Tuusulan ja Siuntion HSL-liikenne

Oli tarve ostaa kokonaan uusi lautta. Tosin se vanha nyt sitten kuitenkin kelpaa päivittäiseen liikenteeseen yhä vain, kun ei ole kaupungin omistuksessa.

Tunnelirakentaminen on vuosien varrella kallistunut, mutta myös Suomenlinnan lauttaliikenteen hoito on todella kallista, joten tarkistettu laskelma antaneisi samankaltaisen tuloksen.

Satutko muuten tietämään yksityiskohtia suunnitelmasta? Esimerkiksi oliko tarkoitus päästää tunneliin kaikki autot, vain huoltoliikenne vai olisiko autoja varten ajettu edelleen lauttaa suppeammin liikennöintiajoin?
 
Minulla on keväältä 1987 peräisin oleva, kaupungin virkatyönä tehty "Selvitys Suomenlinnan liikenteen vaihtoehtoisista järjestelmämahdollisuuksista". Siinä on pohdittu erilaisia vaihtoehtoja ja todettu raitioliikennetunneli parhaaksi. Tunnelissa olisi kaksi raidetta ja päätesilmukka olisi maanpinalla Isossa Mustasaaressa. Tunneliin ei olisi päästetty edes asukkaiden henkilöautoja, vaan ne olisi parkkeerattu mantereen puolelle tunnelin suuaukon lähelle, mistä matka olisi jatkunut ratikalla. Sen sijaan huoltoliikenne olisi päästetty tunneliin ja sitä myöten SLOY olisi voitu lakkauttaa.
 
Jos raitiotien reitistä on kuva selvityksessä, olisi aika kiva jos ottaisit siitä kuvan ja lataisit tänne. Sitä voisi sitten miettiä ensi kerran Suomenlinnassa käydessä.
 
Eilen tuli HSL:ltä erillinen Tuusula-infopläjäys. Bussiliikenteen osaltahan näin tässä vaiheessa ei oikeastaan muuta muutu kuin lippujärjestelmä.

Junien osalta on tosiaan mielenkiintoinen tilanne kun "Lähijunilla voi matkustaa HSL-lipulla Tuusulassa sijaitsevalle Jokelan asemalle. HSL:n liput käyvät myös Järvenpäässä sijaitsevilla Järvenpään, Ainolan, Saunakallion ja Haarajoen asemilla."

Siis jopa Haarajoella käyvät HSL-liput vaikka yhtään pysäkkiä ei ole HSL-alueella. (Raiteet toki ovat pätkän matkaa Tuusulan alueella.) Tämä toki helpottaa pientä määrää tuusulalaisia Kellokosken ja Haarajoen välimaastossa, joille Haarajoki on lähin junaseisake.

Saa nähdä mikä on Järvenpään ja HSL:n suhde tulevaisuudessa. Järvenpääläisen näkökulmasta vuodenvaihteesta alkaen yksittäiselle Helsingin reissulle kannattaa maksaa lippu HSL-matkakortilla. Kuukausiliput kannattaa ostaa kuitenkin VR:ltä ja sitten HSL-jatkolippu erikseen Helsingin sisäinen paitsi jos tarvitsee jatkoyhteyden Espooseen, jolloin kannattaa ostaa täysihintainen (ilman kuntasubventiota) seutu3-kausi (223 € vs 250 €). Sarjalipuissa taas jos ei tarvitse jatkoyhteyttä juna-asemalta, niin VR:n sarjalippu on edullisempi, mutta mikäli tarvitsee jatkon, niin sekin kannattaa ostaa HSL-matkakortilla. Ja tietenkin lapset pääsevät nyt kolme vuotta pidempään ilmaiseksi HSL-alueella (VR-ikäraja 4 ja HSL 7 vuotta).

https://www.hsl.fi/tuusula
 
Junien osalta on tosiaan mielenkiintoinen tilanne kun "Lähijunilla voi matkustaa HSL-lipulla Tuusulassa sijaitsevalle Jokelan asemalle. HSL:n liput käyvät myös Järvenpäässä sijaitsevilla Järvenpään, Ainolan, Saunakallion ja Haarajoen asemilla."

Lisäksi: ”Tuusulassa kulkevilla busseilla voi matkustaa HSL:n lipulla, jos matkan alku- ja päätepiste sijaitsevat HSL:n alueella. HSL:n liput käyvät näissä busseissa myös Järvenpään kaupungin alueella.”
 
Hyrylässä asuvat ja sinne matkustavat tulevat rakastumaan siihen tietoon että kertalipun hinta nousee 6,80 eurosta 8 euroon. Toisaalta Kellokosken kohdilta hinta laskee 9,30 eurosta 8 euroon. U-linjan vuoroissa voi tietysti ostaa vielä km-hintaisen lipun.
 
Minkä kertalipun hinta nousee? Eikös Hyrylästä pääse bussilla hintaan 6,32 € Stadiin kunhan vain maksaa HSL-matkakortilla (arvo) tämän myötä? Käteisen käyttö bussista ostettaessa vähenee ja tämä on muutenkin luontainen kehitys. Hinnoittelu toki nopeuttaa kehitystä.
 
Käteisasiakkaita tulee olemaan niin kauan kuin rahalla voi ostaa lipun kuljettajalta. Ja vaikka laitettaisi busseihin lappu missä kerrotaan tulevat hinnat ja kehotetaan hankkimaan matkakortti, ei se viesti tavoita läheskään kaikkia. Vielä monen kuukauden jälkeen asiakkaat ihmettelevät rahalla maksaessaa milloin hinnat on nousseet. ;)

Eikä Hyrylästä pääse matkakortilla matkustamaan vielä minnekään. Vasta ensi vuoden alusta.
 
Hyrylässä asuvat ja sinne matkustavat tulevat rakastumaan siihen tietoon että kertalipun hinta nousee 6,80 eurosta 8 euroon. Toisaalta Kellokosken kohdilta hinta laskee 9,30 eurosta 8 euroon. U-linjan vuoroissa voi tietysti ostaa vielä km-hintaisen lipun.

HSL-alueella on tietääkseni myytävä HSL-lippuja.
 
Saa nähdä mikä on Järvenpään ja HSL:n suhde tulevaisuudessa. Järvenpääläisen näkökulmasta vuodenvaihteesta alkaen yksittäiselle Helsingin reissulle kannattaa maksaa lippu HSL-matkakortilla. Kuukausiliput kannattaa ostaa kuitenkin VR:ltä ja sitten HSL-jatkolippu erikseen Helsingin sisäinen paitsi jos tarvitsee jatkoyhteyden Espooseen, jolloin kannattaa ostaa täysihintainen (ilman kuntasubventiota) seutu3-kausi (223 € vs 250 €). Sarjalipuissa taas jos ei tarvitse jatkoyhteyttä juna-asemalta, niin VR:n sarjalippu on edullisempi, mutta mikäli tarvitsee jatkon, niin sekin kannattaa ostaa HSL-matkakortilla. Ja tietenkin lapset pääsevät nyt kolme vuotta pidempään ilmaiseksi HSL-alueella (VR-ikäraja 4 ja HSL 7 vuotta).

https://www.hsl.fi/tuusula

Ihanan yksinkertaista!
 
HSL-alueella on tietääkseni myytävä HSL-lippuja.
Mahtaako kuitenkaan koskea, jos on voimassa voimassaoleva siirtymäajan sopimus, esim siirtymä-500175, joka on Koiviston Auto Oy:lla voimassa 1.6.2018 asti?

Toki, jos asiakas sellaisen haluaa, niin voihan sen sitten myydä...
 
Mahtaako kuitenkaan koskea, jos on voimassa voimassaoleva siirtymäajan sopimus, esim siirtymä-500175, joka on Koiviston Auto Oy:lla voimassa 1.6.2018 asti?

Ainakin tähän asti HSL on edellyttänyt U-sopimuksissa, että HSL-alueella ei myydä kuin HSL:n lippuja. Tietysti jos Koiviston Auto ei halua Mäntsälän linjoilleen U-sopimusta, saa niillä myydä mitä lippuja vain.
 
Eri juttu sitten on että tuleeko noi Koiviston vuorot kuulumaan linjaan 665 koska ovat markkinaehtoisia toisin kun elyn kilpailuttama 665. Silloinhan Koivisto voi halutessaan myydä mm Hyrylästä oman hinnoittelun mukaisen lipun. Toisaalta Kellokoskelta se onkin jo kalliimpi kuin hösselin lippu. Todennäköisesti Tuusula menee kahteen vyöhykkeeseen aikanaan joten kauaa tuo väliaikaistilanne ei kestä. Vuodenvaihteessahan koko Tuusula, Kerava ja Sipoo ovat yhtä sisäistä aluetta.
 
Ainakin tähän asti HSL on edellyttänyt U-sopimuksissa, että HSL-alueella ei myydä kuin HSL:n lippuja. Tietysti jos Koiviston Auto ei halua Mäntsälän linjoilleen U-sopimusta, saa niillä myydä mitä lippuja vain.

Näin ei ole ainakaan linjalla 848. Ja HSL:n sivujen mukaan vain Pohjolan Liikenteen, Korsisaaren ja Nurmijärven Linjan vuoroilta voi ostaa HSL:n kertalippuja, eli luultavasti jokaisella muulla vuorolla on sama käytäntö kuin linjalla 848 (kaikki lähdöt taitaa ajaa Porvoon Liikenne). Siitä en sitten tiedä, mitä tapahtuu jos yrittää ostaa Pohjolan Liikenteen, Korsisaaren ja Nurmijärven Linjan vuoroilta Matkahuollon kertalipun.
 
Siitä en sitten tiedä, mitä tapahtuu jos yrittää ostaa Pohjolan Liikenteen, Korsisaaren ja Nurmijärven Linjan vuoroilta Matkahuollon kertalipun.
Niin, asia on vähän muuttunut viime aikoina. Varsinaisia Matkahuollon lippuja ei enää ole, vaan yhtiö myy bussiyritysten taksojen mukaisia lippuja. Matkahuolto-taksa on siis jäänyt historiaan. MH:n oma informaatio asiasta
 
Takaisin
Ylös