HSL:n parannussuunnitelmia Etelä-Espoon liikenteeseen

Minä en henkisiläisenä halua saastuttavia busseja espoosta keskustaa tukkimaan. Onneksi Espoon terminaali Kampissa on jo paremmassa käytössä. Kampissa on kyllä tilaa katujen varressa espoolaisten busseja varten. Tai sitten Ruohalahdessa.
Länsiväylän bussit ajavat Helsingissä yhdellä, alle kilometrin mittaisella kadunpätkällä (vertaa vaikka Mannerheimintien ja Hämeentien busseihin).
Puheet liikenteen tukkimisesta ja saastuttamisesta ovat liioittelua, sitä tekevät lähinnä henkilöautot.

Kampin terminaalissa on tilaa, kun se on puoliksi tyhjänä.
 
Minusta sama käytäntö kuin Tukholmassa olisi paras, eli liityntälinjojen keskustaan jatkavilla vuoroilla, jotka eivät ole yövuoroja, on yhtenäisesti käytössä kirjain C. Olisi varsin helppoa tuntemattomalla alueella liikkuessa hahmottaa linjoja, kun olisi keskustaan metron liikennöintiaikana kulkevia C-linjoja, liikennöintiajan ulkopuolella kulkevia N-linjoja ja sitten muita linjoja.
 
Länsiväylän bussit ajavat Helsingissä yhdellä, alle kilometrin mittaisella kadunpätkällä (vertaa vaikka Mannerheimintien ja Hämeentien busseihin).
Puheet liikenteen tukkimisesta ja saastuttamisesta ovat liioittelua, sitä tekevät lähinnä henkilöautot.

Kampin terminaalissa on tilaa, kun se on puoliksi tyhjänä.

Espoon bussit ajavat Helsingissä 5,2 kilomertriä suuntaansa. Hämeentien pituus Hakaniemen torilta Kustaa Vaasan tien alkuun on 3 kilometriä ja Mannerheimintie Kiasmalta Hämeenlinnanväylän alkuun 4,8 kilometriä. Kampin terminaalissa on 17 laituria, joista lähtölaitureina on käytössä 8 laituria. Tulolaitureina toimii varmaankin 2-3 kpl.
 
Kyllä oli upea päätös nämä lyhyet laiturit. Ai että. Kun saadaan se automaatti ja 2,5 minuutin vuoroväli.

Paitsi että nyt kuultiin sekin, että 2,5 minuutin vuorovälillä ei voitaisi missään olosuhteissa edes koko linjapituutta ajaa.

Hyvin meni.
 
Voit laskea samalla tavalla, kuinka pitkä matka on Kampin tunnelinsuulta Länsiväylän alkuun, tuskin edes kilometri. Espoon bussit eivät aja Helsingin katuverkossa 5 kilometriä.
Muiden suuntien bussit taas saastuttavat ja meluavat katuverkossa 4-5-kertaa pidemmältä matkalta.

Lyhyiden laitureiden piti riittää selvitysten mukaan ikuisesti. Mitään ongelmaa ei pitäisi olla. Junissa on runsaasti seisomatilaa. :lol:
 
Jos ei muuten, sylipaikat kuljettajaa myöten käyttöön. :lol:
 
Voit laskea samalla tavalla, kuinka pitkä matka on Kampin tunnelinsuulta Länsiväylän alkuun, tuskin edes kilometri. Espoon bussit eivät aja Helsingin katuverkossa 5 kilometriä.
Muiden suuntien bussit taas saastuttavat ja meluavat katuverkossa 4-5-kertaa pidemmältä matkalta.

Lyhyiden laitureiden piti riittää selvitysten mukaan ikuisesti. Mitään ongelmaa ei pitäisi olla. Junissa on runsaasti seisomatilaa. :lol:

Tuo matka onkin sen kilometrin. kyllä se länsiväylän osuus on Helsingin katuverkkoa. Ei siinä ole mitään teleporttia loppumatkalle. Lyhyet laiturit varmaankin riittävät Espoossa, mutta ongelma tulee Kulosaaren sillalla hyvinkin pian. Toki siihen on tulossa Kruununsillat.
 
Siis mitä? Ei ole katuverkkoa vaan maantietä. Ainakin toistaiseksi – tämähän muuttunee joskus.

Tunnelin suulta Länsiväylän lähtevän rampin alkuun on 1060 metriä. Länsiväylä on valtion tie eikä osa Helsingin katuverkkoa. Aika harvoin moottoriteitä muutenkaan keksitään esittää osaksi katuverkkoa muuten kuin poikkeuksellisen opportunistisissä tarkoituksissa.
 
Kampin terminaalissa on 17 laituria, joista lähtölaitureina on käytössä 8 laituria. Tulolaitureina toimii varmaankin 2-3 kpl.

Toissa päivänä käyneenä siellä. Tilanne on nyt
Vanhat 59,60 edelleen jättää, sekä uutena laituri 53.
Laiturit 54-57 ovat saaneet betonirakenteet, ne täytetään betonilla tasaiseksi, kun raudoitukset ovat laitureiden urissa.
 
Takaisin
Ylös