Jokerilla on uutisten mukaan liikaa matkustajia.
Nyt on Pirjontien valot toiminnassa. Etuudet ei ilmeisesti toimi vielä, puolisen minuuttia seistiin ainakin tällä kertaa.
Jokerilla on uutisten mukaan liikaa matkustajia.
Joukkoliikenneharrastaja
On oikeastaan hienoa, että uutisoidaan että on linjalla liikaa matkustajia. Sehän on hyvä asia. Silloin voidaan todeta, että jokeri on ollut erittäin kaivattu ja tervetullut linja. Muistaakseni ensi-jokerissakaan ei ollut niin paljon matkustajia kun nykyisessä "oikeassa jokerissa". Pahimpia ruuhkia purkamaan ehdottaisin että muutamille vuoroille lähdettäisiin parin-kolmen bussin letkoissa. Elikkä yhdessä vuorossa kulkisi kolme bussia. Tuolloin autot voisivat tasaisemmin napsia matkustajia kyytiin. Kun toinen bussi pysähtyy pysäkille, toinen ajaa ohi, ja ottaa seuraavalta pysäkiltä sitten. Tämä toistuisi pitkin matkaa sitten.
Tarkoitatko automäärän tuplaamista vai vuorovälin harventamista? Kumpikaan ei ainakaan hetimmiten kuulosta järkevimmältä tavalta.
Bussiliikenteenä toteutettuna hyvin vaikea on lähteä purkamaan tuulilasikuormia, jos nivelbussitkin on kuopattu ajatus. 4 minuutin vuorovälikin tietää tarvetta lisäautoille, mikä tulee jokerin mittakaavassa kalliiksi.
Alan pikkuhiljaa kääntymään raidejokerin kannattajaksi![]()
Yöbussissa on tunnelmaa
Mutta näinhän se on käytännössä nykyäänkin; käy vaan katsomassa. Nivelbusseja vaan kehiin ensihätään, ei Jokeri-reitin varrella ole mitään esiteitä siihen (vrt. Kampin terminaali, johon ei nivelellä saa ajaa). Pitemmänpäälle ainoa oikea ratkaisu on Jokeri-linjan muutaminen täysin omaa väyläänsä käyttäväksi raideliikenteeksi (vrt. Tvärbana) alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Viimeisin muokkaaja vristo; 27.01.2007 kello 03:51.
Joukkoliikenneharrastaja
Mielestäni tässä vaiheessa (kun vuoroväli jo on 5 min) ei ole järkevää lähteä tihentämään Jokerin vuoroväliä ruuhka-aikoina. Kapasiteettia kannattaisi sen sijaan lisätä muille poikittaislinjoille. Tällöin samoilla kustannuksilla voidaan tarjota useammille ihmisille vaihdottomia tai nopeampia poikittaisyhteyksiä. Kehitettäville linjoille siirtyisi matkustajia Jokerilta erityisesti ruuhkaisimmalta osuudelta Oulunkylän ja Pitäjänmäen väliltä). Seuraavassa muutama idea:
Linja 52V Latokartano - Oulunkylä - Maunula - Huopalahti - Munkkiniemi
Ruuhka-aikoina noin 15-20 min välein (porrastettu linjojen 52, 52A ja 512A kanssa siten, että yhteisellä osuudella Oulunkylän ja Maunulan/Haagan välillä vuoroväli olisi noin 5 min, lisäksi linjat 52A ja 512A olisi porrastettu keskenään Malmin ja Maunulan välillä). Tälle linjalle siirtyisi Jokerilta merkittävä osa latokartanolaisista matkustajista ja Viikin Norssiin kulkevista koululaisista.
Linja 54 Itäkeskus - Malmi - Lassila - Pitäjänmäki
Ruuhka-ajan vuoroväli harvenee (noin 10-15 min), tarjontaa siirretään 54V:lle
Linja 54V Itäkeskus - Kehä I - Lassila - Pitäjänmäki
Ruuhka-aikoina noin 10-15 min välein (palautetaan nopea linja Itäkeskuksesta Kehä I:n kautta Pitäjänmäelle). Tälle linjalle siirtyisi Jokerilta Itä-Helsingistä Pitäjänmäelle kulkevia työmatkalaisia.
Linja 57
Itäinen päätepysäkki voitaisiin siirtää takaisin Itäkeskukseen tai vaihtoehtoisesti Siilitielle tai Herttoniemeen. Mikäli linja kiertäisi Latokartanon kautta, keventäisi se linjan 79 kuormitusta (79:iä ollaan taas tihentämässä, jolloin sen ruuhka-ajan vuoroväli olisi vain 5-6 min).
Lisäksi voitaisiin pohtia jonkin nyt Munkkiniemeen tai Munkkivuoreen päättyvän poikittaislinjan (52, 52A, 52V, 57, 539) jatkamista Kuusisaaren kautta Otaniemeen ja Tapiolaan.
HKL:n suunnitelmissa on lisätä liikennettä ensi syksynä useille poikittaislinjoille. Näiden lisäysten kohteita kannattaisi ehkä vielä miettiä. Lisäyksiä kun on suunniteltu Itäväylän linjoille 58(B) ja 59, joiden kuormitusta uusi Kalasataman metroasema on keventänyt sekä linjalle 79, jonka vuoroväli jo nyt on erittäin tiheä.
Myös Vantaalle olisi mahdollista toteuttaa nykyisten linjojen 51, 55 ja 61 pohjalta uusi vahva runkolinja Mellunmäestä Tikkurilan, Pakkalan, Ylästön, Martinlaakson ja Myyrmäen kautta Hämeenkylään/Varistoon (länsipää voisi olla kaksihaarainen). Tämä linja sekä muiden Vantaan sisäisten linjojen muutokset olisi mahdollista toteuttaa nykyisillä automäärillä. Jotta runkolinjasta tulisi tarpeeksi nopea ja täsmällinen, tarvittaisiin linjalle Helmi-järjestelmä. Lisäksi linja voisi Jokerin tapaan pysähtyä vain noin puolella nykyisistä pysäkeistä. Paikoin reittiä voitaisiin hieman oikoa, esimerkiksi Hakunilan ja Tikkurilan välillä.
Harmi, kun tämä keskustelu on sillä osalla foorumia, jota tulee seurattua harvakseltaan. Mutta huomasinpa sentään!
Jokerin suosio on yllättänyt minut. Kun vielä ajatellaan raidelinjaa, jonka varrelle ihan oikeasti uskalletaan keskittää koti, asuinpaikka, koulu yms. (raide ei yhdessä yössä siirry kulkemaan jonnekin aivan muualle, joten sen varrelle ihmiset todellakin suunnittelevat em. seikkoja), niin matkustajamäärä sen kun kasvaa raiteille siirryttäessä.
Kyllä nyt olisi korkea aika käynnistää raidejokerin suunnittelu ihan tosissaan. Alustavan yleissuunnitelman piti valmistua 2006, mutta taitaa olla niin, ettei sitä ole kunnolla vielä aloitettukaan. Toisaalta Uudenmaan uutiset toteaa 27.1., että "Helsingin kaupunkisuunnittelu ja HKL suunnittelevat Jokeri-linjan nostetamista raiteille." Tiedä sitten, mitä se käytännössä tarkoittaa. Juuri tuota jäissä olevaa yleissuunnitelmaako? Ehkä jää alkaa pikkuhiljaa sulaa...
Voipi olla, arvoisat keskustelijat, että pääkaupunkiseudulla on kohta mielenkiintoinen tilanne meneillään. Länsi- ja, lentokenttämetron, sekä kaiken maailman keskustatunneleiden takia monet tärkeät asiat ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Nyt sitten herätään siihen, kuinka Raide-Jokeri, Laajasalon ratikka sekä nykyisen raitioverkon kehittäminen on pahasti jäljessä. Voi olla, että tämä johtaa tilanteeseen, jossa turhanpäiväisiä rahareikiä jätetään kauas tulevaisuuteen tai menneisyyteen.
En vielä uskalla olla näin optimistinen. Viimeksi 18.1. jlk:ssa todettiin, että tärkepimpiä suunnittelutehtäviä tänä vuonna, kiireellisyysjärjestyksessä, ovat länsimetro, Töölön metro, lentokenttämetro ja Laajasalo.
Kuitenkin näistä neljästä ihan oikeasti ajankohtainen on vain tuo viimeinen, muilla suunnilla ei ole mitään akuuttia tarvetta muuttaa nykyjärjestelyjä mihinkään suuntaan. Sen sijaan Laajasalo menee totaalisen tukkoon, jos sinne ei saada suoraa kilpailukykyistä keskustayhteyttä 2010-luvun alussa. Ajankohtainen olisi tämän ketjun perusteella myös raidejokeri, mutta sitä ei edes mainita.
![]()
Automäärän tuplaamista, ja "haitarien" laittamista telien sekaan, mikään ei käytännössä sitä estä. Se olisi ratkaisu "ensihätään", mutta pidemmällä aika välillä raide-jokeri olisi mielestäni kannattavempi. Voisin kuvitella, että jokerijunana voisi toimia nykyisen matalalattiaraitiovaunun tyylinen ratkaisu. Nopeutta vain pitäisi olla enemmän. Raidejokerista pitäisi saada paperit ja kuvat valmiiksi mahdollisimman pian, ja koko systeemi toimia viimeistään jossain vuoden 2011 paikkeilla. Jokerin matkustajamäärät eivät ainakaan putoa, joten asialle on saatava tulta persauksien alle..
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 27.01.2007 kello 16:18. Syy: korjattu lainaus
Itse pitäisin parempana, että Tiedelinja 506:n reittiä paranneltaisiin sekä näin nostaa sen imagoa. Nykyään linja tuntuu olevan mahdottoman hidas Meilahden ja Kumpulan välillä. Sitäkin asiaa varmasti voitaisiin parantaa rakentamalla ne täälläkin forumilla paljon puhutut joukkoliikennekadut Töölön tullista Pasilaan sekä sitten Pasilan ja Kumpulan välille.
Tällä hetkellä osuudella Viikki - Otaniemi Jokeri 550 on selkeästi nopeampi kuin 506, joka juuttuu usein Käpylän ja Mannerheimintien ruuhkiin. Tietysti Tiedelinjan joukkoliikennekadut olisi pitänyt rakentaa aikoja sitten, kun nyt vaan katsellaan kuinka 550:n matkustajamäärät kasvavat liiaksi.
Uusien bussikatujen ansiosta 506-linja nopeutuisi ja matkustajamäärät kasvaisivat ja siirtäisivät osaa linjan 550 matkustajista 506:lle.