Kalustopoistoja 2016

Helb #603:n pitkään jatkunut tekohengitys lopetettu ja rahastuslaitteet riisuttu, sekä rekisterikilvet irroitettu. Taitaa #605 olla ainoa miljoonan kilometrin rajan rikkova kaasu-MAN, kun ei #603 jäänyt raja saavuttamatta kuin hiuksen hienosti.
 
En suoranaisesti väitä vastaan, mutta kyseisellä kaupunkiseudulla Lehdon Liikenne on muutama kuukausi sitten tarkoituksellisesti hankkiutunut eroon ainoista Scaloistaan (jotka nekin tulivat yhtiöön Hämeen Linjan linjakaupan mukana). Vekka Liikenteelle HelB:ltä tulleet kolme Scalaa liikkuvat aikataulunmukaisessa liikenteessä äärimmäisen vähän. Paljon enemmän niitä näkyy peruskoululaisten nk. väistökuljetuksissa. Onko esimerkiksi "kivikaturäminällä" jokin osuus edellä selostettuihin havaintoihin, en osaa varmuudella sanoa. Minä jos olisin bussiyrityksen isäntä, en Hämeenlinnan linjoille Scaloja ihan ensimmäiseksi hankkisi. Seuraavien kuukausien aikana nähdään, millaisiin ratkaisuihin paikalliset liikenteenharjoittajat päätyvät.
Itse asiassa jo joulukuun lopulla (2016) TDF #480 siirtyi Lehdon Liikenteelle. Liikennehavainnoista kerrotaan Hämeenlinnan paikkallisliikennettä käsittelevässä ketjussa. Tätä kirjoitettaessa eletään edelleen vaihetta, kun liikennöitsijät jättävät tarjouksia tilaajalle (tarjoukset tulee toimittaa suljetussa kirjekuoressa viimeistään ma 23.1.2017 klo 10.00 mennessä tilaajalle).
 
Nobinat 435-443, 446, 476, 477, 478, 479, 481, 487 ja 489 on poistettu.

Vähiin käy City L:t, ennen kuin loppuu. Jäljellä lienee:
Helb 101, 102
PL 935
ÅL 23

Viimeiset City L lähdöt ajettaneen Länsimetron korvausliikenteen loppuessa.
 
Bongasin 436:n 111T:llä vielä 2.1.2017, joten sen poistovuodeksi tulee 2017 :)

Muista City L:istä en ole varma, mutta Scalat ja 8700:t lienee poistettu vasta tämän vuoden puolella nekin. :)

---------- Viestit yhdistetty klo 22:57 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:52 ----------

Eikös noissa joissain ollut jopa LIJ laitteet?

446:ssa ja 477:ssä LIJ-ketjun perusteella.
 
Missä bussi

Missähän esim transdevin 477-479 on nykyään ku niistä on niin vähän tietoa transdevin jälkeen
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Transdev 319:n katsastus ei ole ollut voimassa joulukuun 2016 jälkeen joten oletettavasti se on poistunut.
 
Nobina on hankkinut Transdevin entisen teli-Scalan numeroltaan #465 (ATY-533), ehti olla pari vuotta Rovaniemellä välissä.
 
Onko näitä tulossa enemmänkin, kylkinumerosta ja varikosta tietoa mihin sijoitetaan?

Haltija on Nobina Finland West, joten Klovi taikka Köysikuja varmaan. Mikäli seuraa toista Transdeviltä hankittua teli-Scalaa, niin vahva veikkaus on että tämä on #18.
 
Haltija on Nobina Finland West, joten Klovi taikka Köysikuja varmaan. Mikäli seuraa toista Transdeviltä hankittua teli-Scalaa, niin vahva veikkaus on että tämä on #18.

Nämä uudet Scalat menee vissiin niille uusilöe suorillelinjoille mitkä alkaa Lokakuussa.
 
Takaisin
Ylös