Transdev lopettamassa Suomessa

Toi saattaa kyl pitää paikkaansa, mut kyl Transdevin tulis mielestäni vielä huoltaa bussejaan niin kauan kun heillä on vielä vastuu joistakin HSL-linjoista. Sillä en usko että mikään muu liikennöitsijä suostuis ajamaan niitä linjoja Transdevin puolesta vain Transdevin kalustopulan takia. Transdevhan on kuitenkin vielä syksyllä vastuussa linjojen h55, h63, h69, h71 ja h78 operoinnista vuodenvaihteeseen saakka, jonka jälkeen bussit myydään ja vastuu autojen huoltamisesta siirtyy uudelle omistajalle. ;)

Ajamattomia lähtöjä on ollut lähinnä ruuhka-aikaan jolloin vuorovälit ovat muutoinkin tiheitä. Lisäksi ne yleensä jakautuu useammalle linjalle ja ovat olleet yksittäisiä lähtöjä. Ei tuo mielestäni nyt kovin iso ongelma isossa kuvassa ole. Valtaosa jäljellä olevasta kalustosta taitaa muuten olla leasing-sopimuksella eikä TDF:n omistamaa.
 
Saattaa olla sekin, että ovat laskeneet halvemmaksi jättää ehkäisevät huollot tekemättä, kun ovat muutenkin lopettamassa ja kaluston kunto sen jälkeen ei ole heidän ongelmasa.

Lopetetaan nyt se jossittelu kuka ja mitä. Transdev hoitaa mitä tolla kalustolla pystyy, autot on huolto leasinigilla ja siis huollot ja korjaukset kuuluvat kokonaan VDL.n hoidettavaksi paitsi omat kolarit hoidetaan itse. Transdev käyttää jo omia vara autoja niin paljon kun muualta liikenevät. Keravan ja espoon liikennöintiä hoidetaan myös leasing kalustolla jotka huolletaan ja korjataan omalla korjaamolla. Eli ei ole montaa omaa auto edes mitä syksyllä tai ees vuodenvaihteen jälkeen olis myytävänä omia on TDF 84 ,85, 491, 493, 494, 500, 501, 502, 521, 522 ja 1265
 
Oli syy mikä tahansa mutta kumman paljon Transdevin vuoroja jää ajamatta syyllä kalustopula. Nytkin 7.3. peruttu lähtöjä linjoilla 63, 71, 78 ja Keravan suunnalla. Ja näitä on joka päivä.
 
Oli syy mikä tahansa mutta kumman paljon Transdevin vuoroja jää ajamatta syyllä kalustopula. Nytkin 7.3. peruttu lähtöjä linjoilla 63, 71, 78 ja Keravan suunnalla. Ja näitä on joka päivä.

Laskin iltapäivällä että oli neljän auton verran kalustopulailmoituksia. Päivittäin on ollut vähintään yksi ilmoitus, senkin jälkeen kun 1901 tuli liikenteeseen, mutta en ole aikaisemmin huomannut näin montaa.
 
Viimeksi muokattu:

On niitä tuota kolmen neljän auton tahtia ollut koko talven.
 
Mikäs on Transdevin varikkotilanne nyt, kun he lopettivat juuri 124:sen sekä Keravan linjojen ajamisen? onko Tuupakka lakkautettu? ja montako kuljettajaa Transdevillä on vielä jäljellä?
 
Miltäs näyttää Transdevin kaluston kohtalo juuri nyt, kun firman lopettamiseen on jäljellä enää 4 viikkoa? onko tietoa minne esim. VDL:t ovat menossa? Transdevin varikoilla valmistaudutaan todennäköisesti parhaimmillaan firman hyvästelyille.
 
Olettaisin, että VDL:t palautuvat leasing yhtiölle ja sieltä sitten mikä mihinkin. Laittoa on varmasti hyvinkin paljon ja luulen, ettei näitä HSL liikenteessä hirveästi tulla enää näkemään. Ei meimaan tommoiset vm. 2013 EEV autot kelpaa hirveänkään moneen sopimukseen täällä näinä vihreinä aikoina.
 
Tästä Transdev Finlandin lopettamisesta tulee ainakin itelle erityisesti mieleen Westendin Linjan konkurssi 7 vuotta sitten, eli siitä on jo 7 vuotta aikaa kun viimeksi joku iso liikennöitsijä lopetti toimintansa HSL-alueella. Transdevhan ei kuitenkaan mene konkurssiin samalla tavalla kuin Wessu, ja lisäksi tästä Transdevin lopettamisesta ollaan tiedetty jo pidemmän ajan, kun taas Westendin Linjan konkurssista tuli tietoa muistaakseni vasta syys-lokakuussa 2012 eli vähän ennen kuin firma meni konkkaan. Sekä Westendin Linja että Transdev/Veolia/Connex ovat kuuluneet pääkaupunkiseudun suurimpiin liikennöitsijöihin, ja täytyy kyllä sanoa että molempia tulee ikävä. Wessua on jo nyt ikävä ja pian tulee myös Transdeviä...

---------- Viestit yhdistetty klo 15:04 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 14:47 ----------

Olettaisin, että VDL:t palautuvat leasing yhtiölle ja sieltä sitten mikä mihinkin. Laittoa on varmasti hyvinkin paljon ja luulen, ettei näitä HSL liikenteessä hirveästi tulla enää näkemään. Ei meimaan tommoiset vm. 2013 EEV autot kelpaa hirveänkään moneen sopimukseen täällä näinä vihreinä aikoina.

Kuukankorven mukaan Transdevin VDL:iä on yhteensä 48 kappaletta, eli melko paljon. Mä olettaisin että niiden joukosta löytyy myös hyvänkuntoisia yksilöitä, jotka saattaisi päätyä muille HSL-alueen liikennöitsijöille (esim. Nobina). Se on kyl totta että monet niistä ovat jo aika huonossa kunnossa, mut uskon että joukosta löytyy myös hyviäkin yksilöitä, kun niitä on kerrankin sen verran paljon.
 
Mihinhän ”esim. Nobina” tarvitsisi vuoden 2013 EEV-VDL:iä??
 
Mihinhän ”esim. Nobina” tarvitsisi vuoden 2013 EEV-VDL:iä??

Ehkä vara-autoiksi jne. Ostihan Nobina Transdeviltä pari käytettyä teli-Scalaa (NF 17 ja 18). Mut eihän sitä vielä tiedä.

Ne saattaa päätyä myös jollekin HSL-alueen ulkopuoliselle liikennöitsijälle. Näin on ainakin käynyt monelle Transdevin Scalalle. Ikänsä puolesta ovat ainakin ihan käyttökelpoisia. Autojen kunto riippuu ihan yksilöstä.
 
Tuskinpa, sitä paitsi nuo kaikki luultavasti huolletaan VDL:llä. Nobinahan on muutenkin poistellut 2-akselisia bussejaan melkoiseen tahtiin. Sitä paitsi, Scala on Scala.
 
Transdevhan ei kuitenkaan mene konkurssiin samalla tavalla kuin Wessu,

Niin, ei mene konkurssiin millään tavalla. Vaikka joitakin lähtöjä on jäänyt ajamatta ja bussit eivät ole olleet hienoimmasta päästä, kyseessä on ammattitaitoisesti ja hallitusti tehty omaehtoinen liiketoiminnan lopettaminen pk-seudulla.
 
Onkos Transdevin viimeinen lähtö Suomessa tuo 77N:n lähtö huomisen jälkeisenä yönä klo 4:25 Rautatientorilta, vai vaihtuuko liikennöitsijä jo aikaisemmin?
 
Onkos Transdevin viimeinen lähtö Suomessa tuo 77N:n lähtö huomisen jälkeisenä yönä klo 4:25 Rautatientorilta, vai vaihtuuko liikennöitsijä jo aikaisemmin?

saadun tiedon mukaan (kiitos aikataulu nikkarit) : viimeinen 78N saapuu Latokartanoon klo. 05.06. 01.01.2020.
Samaan aikaan kun 77N Jakomäkeen.
 
Takaisin
Ylös