Kuninkaantammen bussilinjojen kehittäminen

vristo

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
28 Kesäkuu 2005
Viestit
4,087
Eilen oli tutustumassa Volvon konseptinivelbussiin linjalla 560 ja samalla ensi kertaa kyseisellä linjalla. En ole aikaisemmin ajanut Paloheinän joukkoliikennetunnelin ja sen takana olevan Kuninkaantammen alueen läpi. Todella viehättävää seutua ja voisin hyvin kuvitella asuvani siellä.

Samalla tuli mieleeni idea alueen joukkoliikenteen kehittämisestä. Nythän sieltä ajaa poikittainen runkolinja 560 ja 43 menee alueen laidalta melko mutkittelevaa ja hidasta reittiä Haagan kautta Helsingin keskustaan.

Linjat 66 ja 66K voisitaisiin jatkaa nykyiseltä Paloheinän päätepysäkiltä Paloheinän joukkoliikennetunnelin läpi Kuninkaantammen alueelle, jolloin muodostuisi nopea, runkolinja keskustaan.

Mitä mieltä?

IMG_20180429_112109.jpg
 
66/66K kannattaa ilman muuta jatkaa Kuninkaantammeen jo ihan tunneliin käytettyjen verorahojen hyödyntämismielessä. Kovin nopea se ei silti olisi keskustaan, mutta tarjoaisi kuitenkin yhteyden 550:aan/Raide-Jokeriin.

Itse siirtäisin Vantaan seutulinjat 415 ja 431 kulkemaan Hakuninmaan ja Kuninkaantammen kautta, jolloin sieltä muodostuisi oikeasti nopea yhteys Hämeenlinnanväylää ja Mannerheimintietä pitkin keskustaan. Samalla leikkaisin 43:n pois Hakuninmaalta, yhdistäisin sen jollakin tavalla 41:n kanssa yhdeksi linjaksi ja typistäisin uuden linjan päättymään Kannelmäen tienoille. Puuttuvan liityntäyhteyden Hakuninmaalta korvaisin 56:n jatkeella Kannelmäestä Hakuninmaan kautta Kuninkaantammeen.

Hiljaiseen aikaan tämä ei tietenkään toimisi kun 56 ei kulje ja 415/431:n vuorovälit ovat kehnot. Hiljaiseen aikaan voisi liikennöidä nykyistä 43:a nykyisellä reitillä Hakuninmaalle ja edelleen Kuninkaantammeen saakka.

Ehkä vähän sekavaa, mutta ainakin uusia ja monipuolisia yhteyksiä syntyisi kohtuukustannuksella.
 
Mulle tuli mieleeni myös sellainen jatkokehitelmä, että voisikohan linjat 43 ja 66 yhdistää yhdeksi heilurilinjaksi juurikin Kuninkaantammessa?
 
66 jatko kieltämättä vaikuttaa ihan itsestäänselvyydeltä, jos ei matkustajamäärien, niin Itäisen kantakaupungin yhteyksien takia. Myöskin Runkobussilinjasto 2012-2022:ssa esiitynyt linja "KIVIS" olisi periaattessa Kivistöön jatkettu 66, vaikkakin Helsingin puolella se oli ohjattu Tuusulanväylältä Pasilan kautta Kamppiin eli 69:n reittiä.

Hämeenlinnanväylälle on kaavailtu uutta liittymää, josta pääsisi Kunikaantammeen ja Vaskipeltoon. https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/f5/f56ef5e9d56b392320b0795d2df7b9c1bf15f185.pdf
Minulla on muistikuva, että jossain suunnitelmassa, jota en tähän hätään löytäny on 415 ja 431 ohjattu tuon liittymän avulla Kuninkaantammen kautta. Taisi olla jopa niinpäin sanottu, ettei Kuniinkaantammen matkustajamäärät edellytä noita linjoja ennen eritasoliittymän valmistumista. 43 jatkuu sinne jo syksyllä, mutta se on käytännössä toinen liityntälinja junalle, eli ei tuo mukanaan sen parempaa yhteyttä keskustaan kuin 560. 415 ja 431:n kierrättäminen Hakuninmaan kautta kieltämättä parantaisi keskustayhteyksiä Kuninkaantammesta, mutta taas huonontaisi yhteyksiä Viherkummusta ja Vantaanlaaksosta. Melkein tekisin itse niin, että kaivaisin haudasta vanhan linja 47, kuitenkin reittiä HLV-(Maununneva)-Hakuninmaa-Kuninkaantammi-Silvola. Ainakin siksi aikaa, kunnes liittymä on valmis. Samalla muuten paranisivat Hakuninmaan yhteydet Keskustaan.

Toinen vaihtoehto on 43 linjan 42 reittä Maununnevan ja Hakuninmaan kautta Kuninkaantammeen, 42 Linjan 43 reitille Kampista Pohjois-Haagan kautta Kannelmäen asemalle tai hieman kauemmaksi ja 56 jatkettuna Kuninkaantammeen, jotta Hakuninmaalla säilyisi asioitiyhteydet Kannelmäkeen.

Hyvittava tuo idea 43:n yhdistämisestä 41:een. 43 oli nimittäin ensimmäiset vuotensa 41A. Istuin 41:n kyydissä sattumalta päästä päähän viime keskiviikkona ja pahimmassa aamuruuhkassa ruuhkasuuntaan. 41:n omalta osuudelta nousi kyytin vain allekirjoittanut. Jos tuo ei ollut vain satumaa niin päätepysäkin voisi siirtää Kannelmäen asemalle. 43 kuitenkin tarjoaa nopean yhteyden Pohjois-Haagasta (huom. ei Lassila, jossa juna-asema on) keskustaan eli ei sitä kannata kokonaan 41:een yhdistää vaikka Hakuninmaalle asti ei ajeta.
 
Viimeksi muokattu:
Istuin 41:n kyydissä sattumalta päästä päähän viime keskiviikkona ja pahimmassa aamuruuhkassa ruuhkasuuntaan. 41:n omalta osuudelta nousi kyytin vain allekirjoittanut. Jos tuo ei ollut vain satumaa niin päätepysäkin voisi siirtää Kannelmäen asemalle.

Eikös joitakin vuosia sitten tuollaista kaavailtukin, mutta luonnollisesti paikalliset asukkaat nousi runsaaseen vastarintaan ja HSL perääntyi.
 
Takaisin
Ylös