Talviaikataulut 2018 - 2019

En löytänyt linjojen 20 ja 20N aikataulua ollenkaan, en myöskään Länsiväylän uusien Kamppiin menevien seutulinjojen.
 
79B:kin puuttuu. Piti ihan tarkistaa loppuuko se Herttoniemen linjastouudistuksen myötä, mutta jatkua sen kuuluisi.
 
itse löysin sivustolta pienen virheen. noh, tekevälle sattuu.

" Lähibussit
Helsinki

31, 36, 210, 201B " < linjaa 210 ei ole, tarkoittanee 201.

lisäksi Kirkkonummen pienkalusto linjat ovat kadonneet ja muuttuneet 912-917.


Edit: Linjalla 165 reittimuutos jatketaan Hansavalkaman aukiolta ( kauklahden lidl'n edestä ) Valhavallaan ( Valhavallantien ja Kuninkaankartanontien liikenneympyrään ) kadun valmistuttua. Pysäkkitolpat kadulla ovat olleet jo keväästä 2016. Pysäkillä jo teippaukset 165 Matinkylä (M) jo silloin. Kadunrakennus vain myöhästynyt edellisen urakoitsian mentyä konkurssiin, nyt urakkaa jatkaa EKT.
 
Viimeksi muokattu:
531 aikataulu on saatu melkoisen sekavaksi. Latokasken ja Jorvin linjat olisi voinut numeroida erikseen, molemmat kulkee melko tiheästi.
 
Puuttuuhan sieltä myös ainakin 18 ja 18N. Helsingin linjoista havaitsin muutamia erikoisuuksia koskien paria tungosaikalinjaa. 67V ajaa aamulla ruuhkasuuntaa vasten vain yhden lähdön; iltapäivällä entiseen tapaan selvästi molempiin suuntiin. Toinen erikoisuus on, että kun 611 vuoroväliä työpäivinä tihennetään niin 611B kulkee vain ruuhkasuunnassa. Aamulla Suutarilasta muistaakseni 12 lähtöä, iltapäivällä Rautatientorilta vain 7.
 
436 aikataulua harvennettu huomattavasti, itselle se tuo suuria vaikeuksia matkoihin! :/
 
436 aikataulua harvennettu huomattavasti, itselle se tuo suuria vaikeuksia matkoihin! :/

Tämä ilmeisesti johtuu siitä kun ruuhka-ajan tarjontaa siirretään uudelle liityntälinjalle 437 Martinlaakso-Perusmäki. Tämä nyt perustettava 437 on aikalailla samanlainen viritelmä kuin oli takavuosina linja 532 Martinlaakso-Kalajärvi. Muistaakseni sekään linja ei ollut mikään menestys eikä hirveän montaa vuotta liikennöinyt.
 
Tämä ilmeisesti johtuu siitä kun ruuhka-ajan tarjontaa siirretään uudelle liityntälinjalle 437 Martinlaakso-Perusmäki. Tämä nyt perustettava 437 on aikalailla samanlainen viritelmä kuin oli takavuosina linja 532 Martinlaakso-Kalajärvi. Muistaakseni sekään linja ei ollut mikään menestys eikä hirveän montaa vuotta liikennöinyt.

Ei 436:n tarjontaa ole vähennetty kuin yksi lähtö 2-suunnassa. Rinnalla aloittaa tosiaan uusi 437, jokaa tuplaa ruuhka-ajan tarjonnan Martinlaakson ja Niipperin välillä neljään tunnissa.
 
Nyt vasta uudelleen katsoessani huomasin ettei olekaan mitään ongelmaa, käytäkin vuoroa 8.03... Oon tosiaalta 437 kannalla koska 436 on ollut ruuhka-aikaan aivan ylikuormittunut! Ja tosiaan vähän vaan ajat muuttunut, ei kai hirveästi vähentynyt.. Ja Martinlaakso Niipperi vuoroväli on saatu 1-15 minuuttiin, yleisimmillään noin 7 min.. :) (566, 436, 437 ja toiseensuuntaan 435)
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös