Talviaikataulut 2016 - 2017

Raitiolinjalla 5 on uusi aikataulu välille 14.11-18.12. Siihen on merkitty myös Katajanokalta Töölön halliin kulkevat lähdöt merkillä c = Lasipalatsin pysäkille. Koskelaan meneviä lähtöjä ei ole merkitty. Liikennettä on lisätty viikonloppuihin jolloin, siis lauantaisin ja sunnuntaisin kulkee neljä vaunua, paitsi sunnuntai-iltapäivinä kolme. Merkinnät on tehty päin honkia sillä ma-pe-aikatauluissa kaikissa lähdöissä on m-kirjain,= liikennöidään ma-to. Selityksissä on myös p,= perjantaisin. Tällaisia lähtöjä ei löydy. Netin pysäkkiaikatauluissa merkinnät olivat päinvastoin. Palautetta on lähetetty. Lisäksi siellä luetellaan arkipyhät jolloin iltalähdöt ajetaan viikonpäivän mukaan vaikkei niitä tälle aikavälille satu kuin itsenäisyyspäivä mistä taas ei mainita mitään. Tästäkin huomautin.
 
Pysäkin H1220 (Kamppi, laituri 70) nettiaikataulu väittää h63:n lähtevän siitä Elielinaukion sijaan. Lähtöjä ei silti ole merkitty yhtään. Eikös h63:n päättärin ole tarkoitus siirtyä Kamppiin Länsimetron aloitettua?
 
Takaisin
Ylös