Omituista käyttäytymistä ihmisiltä

s518 ei ole myöskään poikittaislinja vaikka linjanumero siihen viitta

Vaikka kaikki poikittaisseutulinjat ovatkin 500-sarjalaisia, ei 500-sarja ole poikittaislinjojen sarja sen enempää kuin että siihen kuuluvat kaikki bussit, joiden määränpää ei ole Kampissa, Elielinaukiolla tai Rautatientorilla. 518:han menee Sörnäisiin. Olisi paljon hämäävämpää numeroida se 700-sarjaan.
 
Edesmenneen 631:n päätepysäkki oli Helsingissä loppuaikoina jossain muualla kuin Rautatientorilla, joten 518:n ja 631:n numeroinnissa oli noina aikoina pieni epäloogisuus/-suhta. Tosin 631:n päätepysäkkihän oli Rautatientorilla vuosikaudet - päätepysäkki taidettiin siirtää Ilmalantorille joskus 80- tai 90-luvulla.
 
Eikös se kuitenkin aika poikittain aja tuolla Koskelan-Pasilan korkeudella?

Niin tekee. Kyllä minusta poikittaislinja 518 on ihan yhtä lailla kuin 503:kin. Kun pääteasema on joku muu kuin ydinkeskustan päättäri ja linja kiertelee eri tavoin kuin muut keskusta-lähiö-linjat, niin kyllä se tekee linjasta poikittaislinjan. Pääosinhan nämä säteittäislinjat kulkevat Runeberginkadulla, Mannerheimintiellä, Hämeentiellä ja Mäkelänkadulla. Keskustan osalta on vaikea tehdä eroa siinä, onko linja 70T tai ratikkalinja 1 poikittaislinja. 70T kun päättää matkansa Kamppiin, vaikkakin kulkee keskustassa poikittaisreittiä Sturenkadun kautta. Samoin 1 kulkee vähän poikittaiseen suuntaan tuossa Sturenkadun kohdalla eri reittiä kuin muut Mäkelänkadun linjat, mutta ratikkalinjojen osalta tuo jako onkin vaikeaa tehdä.
 
Takaisin
Ylös