Talviaikataulut 2016 - 2017

Miksi 239:llä ajetaan yksi T-vuoro Leppävaarasta klo 23:24? Eikö Röylän kierros ole melko turha myöhäisillan vuorolta, joka kulkee vilkkaimmillakin osuuksilla puolityhjänä?
 
Villi veikkaus: linjaa ajetaan niillä autoilla, jotka muuten seisoisivat tyhjän panttina Kivistön asemalla.

Keimolassa ei ole kuin muutama talo tällä hetkellä ja matkalla sinne pelkkää metsää.

Tässä pari veikkausta pitkälle vuorovälille. Turha sitä bussia on tyhjillään ajaa.

Näinhän se on, otetaan skenaario että bussi saapuu Kivistön asemalle ja lähtee vasta 15min päästä uudelleen niin voihan se yhden 5min kierroksen käydä Keimolanmäellä. Tuo 2min matka-aika ja muutenkin se että ajaa vain lähtö ja päätepysäkin välin ihmetyttää, mutta ajatushan on että alueen edetessä pohjoiseenpäin sitä jatkettaisiin ja vuoroväliä tihennettäisiin.
 
Kutakuinkin noin homman on ajateltu menevän. Kivistön alueen liikenteeseen ei Keimolanmäen linjan takia tarvitse lisätä yhtään autoa, vaan tuossa hyödynnetään muiden linjojen Kivistön aseman paikoin melko pitkiäkin seisonta-aikoja. Alkuvaiheessa käyttäjämäärät jäävät varmasti pieniksi, mutta alueen laajentuessa lähivuosien aikana kohti pohjoista tulee käyttäjiäkin lisää. Ensimmäiset asukkaat ovat vielä juuri ja juuri kävelyetäisyydellä Kivistön asemasta (noin kilometrin päässä), mutta asutus laajenee tuosta kilometrin pohjoiseen. Tässä tapauksessa bussiliikenne on järkevää aloittaa etupainotteisesti jo senkin takia, että lisäys voidaan tehdä marginaalisilla lisäkustannuksilla.
 
Linja 506 lyhenee Meilahteen. Olenko ymmärtänyt väärin kun luulin, että päättäriksi tulisi Meilahden klinikat mutta se näkyykin olevan Naistenklinikka? Linja kiertää lukuisat korttelit Taka-Töölön, Meilahden alueella.
 
Linja kiertää vain yhden korttelin. Topeliuksenkatu-Haartmaninkatu-Tukholmankatu. Varmaankin palvelee paremmin käyttäjiä tuolla linjauksella.
 
Tarkoitin 506 korttelikierrolla sitä, että lenkin sisään jää useita kortteleita. - Onkohan seisonta-aika Haartmaninkadulla suunniteltu lyhyeksi, muuten siitä kiertämisestä ei saa kaikkia hyötyjä?
 
Linja kiertää vain yhden korttelin. Topeliuksenkatu-Haartmaninkatu-Tukholmankatu. Varmaankin palvelee paremmin käyttäjiä tuolla linjauksella.
Vai olisiko korttelin kierto vain siksi, että bussi ylipäätään saadaan käännettyä ympäri? Meilahden sairaalan pihalla ei ole enää tilaa kuin yhden linjan päätepysäkille ja se on varattu 58B:lle.
 
Liikennöitsijämuutoksia Etelä-Espoossa ja Lauttasaaressa:

h21V: TDF+TLL (linjojen 20X ja 21BX liikennöitsijöistä ei ollut mainintaa)
102/103: PL+KS
111: ÅL
112: TDF
143-150: PL
154/156: NF
165: PL

Nyt HSL:n nettisivuille on ilmestynyt myös tulostettavat aikataulut ja niissä on korjattu 143:n ja 145:n liikennöijäksi Transdev.
 
Linja kiertää vain yhden korttelin. Topeliuksenkatu-Haartmaninkatu-Tukholmankatu. Varmaankin palvelee paremmin käyttäjiä tuolla linjauksella.
Näyttäisi kyllä aika paljon laajemmalta tuo kierros tällä kartalla. En siis enää pääse 506:lla Pasilasta yhteen työpisteistäni, hyvä muistaa ensi viikolla. Onneksi vielä 58 ja 551 jäävät.
 
HSL:n sivuilla on julkaistu tulevan syysliikenteen aikataulut. Näiden yhteydessä on mahdollista havainnoida myös tulevat lähtölaiturit Rautatientorilla. Varsinaista, HSL:n julkaisemaa, virallista terminaalikarttaa Rautatientorin pysäkkijärjestelyistä ei vielä ole, mutta tein sellaisen, josta Rautatientorin bussiterminaalista lähtevät bussilinjat sekä niiden lähtölaiturit 15.8 alkaen.

Hienoa että laituri 17 jää pois käytöstä. Linjan 72 kääntyilyt ruuhka-aikaan tukossa olevalle Kaivokadulle ovat olleet melkoisen tuskastuttavaa katsottavaa. Yleensä on tukittu raitioliikennekin hyväksi toviksi.
 
Siitä on pakko mennä vihreän valon palaessa, jos on mennäkseen. Jos jäisi odottamaan koko risteyksen vapautumista (kuten liikennesäännöissä toki sanotaan) ei pääsisi koskaan liikkeelle. Onneksi tämä on kohta ohi.
 
Myllypellontien 3108 päättärillä linjan 65A aikataulut oli jo poistettu ja linjan 65 aikataulut tulleet tilalle. Linjakarttaa ei kuitenkaan ole vaihdettu. Miksiköhän tässäkin päätepysäkin aikatulussa lukee että ajat ovat arvioituja ohitusaikoja? Tässäkään aikataulussa ei arkiaamuyön p-merkittyjä lähtöjä ole selitetty.
 
Jos katsoo HSL:n sivuilta Helsinki C:n pysäkkiaikataulua lähijunille, niissä lukee sama asia :lol:
Sillä perusteella voisivat varsin hyvin lähteä "vähän sinne päin", eikä odotella sekunnilleen lähtöaikaa :D
 
Takaisin
Ylös