustat L94 ja sen seuraaja "KUB" eivät ole jousituksen puolesta sitä, mitä Scanian veroiselta toimijalta voisi odottaa. Ymmärrän toki muitakin näkemyksiä.
 
Takaisin
Ylös