Voihan olettaa, että kaikki ne ihmiset ovat menossa Kaisaniemeen, jossa seutulinjat eivät pysähdyTosin samaa esiintyy yhtä lailla myös Mannerheimintiellä, missä ainoa ero pysäkeissä on muutaman kymmenen metrin ero Kuusitien risteyksessä.
Olen joskus kysellyt asiaa ihmisiltä, jotka pysäyttävät sisäisen bussin samaa reittiä menevän seutubussin jo seistessä pysäkillä. Vastauksena on aina ollut, että he eivät tiedä tai ole varmoja siitä, mihin seutubussi menee.
Tästä päästäänkin toiseen omituisen käyttäytymisen muotoon, nimittäin aikuisten ihmisten lukutaidottomuuteen. Ei auta, vaikka bussissa olisi määränpääkilvet ja pysäkillä lukisi mihin se menee, silti ei tiedetä mihin se menee. Sitten taas jotkut viittoilevat kaikille mahdollisille ohimeneville busseille, olivat ne linjalla tai ei. Nimim. Rattivaunu kertoi jopa tapauksesta, jossa pysäkiltä olisi halunnut matkustajia romuttamolle hinattavan bussin kyytiin.