
Alunperin kirjoittanut
JT
Itselläni on myös menossa pienimuotoinen projekti liityntälinjastoa ajatellen, joten myöhemmin voidaan vertailla eri henkilöiden aikaansaannoksia. Tosin karttapohjaista suunnitelmaa en taida saada aikaan ATK-(taidoillani).

Projekti on valmis ja samalla voin perua tuon jälkimmäisen viestin viimeisen lauseen.
Uusia varsinaisia liityntälinjoja tuli minun suunnitelmassani yhteensä 23 kappaletta ja sijoitin niitä 10-, 30- ja 40-sarjaan. Nykyisiä 30- ja 40-sarjan linjoja sijoitin 50- ja 60-sarjaan, jottei ne olisi sekoittuneet liityntälinjoihin ja näin myös sai paremmin "numerointilaa" uusille linjoille. Olen myös käyttänyt mahdollisimman paljon hyväksi YTV:n joukkoliikennesuunnitelmien mukaisia järjestelyitä.
Koodi:
Espoon pikalinjat:
3: Kivenlahti - Suurpelto - Leppävaara
5: Matinkylä - Suurpelto - Leppävaara
6: Matinkylä - Suurpelto - Espoon keskus
8: Tapiola - Espoon keskus
Etelä-Espoon liityntälinjat:
10: Tapiola - Westend - Matinkylä -Puolarmetsä (+ K-vuorot?)
11: Matinkylä - Nuottaniemi - Friisilänaukio
12: Tapiola - Kuitinmäentie - Kaitaa - Soukka - Kivenlahti (vuoroväliä supistettaisiin)
13: Tapiola - Uuskartanontie - Kuitinmäki - Nöykkiö - Latokaski
14: Tapiola - Uuskartanontie - Friisilänaukio
15: Tapiola - Olarinkatu - Friisilä - Matinkylä
(16: Henttaa - Olari - Niittykumpu - Henttaa: koko linja saattaa olla turha)
17: Tapiola - Niittymaa - Haukilahti - Tiistilä - Matinkylä
19: Oravannahkatori - Otsolahti - Keilalahti - Otakaari - Pohjois-Tapiola
30: Tapiola - Mankkaa - Kilo - Leppävaara
32: Tapiola - Suurpelto
34: Tapiola - Tontunmäki - Suurpelto(Henttaa)
35: Tapiola - Mankkaa - Lukukallio - Kuurinniitty
36: Tapiola - Laajalahti - Perkkaa - Leppävaara
39: Tapiola - Koivu-Mankkaa - Taavinkylä - Kauniainen - Jorvi
40: Matinkylä - Martinsillantie - Latokaski + V-vuorot Länsiväylää
41: Matinkylä - Nöykkiö - Kattilalaakso
42: Matinkylä - Finnoontie - Espoon keskus - Tuomarila
43: Matinkylä - Finnoontie - Espoon keskus - Sunanniitty
44: Matinkylä - Kaitaa - Soukka
45: Matinkylä - Hyljelahti - Soukka - Suvisaaristo + K-vuorot Suomenojan teollisuusalueen kautta
47: Matinkylä - Soukka - Laurinlahti - Kivenlahti
48: Matinkylä - Espoonlahti - Kivenlahti + A-vuorot Tillinmäkeen
49: Matinkylä - Martinsillantie - Maininki - Kurttila - Vanttila - Kauklahti
49V: Länsiväylää 49K: Kivenlahden teollisuusalueen kautta
Etelä-Espoon poikittaislinjat:
50: Matinkylä - Jorvi (ex. 31)
53: Matinkylä - Suurpelto - Leppävaara (ex. 35 +Suurpellon kautta, ei Mankkaa)
55: Otaniemi - Tapiola - Jupperi (ex. 15)
58: Otaniemi - Tapiola - Espoon keskus (ex. 18 + Otaniemi)
60: Kivenlahti - Soukka - Martinsillantie - Olari - Suurpelto - Espoon keskus
62: Soukka - Latokaski - Jorvi (ex. 42 ja 42/46-yhdistelmä)
63: Kivenlahti - Olari - Mankkaa - Järvenperä (ex. 43)
65: Espoonlahti - Kurttila - Kauklahti - Espoonkartano
65A: Hvitträskiin 65K: Mustalahden kautta
66: Hyljelahti - Espoonlahti - Nöykkiö - Suvela - Espoon keskus (ex. 46 ja 42/46-yhdistelmä)
Seutulinjoja:
111: Kamppi - Westend - Haukilahti - Iirislahti (Haukilahti huonosti metron ulottuvilla liityntälinjan kannalta)
(210: Ruuhkalinja Suurpellosta Munkkiniemen kautta Keskustaan??)
(500T: Otaniemi - Vattuniemi ja 501T: Oravannahkatori - Vattuniemi, lienevät sittenkin melko turhia)
506: Pohjois-Tapiolan sijasta Suurpeltoon + reittioikaisuja bussikatujen avulla Pasilassa ja Kumpulassa
Jokeri 2: Matinkylä - Suurpelto - Kehä II jne...
Tässä vielä linkki karttaversioihin.