HSL:n liikennöintisuunnitelma 2017-2018 kommentoitavana

Vähän vaikea ymmärtää tuota vitosta, että miksi se pitää tuoda keskustaan pyörimään, eikä sitä voi vetää heilurina esim. kasin vanhalle kääntöpaikalle? Tai Länsisatamaan ja joku muu Simonkadun linjoista Kaapelille.

Nythän Kampin länsiosasta ei metron käynnistyttyä ole suoraa joukkoliikenneyhteyttä Ruoholahteen, vaan ainoa yhteys on kiertää Kampin metroaseman kautta. Se taas on aika vaivalloista ja varsinkin, jos on menossa Salmisaareen. Yksi asemaväli ja kaksi vaihtoa. Salmisaareen on menossa nykyään aika moni, kun uuden toimistokompleksin kerrosneliöistä alkaa olla 3/4 rakennettu.

Ylipäänsä yhteydet Ruoholahteen ovat heikot, kun 20 ei liikennöi kuin ruuhka-aikaan, ja metro + bussit lähtevät Kampista. Hyvä piriste oli tuo ysin ajaminen viime viikolla kasin päättärille.
 
Erittäin paljon hyviä uudistuksia mm. Koilis-Helsingissä sekä linjan 561 jatkaminen Lentoasemalle; Nykyinen yhden aseman (Aviapolis) pakkosyöttäminen lentoasemalle ei Veromies/Malmin/Itä-Helsingin suunnalta ole ollut mielestäni hyvä ratkaisu. Lisäksi saadaan lentoasemalle lisää bussitarjontaan, sitä ei ole ollut liikaa varsinkin klo 22 jälkeen ilta-aallossa, joten luulen matkustajia kohtuullisesti olevan.

Pientä kehitettävääkin on:
-Bussin h58 siirtäminen Aleksis Kiven kadulta Teollisuuskadulle ymmärrettävä väliaikaisjärjestely, mutta matkustajia AKK riittää sekä asuntojen, konepajan että työpaikkojen (mm. Nordean kaikki taustatoiminnot) myötä. Epäilen että raitiovaunut ruuhkautuvat lopullisesti ja joudutaan joku bussilinja perustemaan Kalasatama-Pasila välille AKK pitkin, voisi olla kannatavakin.

-sunnuntai aamun aloitusta siirretään Vantaalta Elieelinaukiolle tulevilla linjoilla ja ylipäätään vuoroväli (vaikka verrattuna Laajasalon linjoihin esim. H89 Kruunuvuorenrantaan joka ei ole suinkaan ainoa joka saarelle ajaa) huonona.
Esim linjoilla 411 (Myyrmäkeen) ja 421 (Martinlaaksoon), edellisessä paljon asukkaita, jälkimmäisessä pitkät kävelymatka alueen reunalta lähijunan asemalle. Lisäksi kaikki eivät ole menossa asemille, vaan Mannerheimintien varteen, ja junatkin ajavat vain harvoin.
 
Eikös noita poistuvia sunnuntai aamun lähtöjä korvata linjojen 415, 431 ja 436 N-vuoroilla.
 
Erittäin paljon hyviä uudistuksia mm. Koilis-Helsingissä sekä linjan 561 jatkaminen Lentoasemalle; Nykyinen yhden aseman (Aviapolis) pakkosyöttäminen lentoasemalle ei Veromies/Malmin/Itä-Helsingin suunnalta ole ollut mielestäni hyvä ratkaisu.
Varsinkaan Itä-Helsingistä tuskin muutoksen jälkeenkään kannattaa ajaa bussilla Malmia kauemmas; siellä on lyhyt vaihtomatka junaan ja taatusti nopeammin perillä.

Pasilan remontti saattaa tosiaan rokottaa 58:n matkustajamääriä melko rajustikin. Aleksis Kiven kadun suunnalla jatkossa on ysin pysäkki ihan aseman uloskäynnin vieressä, kun taas bussille pitää kävellä 400 metriä siitä (vai riittääkö edes?), ja taitaa olla ysin pysäkki lähempänä monille siellä toisessakin päässä. Pasila-Meilahti -välillä taas tulee varteenotettavammaksi mahdollisuus vaihtaa Huopalahdessa (lännen suunnasta) tai Helsingin päärautatieasemalla. Itse taidan siirtyä käyttämään Kuusitien toimistolle suuntautuvilla matkoillani yhdistelmää juna Helsinkiin -> ensimmäinen Elielinaukiolta lähtevä bussi. Helsingissäkin toki Kaisaniemen raiteilta on vähän matkaa Elieliin mutta eipähän tarvitse kiipeillä rappusia toisessa päässä :)

Ainakin tuon remontin ajaksi olisi kyllä hienoa, jos olisi tiheästi kulkeva bussilinja reitillä Huopalahden asema - Munkkiniemi - Meilahti jne. Eikö sitä viiskasia voisi jatkaa sinnepäin?
 
Olisiko 58 kuitenkin nopeutus ja parin pikkukujan läpiajon vähentäminen, Teollisuuskadulla voi pajautella kovempaa
 
Olisiko 58 kuitenkin nopeutus ja parin pikkukujan läpiajon vähentäminen, Teollisuuskadulla voi pajautella kovempaa
Olihan se jossain kirjoitettu auki, että muutoksella pyritään saamaan pysäkki edes jonkinlaiselle etäisyydelle Pasilan asemasta, kun purkutöiden takia sillalla olevat pysäkit sekä kulku junilta siihen suuntaan suljetaan. Muuten lähimmät linjan pysäkit olisivat niin kaukana, ettei tosiaan enää voi oikein puhua vaihtoyhteydestä. Tällä järjestelyllä päästään 400-500 m kävelymatkaan, mikä varmaan sekin syö suosiosta melko lailla.
 
Minua on eräs asia liikennesuunnitelmassa kummastuttanut. Linjan 39N päätepysäkiksi keskustassa on merkitty Kamppi. Missään en ole kuitenkaan nähnyt mainintaa, että se siirtyisi pois Postikadulta Mikä on totuus? Kamppi on merkitty päättäriksi jo kesäaiktauluihinkin.
 
En löytänyt tuosta suunnitelmaluonnoksesta(13.12.2016) muuta mainintaa kuin että linjaa 39N jatketaan Malminkartanosta Honkasuolle. Näkeekö ensi kesän aikataulut jo jostain?
 
En löytänyt tuosta suunnitelmaluonnoksesta(13.12.2016) muuta mainintaa kuin että linjaa 39N jatketaan Malminkartanosta Honkasuolle. Näkeekö ensi kesän aikataulut jo jostain?

Luonnoksesta löytyy "HSL:n tilaamien linjojen liikennöintiajat ja vuorovälit" erikseen kesä- ja "talvi"ajalle, ei varsinaisia aikatauluja.
 
Luonnoksesta löytyy "HSL:n tilaamien linjojen liikennöintiajat ja vuorovälit" erikseen kesä- ja "talvi"ajalle, ei varsinaisia aikatauluja.

Nämä kaaviot olivatkin seuraavassa luonnoksessa joka oli päivätty 17.1.2017. Siinä tosiaan reitin lähtöpisteenä on Kamppi vaikka reittimuutoskuvassa esitetään vain Honkanummen jatke eikä keskustan muutoksesta mainita mitään. Kannattaa varmaan laittaa kysely suoraan HSL:lle jotta saat asiaan varmistuksen.
 
39N:n keskustan lähtöpaikkaan ei ole suunnitteilla muutosta. Tuohon taulukkoon on epähuomiossa tullut N-reitille sama lähtöpaikka (Kamppi) kuin perus-39:llä ja B-reitillä on.
 
Takaisin
Ylös