Länsimetron viivästyminen - korvaavat bussiyhteydet

APH

Liittynyt
22 Toukokuu 2014
Viestit
421
Kuten moni on varmasti jo lukenut, tietää Länsimetron avauksen viivästyminen melkoisia järjestelyjä myös bussiliikenteen osalta.
Millaisia linjoja spekuloisitte ajettavan ja millaisella kalustolla? Ja muutenkin, miten koko homma saadaan toimimaan?
Ainakin ensiksi tuli mieleen se, että jos ja kun liikennöitsijöiltä saadaan autoja ajoon tuota varten, niin varmasti on runsaahkosti vanhaa kalustoa. Ehkä jopa jo poistettuja otetaan takaisin ajoon, mahdollisuuksien mukaan? Tuo automäärä mitä vaaditaan, on kuitenkin hyvin suuri.
 
Ainoa järkevä ratkaisu on nykyisen bussilinjaston ajattaminen niin kauan kuin metro oikeasti toimii. Se voi nyt tässä tilanteessa maksaa hieman enemmän, mutta ei auta itku markkinoilla. Ratkaisu vaatii venymistä monelta taholta ja se venyminen joudutaan korvaamaan lisäeuroilla, mutta on silti parempi kuin matkustajien kyykyttäminen esim. liityntäbussilla metroasemalle ja sieltä toisella bussilla eteenpäin hölmöilyllä. (Vaikka olisikin nopeampaa kuin bussi-metro-yhdistelmällä)
 
Juu. Ajatuksessa säteittäisessä runkolinjastossa Kampista esimerkiksi Matinkylään ja Tapiolaan unohdetaan yksi merkittävä seikka: Kulkeminen lounaisesta Espoosta Leppävaaraan ja Meilahteen on suunniteltu tapahtuvan kahden vaihdon taktiikalla siten, että siihen sisältyy metro-osuus Matinkylä-Tapiola/Otaniemi. Länsiväylää kulkeva runkolinja-ajatus ruineeraa tämän aika tyystin.
 
Miten olisi Tramwestin kaltainen runkolinjasto?

Muutamaksi kuukaudeksi? Sama ongelma "bussimetron" ajamisessa. Käyttäjät pysyisivät ilman muuta parhaiten kärryillä, jos jatketaan nykyistä linjastoa.

Tai siis suattaahan viivästys olla muutaman vuodenkin mittainen.
 
Juu. Ajatuksessa säteittäisessä runkolinjastossa Kampista esimerkiksi Matinkylään ja Tapiolaan unohdetaan yksi merkittävä seikka: Kulkeminen lounaisesta Espoosta Leppävaaraan ja Meilahteen on suunniteltu tapahtuvan kahden vaihdon taktiikalla siten, että siihen sisältyy metro-osuus Matinkylä-Tapiola/Otaniemi. Länsiväylää kulkeva runkolinja-ajatus ruineeraa tämän aika tyystin.

Olen itse joutunut kulkemaan sellaisia reittejä jos auto on jouduttu jättämän huoltoon Suomenojaan, ja päästävä töihin Haagaan, että ensiin yhdellä bussilla Westendinasemalle ja toisella sieltä Munkkiniemeen ja kolmannella perille. Toinen vaitoehto on bussi Espoon keskukseen ja juna Huopalahteen. Tunti menee joka tapauksessa oli sitten vaihtoja yksi, kaksi tai kolme koska hitain osuus on Westend-Munkkiniemi ruuuhka-aikaan.

Olisiko muuten mitään järkeä pistää 550 jatkamaan länskäriä pitkin Ruoholahteen yhtdeksi metroa korvaavaksi yhteydeksi?

t. Rainer
 
Ainoa järkevä ratkaisu on nykyisen bussilinjaston ajattaminen niin kauan kuin metro oikeasti toimii. Se voi nyt tässä tilanteessa maksaa hieman enemmän, mutta ei auta itku markkinoilla. Ratkaisu vaatii venymistä monelta taholta ja se venyminen joudutaan korvaamaan lisäeuroilla, mutta on silti parempi kuin matkustajien kyykyttäminen esim. liityntäbussilla metroasemalle ja sieltä toisella bussilla eteenpäin hölmöilyllä. (Vaikka olisikin nopeampaa kuin bussi-metro-yhdistelmällä)

Kyllä, juuri näin, se olisi matkustajille paras ratkaisu. Käytännössä kuitenkin mahdotonta, jo siitä syystä että bussiyhtiöt ovat tässä vaiheessa varmasti tehneet toisenlaisia sopimuksia joita on pakko kunnioittaa. Olisi ehkä ollut mahdollista mikäli tieto länsimetron siirtämisestä olisi tullut riittävän aikaisessa vaiheessa eikä nyt vasta pari kuukautta ennen sen alkamista. Sen lisäksi HSL tuskin olisi valmis maksamaan tämän ratkaisun lisäkustannuksia vaikka teknisesti onnistuisikin. Saa nähdä kuinka suuri osa matkustajista HSL menettää. Auton käyttö tai jopa sen hankkiminen voisi olla vaikeimpaan asemaan joutuneille järkevä ratkaisu ja asiakkaan takaisinvoittaminen ei ole kovin helppo tehtävä. Ja tämän sopan keittäneet osapuolet syyttävät nyt toisiaan !
 
Ei varmasti ole mahdotonta, mutta voi maksaa hieman lisää. Bussiyhtiöt ovat kuitenkin alalla tienatakseen euroja ja silloin sopimuksia voidaan neuvotella uusiksi. Ja nyt HSL:n ja politiikkojen ei kannattaisi ensisijaisesti nuukailla tai takertua lillukanvarsiin, koska vaarana on menettää valtavasti joukkoliikenteen käyttäjiä lopullisesti. Sitä rajoittaa tässä tapauksessa muuten vain pysäköinnin kalleus/mahdottomuus Helsingin keskustassa ja sen lähellä. On myös bussiyhtiöiden etu, että joukkoliikenteen käyttäjämäärät pysyvät ennallaan tai kasvavat. Omakohtaisena kokemuksena muistan kun velipoika kyllästyi bussilakkoon ja käveli autokauppaan ostamaan ensimmäisen oman autonsa, jolloin joukkoliikenne menetti yhden asiakkaansa lopullisesti.
 
Olen tässä täysin Melamiehen linjoilla. Ne bussit on olemassa jo nyt, samoin kuljettajat. Pyöriihän liikenne siellä nytkin. Kyllä se pyörii elokuun 15. päivä ihan samalla tavalla kuin elokuun 14. päivä, jos niin tahdotaan.

On puhdas neuvottelukysymys, voidaanko elokuussa jatkaa nykyisellä linjastolla. Ihan varmasti hommaan palaa hirvittävästi rahaa eivätkä neuvottelut takuulla ole helpot. Mutta mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ei todellakaan ole, jos nyt yhtään yritetään ylläpitää jonkinlaisen toimivan joukkoliikenteen kulisseja.

Jos seurauksena sitten on se, että bussifirmat tahkoavat hurjia voittoja muutaman kuukauden ajan, niin suotakoon se niille. Ei se ainakaan niiden vika ole, että homma on sössitty piloille.

Aivan oikeudenmukaista on myös, että lisäliikennelaskun maksaa HSL, joka perii rahat Espoolta ja Helsingiltä. Tuollainen tekemällä tehty Länsimetro Oy ei ole mikään vastuunkantaja. Vastuussa ovat Espoon ja Helsingin virkamiesjohto ja poliittisen vastuun kantavat, teoriassa, kaupunginvaltuutetut. Kunnat maksavat, kun eivät ole kyenneet seuraamaan, mitä Metrokioski puuhastelee.
 
Olen tässä täysin Melamiehen linjoilla. Ne bussit on olemassa jo nyt, samoin kuljettajat. Pyöriihän liikenne siellä nytkin. Kyllä se pyörii elokuun 15. päivä ihan samalla tavalla kuin elokuun 14. päivä, jos niin tahdotaan.

Samaa mieltä siitä, että nykylinjastolla jatkaminen olisi pienimmän haitan vaihtoehto. Arvelen, että tähän HSL tähtääkin.

Osa kuljettajista on kuitenkin jo työllistynyt muualle kuin HSL -sopimusliikennettä hoitamaan ja osa kalustosta myyty eteenpäin. Aivan täsmälleen samaa kapasiteettia siis ei tule olemaan elokuussa käytettävissä liikennöitsijöilläkään.
 
Olen tässä täysin Melamiehen linjoilla. Ne bussit on olemassa jo nyt, samoin kuljettajat. Pyöriihän liikenne siellä nytkin. Kyllä se pyörii elokuun 15. päivä ihan samalla tavalla kuin elokuun 14. päivä, jos niin tahdotaan.

On puhdas neuvottelukysymys, voidaanko elokuussa jatkaa nykyisellä linjastolla. Ihan varmasti hommaan palaa hirvittävästi rahaa eivätkä neuvottelut takuulla ole helpot. Mutta mitään muuta järkevää vaihtoehtoa ei todellakaan ole, jos nyt yhtään yritetään ylläpitää jonkinlaisen toimivan joukkoliikenteen kulisseja.

Ne bussit ovat olemassa nyt, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat olemassa 15.8. jälkeen. Sen jälkeen, kun metron liityntälinjasto kilpailutettiin, bussiyhtiöt ovat tienneet (tai tässä tapauksessa kuvitelleet tietävänsä) kuinka monta bussia heiltä vapautuu. Eivät firmat tuollaisessa tilanteessa jää istuskelemaan niiden kanssa ja odottelemaan sitä varsinaista liikenteen loppumista ennen kuin alkavat miettiä mitä niillä tehdään. Sen jälkeen, kun liityntälinjat kilpailutettiin, niille vapautuville busseille kyllä lähdettiin etsimään joko uutta käyttöä tai uutta omistajaa.

Eli vaikka 14.8. siellä pyörii busseja nykylinjaston pyörittämiseen, ei se kerro mitään siitä moniko niistä on jo sidottu käyttöön jonnekin muualle 15.8. Eivät firmat suunnittele jäävänsä istuskelemaan kaluston kanssa siltä varalta, että HSL:ltä tulisikin yllätyslisätilaus.
 
Lisäksi myös kesäaikataulut vaihtuvat talviaikatauluihin samaan aikaan. Koska kesällä busseja tarvittaneen talvea vähemmän, osa kalustosta vapautuu muuhun käyttöön jo kesäliikenteen alusta. Ja sama pätee tietysti myös kuljettajiin.
 
Ne bussit ovat olemassa nyt, mutta se ei tarkoita, että ne olisivat olemassa 15.8. jälkeen. Sen jälkeen, kun metron liityntälinjasto kilpailutettiin, bussiyhtiöt ovat tienneet (tai tässä tapauksessa kuvitelleet tietävänsä) kuinka monta bussia heiltä vapautuu. Eivät firmat tuollaisessa tilanteessa jää istuskelemaan niiden kanssa ja odottelemaan sitä varsinaista liikenteen loppumista ennen kuin alkavat miettiä mitä niillä tehdään. Sen jälkeen, kun liityntälinjat kilpailutettiin, niille vapautuville busseille kyllä lähdettiin etsimään joko uutta käyttöä tai uutta omistajaa.

Eli vaikka 14.8. siellä pyörii busseja nykylinjaston pyörittämiseen, ei se kerro mitään siitä moniko niistä on jo sidottu käyttöön jonnekin muualle 15.8. Eivät firmat suunnittele jäävänsä istuskelemaan kaluston kanssa siltä varalta, että HSL:ltä tulisikin yllätyslisätilaus.

No, tuskin noita kaikkia korvattavia autoja on kuitenkaan vielä käytännössä myyty vaikka Venäjän syrjäseuduille, Keski-Aasiaan tai Intiaan. Jonkin käytettyjen bussien kauppiaan listalla niistä toki varmaan jo merkittävä osa näkyy tai ainakin kohta. Käytettyjen bussien kauppias kyllä ymmärtää sen verran rahan päälle, että lähes jokainen auto jota ei ole myyty on vaivatta vuokrattavissa Suomen taksatasolla. Kyllä Suomessa pitäisi ola kalustoa on ihan riittävästi ajamaan Espoon lisävuoroja, kuljettajista voi helpommin tulla pula.
 
No, ne missä leima loppuu kesän aikana, todennäköisesti seuraava sijoituskohde on romuttamo, minne niitä varmasti oli alkujaankin kaavailtu. Toki autoreserviä löytyy, kun ajatellaan vähän HSL-alueen ulkopuolellekin. Esim Länsilinjat Oy:lta taisi kaksi viikkoa sitten jäädä ~15 autoa ilman ajoja.

Oli kyse sitten kaluston ostamisesta tai vuokraamisesta, niin jotain tuottajallekin tarvis jäädä käteen.

Mielenkiinnolla odotan, onko esim HELB/Porvoon Liikenne tarvittaessa tuomassa jotain Jyväskylän vanhaksi jääneitä autoja tai Porvoon ylimääräisiä autoja mahdollisesti ajoon, nyt kun on ison konsernin resurssit käytettävissä.
 
Takaisin
Ylös