Talviaikataulut 2017-2018

Ykköselle rakennetaan näköjään Eiraan uusi Tehtaanpuiston pysäkkipari, jollainen oli myös silloin, kun oli Katariinankadun remontti. Diakoniapuiston nimi muutetaan Linnanmäki eteläiseksi, mitä oli täällä foorumilla ehdotettukin. 6T:n liikennöintiaikaa laajennetaan noin tunnilla alkupäästään viime talviaikatauluihin verrattuna, mikä johtuu siitä, että aikaisemmin ysillä oli tuolloin kahdeksan minuutin vuoroväli, sillä ruuhkavuorot aloittivat jo tuohon aikaan. Seiskan kymmenen minuutin vuoroväli ei näköjään riitä.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:34 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:17 ----------

Lisäksi linjoilla 6/T/8 Kyläsaarenkadun pysäkin nimi muuttuu Kumpulan kampukseksi ja Toukoniitystä tulee Kumtähden kenttä.
 
h73 Alkaa kulkea myös sunnuntaisin, 79:llä on peräti kolme eri liikennöitsijää: h79: Nobina, h79B: ESLL, h79N: HelB.
 
Pieni hauska knoppi vaan, mutta olisi linjan 5 torstaisin ja perjantaisin ajettavat vuorot voinut merkitä aikatauluun muullakin symbolilla kuin "pe"... :D

Muutenkin esimerkiksi seiskan aikataulussa on Hh-, Hs-, Ö- ja g-vuoroja.
 
h73 Alkaa kulkea myös sunnuntaisin, 79:llä on peräti kolme eri liikennöitsijää: h79: Nobina, h79B: ESLL, h79N: HelB.

Ja H63:sta tulee toinen linja 565:n lisäksi jolla on kaksi liikennöitsijää sillä erotuksella että siinä ei ole kysymys alihankintasopimuksesta.
 
39 alkaa kulkea Myyrmäestä ma-la aina n. puoli yhteen asti yöllä. Vasta sitten aloittaa 39N Honkasuolta. Sunnuntaina tilanne pysyy nykyisen kaöltaisena. Myös 37 jatkaa Honkasuolta yhtä myöhään mutta vain ma-pe (!). Launtaisin tulee Honkasuolta viimeisen 37 ja ensimmäisen 39N väliksi n. puolitoista tuntia.

39B kulkee ma-pe yhtäjaksoisesti n. 6-20 lukuunottamatta aamupäivän parin tunnin taukoa.

85B kulkee lauantaiaamuisin n. klo 9:ään ja sunnuntaisin tuntia pidempään. Lisäks se i kulkee joka ilta n. 21 jälkeen eli silloin kun 89 ei kulje. Viime mainittu myös tihenee: vuoroväli ruuhka-aikoina 10 ja muulloin 15 min., myös sunnuntaisin.
 
Ja H63:sta tulee toinen linja 565:n lisäksi jolla on kaksi liikennöitsijää sillä erotuksella että siinä ei ole kysymys alihankintasopimuksesta.

Myös metrokorvauslinjat h21V, 102 ja 103 ovat sellaisia, joita ajetaan kahden liikennöitsijän toimesta.
Alihankintojen osuus onkin muuten todella pieni verrattuna aiempiin vuosiin.
 
Taitaa olla ensimmäinen kerta 550(/Jokerin) historiassa, kun aikatauluissa on säännöllisen epäsäännölliset vuorovälit: esimerkiksi Westendinasemalta bussit lähtevät arkisin 14:00 - 16:56 välisenä aikana aikataulukirjan mukaan "3 - 6 minuutin välein". Onkohan joku tavoiteaikataulu kuitenkin olemassa reittioppaita varten?

Minuakin joskus muinoin häiritsi ja ärsytti, kun aikataulut kerrottiin tällä epämääräisellä tavalla. :)

Tarkka aikataulu on tietenkin olemassa mm. reittioppaita ja työvuorojen suunnittelua varten. Laitoin tarkat aikataulut näkyville dropboxiin joksikin aikaa, saattavat siis hävitä tästä linkistä ajan kuluessa.
 
Toisaalta vuorotiheys on niin suuri ja aikataulut liikenteestä johtuen sekaisin, että on epärelevanttia kertoa tarkkoja minuuttiaikoja. Niillä ei ole asiakkaalle mitään merkitystä, koska eivät kuitenkaan pidä paikkaansa. Lisäksi tuolla vuorotiheydellä ei kukaan ajoita pysäkille tuloaan johonkin tiettyyn vuoroon.
 
Päättäreillä osa matkustajia katsoo aikatauluja (liikenne ei kuitenkaan ole niin tiheää) ja niillä aikataulut pitävätkin paikkaansa. Tosin eiköhän aikataulut tule sähköisiin kanaviin kuitenkin ihan minuutintarkasti, joten esitysmuodolla marginaalisessa aikataulutuotteessa ei ole niin suurta merkitystä.
 
Käytän itse 550 ja ainakin arkipäivisin aikataulun katsominen on merkityksetön asia. Mutta kyllä Sunnuntaisin illalla katson.
 
Takaisin
Ylös