Bussi-Jokeri

Mutta ei tämä mikään yllätys ole. Linja on liikaa hoidettavaksi busseilla. Kun bussien kuormitusta ei saa tasata kaikkien eri linjojen kesken, autot eivät kestä. Jos tulevan sopparin aikana tulee muitakin kohteita, joissa saa käyttää puoliksi oranssin värisikisi maalattuja busseja, tilanne vähän helpottuu.

Linjalla 550 on noin 50% vain ruuhkassa ajavia busseja ja 50% kokopäivää ajavia busseja. Tämä tarkoittaa sitä, että busseille kertyvää kilometrisuoritetta voidaan tasata pelkästään linjan 550 sisällä sillä tavalla, että säännöllisesti vaihdetaan kokopäivää ajavat autot ruuhka-autoiksi ja toisin päin. HSL-alueella on runsaasti linjoja, joiden aikataulurakenne on sellainen että kokopäivävuoroja on suhteessa selvästi enemmän kuin ruuhkavuoroja (esim. 741), jolloin tietyt autot saattavat joutua liikennöimään useita vuosia joka päivä aamusta yöhön. Tästä päästäänkin siihen ettei linja 550 todellisuudessa ole kovin kuormittava bussikalustolle kilometrisuoritteessa mitattuna, joten minusta Anteron perustelu bussien kestävyydestä ontuu.
 
Pikaratikka olisi tottakai hyvä jos olisi raiteet. Ilman raiteita bussi on edelleen ainoa mahdollinen ja raiteita ei tule vielä ainakaan muutamaan vuoteen niin pitäisi keskittyä pohtimaan minkälainen linja-auto on paras vaihtoehto, koska ilman raiteita ei tosiaan voi olla ratikkaa.

Pikaratikka olisi varmasti pitänyt rakentaa jo kauan sitten jolloin se olisi tämän hetken paras vaihtoehto, nyt niin kauan kun ei ole raiteita on bussi ainokainen vaihtoehto.

Ratikka rakennetaan, näin olen ymmärtänyt. Kun se on rakennettu on se varmasti bussia parempi nopeudella ja kapasiteetillä. Mutta nyt pitäisi keskittyä tekemään bussilla liikennöintiä mahdollisimman siedettäväksi kunnes on kiskot ja ratikat rakennettu ja hankittu.

Ei sitä ratikkaa myöskään tule, jos kaikki suunnitteluresurssit keskitetään miettimään, että miten nykyisestä Bussi-Jokerista saataisiin marginaalisesti parempi. Etenkin kun tämäkin sopimuskausi onnistuttiin sössimään sillä, ettei vaadittu Jokerille täysmatalaa kalustoa.

Sen sijaan nyt olisi minusta oikea aika keskittyä miettimään sitä miten Raide-Jokerista saataisiin suomalainen mestariteos. Sitä miten sen luotettavuudesta ja täsmällisyydestä saadaan selvästi parempi, kuin Helsingin nykyisellä raitioliikenteellä. Sitä miten se voitaisiin rakentaa osissa niin, että pystyttäisiin samalla toteuttamaan nykyisen raitiolinjaston jatkoja esikaupunkeihin. Sitä miten sen rakentaminen kytketään maankäytön kehittämiseen ja samalla rahoitetaan sillä. Sitä miltä osin lainsäädäntöä olisi muutettava, jotta tähän päästään (esim. nuo mainitut esiopastimet). Ja uskallettava myös tehdä se rakentamispäätös.
 
Siis lisää busseja ja kustannuksia reitille, joka olisi jo ajat sitten pitänyt muuttaa korkean kysynnän vuoksi raitiotieksi. Ei asiaa miksikään muuta se, että bussit ajavat eri linjatunnuksilla.

Antero

Olisit nyt edes vaivautunut katsomaan, että 554 kulkee olennaisesti pohjoisemmasta kuin 550 ja tarjoaa suoran ja nykyisellään erittäin suositun yhteyden Malmilta Itäkeskukseen. 554:n reitti ei kulje lähelläkään Jokeria Pitäjänmäen ja Maunulan sekä Oulunkylän ja Itäkeskuksen välilöä, eikä siten 550:n reitillä oleva ratikka oletettavasti helpottaisi 554:n kuormaa, mikäli matkustajien enemmistö ei muuttaisi matkojaan hitaammiksi ja vaihdollisiksi. Muistaakseni olet todistellut vaihtojen kamaluutta kovastikin, ainakin jos liikennevälineissä on värinä oranssi.

Jos asenteesi poikittaisen joukkoliikenteen kehittämiseen ja tehtyihin ratkaisuihin tutustumiseen on näin nuiva, mahdatko kannattaa joukkoliikennettä vain sen ollessa oikean paradigman mukaista ratikkaa?
 
Katsotaas nyt syksyllä, miten käy kun Itäkeskuksen ja Leppävaaran välillä alkaa liikennöidä toinen kokopäiväinen bussilinja 554/554K. Helpottaako yhtään Bussi-Jokerin takkaa, jonka kuormituksen takaamiseksihan monia bussilinjoja muutettiin tai peräti lakkautettiin (mm. h57, h79V, 522/K).
Miten tämä 554/554K eroaa 512/512K:sta? Ei kai 512(K) ole kovasti helpottanut Jokerin taakkaa. Toisaalta 512/554(K) kulkee kovin eri reittiä, joten tuskin se kaappaa nykyisiä Jokeri-matkustajia Leppävaarasta tai Itäkeskuksesta väliasemille. Itäkeskuksen ostoskeskuksen ja Leppävaaran ostoskeskuksen välillä 550 on nopeampi kuin 512/514K, joten tämä tuskin päätepisteidenkään välillä kovasti vaikuttaa Jokerin kuormitukseen.

Minä olen sitä mieltä, että kun 550 siirretään kiskoille, voidaan heti sen jälkeen aloittaa radan rakentaminen 512K/554K:n reitillä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Miten tämä 554/554K eroaa 512/512K:sta? .

Sehän korvaakin sen. 512 perusversio on jäänyt Malmille, kun taas 554 jatkaa itäkeskukseen. 554K = 512K = 522K. Nyt on vaan kivaa kun näistä uusista muutoksista on taas tehokkaasti ilmoitettu/mainostettu, niin ei ihmiset ymmärrä käyttää niitä.
522/K oli aikanaan omien kokemusten mukaan aika suosittu linja, mutta kuten Vristo sanoi, linja lakkautettiin ja ihmiset "pakotettiin" käyttämään 550:aa, jotta 550:lle riittäisi varmasti matkustajia..
 
Miten tämä 554/554K eroaa 512/512K:sta?

550 ei tosiaan kulje lainkaan Malmin kautta. Malmi sentään on Pohjois-Helsingin suurin keskus, sijaitsee vieläpä pääradan varressa ja siten ansaitsee ehdottomasti poikittaislikennettä pyörän materiaalista riippumatta. Nykyisessä h54:ssä lähes kaikki matkustajat vaihtuvat Malmin asemalla, joten poikittaislinjastolla tuskin matkustetaan merkittävästi päätepysäkkien välillä. Eikä se mikään ihme ole, sillä nykyiset säteittäiset raidelinjat ovat usein pidemmästä matkasta huolimatta nopeampi tapa matkustaa poikittaismatkoja.

512 ja 514K ovat varmastikin erittäin huonoja linjoja Itäkeskukseen suuntautuville matkoille, sillä 512 menee Malmille ja 514K Lentoasemalle. Voisin lähettää sinulle ja Anterolle linjakartat mielelläni, jos niitä painettaisiin.

554:n perustamisessa on kyse h54:n ja 512:n tarjonnan yhdistelystä, vaikka molemmat alkuperäiset tunnukset jäävätkin erinäisistä poliittisista syistä vielä eloon. 554:llä menee Leppävaarasta Itäkeskukseen muuten 46 minuuttia ja 550:lla 41 minuuttia, joten ei 554 ihan hidas ole.

Tuskin millään mainituista linjoista kuitenkaan matkustetaan Itä- tai Pohjois-Helsingistä Leppävaaraan. Nykylinjastolla kaupunkiratojen ja metron varresta on nopeinta kulkea Leppävaaraan Helsinginniemen kautta. Itäkeskuksesta keskustaan ja keskustasta Leppävaaraan matkustettaessa liikennevälineissä kuluu 26 minuuttia - 15 minuuttia vähemmän kuin 550:lla nykyisellään. Mikäli vaihdolle varataan 6 minuuttia, tulisi 550:n ajaa reitillään 34,2 km/h ollakseen yhtä nopea pysäkiltä pysäkille.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
512 ja 514K ovat varmastikin erittäin huonoja linjoja Itäkeskukseen suuntautuville matkoille, sillä 512 menee Malmille ja 514K Lentoasemalle. Voisin lähettää sinulle ja Anterolle linjakartat mielelläni, jos niitä painettaisiin.
Oli pari painovirhettä yhdessä virkkeessä. Tiedät kyllä mitä linjoja tarkoitin. Mutta linjakartta kyllä kelpaisi!

Tuskin millään mainituista linjoista kuitenkaan matkustetaan Itä- tai Pohjois-Helsingistä Leppävaaraan. Nykylinjastolla kaupunkiratojen ja metron varresta on nopeinta kulkea Leppävaaraan Helsinginniemen kautta.
Tässä selvästi mielletään kiertävä kiskoliikenne suoraa bussilinjaa nopeammaksi. Sellon ostoskeskuksesta on nopeampi mennä Itäkeskuksen ostoskeskukseen 550:lla kuin millään kiskoliikennekulkuneuvolla. Leppävaaran junat jäävät Helsingin asemalla raiteille, joilta ei kuudessa minuutissa pääse metron laiturille (no ehkä juoksemalla). Ja metroakin pitää odottaa keskimäärin kaksi minuuttia. Matkustan siis aina Itäkeskukseen Jokerilla, mutta nousenkin kyytiin Leppävaarasta itäänpäin seuraavalta pysäkiltä. Nopeimman matkan valitsee myös se saunakaverini, joka kulkee päivittäin töihin Itäkeskuksen metroasemalta Pitäjänmäen rautatieaseman tienoille Jokerilla.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tässä selvästi mielletään kiertävä kiskoliikenne suoraa bussilinjaa nopeammaksi.

Nykylinjastolla raja-arvo Hbf:n kautta kiertämiseen onkin 15 minuuttia (41 min - 26 min), mikä riittää siirtymiin ja odotukseen. Kyse ei ole mielikuvista ja stereotypioista vaan todellisista matka-ajoista.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Tässä selvästi mielletään kiertävä kiskoliikenne suoraa bussilinjaa nopeammaksi.

Itäkeskus - Leppävaara välillä on matkaa Jokeria pitkin 20 km ja keskustan kautta 21 km eli matkaero ei ole kovin merkittävä. Toki keskustan vaihtoyhteydet ovat vähän huonot, koska Pisaraa ei ole vielä rakennettu, mutta nopeampi ja luotettavampi keskustan kautta kulkeva reitti nykyäänkin on.

Raide-jokerin mahdollinen valmistuminen tuskin parantaa 550 reitin kilpailukykyä tuolla reitillä, vaan huonontaa, kun nykyinen noin 30 km/h bussi-jokerin linjanopeus tipahtaa 25 km/h tasolle. Keskustan kautta kulkevia yhteyksiä paljon parantava Pisarakin on valmistunee ennen raide-jokeria.

Sinänsä Jokerin vertaaminen noin pitkillä matkoilla muihin välineisiin ei ole minusta kyllä kovin järkevää, koska sekä bussi- että raide-jokerin tyypilliset matkat ovat paljon lyhyempiä. Jokeri on enemmän liityntäkulkuneuvo kuin seudullinen pidemmän matkan linja, vaikka sillä onkin molempia ominaisuuksia.
 
Raide-jokerin mahdollinen valmistuminen tuskin parantaa 550 reitin kilpailukykyä tuolla reitillä, vaan huonontaa, kun nykyinen noin 30 km/h bussi-jokerin linjanopeus tipahtaa 25 km/h tasolle. Keskustan kautta kulkevia yhteyksiä paljon parantava Pisarakin on valmistunee ennen raide-jokeria.

Mikähän sen raideversion keskinopeutta oikein pudottaa? Luulisi lähinnä nopeuttavan, ainakin jos saa ihan omat kaistansa. Ei raideratkaisua ole mitään järkeä heittää autoliikenteen kanssa samoille kaistoille.

Lähinnä se "heikennys" olisi isomman kapasiteetin tuoma vuorovälien piteneminen.
 
Raide-jokerin mahdollinen valmistuminen tuskin parantaa 550 reitin kilpailukykyä tuolla reitillä, vaan huonontaa, kun nykyinen noin 30 km/h bussi-jokerin linjanopeus tipahtaa 25 km/h tasolle. Keskustan kautta kulkevia yhteyksiä paljon parantava Pisarakin on valmistunee ennen raide-jokeria.

Seisomakapasiteettikaan ei välttämättä nouse ratikkaan siirtyessä, jos halutaan säilyttää yhteensopivuus keskustaratikan kanssa. Hartioiden levyisissä nykyratikoissa kun ei ole sen parempaa seisomatilaa kuin parhaimmissa kaupunkibusseissa on.
 
Mikähän sen raideversion keskinopeutta oikein pudottaa?

Suosittelen tutustumaan Raide-Jokerin alustavaan yleissuunnitelmaan, löytyy sivustolta raidejokeri.info
Tällä foorumillakin aiheesta on keskusteltu huomattavan paljon jo vuosia sitten, joten samaa keskustelua ei nyt ole syytä käydä uudestaan.
 
Nykylinjastolla raja-arvo Hbf:n kautta kiertämiseen onkin 15 minuuttia (41 min - 26 min), mikä riittää siirtymiin ja odotukseen. Kyse ei ole mielikuvista ja stereotypioista vaan todellisista matka-ajoista.

Jos esim. laitan tälle päivälle Reittioppaan lähtöpaikaksi "Leppävaaran asema" ja määränpääksi"Itäkeskus" ja lähtöajaksi klo 07:44, niin ajoajoiksi Reittiopas antaa U-junalle välillä Leppävaara-Helsinki 13 min (Y-junalle 12 min) ja metrolle välillä Rautatientori-Itäkeskus 14 min. Ja Bussi-Jokerilla noin 40-41 min. Sinänsä tosiaan ihan oikein, eli tässä jää 13-15 min kävelyihin ja vaihtoihin. Mutta tämä nopein yhteys kulkee vain 15 min välein (E/S/U-junan vuoroväli) ja sisältää pitkän vaihtokävelyn keskustassa. Sitten tämä vaihdollinen yhteys olisi luultavasti ylivoimainen, jos vaihto lähijunan ja metron välillä tarkoittaisi käytännössä vain lyhyeiden liukuportaiden käyttöä ja lähijunat ja metro kulkisivat samalla (tiheällä) vuorovälillä tai tarkasti tahdistettuina.
 
Olisit nyt edes vaivautunut katsomaan, että 554 kulkee olennaisesti pohjoisemmasta kuin 550...
Vristo kirjoitti viestissään, että 554 tulisi helpottamaan 550:n kuormaa. Ja myöhemmin joku kirjoitti, että 554:ää vastaava linja on joskus lakkautettu, jotta sen matkustajat siirtyisivät käyttämään 550:ä. Anteeksi nyt, kun luotin toisten kirjoittamaan. En tiennyt, että 554 sekä vaikuttaa että ei vaikuta 550:n kuormaan, joten sanoo asiasta mitä vain, aina voi saada haukut.

Antero
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vristo kirjoitti viestissään, että 554 tulisi helpottamaan 550:n kuormaa. Ja myöhemmin joku kirjoitti, että 554:ää vastaava linja on joskus lakkautettu, jotta sen matkustajat siirtyisivät käyttämään 550:ä. Anteeksi nyt, kun luotin toisten kirjoittamaan. En tiennyt, että 554 sekä vaikuttaa että ei vaikuta 550:n kuormaan, joten sanoo asiasta mitä vain, aina voi saada haukut.

Antero

Ehkä asian voisi ajatella näinkin, että se helpottaa 550:n kuormittavuutta niillä osuuksilla joissa ajavat samaa reittiä? Toisaalta ei helpota niillä osuuksilla joissa yhteistä reittiä ei ole? Näinhän sen voisi ajatella. On toki totta, että 522 kulki pääpiirettäin samaa reittiä kun nykyinen 512K ja tuleva 554. Ehkä Jokerin "syntyessä" oli ajatus että 522 on turha ja se lopetettiin. Tällä ei ole mitään muuta pohjaa kuin ajatusleikki..
 
Takaisin
Ylös