Uusi tariffijärjestelmä

Tilanne siis silloin kun armo tai kausi loppunut.
"Armon" päätyttyä tosiaan esim. Leinelästä on nytkin matkustettava ensin jonnekin lataamaan. Tunnustan, että olen tällaisessa tapauksessa mennyt ainakin kerran pummilla Tikkurilaan, kun sieltä ostettu kausilippu kuitenkin kattaa koko päivän. Mutta tästäkin syystä kovasti toivoisin sitä nettilataussysteemiä mahdollisimman nopeasti.
 
Asemilla saa ladata korttia automaatilla.

Jos vain voisikin, mutta kun ei pysty. Ainoastaan 41 % HSL-alueen rautatieasemista on varustettu automaatein, joilla voi ladata matkakortteja.

Toki varmaan Huopalahden asemaltakin olisi saanut tankattua korttiin virtaa

Teoriassa kyllä, mikäli vain tietää, että monilippuautomaatti on idän puoleisessa alikulkutunnelissa. Asemalle läntisen alikulun kautta tullut ei välttämättä löydä koko automaattia. Seuraavaksi lähimmät latausautomaatit ovat Pohjois-Haagan ja Pitäjänmäen asemilla.
 
Joukkoliikenteen vakiokäyttäjä tuskin ensin kävelee sinne solmukohtaan, jos se ei ole se oma nousupysäkki saatikka lähelläkään sitä. Tilanne siis silloin kun armo tai kausi loppunut. Itse mm kuljin paljon Tampere–Pirkkolantie, Pirkkolantie–Karvaamonkuja. No siinä vaiheessa kun sovellus tai silloinen oma.matkakortti.fi antoi ymmärtää että armo ei riitä, niin käveltävähän se oli. Toki varmaan Huopalahden asemaltakin olisi saanut tankattua korttiin virtaa, jos olisi jostain sen ehjän pömpelin löytäny, mutta pysäkinväli ”solmukohdasta” toiseen ei ainakaan itseä innostanut.

Nyt se nettilataus ensisijaisesti kuntoon, kyllä muillekin palvelupisteille varmasti on kysyntää, koska palveluverkosto on sangen surkea.

Pointtihan on siinä että vakiokäyttäjä matkustaessaan hyvissä ajoin ennen kauden loppumista lataa uuden kauden kun havaitsee ohikulkiessaan vapaan automaatin. Tarkoitin nimenomaan sitä uuden kauden varaamista vanhan ollessa vielä voimassa. Samaa mieltä siitä, että se nettilatus olisi nyt saatava pian. Kun se toimii, niin sitä voi kyllä kehua ilmastoteoksi.
 
Paljonko tuo R-kioski on tähän mennessä saanut komissiota lipunmyynnistä? Onko siitä joku julkinen hankintasopimus HSL:n ja R-kioskin välillä? Paikallislehdessä väitettiin, että 2 %, mutta aiemmin olin kuullut suullisesti toisen luvun.
 
Eikös tuo hintamuutos tapahdu jo heti vuodenvaihteessa, eli ei tarvitse kevääseen odottaa.

Itse lasken että kevät alkaa 1.1. (eihän se nyt ihan ala mutta itse tottunut näin sanomaan) joten tämä nyt ihan tulkintakysymys. Vuoden alussa joka tapauksessa.. :)
 
R-kioskit ottavat käyttöön palvelumaksun matkakortin latauksesta vuoden alusta lähtien https://www.vantaansanomat.fi/artik...maksamaan-palvelumaksun-r-kioskilla-asiakkaat.
Palkkio on muutaman prosentin luokkaa lipun hinnasta, kertoo R-kioski Oy:n toimitusjohtaja Teemu Rissanen. Palkkion tarkkaa prosenttimäärää Rissanen ei etukäteen halua kertoa kilpailullisista syistä. Tarkempi hinnoittelu selviää vuoden alussa.

Jos palvelumaksu olisi esimerkiksi 3%, niin 30vrk AB-kausilipun 59,70€ hintaan tulisi lisää 1,80€. 5% tekisi lisähintaa jo 3€. Miksi pitää lähteä kikkailemaan prosenttiperusteisella maksulla kun kaikkein selkein tapa olisi lyödä jokaiseen lataukseen esimerkiksi kiinteä euron palvelumaksu.
 
Kuka yllättyi siitä, että matkakortin nettilataus ei alakaan vuodenvaihteessa, mutta palvelumaksut myyntipistelatauksiin tulevat kyllä voimaan vuodenvaihteessa? :D

Miksi pitää lähteä kikkailemaan prosenttiperusteisella maksulla kun kaikkein selkein tapa olisi lyödä jokaiseen lataukseen esimerkiksi kiinteä euron palvelumaksu.

Tulee mieleen kaksi syytä.

Ärrä myy noita lippuja vain siksi, että saa houkuteltua puljuunsa väkeä, joka sitten toivottavasti ostaa sieltä jotain muuta samalla. Kannattaa siis yrittää houkutella porukka sinne mahdollisimman usein. Kiinteällä palvelumaksulla kävisivät mahdollisimman harvoin.

Toinen on se, että meillä Suomessa on aina tapana kitistä siitä, miten kaikki kurittaa erityisesti köyhiä. Jos on varaa ladata vain vähäsen kerrallaan, ja pitäisi maksaa joka kerta kiinteä palkkio, niin varmaan siitä nousisi meteli. Nyt saa ladata usein ja vähän, ja palkkio joustaa.
 
Lippuautomaattien käyttö vaikuttaa vähäiseltä. Olisi mielenkiintoista tietää, paljonko yksi asiointikerta todellisuudessa tulee HSL:lle maksamaan. Automaatilla voisi olla käytössä prosenttipohjainen palvelumaksu, jolla niitten huolto- ja asennus- ja ylläpitokulut katettaisiin.

Mobiilisovelluksen ylläpito maksaa ja maksunvälittäjä perii varmasti palvelumaksun. Miksei näitä kuluja siirretä suoraan asiakkaalle? HSL:n palvelupisteessä voisi neuvonta maksaa 5 euroa kerralta ja kolme euroa minuutilta, jottei netistä aikataulut katsova joutuisi oman lippunsa hinnassa kattamaan tuollaisen itselleen turhan palvelun kuluja. Mutta toisaalta reittioppaan ylläpito maksaa ja sellainenkin asiakas, joka aikatauluja katsomatta menee pysäkille, joutuu maksamaan oppaan ylläpidosta. Ei mene tämäkään oikeudenmukaisesti.
 
Miksi Höseli ei muuten liittynyt Waltti-järjestelmään? Piti näköjään keksiä pyörä uudelleen. Selailin muutaman Waltti-paikkakunnan taksoitusta. Jyväskylässä ei peritä muuta maksua, kuin uuden kortin hankinnasta 5 €. Kuopiossa on taas todella sekava palvelumaksuhinnasto. Bussilataus kustantaa 3 €, kaupungin palvelupisteissä 1,50 €. Eräässä torin varren tavaratalossa lätkäistään 6%:n palvelumaksu ja Ärrillä 3:06%:n. Köyhien kannattaa ladata pienisummaista arvoa viimeksimainituilla. Waltti-nettikaupassa ei kuopiolaisten tosin tarvitse maksaa lisämaksua ollenkaan.
 
Heität hyviä kysymyksiä. HSL:n hankintapäätöksista voi haarukoida jonkun verran paljonko HSL maksaa esimerkiksi mobiilisovelluksen ylläpidosta. Luottokorttimaksut mobiilisovelluksessa sisältävät aina myös kustannuksia. Esimerkiksi maksuoperaattori Stripe veloittaa 0,25 € + 1.4% joten esimerkiksi aikuisten AB-lipusta (2,80 €) aiheutunee HSL:lle kuluja joka tapauksessa arviolta lähelle 10 % lipun hinnasta. (HSL on ostanut mobiilisovelluksensa maksupalvelukehitystä Poplatek/Poplapay-nimiseltä suomalaiselta firmalta, jonka maksukuluista minulla ei ole tietoa.) Suuremmissa maksuissa kulu on prosentuaalisesti selvästi pienempi. Ehkäpä tämä mobiiliin ja korttimaksuihin siirtyminen selittää myös miksi HSL niin innokkaasti laski pidempien matkojen hintoja. Korttimaksamisen kuluista mainitaan myös HSL:n toiminta- ja taloussuunnitelmassa, että se on kasvava kuluerä (kohdassa Muut kulut), joskin siellä 2 milj. € vuodessa, joka on vain 0,5 % kaikista lipputuloista (vajaa 400 milj. €/vuodessa).

---------- Viestit yhdistetty klo 17:07 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:58 ----------

Miksi Höseli ei muuten liittynyt Waltti-järjestelmään? Piti näköjään keksiä pyörä uudelleen. Selailin muutaman Waltti-paikkakunnan taksoitusta. Jyväskylässä ei peritä muuta maksua, kuin uuden kortin hankinnasta 5 €. Kuopiossa on taas todella sekava palvelumaksuhinnasto. Bussilataus kustantaa 3 €, kaupungin palvelupisteissä 1,50 €. Eräässä torin varren tavaratalossa lätkäistään 6%:n palvelumaksu ja Ärrillä 3:06%:n. Köyhien kannattaa ladata pienisummaista arvoa viimeksimainituilla. Waltti-nettikaupassa ei kuopiolaisten tosin tarvitse maksaa lisämaksua ollenkaan.

HSL omistaa 14,5 % Waltista (TVV lippu- ja maksujärjestelmä Oy). Eihän HSL:n mikään pakko olisi ollut ottaa lisämaksuja käyttöön, mutta tekivät sen koska eräät tahot ovat vaatineet tasapuolista kohtelua mobiilikanavissa myymistään lipuista t.s. samaa provikkaa mikä aiemmin oli leivottu sisään lippujenhintoihin. R-kioskihan on saanut myyntikomissiota HSL-lipuista tähän asti. En ole aivan selvillä mikä on ollut komissioperuste, onko se ollut 2% vai 4 % myynnistä vai joku muu.

Kuluja tuosta lipunmyynnistä joka tapauksessa syntyy, joten ei tuo Waltti mikään ratkaisu olisi ollut vaan erilainen komissiotapa.
 
Kuka yllättyi siitä, että matkakortin nettilataus ei alakaan vuodenvaihteessa, mutta palvelumaksut myyntipistelatauksiin tulevat kyllä voimaan vuodenvaihteessa? :D

En todella yllättynyt.. :D
Milloin nettilataus muuten olisi tarkoitus ottaa käyttöön?
 
En todella yllättynyt.. :D
Milloin nettilataus muuten olisi tarkoitus ottaa käyttöön?

On kyllä kummallista, että Tallinnan matkakortteja voi ladata netissä ainakin Suomessa , Ruotsissa ja Latviassa mutta Helsingissä ei saada mitään aikaan.
Tähän liittyen: minulla on tapana ladata kautta kolme kuukautta kerralla. Lisäksi pidän kortilla aina jonkin verran arvoa. Olen yleensä tehnyt lataukset R-kioskeissa mutta nyt siirryn jonottamaan HSL:n omiin pisteisiin. Mitään palvelumaksuja en hyväksy.
 
Takaisin
Ylös