Bussi-Jokeri

Vs: Bussi-Jokeri eli nykyään Runkolinja 550

Joskus muistan Helbilläkin olleen sarjakirjoihin merkittynä reitti varikolta/-lle. Miksi lie ei enää nykyään ole?
Tuohan olisi kyllä fiksua, sillä välillä ajoajat siirtymiin on aivan hullun tiukkoja, ja olisi hyvä tietää mitä reittiä pitkin suunnittelijat ovat päässeet sellaisiin minuutti määriin. Se auttaisi myös uusia kuljettajia ja vanhojakin, jotka ajavat jotain uutta reittiä :redface:

Off-topicilla jatketaan, mutta varikolta löytää melkein mille päättärille tahansa ajamalla vaikka linjareittiä, mutta yritäpä löytää vieraassa kaupungissa päätepysäkiltä toisen linjan lähtöpysäkille siirtoajona... Nobinalla ainakin on ollut siirtymisiä esim. Tapiolasta Jupperiin, ja siinä saattaa ulkopaikkakuntalaisella mennä sormi suuhun.
 
Onko mitään HKL-ajalta enää jäljellä?

Metro. Ja kuten olen aiemminkin sanonut, se brändi todella kaipaisi uudistusta, lähijunien kanssa yhdessä. Vaikkei yhdeksi ainoaksi brändiksi, edes lähekkäisiksi sisarbrändeiksi.

Ja tietysti ratikat. Jotka kaipaisivat brändinsä arvolleen sopivia pysäkkejä. Siis jokainen pysäkki uusiksi ja nimenomaan funktionaalista, käyttöä helpottavaa designia, eli jotain ihan muuta kuin Kampissa.
 
Ensimmäinen reissu tehty 550:n uudella kalustolla ja pakko sanoa, että oli niihin Napinan Jokerivolvoihin verrattuna erittäin hiljaista ja mukavaa kyytiä, penkitkin olivat pehmeämmät. Auto tuoksui uudelta ja ilmastoinnin ansiosta sen sisäilmakin oli raikkaan tuntuista. Takaovien piippausäänet eivät häirinneet. ZF-vaihteisto noissa ilmeisesti on ja taitaa olla samaa uutta mallia, kuin Pölhölän Volvo 8900 LE:issä, koska niitä ZF:lle ennen niin ominaisia vihellyksiä ja ulvahduksia ei enää kuulunut ollenkaan. STOP-tekstin ja Helmi-laitteen pysäkkitietojen vilkkuminen oli vähän hölmän tuntuista, koska ainakin ennen Scaloissa on ollut erillinen STOP-valo digitaalikellon vieressä katonrajassa. Mutta kokonaisuutena kyllä ehdoton parannus aikaisempaan, vaikka alunperin hieman nihkeästi suhtauduinkin ajatukseen Scaloista 550:lla.
 
Ilmastointi ei kyllä yhdessäkään ole vielä päällä ollut, ei ole ollut yhtään niin lämmintä päivää :lol: Kytkeytyy nimittäin automaattisesti päälle kun sisälämpötila on +25 astetta.. ;) Mutta hyvä että kelpaa, kuljettajan näkökulmasta ainakin olen nautiskellut näistä neljästä päivästä :D
 
Sehän siinä onkin! Paljon miellyttävämpää näin matkustajan näkökulmasta, että ilmastointi on päällä silloin kun sitä tarvitaan, eikä huuda ja vihellä koko ajan lämpötilan autossa ollessa yli 18 astetta :)
 
Ilmastointi ja kuvailemasi kattokanavapuhallus ovat kaksi täysin eri asiaa :-D
 
Niin ovatkin, mutta kuten kuvailin, turhaan käytetään ilmastointia, jos kattokanavapuhalluksellakin pärjää.

Ilmastointi sinänsä on hyvä uudistus, mutta sen huono puoli on uusien autojen kasvanut sisämelu, kun ilmastointi huutaa täysillä. Joskus se puhkuu kylmää ilmaa, ja mikäli laite on rikki, ei tunnu tulevan mitään ilmaa. Vain ääni. :)
 
Runkolinja 550

Sopisikohan tämän viestiketjun nimeksi paremmin Runkolinja 550 ?

Ja koska punainen taustaväri poistetaan linjanumeron taustalta ?
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Runkolinja 550

Ja koska punainen taustaväri poistetaan linjanumeron taustalta ?

Sitten varmaan jos ihmiset laittavat asiasta paljon negatiivista palautetta HSL:lle tai jos vaikka jokin yhdistys valittaa asiasta että haittaa suuresti jotakin ihmisryhmää.

Jos palautetta ei kukaan laita niin mistä siellä tiedetään että ihmiset eivät siitä pidä. Tosin tämän fooruminkin kautta luulisi jotain viestiä tai ajatusta sinnepäin menevän? ;)
 
Äskettäin tuli (pimeällä) vastaan punainen suorakulmio Itäkeskukseen. Vasta juuri ennen kohtaamista havaitsin 550:n lukevan siellä myös. Miten se toimisi toisinpäin, jos kerran värejä halutaan käyttää? Eli Valkoinen pohja ja punaiset numerot.

Onko kukaan muuten nähnyt sitä Täynnä kilvitystä linjalla?
 
Vs: Runkolinja 550

Sitten varmaan jos ihmiset laittavat asiasta paljon negatiivista palautetta HSL:lle tai jos vaikka jokin yhdistys valittaa asiasta että haittaa suuresti jotakin ihmisryhmää.

Jos palautetta ei kukaan laita niin mistä siellä tiedetään että ihmiset eivät siitä pidä. Tosin tämän fooruminkin kautta luulisi jotain viestiä tai ajatusta sinnepäin menevän? ;)

Sitä tosiaan on tullut fooruminkin kautta riittävästi, vaikka liikenne on vasta käynnistynyt. Uskon kyllä itsekin, että noin töpöllä ratkaisulla ei kauan aikaa haluta pelata, koska eihän sitä kukaan onnistuneeksi voi kehua.

Olen ajellut muutamia kertoja ja ovista kulku tapahtuu nyt sujuvasti, koska etuovelle harvoin muodostuu enää jonoa.
 
Niin ovatkin, mutta kuten kuvailin, turhaan käytetään ilmastointia, jos kattokanavapuhalluksellakin pärjää.

Ilmastointi sinänsä on hyvä uudistus, mutta sen huono puoli on uusien autojen kasvanut sisämelu, kun ilmastointi huutaa täysillä. Joskus se puhkuu kylmää ilmaa, ja mikäli laite on rikki, ei tunnu tulevan mitään ilmaa. Vain ääni. :)
Ilmastointi ei lisää melua, kaikki melu tulee siitä kattokanavapuhalluksesta, ilmastoinnin viilentävä ilma puhalletaan samoilla puhaltimilla. Käytitkö Jokeri linjaa Nobinan aikana?
 
Takaisin
Ylös