Uusi tariffijärjestelmä

Vs: HSL pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Kohta 1 ei korjaannu, sillä vyöhykkeiden rajat on edelleenkin piirretty epäsymmetrisesti.

Länsipuolella B-vyöhyke kapenee Matinkylän kohdalla. Iivisniemi kuuluisi oikeastaan B-vyöhykkeeseen. C-vyöhyke kapenee Espoonlahden kohdalla. Itäpuolella B-vyöhyke taas levenee Vuosaaressa. C-vyöhyke katkeaa kokonaan kesken ja syntyy sangen omituinen BD-raja. Majvik kuuluisi C, ei D-vyöhykkeeseen.

Espoonlahti ja Vuosaari ovat yhtä kaukana keskustasta, joten molempien tulisi kuulua samaan vyöhykkeeseen. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Espoonlahti on C ja Vuosaari D.

Kohta kaksi ei korjaannu, vaan lyhyiden matkojen hintoja nostetaan entisestään, tyypillisesti +27 %.

Kohta kolme ei varsinaisesti liity uuteen vyöhykejärjestelmään. Vyöhykelisä toimisi nykyisessäkin järjestelmässä.

Hyvin näyttää A-vyöhyke onnistuneen, se on lähes kuin harpilla piiretty. Sen jälkeen harppi on kuitenkin lähtenyt pahasti lipsumaan.

Jos rajoja aletaan siirtämään mielivaltaisesti jonkun kaupunginosan ympäri, tämä sama korjaus pitäisi sitten ulottaa samaan kohtaan kaikkiin vyöhykerajoihin.

Nyt rajoja on rustailtu siten, että paikoitellen rajoja piirretty lähemmäksi toisiaan kuin muualla. Näin on syntynyt kapeikkoja, joissa liput maksavat enemmän kuin muualla.

Mitä itse mittailin kartalta, niin Vuosaaren metroasema on 12km päässä keskustasta (määriteltynä rautatieaseman seuduksi) ja Espoonlahti 16km päässä keskustasta. Jo Suomenojakin on hieman etäämpänä kuin Vuosaaren metroasema. Minusta BC-raja vaikuttaa suurimmaksi osaksi olevan vakioetäisyydellä rautatieasemasta. B-vyöhyke taitaa kyllä olla Etelä-Espoossa hieman kapeampi, sillä A-vyöhyke näyttää olevan lännessä leveämpi kuin idässä. Kyse näissä pienissä poikkeamissa on varmaan ainakin jossain määrin siitä, että rajaa ei ole välttämättä järkevää vetää keskeltä kaupunginosaa kuten vaikkapa Lauttasaaressa tai Vuosaaressa olisi symmetriasyistä jouduttu tekemään. CD-raja kyllä on epäsäännöllisempi, mutta siinä on ilmeisesti haluttu käyttää kunnanrajoja.

En nyt itse lähde arvioimaan mikä on järkevää, mutta yleisesti ottaen tämäntyylisissä (kuten nykyisessäkin) lippujärjestelmissä on aina voittajia ja häviäjiä. Itse näen uudistuksen kyllä pitkälti hyvänä, sillä useimpien ihmisten matkustusalue laajentuu kun vertaa vastaavia vanhoja lippuja ne korvaaviin lippuihin, jotka ovat kuitenkin todennäköisesti hinnaltaan melko lähellä toisiaan..
 
Vs: HSL pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Ei tule, kun vyöhykkeet piirretään toistensa kanssa päällekkäin.

Kuinka monta kertaa pitää sanoa, että päällekkäiset vyöhykkeet ovat sama kuin ehdotettu systeemi. Jos vyöhykkeet ovat vain vähän päällekkäin, tulee se kova raja, eli lyhyt matka on kallis. Lähdetään siitä, että vyöhykkeet eivät ole päällekkäin, koska kukaan sitä ei ole ehdottanut, se on oma fantasiasi.

Kyse ei ole pelkästään kantakaupungista. Asiointimatkat aluekeskuksiin kallistuvat +27 % kaikilla vyöhykkeillä. Ei siis pelkästään Töölöstä Kluuviin, vaan myös Suurpellosta Matinkylään, Vesalasta Itäkeskukseen ja Ilolasta Tikkurilaan.

Kausilippu nousee vain runsaat 10%. Lauttasaari-Tapiola halpenee, samoin Pitäjänmäki-Leppävaara.

Kertauksena jo aiemmin esittämäni esimerkki. Lauttasaari – Metsälä, Metsälä – Veromies ja Maunula – Veromies matkat ovat lähes yhtä pitkät. HSL:n ehdottamassa mallissa yksi näistä maksaa liki tuplasti kahden muun matkan hinnan. Tämä johtuu siitä, että vyöhykerajat ovat HSL:llä kovat ja lippujen hintaporrastus on hyvin korkea.

Kumpikaan matkoista kuitenkaan ei ole lyhyt. Ei matkat tietenkään täysin voi olla pituudesta riippuvia. Toki aina tulee vyöhykeraja jossain vastaan. Aina on se pysäkinväli, jossa hinta nousee.

Jos vyöhykerajat piirrettäisiin muutaman kilometrin toistensa kanssa päällekkäin, eli toisin sanoen rajat olisivat pehmeät, Metsälä kuuluisi sekä A- että B-vyöhykkeisiin ja Veromies sekä B- että C-vyöhykkeisiin. Nyt kaikki kolme käytännössä yhtä pitkää matkaa maksaisivat saman, Lauttasaaresta Metsälään A-lipulla ja loput kaksi matkaa B-lipulla.

Silloinkin tulisi vastaan se raja, jossa hinta nousee.

Kausiliput ovat kieltämättä hankalia toteuttaa matkan pituuteen pohjautuvassa järjestelmässä. Mutta niiden tilallehan voisi tarjota esimerkiksi 500, 1000, 1500, 2000 jne. km/kk paketteja. Paketin käyttäjällä olisi täysi vapaus kulkea ostamillaan kilometreillä mihin suuntaan tahansa.

Ei hitto, ei tuollaisia kukaan halua. Lisäksi eihän mistään tiedä, millä pysäkillä poistuu.

Valitat vain valittamisen ilosta.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Olen edelleen sitä mieltä myös edellä olevan keskustelun perusteella että kantakaupungissa asuvan pitäisi saada ostaa ainoastaan yhden vyöhykkeen lippu. Ei ole esitetty mitään järkeviä perusteita sille miksi kantakaupungissa asuvan ja asioivan olisi ostettava myös B-vyöhykkeen lippu.

Samaa ihmettelee myös tämä HS:n artikkeli:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005708728.html
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

^ Onhan perustelu käynyt ainakin rivien välistä ilmi: kantakaupungin lyhyet matkat määrittävät tarvittavan joukkoliikenteen kapasiteetin, koska ne tehdään lähiöliikennöinnin päälle. Eli jos Sörnäisissä asuvat erehtyvät liikkumaan bussilla Hakikseen tai keskustaan, niin bussien vuoroväli pitää mitoittaa sen mukaan, että sörnäsläiset mahtuvat latokartano/hermannilaisten jne sekaan. Se on kallista. Halvempaa on karsia/hinnoitella sörkkäläiset pois raitiovaunuista ja busseista.

Toinen juttu sitten se, että onko tuo oikeudenmukaista. Mutta kyllähän kaupunkilaisten nilkoille virtsataan niin Helenin kuin Hsynkin jalannostolla, joten olisi lähinnä kummallista, että HSL toimisi jotenkin muutoin.
 
Täytyy sanoa, että bussien osalta vaikuttaa siltä, että lähiöistä tulevista busseista jää pois väkeä Sörnäisissä enemmän kuin nousee kyytiin. Tyypillisesti aamulla Haapaniemen pysäkillä kyytiin noustessa bussit ovat paremminkin yllättävän tyhjiä. Paremminkin kyse on Sörnäisten ja kantakaupungin rajojen välisestä alueesta, jonka mukaan kapasiteettia täytyy mitoittaa. Joskus on tullut matkustettua aamulla toiseenkin suuntaan. Silloin ennen Sörnäisiä oli kyydissä vain kourallinen ihmisiä, mutta Sörnäisten kohdalta saattoi tulla kyytiin iso joukko väkeä, matkustajamäärä voi vaikkapa nelinkertaistua yhdellä pysäkillä.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

^ Joo, esimerkki taotaa olla sikäli huono, että mitoittava matkustajamäärä saattaa olla juuri Kurvia edeltävä pysäkinväli, mutta pointti joka tapauksessa se, että linjojen maksimikuormat ovat a-vyöhykkeen alueella ja toisaalta a-vyöhykkeen matkat keskimäärin kaikista lyhimpiä. Niiden hinnoittelu kalliiksi on joukkoliikenteen taloudelle eduksi paitsi siksi, että niitä on paljon, myös siksi että a-vyöhykkeen tariffilla pystytään ohjaamaan liikenteen mitoittavaa matkustajamäärää.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

B-vyöhykkeen pakkomyynti A-vyöhykkeen alueella liikkuvalle on kuitenkin ristiriitaista Helsingin kaupunkistrategian kanssa, jossa mm. tuodaan esille seuraavaa:

- tiivis kaupunkirakenne
- runsas palvelutarjonta
- vähäiset päästöt
- toimiva joukkoliikenne
- ilmastonmuutoksen torjuminen
- syrjäytymisen estäminen
- vilkas sosiaalinen elämä
- tasa-arvoisuus
jne.

Nythän olemme tähän mennessä saaneet täällä lukea perusteluja kahden vyöhykkeen pakkomyynnille, mutta kyllä ovat kovasti väkisin rakennettuja. Mutta jos hyväksyttäisiin pelkkä A-vyöhykkeen lipun osto osa yllä luettelemistani kaupungin kehittämiseen liittyvistä seikoista olisi helpompi toteuttaa.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

B-vyöhykkeen pakkomyynti A-vyöhykkeen alueella liikkuvalle on kuitenkin ristiriitaista Helsingin kaupunkistrategian kanssa, jossa mm. tuodaan esille seuraavaa:

Nythän olemme tähän mennessä saaneet täällä lukea perusteluja kahden vyöhykkeen pakkomyynnille, mutta kyllä ovat kovasti väkisin rakennettuja. Mutta jos hyväksyttäisiin pelkkä A-vyöhykkeen lipun osto osa yllä luettelemistani kaupungin kehittämiseen liittyvistä seikoista olisi helpompi toteuttaa.

Minusta se, ettei lyhyt matka koskaan saa olla kalliimpi on aivan riittävä perustelu. Toiseksi eihän nytkään ole mikään kantakaupunkilippua (ellei nyt ratikkalippua sellaiseksi lasketa, mutta sitä ei saa kautena). Tarkoitus ei siis koskaan ole ollut tuoda tällaista lippua, joten näen siitä haaveilemisen käsittämättömänä. AB lippu vastaa pitkälle nykyistä Helsingin sisäistä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että pitäisi olla matkalle Vallila-Hakaniemi oma lipputyyppi. Tällaista ei koskaan ole suunniteltu, joten sen puutteesta kirjoittaminen olisi yhtä outoa.

---------- Viestit yhdistetty klo 02:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 02:30 ----------

Olen edelleen sitä mieltä myös edellä olevan keskustelun perusteella että kantakaupungissa asuvan pitäisi saada ostaa ainoastaan yhden vyöhykkeen lippu. Ei ole esitetty mitään järkeviä perusteita sille miksi kantakaupungissa asuvan ja asioivan olisi ostettava myös B-vyöhykkeen lippu.

Samaa ihmettelee myös tämä HS:n artikkeli:

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005708728.html

Kuten sanoin, tällaista lippua ei missään vaiheessa ole edes suunniteltu. Koko vyöhykemalli on tehty kahden vyöhykkeen lipun perusteella. Pitäähän nytkin kantakaupungissa matkustavan ostaa koko kaupungin kattava lippu. Missä on se oleellinen ero, se, että alue hieman laajenee la lippu kallistuu ei ole tällainen. Tuntuu, että koko vaatimus perustuu siihen, että on nimetty A-vyöhyke.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Kuten sanoin, tällaista lippua ei missään vaiheessa ole edes suunniteltu. Koko vyöhykemalli on tehty kahden vyöhykkeen lipun perusteella. Pitäähän nytkin kantakaupungissa matkustavan ostaa koko kaupungin kattava lippu. Missä on se oleellinen ero, se, että alue hieman laajenee la lippu kallistuu ei ole tällainen. Tuntuu, että koko vaatimus perustuu siihen, että on nimetty A-vyöhyke.

Koko uudistus olisi varmasti mennyt kivuttomammin läpi myös kantakaupungissa asuville jos tuota A-vyöhykettä ei olisi lainkaan karttoihin piirretty. Jos AB olisikin piirretty yhdeksi laajaksi vyöhykkeeksi niin tuskin tällaista meteliä olisi edes syntynyt. Silloin olisikin saattanut syntyä enemmän myönteisiä mielikuvia kun sillä entisellä sisäisellä lipulla pääsisikin matkustamaan Espoon ja Vantaan puolelle. Ymmärrän tietysti syyn miksi tuo näennäinen A-vyöhyke piti karttaan piirtää. Erillinen ratikkalippu olisi varmaan kannattanut A-vyöhykkeellä säilyttää. Ehkä silloin uudistus ei olisi tuntunut niin epäoikeudenmukaiselta kantakaupungissa asuvistakaan.

Itse Länsi-Vantaalla asuvana odotan uudistusta todella paljon. Nykyään kalliit ja lyhyet rajanylittävät matkat ei kannusta käyttämään lähialueiden palveluja. Jatkossa tulee käytyä useammin Helsingin puolella Kannelmäen Kaaressa, Konalan Lidlissä ja Ristikossa sekä Espoon puolella Leppävaaran sellossa. Helsingin keskustaan A-vyöhykkeelle minulla ei kuitenkaan kovin usein ole mitään asiaa eikä silti harmita kun en voi matkustaa vielä edullisemmin pelkällä B-vyöhykkeen lipulla! Minäkin siis joudun ostamaan AB tai BC-lipun vaikka pärjäisin yhdellä vyöhykkeellä.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Koko uudistus olisi varmasti mennyt kivuttomammin läpi myös kantakaupungissa asuville jos tuota A-vyöhykettä ei olisi lainkaan karttoihin piirretty. Jos AB olisikin piirretty yhdeksi laajaksi vyöhykkeeksi niin tuskin tällaista meteliä olisi edes syntynyt

Siis olisi olut vain kaksi vyöhykettä eli jokainen ostaisi seutulipun? Jotta voi olla BC lippu, pitää A ja B olla eroteltu. Miettiikö porukka mitään, ennen kuin kirjoittaa tänne? A vyöhyke on alue, jolle ei pääse BC-lipulla. Mitään muuta merkitystä sillä ei ole itsessään.

Itse Länsi-Vantaalla asuvana odotan uudistusta todella paljon. Nykyään kalliit ja lyhyet rajanylittävät matkat ei kannusta käyttämään lähialueiden palveluja. Jatkossa tulee käytyä useammin Helsingin puolella Kannelmäen Kaaressa, Konalan Lidlissä ja Ristikossa sekä Espoon puolella Leppävaaran sellossa. Helsingin keskustaan A-vyöhykkeelle minulla ei kuitenkaan kovin usein ole mitään asiaa eikä silti harmita kun en voi matkustaa vielä edullisemmin pelkällä B-vyöhykkeen lipulla! Minäkin siis joudun ostamaan AB tai BC-lipun vaikka pärjäisin yhdellä vyöhykkeellä.

Koskaan ei ole ollut mitään B-vyöhykkeen lippua. Se on kuin sinulle henkilökohtaisesti räätälöity elinikäinen ilmaislippu. Sen puuttumista toki voi harmitella, mutta ei siinä mitään järkeä ole. AB lippu vasta lähinnä vanhaa helsingin sisäistä ja BC Espoon ja Vantaan sisäistä.

Itse pidän positiivisena, että monet Helsingin ulkopuolella olevat kauppakeskittymät aukeavat Helsinkiläisille: Tapiola, Iso-Omena, Sello, Myyrmanni, Tammisto. Ainoastaan Tikkurilan suunnalla alue ei laajene.
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Niinpä. Miksi Tikkurila on C-aluetta, kun Myyrmäki ja muut laajat alueet suoraan Tikkurilan eteläpuolella on B-aluetta?
 
Vs: YTV pohtii jo uutta tariffijärjestelmää

Saadaanhan sitä vaikka vatkattua kuinka, että kaikkien pitäisi ostaa seutulippu, niin olisi hemmetin selkeää.Totuus on vaan se että on paljon matkusjia, joiden työ,asiointi ja harrastukset kantakaupungin alueella. Saattavatpa vielä omistaa henkilöautonkin. Jos pyritään lisäämään joukkoliikenteen suosiota ja kiinnostavuutta, niin kantakaupungin A-lippu on tästä näkökulmasta perusteltu, alkavasta laajasta ilmastokeskustelusta puhumattakaan.

Joukkoliikenteen suunnittelu on kokonaisuus eikä käyttämättömän alueen matkustusoikeudesta veloittaminen ole perusteltua sillä että etsitään suurennuslasilla yksittäisiä pisteitä, joissa lyhyt matka on pitkää kalliimpi.

Sen verran pitää katsoa myös tulevaisuuteen, että maksuton joukkoliikenne tulee jossain vaiheessa, sen edut ovat kiistattomat.

---------- Viestit yhdistetty klo 15:48 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:39 ----------

HSL:n lippu-uudistus pakottaa ydinkeskustassa asuvat ostamaan matkalipun koko Helsinkiin – miksi?

Edelleenkään vahvaa perustelua tuohon Hesarin jutun otsikkoon ei tällä foorumilla ole näkynyt.
 
Takaisin
Ylös