Nobina irtisanoi kuljettajan "sopimattoman ja rasistisen käytöksen vuoksi"

Onnibuskin on koko ajan sopeuttanut toimintaansa ja jaellut yt:issä lopputilejä. Siihen nähden vähän erikoinen palkkaaminen....

Viime aikoina onnibussilta on lähtenyt jonkin verran kuljettajia talosta, yt:n myötä irtisanotuilta on kysytty että onko halua palata takaisin onnibussille. Uusia kuljettajia on palkattu kun väkeä on lähtenyt yt jälkeen.
 
Se on totta että kun työnantaja saa tietää sopimattomasta käyttäytymisestä tai rikkeestä, niin pitäisi välittömästi antaa kirjallinen varoitus. Mutta jos kuljettaja on sama joka jätti pikkutytön heitteille lipun unohtamisen vuoksi ja oletetaan että hän on saanut siitä varoituksen. silloinhan kaikki on mennyt oikein.

Pikkutytön "heitteille" jättäminen on aika raskas väite. Kuljettaja itse sanoi, että kyseisessä tapauksessa hän oli sanonut tytölle, ettei hänellä ole oikeutta matkustaa liputta bussissa. Sen jälkeen hän oli soittanut hätäkeskukseen. Sieltä oli ohjeistettu jättämään tyttö seuraavalle pysäkille, josta poliisipartio tulee noutamaan tytön. Poliisi ei myöskään nostanut kuljettajaa vastaan syytettä tapahtuneesta, joten voidaan olettaa kuljettajan toimineen kutakuinkin väitteensä mukaisesti. Mielestäni tässä tapauksessa pitäisi pohtia enemmänkin vanhempien vastuuta. Kuka vanhempi jättää lapsensa bussipysäkille varmistamatta, että hänellä on rahaa bussimatkaan?

On kirjoitettu ja esitetty että kuljettaja olisi laittanut videon käyntiin ennenkuin olisi mitään edes tapahtunut. Ja nämä kuvaukset kohdistuivat tummaihoihisiin. Näissähän on aina että tapahtumista on eri versioita. Näin ollen olemassa myös mahdollisuus että oikeus päättäisi Nobinan korvauksiin, jos varoitusta on annettu. On olemassa myös mahdollisuus että oikeus katsoo rikeen niin vakavaksi että työsuhteen purku olisi oikeutettu.

Itse olen nähnyt vain kaksi videota netissä. Toki niissä näkyy vain tummaihoisia, mutta kaksi videota ei riitä perusteeksi "rasistiselle" käytökselle. Lisäksi bussi on julkinen paikka, joten kuvaaminen siellä on laillista. Nobina voi yhtiönä kieltää kuljettajailta matkustajien kuvaamisen työaikana, mutta tämän rikkominen ei riitä perusteeksi välittömään irtisanomiseen. Tässä tapauksessahan kuljettaja ei kuvannut matkustajia vaan matkustajaksi pyrkiviä.

No aika näyttää miten asiassa käy. Sinänsä en ole yllättynyt, että Nobina matkustaa jälleen kriisistä toiseen...
 
Itse olen nähnyt vain kaksi videota netissä. Toki niissä näkyy vain tummaihoisia, mutta kaksi videota ei riitä perusteeksi "rasistiselle" käytökselle.

Henkilö kuitenkin etukäteen julkisesti kertoi hankkineensa kameran juurikin aikomuksenaan kuvata somalien toimintaa ajamissaan busseissa. Kyse ei siis ole mistään kahdesta satunnaisesta videopätkästä.
 
Vs: Nobina irtisanoi kuljettajan "sopimattoman ja rasistisen käytöksen vuoksi"

Emmepä me tiedä, mistä on kyse ja mistä ei. Nämä ovat kaikki yksittäisiä irrotettuja osasia, joita oikeudenkäynnissä vapaan todistusharkinnan mukaisesti sitten arvioitaisiin. Muodostuisiko näistä työsopimuslain velvoitteiden kannalta merkityksellisiä oikeustosiseikkoja, sitä emme tiedä.

Rasismi ei ole erikseen rikoslaissa kriminalisoitu teko, mikä usein unohtuu. Se toiminta, jota usein kuvataan yleisnimellä "rasismi", voi esiintyä erilaisissa juridisissa konteksteissa esimerkiksi koventamisperusteena rikoslain mukaisesti taikka arvioitaessa vaikkapa syrjintää tai yhdenvertaisuutta. Rasismi aatteena on paljon laajempi käsite kuin oikeudellisessa toimintaympäristössä kuvattu toiminta, jota joku (useimmiten maallikko) pitää rasismina. Tässä nyt erikseen toki vielä korostan sitä, että rasismi aatteena taikka etniseen taustaan tai alkuperään perustuva syrjintä oikeudellisessa toimintaympäristössä ei tietenkään ole hyväksyttävää.

Tässäkään tapauksessa se, että joku kuvaa jonkin ryhmän toimintaa, ei automaattisesti tee teosta rasistista, kuten Nobina väitti. Ylipäätään on aika rajua väittää yksilöä rasistiksi taikka yksilön tekoa rasistiseksi. Tällaisia väitteitä on alioikeustasolla tuomittu kunnianloukkauksina.

Niin kauan, kun emme tiedä, mistä on kyse, ei ole asiallista arvioida heikommassa asemassa olevan yksilön, eli työntekijän, tekemisiä tai tekemättä jättämisiä. Todistustaakka asiassa on nimenomaisesti Nobinalla. Mielipiteitä saa lausua, mutta tämän kaltaiset "henkilö kertoi julkisesti hankkineensa kameran aikomuksenaan kuvata somaleita" -lausumat ovat kyllä esitetty siinä näkökulmassa, että työntekijä nimenomaisesti olisi tehnyt jotain tuomittavaa. Tälle ei kuitenkaan ole kuin vasta työnantajan käsitys. Työntekijästä riippuu, tulemmeko koskaan saamaan asiasta lisätietoa, sillä rikosepäilyjä asiassa ei ole esitetty. On myös täysin mahdollista, että osapuolet sopivat jostakin korvauksesta ja salassapidosta. Toki on myös mahdollista, että asiaa käsitellään riita-asiana käräjäoikeudessa.

---------- Viestit yhdistetty klo 14:45 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 14:41 ----------

On kirjoitettu ja esitetty että kuljettaja olisi laittanut videon käyntiin ennenkuin olisi mitään edes tapahtunut. Ja nämä kuvaukset kohdistuivat tummaihoihisiin. Näissähän on aina että tapahtumista on eri versioita. Näin ollen olemassa myös mahdollisuus että oikeus päättäisi Nobinan korvauksiin, jos varoitusta on annettu. On olemassa myös mahdollisuus että oikeus katsoo rikeen niin vakavaksi että työsuhteen purku olisi oikeutettu.

EDelleen on mahdollista että hovi katsoo toisin kuin käräjäoikeus. Voidaan olettaa että Nobinassa on näitä kuljettajien rikkeisiin perustuvia irtisanomisia jonkun verran, jolloin Nobinan lakimies ottaa kantaa ennen toimenpiteitä. En usko että yksi ihminen tekee päätöksen työsuhteen purusta.

Ei minun ymmärtääkseni kuljettajien irtisanominen ole mitenkään jokapäiväistä toimintaa. Nobina käyttää markkinaoikeusasioissa erästä tiettyä suurta asianajotoimistoa, ja pakko todeta, että sieltä käsin tuskin ikinä olisi käsketty kirjaamaan irtisanomisilmoitukseen kirjoitusvirheellistä merkintää "rasistinen- ja sopimaton käytös" tai miten olikaan. Muistaakseni, en ole varma, Nobinalla ei ole erikseen lakimiestä töissä.
 
Henkilö kuitenkin etukäteen julkisesti kertoi hankkineensa kameran juurikin aikomuksenaan kuvata somalien toimintaa ajamissaan busseissa. Kyse ei siis ole mistään kahdesta satunnaisesta videopätkästä.

Ihan liioittelematta 95%:a ongelmista näissä "kaupungin vuokrakasarmi / sosiaalialueiden" läpikulkevissa busseissa syntyy nimenomaan somaleiden käyttäytymisestä. Muslimit ylipäätään tulevat vahvana kakkosena. Näin siis kun puhutaan täysin vailla päihteitä (eli suomeksi selvinpäin) linja-autoon pyrkivien ihmisten yleisestä käytöksestä joko bussin etuovella, matkan aikana tai bussista jäädessään. Oli kyseessä sitten 7-8 vuotias lapsi tai +60 vuotias mamma. Mikään toinen "kansanryhmä" ei käyttäydy yhtä röyhkeästi, edes ne paljon parjatut romanit. En omalla kokemuspohjallani yhtään, toistan yhtään ihmettele sitä, että joku bussikuski on päättänyt ihan videoida noiden koottuja selityksiä. Eikä tasan varmasti ole ainoa.

Muistan kun olin Pohjolan Kaupunkiliikenteellä työharjoittelussa 2015 - opiskelemassa linjoja muiden kuskien kyydissä niin monet muslimitaustaiset (?) päästi muslimeita ilmaiseksi kyytiin. Pelkkä käden ranneliike kuskilta niin löytyi yhteinen kieli, vailla mitään sanojen vaihtoa tms.
 
Huomioida voi aina ja uskoa näkemäänsä mutta muista se että ihmiselle helposti tulee https://en.wikipedia.org/wiki/Confirmation_bias mitä lie suomeksi

Sen olen havainnut kun puhutaan näistä asioista.

Ja kuten aina elämässä asioihin on monia lähestymiskulmia, esmes kuin videointi, jokainen voi miettiä niitä ja varmasti löytäisi asiakaspalvelun ammattilaisena.
 
Muistan kun olin Pohjolan Kaupunkiliikenteellä työharjoittelussa 2015 - opiskelemassa linjoja muiden kuskien kyydissä niin monet muslimitaustaiset (?) päästi muslimeita ilmaiseksi kyytiin. Pelkkä käden ranneliike kuskilta niin löytyi yhteinen kieli, vailla mitään sanojen vaihtoa tms.

Jos tällaista ilmiötä esiintyy, niin eiköhän ole työnantajan tehtävä puuttua asiaan. Valitettavasti tarkastajatkaan eivät ihan kaikkialle ehdi.
 
Normaalilla maalaisjärjellä varustetun pitäisi ymmärtää, että työpaikalla ei kuvata omia asiakkaista. Oli sitten kysymys mistä alasta tahansa. Kun sitten vielä annetaan syitä tekemiselle ja levitään verkkoon niin pitäisi ymmärtä että kohtalo on sinetöity.

Ei tuomioistuimista sellaista ensimäistäkään tuomaria löydy, joka löytäisi edes lieventävän asianhaaraan bussimatkustajien kuvaamiselle työaikana.
 
Muutamaan edelliseen viestiin toteaisin seuraavasti:
Mielestäni yksi yhteiskunnan suurimpia vihollisia tällä hetkellä on ilmiö nimeltä poliittinen korrektius. Se estää varsin tehokkaasti sisäänrakennetun pelotteensa avulla minkä tahansa teon ja tekojen sarjan arvioimisen ja puimisen julkisesti ko. teon/tekojen itsensä perusteella. Oikea tapa käsitellä pummilla matkustamisen tekoa on kitkeä se pois oli tekijä kuka tahansa. Nythän tässä simanovin tapauksessa lähdettiin tälle rasismisyytösten tielle pitkälti syistä jotka liittyvät tähän poliittiseen korrektiuteen. Ja tulos: (somalien) pummilla matkustaminen saa jatkua, toki ylimalkaisten hyssyttelyfraasien saattelemana.
 
Normaalilla maalaisjärjellä varustetun pitäisi ymmärtää, että työpaikalla ei kuvata omia asiakkaista. Oli sitten kysymys mistä alasta tahansa. Kun sitten vielä annetaan syitä tekemiselle ja levitään verkkoon niin pitäisi ymmärtä että kohtalo on sinetöity.

Ei tuomioistuimista sellaista ensimäistäkään tuomaria löydy, joka löytäisi edes lieventävän asianhaaraan bussimatkustajien kuvaamiselle työaikana.

Sinä puhut nimenomaan "normaalilla maalaisjärjellä" oikeudellisista asioista. Se on käynyt selväksi.

Annan sinulle vihjeen: tee kuten minä eli hae oikikseen, opiskele siellä ja valmistu sieltä.

Istu sitten käräjätuomarien kanssa samassa pöydässä ja arvioi uudelleen, löytyykö ensimmäistäkään tuomaria, joka... jotain lieventävistä asianhaaroista, en tiedä, viittasitko tuolla nyt työsopimuslain säädöksiin, todistusharkintaan vai mihin.

Annan sinulle toisen vihjeen: liputta matkustaminen tahallisesti täyttää lievän petoksen tunnusmerkistön.

Meiltä löytyy varmasti montakin tuomaria, joka on sinun kanssasi eri mieltä. Ja varmasti monta, jotka ovat sinun kanssasi samaa mieltä. Todistusharkinta kun ei vaan saisi tapahtua maalaisjärjellä.
 
Normaalilla maalaisjärjellä varustetun pitäisi ymmärtää, että työpaikalla ei kuvata omia asiakkaista. Oli sitten kysymys mistä alasta tahansa.
No jaa, valokuvausstudiossa noiden ohjeiden noudattaminen saattaisi johtaa töiden nopeaan loppumiseen.
 
Vs: Nobina irtisanoi kuljettajan "sopimattoman ja rasistisen käytöksen vuoksi"

Sinä puhut nimenomaan "normaalilla maalaisjärjellä" oikeudellisista asioista. Se on käynyt selväksi.

Annan sinulle vihjeen: tee kuten minä eli hae oikikseen, opiskele siellä ja valmistu sieltä.

Istu sitten käräjätuomarien kanssa samassa pöydässä ja arvioi uudelleen, löytyykö ensimmäistäkään tuomaria, joka... jotain lieventävistä asianhaaroista, en tiedä, viittasitko tuolla nyt työsopimuslain säädöksiin, todistusharkintaan vai mihin.

Annan sinulle toisen vihjeen: liputta matkustaminen tahallisesti täyttää lievän petoksen tunnusmerkistön.

Meiltä löytyy varmasti montakin tuomaria, joka on sinun kanssasi eri mieltä. Ja varmasti monta, jotka ovat sinun kanssasi samaa mieltä. Todistusharkinta kun ei vaan saisi tapahtua maalaisjärjellä.

Kyllä puhun siltä miltä minusta se ensin tuntuu. Sitten pohdin asiaa uudelleen myös huomioonottaen ne viestit joita tässäkin ketjussa on esitetty. Kääntäen: kukaan ei ole esittänyt perustetta, joiden mukaan asiakkaiden kuvaaminen nettiarvioiden kera olisi hyväksyttävää toimintaa. Oikiksen käyneet voivat tosiaan pohtia, kuinka monta lakipykälää tulee rikotuksi, kun asiakkaista kuvataan. Ei muuten yhden käden sormet riitä.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:15 ----------

No jaa, valokuvausstudiossa noiden ohjeiden noudattaminen saattaisi johtaa töiden nopeaan loppumiseen.

Kun mainosala ja TV-tuotanto ja muu sellainen toiminta johon kuvaaminen oleellisesti liittyy, tai siitä olisi sovittu tai se olisi sallittua työtehtävissä, jätetään pois, niin jäljelle jää runsaasti tavanomaista asiakaspalveluliiketoimintaa, jossa ennakkoasentaisiin perustuva asiakkaiden salakuvaaminen nettikommentteineen aiheuttaisi saman metelin.
 
Vs: Nobina irtisanoi kuljettajan "sopimattoman ja rasistisen käytöksen vuoksi"

Annan sinulle toisen vihjeen: liputta matkustaminen tahallisesti täyttää lievän petoksen tunnusmerkistön.

Mun käsitykseni on, että vasta väärennetyn lipun, niin kuin vaikkapa mobiililipun screenchotin, esittäminen, olisi lievä petos. Aidolla mutta vanhentuneella/väärän vyöhykkeen/ym lipulla taikka kokonaan ilman lippua ei olisi. Onkohan se näin?

Oikiksen käyneet voivat tosiaan pohtia, kuinka monta lakipykälää tulee rikotuksi, kun asiakkaista kuvataan. Ei muuten yhden käden sormet riitä.

Tuskin se kuvaaminen sen kummemmin mitään rikkoo julkisella paikalla. Julkaiseminen on sitten eri juttu, kun siinä ihminen esitetään huonossa valossa.

Kuinkahan monta kertaa mä olen mahtanut kuvata museoratikassa matkustajia heidän kamerallaan ja pyynnöstään? Kyllä siellä taustalla muitakin näkyy. Vaan eipä siinä lakia rikota, kun kuvat päätyvät kotialbumeihin.
 
Vs: Nobina irtisanoi kuljettajan "sopimattoman ja rasistisen käytöksen vuoksi"

Mun käsitykseni on, että vasta väärennetyn lipun, niin kuin vaikkapa mobiililipun screenchotin, esittäminen, olisi lievä petos. Aidolla mutta vanhentuneella/väärän vyöhykkeen/ym lipulla taikka kokonaan ilman lippua ei olisi. Onkohan se näin?

Tuskin se kuvaaminen sen kummemmin mitään rikkoo julkisella paikalla. Julkaiseminen on sitten eri juttu, kun siinä ihminen esitetään huonossa valossa.

Kuinkahan monta kertaa mä olen mahtanut kuvata museoratikassa matkustajia heidän kamerallaan ja pyynnöstään? Kyllä siellä taustalla muitakin näkyy. Vaan eipä siinä lakia rikota, kun kuvat päätyvät kotialbumeihin.

Väärän vyöhykkeen lippu on itse asiassa ns. palvelupetos, mutta tätä, kuten muitakaan erehdyttämisiä ei ole joukkoliikenteessä kriminalisoitu, vaan niiden sanktiointi on hoidettu joukkoliikenteen tarkastusmaksulla. Eli sinänsä tunnusmerkistö täyttyy, mutta siitä rangaistaan hallinnollisella sanktiolla.

Väärennetty lippu taas rangaistaan, kuten totesit, petoksena (varmaankin lievänä).

---------- Viestit yhdistetty klo 01:16 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 01:16 ----------

Oikiksen käyneet voivat tosiaan pohtia, kuinka monta lakipykälää tulee rikotuksi, kun asiakkaista kuvataan. Ei muuten yhden käden sormet riitä.

No, kerro toki, kuinka monta. Ja ennen kaikkea, mitä lainkohtia tarkoitat.
 
Voisin yhtä hyvin kysyä, mitkä seikat toimivat lieventävänä asianhaarana sille, että julkisen liikenteen kuljettaja kuvaa työssä ollessaan määrätyn etnisen taustan asiakkaita ja levittelee sitä verkkoon täydentäen omilla asenteillaan.

Raskauttavana asianhaarana voidaan pitää sen sijaan kuljettajan yhteiskunnallista toimintaa ja haluaan vaikuttaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin. eli nimenomaan hänen olisi pitänyt tietää, mitä tekee.

Minkäänlaiset vertaukset museoajoneuvoissa tapahtuvaan kuvaamiseen eivät nyt kyllä tässä yhteydessä toimi.
 
Takaisin
Ylös