Länsimetron viivästyminen - korvaavat bussiyhteydet

Mutta löytyykö kuljettajia? :p

Ainakin Pirkanmaalla Aikuiskoulutuskeskukset tuppaavat sen 10-20 oppilasta noin joka neljäs kuukausi alalle valmistuvina kuljettajia ja on kilpailutukset täällä johtaneet jo siihen että alalla olleita kuljettajia on jäänyt työttömäksi. Voisiko tilanne olla pääkaupunkiseudulla jotenkin erilainen?
 
Tämän päivän Hesarissa HSL:ltäkin sanotaan, että "periaatteessa busseja on käytettävissä, mutta yhtiöiden pitäisi hankkia autoille myös kuljettajat ja sovitella työvuorot järjestykseen." Tuleehan HSL-alueelle uusia bussejakin reilusti yli 100 kpl nyt kesän aikana, joten moni vanha voi lähteä pois kokonaismäärän siitä kärsimättä.
 
Kuullemma ei voida enää jatkaa nykylinjastoa, vaan kaikki liityntälinjat kulkevat metroasemille 15.8 alkaen, vaikkei niitä alussa edes ole. Poikkeustilanne kestänee 3-12kk luki jossain. Itse uskon, ettei metro valmistu 2016 sisällä.

VE1
Matinkylän ja varmaan Tapiolan metroasemalta järjestetään tiheä yhteys keskustaan. Elahden ja Knummen liityntälinjasto pysyy samana ja bussin vaihto tapahtunee joko Länsiväylän Piispansillan pysäkeillä, tai Matinkylän terminaalissa. Tapiolassa tai Westendinasemalla bussiin vaihtavat Mankkaan Kauniaisten ja muiden Tapiolan alueen asukkaat. Nöykkiö-Latokaskesta ja Olarista järjestetään joko liityntäyhteys tai 195 kaltainen, mutta lopulta Länsiväylää kulkeva linja.

VE2
Liikenne jatkuu mahdollisimman nykyisenkaltaisena, eli jokaiselta alueelta järjestyy yhteys keskustaan tai Ruoholahteen, mutta vuorovälit eivät ole yhtä tiheät kuin VE1. Tiheimmät yhteydet löytyisivät kuitenkin Matinkylän ja Tapiolan alueilta kuitenkin, kun siellä kaikki linjat tunkeutuvat Länsiväylälle ja yhteinen vuoroväli ja kapasiteetti riittäisivät. Tuo Tramwest ehdotus ei ollut ollenkaan huono ja se voisikin olla sen kaltaista mitä HSL järjestää.
 
Ainakin Pirkanmaalla Aikuiskoulutuskeskukset tuppaavat sen 10-20 oppilasta noin joka neljäs kuukausi alalle valmistuvina kuljettajia ja on kilpailutukset täällä johtaneet jo siihen että alalla olleita kuljettajia on jäänyt työttömäksi. Voisiko tilanne olla pääkaupunkiseudulla jotenkin erilainen?

Tuskin on ratkaisevasti erilainen. Kyllä täällä väkeä koulutetaan alalle aika paljon. Lisäksi kehäradan myötähän kuljettajia jäi jo paljon työttömäksi ja lisää on jäämässä länsimetron myötä. Ylitöinähän toki voidaan myös ajattaa.
 
No, ne missä leima loppuu kesän aikana, todennäköisesti seuraava sijoituskohde on romuttamo, minne niitä varmasti oli alkujaankin kaavailtu. Toki autoreserviä löytyy, kun ajatellaan vähän HSL-alueen ulkopuolellekin. Esim Länsilinjat Oy:lta taisi kaksi viikkoa sitten jäädä ~15 autoa ilman ajoja.

Oli kyse sitten kaluston ostamisesta tai vuokraamisesta, niin jotain tuottajallekin tarvis jäädä käteen.

Mielenkiinnolla odotan, onko esim HELB/Porvoon Liikenne tarvittaessa tuomassa jotain Jyväskylän vanhaksi jääneitä autoja tai Porvoon ylimääräisiä autoja mahdollisesti ajoon, nyt kun on ison konsernin resurssit käytettävissä.

Kaluston on myös oltava siinä määrin luotettavaa, että sillä pystyy liikenteen järkevästi hoitamaan. Iän takia poistetulla kalustolla voinee hoitaa kuukauden liikenteen ihan hyvin/ tekohengittämällä, mutta pidempi aika (4-10kk?) tuonee jo korjaus+ kustannushaasteita enemmän.

Fölialueelta ylijääneitä Golden Dragoneitakin olisi kaupan, oikein tarjouksessa 10 bussia, reilut 400 000€, myynnissä norjalaisella välittäjällä. Saisikohan tuolla määrällä hoidettua 5 bussin linjan? 😀
 
Golden Dragonithan ne vasta maksaakin, jopa tuplasti tuon mitä pyydetään. Ikaruksilla on hyvä ajaa korvauslinjoita, ovat ainakin luotettavempia kuin jotkut Kiinan ihmeet. :lol:
 
Ainoa järkevä ratkaisu on nykyisen bussilinjaston ajattaminen niin kauan kuin metro oikeasti toimii. Se voi nyt tässä tilanteessa maksaa hieman enemmän, mutta ei auta itku markkinoilla. Ratkaisu vaatii venymistä monelta taholta ja se venyminen joudutaan korvaamaan lisäeuroilla, mutta on silti parempi kuin matkustajien kyykyttäminen esim. liityntäbussilla metroasemalle ja sieltä toisella bussilla eteenpäin hölmöilyllä. (Vaikka olisikin nopeampaa kuin bussi-metro-yhdistelmällä)

Nyt onneksi alkaa näyttää siltä että nykyisellä linjastolla pyritään liikennöimään ainakin vuoden loppuun asti. Jossain ylen uutisessa sanottiin että n.90% linjoista säilyy ennallaan. Ensi viikolla sitten selviää miten kattavasti nykyinen linjasto saatiin säilytettyä. Taas nähtiin että neuvottelemalla sopimuksia voidaan muuttaa vaikka aluksi annettiin ymmärtää että uudet sopimukset on kiveen hakattuja ja joudutaan rakentamaan kokonaan erillinen "hätälinjasto". Varmaan tämä järjestely tulee kalliimmaksi, mutta on matkustajan kannalta paras ratkaisu.
 
Korsisaari hakee 10 kuljettajaa ajamaan elokuusta alkaen kuukaudeksi ajamaan väliä Otaniemi - Kamppi. Että ratsuväki saapuu Nurmijärveltä ja tallit Suomenojalla. :)

Mitkä muut tilapäiset operaattorit Espoossa huomaavat hetkensä tulleen?
 
Mitenkäs Etelä-Suomen Linjaliikenne h78:n sopimuksen passelisti loputtua? Onko Kolohonka tarpeeksi lähellä?
 
Kolohonka on Espoon liikennöintiin nähden aika kaukana eli Itä-Vantaalla. Tässä kerran kuulin, että Savonlinjan Kolohongan varikko on yhtiön oma, päinvastoin kuin muilla alueen operaattoreilla on tapana.
 
Nyt on sitten tullut korvaavat yhteydet ilmi.
https://www.hsl.fi/uutiset/2016/val...miselle-tammikuussa-2017-espoon-bussilinjasto

HSL-tiedote sanoi:
Bussilinjasto pähkinänkuoressa
Espoon bussilinjat säilyvät 15.8. ennallaan seuraavia poikkeuksia lukuun ottamatta:
• Linjanumerot muuttuvat Pohjois-Espoossa.
• Linjojen 206, 212 ja 213 reitti pitenee Helsingissä Meilahdesta Kamppiin.
• Uusi linja 224 (Leppävaara–Kauniainen–Espoon keskus–Tuomarila) aloittaa liikennöinnin. Se korvaa monilta osin linjaa 51, joka lakkautetaan.
• Linja 506 lyhenee kulkemaan välillä Viikki–Meilahti. Linja 501 lakkautetaan.
• Espoon palvelulinjat muuttuvat uusiksi lähibusseiksi, ja ne saavat uudet linjanumerot.

Lauttasaaren muutokset 15.8.:
• T-linjat ja linja 21V säilyvät. Lisäksi uusina linjoina kulkevat 20X (Kamppi–Katajaharju) ja 21BX (Kamppi–Vattuniemi). Näin Lauttasaareen turvataan tihein vuorovälein kulkeva bussiliikenne.
• Linjat 65A ja 66A muuttuvat linjoiksi 65 ja 66 eivätkä enää kulje Lauttasaareen. Linjan 20 tilalle tulee linja 20X.
• Yöliikenteessä Lauttasaarta palvelee nykyiseen tapaan linja 20N (Asema-aukio–Vattuniemi–Katajaharju).
• Linja 501 lakkautetaan.

Itseäni ihmetyttää Lauttasaaren osalta 21BX:n linjanumero. Miksei 21X olisi riittänyt?
Kulkeekohan T-busseja nykyiseen tahtiin vai vähennetäänkö niitä hiukan? 20X ja 21BX vuorovälejä kun katsoo niin arkena ruuhka-aikaan 5 minuutin väli, arkena päiväsaikaan 6min, lauantaisin 6min ja sunnuntaisin 7,5min jos linjat tahdistetaan oikein Kamppi-Lauttasaarentie-Särkiniementie välille joka nyt ainakin pikaisesti kuulostaa paremmalta kuin nykyinen 65A&66A vuoroväli.
 
Ajavatko 206-213 ja Lauttasaaren korvaavat yhteydet pinta-Kamppiin, vai mahtuvatko ne terminaaliin?

206-213 siirtyy pinta-Kamppiin kuten oli alunperin suunniteltukkin (löytyy linkistä tieto siitä). Lauttasaaren yhteydet menee varmaankin terminaaliin, olisi kaikinpuolin järkevintä niin ja eikös siellä ole 2 varalaituriakin? Näin matkustajat voisi valita T-bussin sekä 20X & 21BX:n välillä, mikä nyt ekana lähteekään ja linjat pääsee nopeammin Lauttasaareen.
 
Nyt on sitten tullut korvaavat yhteydet ilmi.
https://www.hsl.fi/uutiset/2016/val...miselle-tammikuussa-2017-espoon-bussilinjasto

Itseäni ihmetyttää Lauttasaaren osalta 21BX:n linjanumero. Miksei 21X olisi riittänyt?

Mua taas ihmetyttää miksi pitää keksiä täysin turhia X-tunnuksia. Ihan perus 20 ja 21B olisi ollut selkeimmät, ilman turhaa x:ää.

---------- Viestit yhdistetty klo 14:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 14:29 ----------

Korsisaari hakee 10 kuljettajaa ajamaan elokuusta alkaen kuukaudeksi ajamaan väliä Otaniemi - Kamppi. Että ratsuväki saapuu Nurmijärveltä ja tallit Suomenojalla. :)

Mitkä muut tilapäiset operaattorit Espoossa huomaavat hetkensä tulleen?

Alkaako Korsisaari ajamaan linjaa 102 vai tuleeko Otaniemen ja Kampin välille jokin extralinja kuukauden ajaksi?

Åberg kai jatkaa linjan 105 liikennöitsijänä ainakin vuoden loppuun asti?
 
Mua taas ihmetyttää miksi pitää keksiä täysin turhia X-tunnuksia. Ihan perus 20 ja 21B olisi ollut selkeimmät, ilman turhaa x:ää.

20:n ymmärrän siitä ettei porukka sekota sitä kohta "entiseen" kakskymppiseen ja uudessakin suunnitelmassa 20 reitti on eri kuin nykysin ja eri kuin poikkeusreitti. Nyt sentään tajuaa ettei sillä ole tekemistä normi kakskymppisen kanssa ja porukka alkaa selvittää asioita et mikä toi 20X nyt oikeastaan sit on. 21B taas on varattu uudelle linjastolle Lauttasaari M - Vattuniemi, joten joku lisäkirjain merkkaamaan ettei ole sama linja, tosin mun mielestä juuri sen ylimääräsen B:n olisi vaan voinut jättää pois.
 
Takaisin
Ylös