Uusi tariffijärjestelmä

Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

kuukanko sanoi:
Nykyisessä mallissa lyhyitä matkoja rajan yli tekevät kärsivät, mutta uskon nykyisen vyöhykejaon silti houkuttelevan selvästi enemmän matkustajia kuin järjestelmän, jossa kausiliput olisivat voimassa vain hyvin pienellä alueella.

Se vyöhykelisälippu pitäisi palauttaa. Se poistettiin, koska se oli liian suosittu (!). Usein lippujen kelpoisuus rajaseudulla ei tuota ongelmaa. Kaupalliset palvelut löytyvät varsinkin Helsingissä myös oman kaupungin alueelta sujuvien yhteyksien päästä. Rajan toiselle puolelle voi vaikka kävellä tai pyöräillä, jos asuu niin lähellä rajaa.

Jospa otettaisiin käyttöön pysäkit, jotka ovat koodattu matkakortinlukijoihin HEL/VAN-tapaan, jolloin kummankin kaupungin liput käyvät niillä. Tikkurilan asemalle asti voisi esimerkiksi käydä myös Helsingin lippu. Samoin Leppävaaraan. Vantaan lipulla voisi päästä matkustamaan Mellunmäen likellä olevilta alueilta Itäkeskukseen.

Onko tarkoitus tehdä mitään yleistä selvitystä matkustajien todellisista matkareiteistä, joiden perusteella vyöhykkeet voisi laittaa? Siis todellisista, ei niistä reiteistä, mitä tällä hetkellä käytetään. Ehkä tätä kautta voisi sitä paljon puhuttua poikittaisliikennettäkin parantaa ja vähentää suoria yhteyksiä, jos niitä käytetään jossain tapauksessa melkein pelkästään poikittaisiin matkoihin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Mitenkäs olisi seuraavanlainen konsepti:

  • bussin, ratikka- tai junavaunun katossa olisi pitkä antenni, jonka kenttä kattaisi jokaisen matkustamon sopukan
  • useimmilla matkustajilla olisi taskussaan tai laukussaan matkakortti, joka pitäisi sisällään yksilöivän koodin sekä arvoa
  • kun matkustaja nousee liikennevälineeseen, tunnistaa liikennevälineen matkojenseurantatietokone uuden matkustajan saapuneen (käyttäjän ei tarvite tehdä muuta kuin pitää kortti mukanaan ja arvoa ladattuna)
  • kun liikenneväline nytkähtää liikkeelle käynnistyy matkakortin aikaveloitus samaan tapaan kuin kännykkää käytettäessä; kortin saldoa päivitetään esimerkiksi kerran 1-10 sekunnissa
  • matkustajan poistuttua kulkuvälineestä ei luonnollisesti ole korttia miltä vähentää saldoa
  • mitään vyöhykkeitä ei tarvita, sillä mitä pidempi matka sen suurempi veloitus
  • liikenteen heavyusereille (ja muillekin) tarjottaisiin matkapaketteja tyyliin kun ostat matka-aikaa 100 eurolla, saat 100 eurolla kaupanpäälle
  • eläkeläisille, lapsille ja opiskelijoille voitaisiin tarjota alemmalla tariffilla
  • mikäli hyvin lyhyitä matkoja tekevien katsottaisiin kuormittavan järjestelmää liian halvalla, niin käyttöön voitaisiin ottaa liikennevälineeseen nousumaksu (aivan kuin lankaliittymissä on puhelunaloitusmaksu)
  • minuuttihinta voisi vaihdella vuorokaudenajan mukaan ja miksei linjankin mukaan (esim. pikavuorot ja yöliikenne)
  • voisivatpa mukaan järjestelmään tulla kaukoliikenteen bussit ja taksitkin omine hintoineen (jotka voisivat olla teipattuna isoin kirjaimin auton kylkeen)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Harri Turunen sanoi:
Mitenkäs olisi seuraavanlainen konsepti
Muuten hyvä idea, mutta muutama kohta on hieman hankala.

Antenni, joka kattaisi koko ajoneuvon ja VAIN ajoneuvon on hankala toteuttaa. Esimerkiksi pysäkiltä lähdettäessä antenni voisi vahingossa veloittaa myös pysäkillä olijoita.

Vielä suurempi ongelma olisi valvonta. Jos järjestelmä havaitsee vain matkaliput, niin miten liputon matkustaja havaitaan? Jonkinlaista kaupan hälytysjärjestelmää voisi soveltaa, mutta hankalaa se olisi. Toisaalta koko idea kuulostaa tulevaisuudelta. (Ei millään pahalla)
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Tuomas Kyheröinen sanoi:
Antenni, joka kattaisi koko ajoneuvon ja VAIN ajoneuvon on hankala toteuttaa. Esimerkiksi pysäkiltä lähdettäessä antenni voisi vahingossa veloittaa myös pysäkillä olijoita.

Varmaan insinöörit joutuisivat tekemään tosissaa töitä työstäessään ideaa tuotteeksi. Arvelin että tekemällä antennista pitkä, pärjättäisiin matkakorteissa sen verran heikolla kentällä ettei ulkopuolella olevan matkustajan kortin signaali yltäisi antenniin asti. Ehkä ikkunat voisi päällystää ohuella radiosignaalien kulkua vaimentavalla kalvolla (kyseisiltä taajuusalueilta).

Nyt kun rupesin asiaa pohtimaan lisää, keksin pari ratkaisua:
1) jos veloituksen aloitus viivästetään alkamaan esimerkiksi 15 sekuntia kulkuneuvon liikkeelle lähdöstä ja sillä ehdolla että tietokone toteaa matkustajan olleen kyydissä myös lähtöhetkellä (tällöin esim. bussi on todennäköisesti edennyt pysäkiltä sen verran kauas ettei pysäkillä seisovan henkilön matkakortti enää ole bussin antennin ulottuvissa)
2) korttiin ohjelmoidaan toiminto, joka todetessaan liikennevälineen katoavan lyhyen ajan sisällä signaalin kantamattomiin, peruuttaa tapahtuman

Tuomas Kyheröinen sanoi:
Vielä suurempi ongelma olisi valvonta. Jos järjestelmä havaitsee vain matkaliput, niin miten liputon matkustaja havaitaan?

Bussien tapauksessa voitaisiin toki käyttää lähilukulaitetta, jolle matkustajien täytyisi näyttää korttia. Tämä siis vain kuljettajan suorittamaa valvontaa varten. Tällöin tosin menetettäisiin matkustajien lastaukseen liittyvä nopeus etu (kaikkien pitäisi käyttää etuovea ja kaivaa kortti esiin, jotta kuljettaja voisi todeta kenen kortti on kysymyksessä).

Varsinaisesti valvonnassa ajattelin luotettavan lipuntarkastajiin, kuten raideliikenteessä nykyään. Eli lipuntarkastajalla olisi lukulaite, joka pitää viedä aivan matkakortin lähelle; jolloin matkustajan pitäisi kaivaa kortti esiin. Tällöin paljastuisivat myös kortin metallifolion sisään käärineet lintsarit.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Entäs jos olisi Tyyliin Mäkkylä-Pitäjänmäki, Myyrmäki-Malminkartano ym. ihan oma lipputyyppi? Sellainen joka olisi siis käytännössä esimerkiksi juuri seutulipun ja sisäisen lipun rajalla matkustaessa. Ymmärrän niitä matkustajia hyvin jotka joutuvat maksamaan seutulipun 2 minuutin matkasta Mäkkylästä Pitäjänmäelle ym. Tämä "välialuelippu" toimisi mielestäni oikein mainosti ainakin junissa..
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

aleo1@luukku.com sanoi:
Entäs jos olisi Tyyliin Mäkkylä-Pitäjänmäki, Myyrmäki-Malminkartano ym. ihan oma lipputyyppi? Sellainen joka olisi siis käytännössä esimerkiksi juuri seutulipun ja sisäisen lipun rajalla matkustaessa. Ymmärrän niitä matkustajia hyvin jotka joutuvat maksamaan seutulipun 2 minuutin matkasta Mäkkylästä Pitäjänmäelle ym. Tämä "välialuelippu" toimisi mielestäni oikein mainosti ainakin junissa..

Nykyisin VR:n omilla vyöhykelipuilla onkin käytössä tällainen järjestelmä, mutta YTV-alueen järjestelmään voi olla vaikea sovittaa. Nykyiset kortinlukijat ja niiden taustajärjestelmän ohjelmointi vaatisivat aika rajuja muutoksia sopiakseen tällaiseen käyttöön. Toivotaan, että seuraavan sukupolven järjestelmä olisi tarpeeksi monipuolinen tähän tarkoitukseen.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Antero Alku sanoi:
HKL:n matkoista noin 90 % tehdään kausilipulla, joka antaa rajoittamattoman matkustusoikeuden voimassaolajallansa. Matkatariffilla ei poisteta kuitenkaan kausilippuja, sitä ei hyväksy kukaan. Eikä tarvitsekaan. Joukkoliikenne pyörii "kaiken varalta" kuitenkin koko sen kauden jolle kausilippu ostetaan. Matkustettiin paljon tai vähän. Kausilipun muuttaminen matkan pituuden myymiseksi vähentää joukkoliikenteen käyttöä ruuhka-aikojen ulkopuolelta, joten todellista säästöä ei synnykään. Mutta ihmiset ajavat enemmän autoillaan ja saattavat lakata käyttämästä joukkoliikennettä työmatkoihinsakin. Sitäkö tällä halutaankin?
Nythän on vaikeata verrata eri kaupunkeja ja vielä vaikeampi eri maita.
Tukholmassa on hyvä systeemi kuukausi (tai sesonki-)korttien kanssa: on ainoastaan yksi vyöhyke: koko lääni. Etäisyydet ovat varsin pitkiä, eteläisimmästä pisteestä pohjoisimpaan on noin 160 kilsaa!
Leveys alueella on paljon pienempi.
Täällä on aina oltu siinä käsitteessä että Suur-Tukholma jossa on 26 (!) eri kuntaa on laskettava yhdeksi työmarkkinaalueeksi.
Kaikkihan maksavat maakäräjä-veroa joka maksaa suurinpiirtein 50% lippujen hinnoista.
Kertalippujen kanssa vyöhykkeet hävisivät toukokuun alussa tänä vuonna, ja kaikki matkat maksavat 20 kruunua (kymppi lapsilta, opiskelijoilta ja vanhuksilta).
Kertalippujen systeemi tullee muuttamaan koska monet pitävät sitä verovarojen tuhlauksena koska varsinkin pitkät matkat (Södertäljestä Norrtäljeen on noin 100 kilsaa) ovat laskeneet jopa neljäsosaan siitä aiemmasta maksusta.
Kertaliput jotka voi itse ostaa bussikuskilta tulevat myöskin hyviämään koska busseja on ryöstelty niin paljon viimeaikoina.

Jos Hesa hankkisi samantyyppisen lääninkattavan kortin tarvittaisiin varmastikin se että kunnat luopuisivat liikennelaitoksistaan ja kaikki lipputulot tulisivat yhteiseen kukkaroon (YTV?).
Tukholman systeemi on hyvä siitä syystä että se helpottaa reissaamista yksinkertaisuutensa vuoksi, ei tarvitse ottaa huomioon erilaisia vyöhykkeitä joista helposti tulee kamalia marginaalieffektejä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Harri Turunen sanoi:
Arvelin että tekemällä antennista pitkä, pärjättäisiin matkakorteissa sen verran heikolla kentällä ettei ulkopuolella olevan matkustajan kortin signaali yltäisi antenniin asti. Ehkä ikkunat voisi päällystää ohuella radiosignaalien kulkua vaimentavalla kalvolla (kyseisiltä taajuusalueilta).
Tuollaista teknlogiaa ehkä jo on olemassa mutta enpä usko että se on erityisen vakaata. Jos se rupea streikamaan niin siinähän sitä onkin pulassa.
Lisäksi se olisi aivan uskomattoman helppo keino seurata ihmisten liikkumista ja mielestäni ei tarvitse olla erityisen konspiraation pelkääjä jos aivaltaa että se on varsin epämiellyttävä kehitys yhteiskunnassamme.

Tukholman tietullien aikana Poliisi oli kysellyt useaan kertaan Vägverketin kameroiden tietoja kun oli etsimässä jotain rikollisia.
Mutta onneksi Vägverket kieltäytyi vedoten siihen että autoilijat menettäisivät uskonsa systeemiin jos sitä ruvetaan käyttämään poliisin arkityössä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

antaeus sanoi:
Tukholman systeemi on hyvä siitä syystä että se helpottaa reissaamista yksinkertaisuutensa vuoksi, ei tarvitse ottaa huomioon erilaisia vyöhykkeitä joista helposti tulee kamalia marginaalieffektejä.

Aivan näin. Joukkoliikenteen käyttämiseen sitoutuneet maksavat edullista kiinteätä kustannusta ja juhlimasta tulevat ja menevät autoilijat esimerkiksi maksavat kalliimpaa taksaa, kuten asiaan kuuluukin. Eivät voi näin poimia rusinoita pullasta. Tuskin ihmiset busseissa varsinaisesti asumaan alkaisivat, vaikka suurella alueella voisikin tehdä matkoja halvalla.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

antaeus sanoi:
Kertalippujen kanssa vyöhykkeet hävisivät toukokuun alussa tänä vuonna, ja kaikki matkat maksavat 20 kruunua (kymppi lapsilta, opiskelijoilta ja vanhuksilta).
Ooh...siis pahimmillaan yli kaksi euroa! Todellinen ryöstöhinta! :D

Rehellisesti puhuen: milloikohan Suomeen saadaan ruotsalais-(saksalais-/sveitsiläinen-) tyyppinen lippujärjestelmä, jossa jopa maan kolkasta toiseen matkustaminen joukkoliikennevälineillä edellyttää vain yhden lipun ostamista? Tämä edellyttäisi toki sitä, että edes ex. Uudenmaan läänin alueella olisi vain yksi joukkoliikenteen organisaatio.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

En jaksanut lukea koko viestiketjua, enkä varsin muitakaan asiaa käsitelleitä ketjuja, ja siksi nostettakoon tämä ketju pinnalle: asun Kirkkonummella ja matkustan usein Espooseen junalla, joten teen lyhyitä vyöhykerajan ylittäviä matkoja. VR:n vyöhykematka maksaa 3,50€ ja lähiseutu-2 maksaa 3,60€. Molemmat hinnat ovat melkoista riistoa lyhyistä seisomapaikkamatkoista.

Ainakin Sveitsissä on monessa paikassa käytössä "4 pysäkin lippu," joka on jopa normaalia yhden vyöhykkeen lippua halvempi lippu ja sillä voi siis matkustaa mainitut 4 pysäkinväliä. Olisiko tällainen mahdollista meilläkin? Nykyisellä lipunmyyntijärjestelmällä tällainen lienee mahdollista ilman suurempia ohjelmointeja.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Ainakin Sveitsissä on monessa paikassa käytössä "4 pysäkin lippu," joka on jopa normaalia yhden vyöhykkeen lippua halvempi lippu ja sillä voi siis matkustaa mainitut 4 pysäkinväliä. Olisiko tällainen mahdollista meilläkin? Nykyisellä lipunmyyntijärjestelmällä tällainen lienee mahdollista ilman suurempia ohjelmointeja.

Ei onnistu nykyjärjestelmässä, jossa lippujen hinnat perustuvat vyöhykkeisiin. Järjestelmään on mahdollista ohjelmoida vain rajallinen = pieni määrä vyöhykkeitä ja tuollaisesta neljän pysäkin matematiikasta seuraa erittäin suuri määrä vyöhykkeitä.

Tulevassa LIJ2014-hankkeessa kaavaillussa lippujärjestelmässä olisi toki mahdollista toteuttaa lyhyille matkoille eri hintaisia lippuja kuin pitemmille matkoille. Silloin taas joudutaan miettimään, miten turvataan YTV-alueen "laidoilla" asuvien mahdollisuudet (lipun hinta!!) käyttää joukkoliikennettä kun yhdensuuntainen matka on helposti yli 20 km.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Tulevassa LIJ2014-hankkeessa kaavaillussa lippujärjestelmässä olisi toki mahdollista toteuttaa lyhyille matkoille eri hintaisia lippuja kuin pitemmille matkoille. Silloin taas joudutaan miettimään, miten turvataan YTV-alueen "laidoilla" asuvien mahdollisuudet (lipun hinta!!) käyttää joukkoliikennettä kun yhdensuuntainen matka on helposti yli 20 km.
Olen nähnyt ja käyttänyt maailmalla muutamia ratkaisuja vastaavantyyppisiin ongelmiin.

Prahassa on eri hintaisia kertalippuja, joiden voimassaoloaika on eri pituinen. Niinpä ei ole väliksi, missä sen matkasi teet. Tällainen houkuttelee myös satunnaista matkustajaa hyvin siten, että esim. 1,5 tunnin lipulla teet kätevästi edestakaisen matkan. Tämä järjestelmä ei vaadi ihmeitä laiteratkaisuja ja toimii riippumatta siitä, paljonko on vaihdettava.

Halvin kertalippu voi olla myös vaihdoton, mutta hyvin halpa niin, että jos joutuu vaihtamaan, sen kestää. Tai sitten on seuraava taksa, vaihto-oikeuden sisältävä lippu. Tällaiset ovat yleisiä vahvoissa metrokaupungeissa, joissa kertalipulla voi vaihtaa metrossa, kunhan ei poistu tariffiporttien ulkopuolelle välillä. Esimerkkinä tulee mieleen Madrid. Meillä tämä ei onnistu, kun kerran vaihtaminen on joukkoliikenteen perustavoite.

Saksasta tulee mieleeni vyöhykejärjestelmä, jossa halvimmalla lipulla saa ylittää yhden vyöhykerajan. Näin lyhyet matkat ovat aina samanhintaisia joka puolella. Systeemi sopisi hyvin meillekin, kun vyöhykerajat muutetaan perustumaan yhdyskuntarakenteeseen, ei kaupunkien hallinnollisiin rajoihin.

Edellä luetelluista pidän viimeistä parhaimpana, sillä se soveltuu myös kausilipuille ja avorahastukseen. Kertaliput on ostettu tai leimattu lähtöpisteessä, tarkastaja näkee vaivatta, montako vyöhykerajaa on ylitetty. Kausiliput on ostettu kotipaikan mukaan, joten kelpoisuus on yhtä helppo todeta kuin kertalipuillakin. Järjestelmän laitekanta on yksinkertaista, jopa nykyiset Buscomit kykenevät hoitamaan tämän. Ei tarvita ulosmenon rekisteröintiä ja monimutkaista matkan pituuden laskentaa.

Homma on myös oikeudenmukainen. Pitkien matkojen tekijät voidaan panna maksamaan enemmän, mutta hinnoittelun kohtuullisuus on vain yksi poliittinen päätös. Jokainen kaupunki (=joukkoliikenteen taloudesta omalta osaltaa vastuullinen) voi myös päättää itse, miten omia kaupunkilaisiaan haluaa kohdella. Esim. Ruhrin alueella on muistaakseni niin, että vyöhykehinnat ovat 1, 2 tai 3 ylitystä sekä koko alueella voimassa oleva lippu. Kauniainen voi esimerkiksi päättää, että kauniaislaisille kaikki liput ovat saman hintaisia, kun kunta vaan maksaa YTV:lle sen, mitä matkat oikeasti YTV:lle maksavat.

Antero
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Salmelalla on ollut joskus euron lippu jolla on voinut matkustaa kilometrin matkan.
Pk seudulla voisi kokeilla sellaista kertalippua tai kortilta ostettua arvoa joka ei olisi vaihdollinen mutta olisi halvempi kuin nykyiset hinnaltaan.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

HS kirjoitti tänään (13.9.) YTV-alueen tariffijärjestelmän uusimista.

Eli yhtenä vaihtoehtona on maksun veloittaminen matkan pituuden kilometrien mukaan, jotta joitakin YTV-alueen sisällä tehtäviä matkoja suhteutettuna matkan hintaan saataisiin edullisemmiksi.
Tälläisiä matkoja ovat mm. lyhyet kuntarajojen ylittävät matkan, joista joutuu maksamaan seutulipun hinnan, vaikka matka olisi periaatteessa sisäisen matkan mittainen.

Ja mitä kertalippuihin tulee, niin kuljettaja joutuu tarkistamaan matkan hinnan jostakin erityisestä hinnoittelutaulukosta, joten pysäkeillä kuluu taas enemmän aikaa.

Mielestäni nykyinen vyöhykejärjestelmä on ihan hyvä, koska se on selkeä. Matkustajan täytyy vain tietää minkä kaupungin aluella lähtö- ja päätepysäkki sijaitsevat (ja minkä kunnan läpi reitti kulkee). Jos hinnoittelu olisi kilometrien mukaan niin esimerkiksi Rautatientorin metroportilla pitäisi jostakin taulukosta päätellä että pitääkö ostaa 6,9 vai 12 km lippu jos aikoo matkustaa Vuosaareen. Nyt riittää, että painaa ykköstä koska kaikki metroasemat sijaitsevat Helsingissä.

Matkan hinnan veloittaminen todellisen kuljetun matkan perusteella olisi hankalaa. Kaikkien pysäkkien varustaminen kortinlukijoilla olisi kallista ja laitteet olisivat alttiina ilkivallalle. Jos lukija sijaitsisi bussin keskiovella niin se hidastaisi bussia kun kaikki matkustajat näyttäisivät kortin lukijalle poistuessaan bussista.

Monissa Suomen kaupungeissa esim. Tampereella ja Hämeenlinnassa kaupungin sisäinen matka on samanhintainen riippumatta matkan pituudesta. Se on selkeää ja reilua kun kaupungin alueella pääsee liikkumaan paikasta toiseen tarvitsematta pohtia mitä matka milloinkin maksaa.
 
Takaisin
Ylös