Uusi tariffijärjestelmä

Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Minä käytän myös mobiillippua Whimin kautta. Silti kävin jo aikaa sitten päivittämässä matkakortin. Whim -sovelluksessa on ollut sen verran häiriöitä.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

En ole ihan varma että onko vitkuttelu kuitenkaan rahasta kiinni. Luulisi että suurempi osa vanhaa korttia vielä käyttävistä ei vain kiirehdi kun ei ole vielä pakko.

HSL:n uutisia selaamalla selvisi että 21.1 mennessä kortteja oli vaihdettu noin 800 000 kappaletta. Tuosta on nyt kuukausi aikaa ja tänä aikana jokainen latausta vaativa kortti on vaihdettu automaattisesti uuteen. Luulisi että tällä hetkellä kortteja on vaihdettu jo ainakin yli 900 000 kappaletta. Olisiko kuitenkin niin, että valtaosa aktiivisista matkakortinkäyttäjistä jotka käyttävät kautta, ovat jo korttinsa uusineet? Jäljellä olevat kortit saattavat olla suurimmaksi osaksi henkilöillä jotka käyttävät korttia vain satunnaisesti. Toivottavasti Maaliskuun aikana höseli pystyisi vihdoin kertomaan päivämäärän vyöhykkeiden käyttöönotolle. Uskoisin että toteutuu aikaisintaan 1.5 koska riittävän kattavaan tiedottamiseenkin pitää varata aikaa. Eikös höselin ollut tarkoitus jakaa alueellisia tiedotteita uudistuksesta ihan joka asuntoon ja pysäkitkin pitää varustaa tiedotteilla.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Vyöhykemalliin siirtyminen on myöhästynyt jo vuosikausia välillä vuoden ja välillä puoli vuotta kerrallaan. Käsittääkseni kyse on ollut ongelmista tietojärjestelmien uudistamisessa.

Nyt on ilmeisesti taas tullut lisää viivästystä. Mutta olen optimistinen, että joskus tämä muutos toteutuu, jos ei keväällä 2019, niin sitten ehkä jo kevääseen 2020 mennessä.

Eiköhän se viimeistään helmikuun 30. päivä tapahdu...
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Eikös kesäliikenteen alkaessa olisi hyvä ajankohta toteuttaa uudistus.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Eikös kesäliikenteen alkaessa olisi hyvä ajankohta toteuttaa uudistus.

Kesäliikenteen (tai syysliikenteen) alku olisi varmaan optimaalisin, sikälikin että kesällä kausilippua käytetään varmaan vähemmän. Silloin tulisi vähemmän niitä vyöhykkeen vaihtajiakin (siis joilla tarve muuttuu esim. seutu -> AB).
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Koko ajan on sanottu että vyöhykemalli otetaan käyttöön kun "riittävästi kortteja on vaihdettu". Kun mobiililippu on otettu käyttöön samaan aikaan, mistä tiedetään aikovatko loput vaihtaakaan korttejaan, vai siirtyvätkö käyttämään mobiililippua?

Tämä on outo periaate, jos ei ole mitään erityistä pakkoa vaihtamiseen. Jokaisen tulisi tietää, että on kahdenlaisia ihmisiä. Toiset juoksevat vaihtamaan heti, kun voi, toiset lykkäävät viimeiseen saakka. Tuntuu kuin olisi ihan joku rauhattomuus ottaa uusi malli käyttöön.

---------- Viestit yhdistetty klo 12:23 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 12:11 ----------

Yhdessä vaiheessa en itsekään saanut lippua ostettua sähläämättä. Siis arvolla osto. silloin lippu täytyi pitää puolen metrin päässä lukijasta toisessa kädessä kun toisella kädellä teki toimenpiteet "Valitse matka" ja "OK".

Jos näiden toimenpiteiden aikana piti lippua lukijan lähellä niin ei onnistunut. Vanhalla mustalla mötikällä tosiaan pystyi arvolipun ostamaan yhdellä painalluksella.

Minusta tämä osto on tehty turhan hankalaksi. Varmaan 95 %:ssa tapauksista asiakas ostaa yhden lipun. Tällöin olisi parempi, jos kuski huolehtisi useampien lippujen myynnistä ja asiakaspääte myisi aina vain yhden. Lisäksi luontevin usean lipun osto on vanhempi+lapset ja tätä jäjestelmä ei tue. Jos erityistä tarvetta tälle jollain porukalle olisi, heille voisi olla oma kimppakorttinsa.

Muistan matkakortin alkuaikoina, kun joku tuli ratikkaan ja paineli nappeja minkä jaksoi ja laite piippaili. Kuski kysyi onko arvoa vai kautta ja sanoi, että on molempia. Tyyppi ei ollenkaan sisäistänyt, että se painelu on ostotapahtuma.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Lisäksi luontevin usean lipun osto on vanhempi+lapset ja tätä jäjestelmä ei tue. Jos erityistä tarvetta tälle jollain porukalle olisi, heille voisi olla oma kimppakorttinsa.

Kuljettajan laitteella voi ostaa myös lasten lippuja vanhempien matkakortin arvolla. Veloitetaan tosin kalliimmalla kuljettajakertalipun hinnalla, joten sitä ei luultavasti kovin moni käytä.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Kuljettajan laitteella voi ostaa myös lasten lippuja vanhempien matkakortin arvolla. Veloitetaan tosin kalliimmalla kuljettajakertalipun hinnalla, joten sitä ei luultavasti kovin moni käytä.
Minä ainakin käytin tuota mahdollisuutta. Ei tarvinnut käteistä, riitti, että kortilla on arvoa.
 
HSL testaa maksupäätteen uutta käyttöliittymää lähiaikoina. Varmaan sen käyttöön saamista nyt odotellaan?
 
HSL testaa maksupäätteen uutta käyttöliittymää lähiaikoina. Varmaan sen käyttöön saamista nyt odotellaan?

Mitään tietoa millaisia muutoksia odotettavissa? Nopeutuuko lukijan käyttö vai vaihtuuko vain taustan väri? :lol:
 
Itse veikkasin jokin aika sitten että uudet vyöhykkeet otetaan käyttöön aikaisintaan 1.5 mutta tuleekin käyttöön jo Lauantaina 27.4. Kerrankin positiivinen yllätys!
 
Minä kannatan vyöhykkeetöntä järjestelmää Tukholmanläänin tapaan, ei turhia napinpainnalluksia hidastavat ja mutkistavat matkantekoa ja aiheuttavat harmaita hiuksia vierailijoille. Harmi ettei toteudu kun päreetkin jo asennettuina pysäkeille.
 
Kyllä! Jos joukkoliikennettä ei saada ilmaiseksi, niin ainakin sama lippu koko HSL-alueelle!
 
Takaisin
Ylös