Bussi-Jokeri

Vs: No jopas jotakin!

Keskustassa spåra on nopeampi,kuin bussi,mutta Jokerin reitillä bussi voittaa nopeudessa 100-0.Varsinkin,kun puolivuotta sitten ostettiin uutta kalustoa ei sitä kannata heti siirtää tavallisille linjoille.Minun mielestä asiaa kannattaa harkita vasta kaluston käyttöiän ollessa lopussa tai olisivat tehneet heti alkuunsa sen raideJokerin.

Onkohan näin? Käyppä katsomassa iltapäiväruuhkaa Kehä ykkösen sillalla Leppävaarassa, siinä voi vaikka sielun silmin katsella ohimenevää kiskovempelettä. Kyllä raideliikenteen nopeus saadaan rukattua sen verta rivakaksi, ettei varmasti häviä onnikalle. Eikä kyllä käyttäjät ainakaan itke, jos kumipyöriltä siirrytään raiteille. Ei Jokerin kalusto sitäpaitsi enää niin kummallista ole, Euro-vitosia taitaa tulla aikamoinen läjä syksyllä uusiutuviin liikennöintisopimuksiin.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Jos nyt ajatellaan, että raidejokeria tosiaan ruvettaisiin rivakasti puuhaamaan ja valmista olisi vaikkapa 2013, niin nuo upouudet bussit olisivat silloin jo 7-vuotiaita. Ratikalle se ei ole ikä eikä mikään, mutta bussi on tuonikäisenä jo elämänsä ehtoopuolella tai vähintään puolivälissä, ja sietääkin siirtyä pois erikoisbrändätyltä mallilinjalta. Eli vastahankittu kalusto ei ole mikään peruste hidastuttaa raidejokeria.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Vierastan tuota tiedelinja-käsitettä, koska linjalla on paljon muitakin potentiaalisia käyttäjiä kuin opiskelijat ja kampusten henkilökunta.

Yhtä hyvin tuo mokoma voisi olla vaikkapa ehtoolinja. Sitä nyt vaan mainostetaan Tiedelinjana kun sattuu menemään Otaniemen ja Viikin läpi. Käytti sitä sitten yliopisto ihmiset tai vaikka Hkl:n henkilökunta.

Sellainen pieni mutta: YTV ei salli Jokeribussien (tai Jokeriväreihin teipattujen/maalattujen) käyttöä muilla linjoilla.

Sitten, ei auta kun ostaa lisää busseja. Jokaiseen niistä lätkästään Jokeriteipit niskaan, ne ajavat yhden lähdön per suunta per päivä, ja seisovat lopun aikaa. Toinen vaihtoehto on hakea muutama erityislupa lisää, ja sitä kautta sitten. Ei se niin vaikeata ole laittaa Jokeri-lätkää bussin tuulilasiin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Yhdessäkään vuorossa,jossa olen ollu (n 50) ei ole istumapaikat loppunut kesken,vaikka suurin osa matkoista on ollut juuri ruuhka-aikaan ja välillä Itäkeskus-Oulunkylä.

Ajeleppa muutaman kerran n. klo 16 päästä päähän tuo jokeri. Kyllä siellä istumapaikat loppuu. Monena aamuna kastelen Leppävaaran asemalta täysinäisiä jokereita. Ehkä ei tuossa Itäkeskus-Oulunkylä-välillä ihmisiä niin paljon ole, mutta kyllä niitä muualla vain riittää, kuten tuossa aikasemmassa lauseessa ilmaisin. Raidejokeria kerta kaikkiaan tarvitaan, se lisää matkustusmukavuutta kun ei ole niin niin täysinäistä. Toiseksi bensan hinta tulee tulevaisuudessa nousemaan, ja jokainen bussi tuo lisää saastetta ilmaan. Tuo raidejokeri on helposti ympäristöystävällisempi. Kun energia raidejokeriin tuotetaan vielä ytv:n omissa laitoksissa, niin päästään aika hyvään ympäristöystävällisyyteen tuossa Raidejokerissa. Joten taitaa olla tuo sun Raidejokeri vastasuus enemmän periaate.

Sen lisäksi, että reittiä parannetaan niin tehdään siitä Jokerin kaltainen. Autoihin teippiä päälle, missä ilmaistaan että kyseessä on tiedelinja, niin kuin jokereissa. Jokeribussit selvästi erottuvat, ja tämä pitäisi saada myös tiedelinjalle. Lisäksi kielletään ikarukset, ja laitetaan tilalle Volvo 8700:sia. Sitten liikennevaloetuuksia ja niin pois päin.

Selvennän tuota vielä sen verran että siitä pitäisi saada jokerin tyyppinen brändi. Bussit olis hienosti teipattu Tiedelinjamaisesti. Sisällä tämä korostuis mm. istuimien kankaissa, ja mahdollisissa yliopistojen ym. informaatiossa. Nyt tuo tiedelinja on vaan normaali bussilinja 506, eikä nimi näy busseista mitenkään ulospäin, eikä edes sisällä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: No jopas jotakin!

Jokerin reitillä bussi voittaa nopeudessa 100-0.

Miten kalusto, jolla kiihtyvyys on parempi ja pysäkkiajat suhteessa matkustajamäärään lyhyemmät, voisi olla hitaampi samalla reitillä, samoin pysähdyksin ja etuuksin?

Joukkoliikennelinjan nopeuden ratkaisevat: pysäkkimäärä, pysäkkiajat, etuisuudet, kiihtyvyys ja huippunopeus. Raitiovaunulla pysäkkiajat ovat lyhyempiä ja kiihtyvyys parempi kuin bussilla.

Raide-Jokerille rakennetaan vielä lisää etuuksia nykyiseen verrattuna, joista osaa ei voi tai kannata tehdä bussilinjalle.

Varsinkin,kun puolivuotta sitten ostettiin uutta kalustoa ei sitä kannata heti siirtää tavallisille linjoille.

Jokeri - linjan kalusto on tavanomaista, toki laadukasta telibussikalustoa. Se voidaan tarvittaessa siirtää mille tahansa bussilinjalle, jonka tasoa halutaan nostaa.

Ottaen huomioon se, että raideliikennelinjan suunnitteluun, rahoitukseen ja toteutukseen kuluu aikaa, on täysin perusteltu aikataulu se, että Raide-Jokeri olisi täysin valmis kun Jokerin nykyinen sopimus (ilman optiota) päättyy. Tällöin nyt uusi kalusto on seitsemän vuotta vanhaa.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Tuo raidejokeri on helposti ympäristöystävällisempi. Kun energia raidejokeriin tuotetaan vielä ytv:n omissa laitoksissa, niin päästään aika hyvään ympäristöystävällisyyteen tuossa Raidejokerissa.
.

Itse energiaalan ammattilaisena en oikein ymmärrä kyseistä kommenttia, mihin tuo ytv:n laitosten energiantuotannon puhtaus perustuu. Ja ainakaan tällä hetekellä ytv:llä ei taida olla yhtään laitosta joka tuottaisi sähköä. Eli investointia myös tähän ja yleensä pienen laitoksen ympäristö kuormitus on suhteellisesti ottaen isompi kuin ison laitoksen jossa kaikkeen on satsattu kunnolla.
 
Vs: No jopas jotakin!

Keskustassa spåra on nopeampi,kuin bussi,mutta Jokerin reitillä bussi voittaa nopeudessa 100-0.

Itse asiassa keskustassa bussi on usein ratikkaa nopeampi. Mannerheimintien seutubusseilla usein saa kiinni seuraavan tai parikin seuraavaa ratikkavuoroa matkan kuluessa, mutta tämä kyllä johtuu ratikoiden suuremmasta suosiosta ja tiheämmästä pysäkkivälistä. Ihmiset eivät niin paljon osaa/halua käyttää lukuisien numeroiden seutubusseja tällä reitillä. Hämeentiellä ja Mäkelänkadulla seutu- ja sisäisten bussien käyttö on suurempaa, mikä varmaankin johtuu siitä, että ratikoita menee paljon harvemmin ja bussit ohittavat, kylläkin ylinopeutensa ansiosta, ratikat lähes säännönmukaisesti.

Minun mielestä asiaa kannattaa harkita vasta kaluston käyttöiän ollessa lopussa tai olisivat tehneet heti alkuunsa sen raideJokerin.

Ei sitä Raide-Jokeria uskallettu tehdä, kun ajateltiin, ettei poikittaisliikenne vedä väkeä. Kyllä minusta sen voisi nyt hetikin aloittaa. Laadukkaille Jokeri-busseille löytyisi varmasti pääkaupunkiseudulta sopivia linjoja uudelleenteipattuina. Laittaisin mielelläni muutamankin ex-STA:n Ikaruksen pihalle niiden tieltä ;)
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Itse energiaalan ammattilaisena en oikein ymmärrä kyseistä kommenttia, mihin tuo ytv:n laitosten energiantuotannon puhtaus perustuu. Ja ainakaan tällä hetekellä ytv:llä ei taida olla yhtään laitosta joka tuottaisi sähköä.

Perustuu siihen että, olen kuullut, että ytv:llä olisi jätteenpolttolaitos suunnitteilla. Mikäli olen väärässä, niin tuon kommentin tilalle vaihdetaan tuulienergia, joka on myös erittäin ympäristöystävällistä.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Perustuu siihen että, olen kuullut, että ytv:llä olisi jätteenpolttolaitos suunnitteilla. Mikäli olen väärässä, niin tuon kommentin tilalle vaihdetaan tuulienergia, joka on myös erittäin ympäristöystävällistä.

Onhan se, mutta Suomen tuuliolosuhteet ovat vain muutamassa paikassa suotuisat kyseisen tyyppisille laitoksille. Ja ainakin tällä hetkellä kustannukset tuulienergian tuottamiseen ovat huomattavasti korkeammat kuin esim. ydinvoima.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Käsittääkseni raide-Jokeria on jo aloitettu suunnitella. Helsingin seudulla on kyllä monta muutakin (kiireellisempää?) raidehanketta kuin Jokeri, esim. länsimetro, kehärata, linja 9 ratikka sekä Kampin raitiotie. Ei kannata ahnehtia enempää, Jokeri toimii pikku parannuksin näinkin - ainakin tovin.
Olisi mielenkiintoista nähdä vaikkapa grafiikkana Jokerin kuormitus eri osuuksilla. Toisten mielestä Huopalahti-Viikki on raskaasti kuormitettu, toisten mielestä Leppävaara-Otaniemi. Tai ehkä joku muu. Kyse on kuitenkin maksimissaan puolesta tai koko tunnista aamu- ja iltaruuhkaan aikana. Muulloin Jokerissa on hyvin tilaa koko matkan.
UUtta 52V:tä suunnitellaan Viikin ja Pitäjänmäen välille. Huopalahden ja Pitskun välillä linjalla on lähes pienin kuormitus (oma käsitykseni). Kannattaisiko 52V:lle tehdä Haagan liikenneympyrästä pääte ?
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Olisi mielenkiintoista nähdä vaikkapa grafiikkana Jokerin kuormitus eri osuuksilla. Toisten mielestä Huopalahti-Viikki on raskaasti kuormitettu, toisten mielestä Leppävaara-Otaniemi.

Ensi tiistaina minulla on hyvin iltapäivällä aikaa ja voin ajaa Jokerin kertaalleen läpi.Sen jälkeen voin pistää tiedot matkustajamääristä.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Helsingin seudulla on kyllä monta muutakin (kiireellisempää?) raidehanketta kuin Jokeri, esim. länsimetro, kehärata, linja 9 ratikka sekä Kampin raitiotie.

Jokeri on eri tyyppinen hanke kuin muut mainitut. Siinä on ensisijaisesti kyse siitä, että nyt saavutettu menestys pyritään tuplaamaan suunnalla, jossa kysyntä on suuri ja kasvava eli Kehä I:n suunnassa suurten asunto- työpaikka- ja palvelukeskusten välillä.

Jokerilla on lisäksi se ominaisuus, että se pystyttäisiin lyhyehköillä rataosuuksilla kytkemään Helsingin nykyiseen raitioverkkoon:
- Otaniemi - Munkkiniemi
- Pitäjänmäki / Huopalahti - Pikku Huopalahti
- Maunula / Oulunkylä - Käpylä
- Viikki - Arabia

Tällöin Jokerista saatavia hyötyjä voitaisiin merkittävästi lisätä, kun sitä voisi käyttää myös säteittäisten raitiotielinjojen reittinä.

Linja 9 ja Kampin raitiotie ovat uuteen maankäyttöön perustuvia Helsingin kantakaupungin liikenneverkon pienehköjä parannuksia, jotka Helsinki voi käytännössä maksaa Pasilan konepajan ja Kampin keskuksen tuotoilla.

Kehärata ja Länsimetro puolestaan ovat 3 - 5 kertaa suurempia hankkeita kuin Raide-Jokeri, mutta hyödyt suhteessa investointiin eivät ole yhtä ilmeiset.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Sekä tässä ketjussa että poikittaisliikenneketjussa tulee selkeästi ilmi eräs mielenkiintoinen seikka. Nimittäin se, miten eri tavalla koetaan se, että kulkuneuvo on "täysi". Näyttää siltä, että bussi tuntuu täydeltä, jos istumapaikat ovat menneet ja joku joutuu seisomaan. Sen sijaan ratikan koen melkein tyhjäksi, jos ei siellä kukaan seiso. Enpä muista milloin olisin viimeksi mennyt nelosella Munkkiniemen ja keskustan välisen matkan niin, että matkustajia olisi ollut kerralla vaunussa korkeintaan vajaa 40 eli jokaiselle olisi riittänyt istumapaikka.

Raitiovaunun kulku on tosin tasaisempaa ja seisominen on tavallista silloinkin, kun istumapaikkoja olisi vapaana.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Enpä muista milloin olisin viimeksi mennyt nelosella Munkkiniemen ja keskustan välisen matkan niin, että matkustajia olisi ollut kerralla vaunussa korkeintaan vajaa 40 eli jokaiselle olisi riittänyt istumapaikka.

Istumapaikka pitäisi minun mielestäni taata jokaiselle. Henkilöautosta sen istumapaikan saa aina. Joukkoliikenteessä ei pitäisi joutua kärsimään tilanahtaudesta ja tungoksesta, vaan sen pitäisi olla miellyttävä kokemus. Esimerkkinä olkoon VR:n työmatkajunat Keravalle ja Järvenpäähän ruuhka-aikaan. Matkustajia on valtavasti, mutta vaunuja on myös todella paljon ja aina pääsee istumaan. Jää vielä vähän tyhjääkin. En tiedä, onko näitä työmatkajunia enää, ainakin ennen uutta juna-aikaa oli, jos joku muistaa vielä. Matkustusaika näillä junilla oli 15-30 minuuttia, eli vertailukelpoinen ratikan kanssa.
 
Vs: Varsinainen Jokeri-linja aloitti 13.8.2006

Sunnuntain Hesarin kaupunkisivuilla kerrotaan lyhyesti, että 550:n lauantain vuorovälejä tihennetään ensi syksystä alkaen 15:stä minuutista 10:een minuuttiin. Ja kyllähän se siltä näyttää, että tihentämiselle olisi tarvetta ja kyllä minusta sunnuntaisinkin voisi tihentää vuorovälejä 15:een minuuttiin n. 11-16 välillä.
 
Takaisin
Ylös