Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma

Taisin tässä ketjussa aiemmin ehdottaa ratkaisuksi 37:n tihentämistä 10 minuuttiin ruuhka-aikoina. Parhaassa tapauksessa Vihdintiellä pääsisi sitten tasaisella 5 min vuorovälillä kohti keskustaa - joka toisella Elielille ja joka toisella Kamppiin.

37 on aikaisempien suunnitelmien mukaan tihenemässä 10min vuoroväliin, siten että sen jatkuessa Myyrmäkeen peruslinjalle tulee 20min vuoroväli ja avuksi perustetaan 37B Malminkartanoon asti. Olen itsekkin sanonut tämän täällä aikaisemmin, mutta vissiinkin HSL on sitä mieltä että 10min vuoroväli ei riitä 300:lle Malminkartanontien pohjoispuolella, kun 300 haluttiin 6-8min vuoroväli aikaisemmassa luonnoksessa ja nyt 7,5min tämänkertaisessa.

muokkaus: uusimmasta Toiminta- ja Taloussuunnitelmasta 37B näkojään puuttuu, eli saa nähdä
 
Roima Kehä III suuntaisen poikittaisliikenteen lisääminen tuli kyllä yllätyksenä - liekö vuorotarjonta jopa enemmän kuin bussiliikenteessä ajalla ennen Kehärataa?

Nykyiset linjat 572, 574 ja 616 poistuvat kehältä Tuupakan ja Vantaanportin väliltä kun tilalle tulee linjat 583 ja 584 joiden yhteinen vuoroväli olisi 10 minuuttia. Linja 616 siirtyy Tikkurilantielle, 572 Tuupakantielle ja 574 Ylästöntielle. Jotenkin tuntuu että linjojen 583/584 vuoromäärä Aviapoliksen ja Louhelan välillä on ylimitoitettu. Olisiko toinen linjoista voitu reitittää muualle kuin Louhelan kautta Aviapolikseen? Linjan 584 olisi voinut laittaa esimerkiksi reitille Kalajärvi - Kehä III - Vihdintie - Pohjois Haagan asema. Näin syntyisi yhteys Konalan työpaikka-alueelle ja vaihtoyhteys linjoille 37 ja 300 Meilahden ja Töölön suuntaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 07:15 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 07:05 ----------

Pitäis, mutta kysymys oli miksi. Rahat tai tarve ei ilmeisesti riitä 5min vuoroväliin joka sopisi Junavaihtoon ja vissiin 10min ei riitä kun vaikka 345 on lisänä niin se ei täydennä Vihdintien kapasiteettia sen enempää kuluttaa sitä tuomalla lisää matkustajia verrattuna aikaisempaan luonnokseen. Muutenkin 300 täydentää Vihdintieltä Luhtitietä itään junalle niin moni muu linja ettei tahdistamisella taida olla niin paljoa väliä.

Mielestäni linjan 300 pitäisi kulkea mieluummin 10 minuutin kuin 7,5 minuutin välein. Koska linjan 321 poistuessa Lähderannan ja Jupperin suunnan liikenne Helsinkiin muuttuu vaihdolliseksi linjalta 530 linjalle 300 ja myös Hämeenkylästä linjalta 555 linjalle 300, niin vaihtojen kannalta esitetty 7,5 min vuoroväli ei toimi hyvin. Jos matkustajat pakotetaan vaihtamaan, niin sen vaihtamisen pitää olla helppoa ja nopeaa.
 
Ehdottomasti.
Käytännössä mitä tapahtuu kun vaihtaa 7,5 minuutin välein kulkevalta linjalta 10 minuutin välein kulkevaan on se, että vain kaksi kertaa tunnissa eli puolen tunnin välein oppikirjan mukainen lyhyt vaihto on mahdollista. Toiset kaksi kertaa tunnissa vaihtoaika on pidempi ja loput kaksi kertaa tunnissa joudut odottaa täydet 10 minuuttia vaihtoyhteyttä kun edellinen on juuri mennyt. En pidä kovin brändin mukaisena tilanteena sitä, että 30% vaihtotilanteista näetkin vain juuri ohimenneen kulkuvälineen perävalot.

Runkolinjamaisessa liikennöinnissä homman ydin on se, ettei pysäkille mennessä tarvitse katsoa aikatauluja ja se, että keskeisimmillä vaihtopaikoilla kulkuvälineen vaihto tapahtuu luotettavasti muutamassa minuutissa. Nyt esitetyssä suunnitelmassa tämä ei toteutuisi linjaan 300 liittyvien vaihtojen osalta ruuhka-aikoina, jolloin suurin osa matkustajista on liikenteessä.
 
Vaikea silti uskoa että HSL ajattaisi tarpeettomasti lyhyempää vuoroväliä, etenkin kun koko muu linjasto on suunniteltu 10min vuorovälille. Kyllä ne odotusajat on vaan pidemmät 10min vuorovälillä, jos joutuu odottamaan seuraavaa bussia, kun ei mahtunut ensimmäisen kyytiin.
 
Linjan 322 vuoroväli on tällä hetkellä ruuhkassa 15-20min teleillä ajettaessa ja silti bussit eivät aja täysinä. Uskoisin että 10 minuutin välein kulkeva 300 pystyy vastaamaan kasvavaan matkustajamäärään mitä tulee linjojen 530 ja 555 vaihtomatkustajista. Sitä paitsi 555:n vaihtajat Hämeenkylästä ovat niitä jotka jo nykyään käyttävät linjaa 322. Eli periaatteessa täysin uusia matkustajia tulee linjalta 530 Rajatorpantieltä ja Luhtitien osuudelta.
 
Mutta 321:n lopettaminen ei osoita samaa.
Se että linja 200 (235) ja 227, 236-239 korvaisi ontuu koska Turuntie tökkii pahasti ja kyseiset bussit kulkevat alueiden kautta jotka on miinoitettu hidasteilla ja pysäkeillä 100 m välein.

t. Rainer

Toisessa viestiketjussa keskustellaan, miten palvellaan eri käyttäjäryhmi. Itse en tiedä 321:n matkustajista, kun en kyseistä linjaa käytä. 345 vie mm kehitysvammaisia asumispalveluista päivätoimintapaikkaan, joten on onnistunut ratkaisu heidän kannaltaa kun ei tarvitse vaihtaa. 345:n säilymistä puolustettiin voimakkaasti mm Kalajärven asukasillassa. Olikohan 321:n käyttäjät yhtä aktiivisesti liikkeella ?

(siihen on tullut isompi autotyyppi, mutta kyllä me minun mielestäni mahduimme hyvin siihen näppärään VDL:ään)
 
Espoo on uusimmassa konsernijaoston kokouksessa päättänyt lausunnosta HSL:le. Osana lausuntoa on maininta vaatimuksesta säilyttää linja 321 ja turvata Niipperin ja Kalajärven alueilta suora yhteys Helsinkiin jollain linjalla.

https://www.espoo.fi/fi-FI/Espoon_kaupunki/Konsernijaosto_paatti_lausunnosta_HSLlle(168814)

Olisiko syytä haudata koko linjastosuunnitelma kun yhtäkään suoraa Helsingin linjaa ei saisi lakkauttaa? Blogin kommenteissa vaaditaan edelleen suorien linjojen 321, 332, 415 ja 436 säilyttämistä. Linjalla 431 halutaan säilyttää laajat liikennöintiajat. Jos siis ihmiset ovat tyytyväisiä suoriin, vaikkakin harvemmin kulkeviin linjoihin, niin varmaan sitten olisi parempi jatkaa näin.
 
Mä pistäisin linjastosuunnitelman 300-sarjan osalta jäihin siihen asti kunnes Vihdintien pikaratikka on valmis ja kulkee Rajatorpalle asti. :cool:

t. Rainer
 
Olisiko syytä haudata koko linjastosuunnitelma kun yhtäkään suoraa Helsingin linjaa ei saisi lakkauttaa? Blogin kommenteissa vaaditaan edelleen suorien linjojen 321, 332, 415 ja 436 säilyttämistä. Linjalla 431 halutaan säilyttää laajat liikennöintiajat. Jos siis ihmiset ovat tyytyväisiä suoriin, vaikkakin harvemmin kulkeviin linjoihin, niin varmaan sitten olisi parempi jatkaa näin.

Kyllä juuri näin itsekin ajattelen . Jos on vaihdollinen puolen tunnin välein tai sitten vaihtoehtona suora kerran tunnissa, niin olettaisin että jälkimmäinen parempi moneen paikkaan.
 
Jos siis ihmiset ovat tyytyväisiä suoriin, vaikkakin harvemmin kulkeviin linjoihin, niin varmaan sitten olisi parempi jatkaa näin.

Todellisuudessa suurempi osa ihmisistä kuitenkin on yleensä tyytyväisempiä useammin kulkeviin linjoihin. Harvakseltaan kulkevat suorat linjat ovat parempia joillekin erityisryhmille - tiheään kulkevat mahdollisesti vaihdolliset taas perusterveille, joille ajankäyttö on tärkeää, koska matkustamiseen ei ole koko päivää aikaa esim. töiden tai koulun vuoksi. Suunnitelmia kommentoimaan nousevat yleensä vain ne, jotka menettäisivät muutoksessa jotakin, joten pelkästään suunnitelmien palautteesta ei voi päätellä yleistä mielipidettä.
 
No, meneehän se vaaleissakin niin, että niitä kuunnellaan jotka äänestävät. Lisäksi linjojen 321, 345 ja 436 lakkautusta vastaan kerättiin alle 2 viikossa yli 1100 nimen adressi, joka on aika iso määrä suhteessa linjojen käyttäjiin Pohjois-Espoossa.
 
Mun täytyy sanoa että kommentointi blogiin https://hameenlinnanvaylavihdintie....howComment=1567451343158#c8453645105730403384 on tehty liian hankalaksi. Ainakin 5 kertaa yritin mutta ei näy vielä!
------------------------------------------------
[EDIT:]
Osaako kukaan sanoa onko blogissa moderointi, että julkaistaanko kommentit viiveellä?

t. Rainer
 
Viimeksi muokattu:
Todellisuudessa suurempi osa ihmisistä kuitenkin on yleensä tyytyväisempiä useammin kulkeviin linjoihin. Harvakseltaan kulkevat suorat linjat ovat parempia joillekin erityisryhmille - tiheään kulkevat mahdollisesti vaihdolliset taas perusterveille, joille ajankäyttö on tärkeää, koska matkustamiseen ei ole koko päivää aikaa esim. töiden tai koulun vuoksi. Suunnitelmia kommentoimaan nousevat yleensä vain ne, jotka menettäisivät muutoksessa jotakin, joten pelkästään suunnitelmien palautteesta ei voi päätellä yleistä mielipidettä.

Kantakaupungissa ja sen tuntumassa ajattelu vaihdosta ei ole niin paha jos kaikki linjat kulkevat tiheästi. Mutta kun lähdetään keskustasta Espoon laidalle 20-30 km, niin silloin saadaan samalla yksi 50-paikkainen auto täyteen, kun ajetaan suoraan vaihdottomasti tunnin välein. Ei Lakistosta saada 20 minuutin välein autoon riittävästi matkustajia. Jos on ennakkoasenne asiakaspalautteisiin, niin sittenhän se on pakkopullaa, joka pitää viedä läpi. Siltähän se näytti kun asukastilaisuudet piti väkisin keskeyttää puolentoistatunnin kohdalla.
 
Mun täytyy sanoa että kommentointi blogiin https://hameenlinnanvaylavihdintie....howComment=1567451343158#c8453645105730403384 on tehty liian hankalaksi. Ainakin 5 kertaa yritin mutta ei näy vielä!
------------------------------------------------
[EDIT:]
Osaako kukaan sanoa onko blogissa moderointi, että julkaistaanko kommentit viiveellä?

t. Rainer

Itsekään en ole joka kerralla saanut kommentoitua, Blogger päästää huonosti kommentteja läpi. Ja kommentteja ei tarkasteta etukäteen, jostain syystä vain ei kommentit aina lähde.
 
Takaisin
Ylös