Jokerilinjan kova suosio poikii syksyllä apulinjan
Julkaistu: 19.3.2007 21:35
Juha Salonen
helsingin sanomat
Itäkeskuksen ja Westendin väliä liikennöivän Jokerilinjan suosio on ylittänyt kaikki ennakko-odotukset. Kysyntä on niin kovaa, että varsinaisen poikittaislinjan tueksi halutaan perustaa Viikin ja Munkkiniemen väliä liikennöivä apulinja 52V.
Etenkin aamuisin osa matkustajista on jouduttu jättämään pysäkille seuraavaa vuoroa odottamaan. Ylikuormitus on keskittynyt Jokerilinjan Helsingin puoleiselle osuudelle, Viikin ja Pitäjänmäen välille.
Jokerilinjalla matkustaa arkisin yli 20 000 ihmistä vuorokaudessa.
"Kuvittelimme, että 30 000 matkustajan raja saavutetaan noin neljässä viidessä vuodessa",
HKL:n liikennesuunnittelija
Leo Kallionpää sanoo.
Nyt tuosta lukemasta puuttuu kolmannes, ja linjaa on liikennöity vasta syksystä 2006 lähtien.
Uuden 52V:n tarkoituksena on keventää kaikkein ruuhkaisimpia jokerilähtöjä. Linjaa 52V suunnitellaan ajettavaksi neljän auton voimin.
Autot lähtisivät 10–30 minuutin välein Jokerin ruuhkakuormituksesta riippuen. Helsingin sisäisen linjan lisäkustannukset
HKL:lle olisivat noin 300 000 euroa vuodessa.
Asiaa käsitellään Helsingin joukkoliikennelautakunnassa ensi torstaina.
Tähän asti Jokerilinjan sumaa on purettu kahdella lisäautolla. Ne ovat kulkeneet Viikistä Westendin asemalle.
Espoon puolella jokeribussien käyttöaste ei ole kuitenkaan sitä luokkaa, että lisäautojen ajaminen Westendin asemalle olisi perusteltua.
Nyt tarkoitus on keskittyä kuormitetuimmalle osuudelle. Bussilinjan 52V reitiksi on suunniteltu väliä Viikki–Oulunkylä–Munkkiniemi. Linjaa liikennöivillä busseilla on etuuksia liikennevaloissa.
Ensi syksystä lähtien Jokerilinjan viikonlopun vuorovälejä aiotaan lyhentää.
Lauantaisin linja lähtisi kymmenen minuutin välein nykyisen vartin sijasta, sunnuntaisin bussi kulkisi vartin välein nykyisen 20 minuutin sijasta.