Hämeenlinnanväylän ja Vihdintien linjastosuunnitelma

Koko Vihdintien muutosrumba pitäis jäähdyttää ainakin siihen asti että on rakennettu Raide-Jokeri sekä raitiotie joka yhdistää keskustan raitiotieverkon Jokeriin Haagassa. Siinäkin tapauksessa useimmilla 300-sarjan busseilla pitäisi päästä ainakin Haagaan. Kaikki nyt esitetyt ehdotukset vaihtoineen milloin runkolinjaan Rajatorpassa tai junaan Myyrmäessä ovat kiusantekoa.

t. Rainer
 
Kovin on Höselillä ollut hiljaista Tammikuun "aikalisän" jälkeen. Jos tarkoitus oli esitellä uutta suunnitelmaluonnosta tämän kevään aikana, niin kohta ollaan jo kesän puolella. Saa nähdä jätetäänkö uuden linjastoluonnoksen esittely suosiolla vasta ensi syksyyn.
 
Kovin on Höselillä ollut hiljaista Tammikuun "aikalisän" jälkeen. Jos tarkoitus oli esitellä uutta suunnitelmaluonnosta tämän kevään aikana, niin kohta ollaan jo kesän puolella. Saa nähdä jätetäänkö uuden linjastoluonnoksen esittely suosiolla vasta ensi syksyyn.

En ihmettele. Kyllä oli sellainen shokki monelle tuo luonnos, että ihan hyvä miettiä uudelleen. Tuntuu kuitenkin turhalta suunnitella ja suunnitella, kuitenkin suorien linjojen lakkautus on jo päätetty, ja jos/kun se tapahtuu — ei asukkaita tyytyväisiksi saada pienillä muokkauksilla...
 
On tullut tota vanhaa luonnosta katseltua useaan otteeseen jälkeenpäin uutta odotellessa. Siitä on tullut huomattua joitakin outouksia, mutten ole viitsinyt tänne kirjoitella kun olen odottanut että uusi tulee minä hetkenä hyvänsä. uusi luonnos tuskin tulee ennen syksyä, jos on tullakseen niin luettelen mieleen juolahtaneita asioita tähän.

Ihan runko ja liityntälinjaistamisiakin lukuunottamatta outouksia on monia. Ensimmäisenä nuo Kivimäen ja Vantaanlaakson katvealueet jotka olen kertaalleen maininnut. Mutta outoa on nimenomaan se että se olisi helposti ratkaistavissa ajamalla esim 566 tai jokin Vantaankosken asemalle päättyvä liityntälinja Kivimäentien ja Kukintien kautta Martinlaakson asemalle.

Toisena on sitten täysin väitettyjä suunnitteluperiaatteita vastaan tehty linjojen 311 ja 331 reitti Vapaalan läpi. Kummallakin on harva 30min vuoroväli ja ne on silti pistetty kulkemaan kahta eri reittiä Vapaalantietä ja Nuijatietä. Jälkimmäinen näistä teistä on aivan Rajatorpantien kupeessa, jota pitkin kulkee kaksi linjaa yhteensä 5 min vuorovälillä. Nuijatietä lähempänä olevien matkustajien kannattaa siis noin 25 lähtöminuuttina 30 min vuorovälistä kulkea Rajatorpantien luokse kuin odottaa 311:stä. 331 reitti puolestaan on paljon kauempana Luhtitiestä, jossa on myöskin tiheä julkinen liikenne. Jos kummatkin linjat kulkisivat 331:n reittiä 15min yhteisellä vuorovälillä parantaisi se huomattavasti Vapaalantien varren palvelutasoa ilman että Nuijatien varsi kärsisi ollenkaan. 331 tuntuu muutenkin vähän huonolta yhteydeltä Linnaisiin. Nyt kun kuntarajat eivät enää vaikuta lipun hintaan, niin 548:n voisi jatkaa parisaataa metriä Vantaan puolelle täydentämään tarjontaa.

Kolmantena on poikittaislinjan tai yhteyden Martinlaaksoon puuttuminen Luhtitien varresta. Esimerkiksi 573 voisi jatkaa edes pähkinärinteeseen asti ja sillä saisi helposti suoran yhteyden pitemmälle.
 
Viimeksi muokattu:
31 tuntuu muutenkin vähän huonolta yhteydeltä Linnaisiin. Nyt kun kuntarajat eivät enää vaikuta lipun hintaan, niin 548:n voisi jatkaa parisaataa metriä Vantaan puolelle täydentämään tarjontaa.
Kuntarajat ovat kuitenkin tehokas rajoite monessa muussa asiassa. Esim. koulut ja terveyspalvelut ovat pääosin sidoksissa kotikuntaan, ja siten Linnaisten koulaisia ei paljon auta bussiyhteys Viherlaaksoon, jos koulu on Myyrmäessä. Veikkaisin että Linnaisten tapauksessa iso osa joukkoliikenteen käyttäjistä on juuri kouluikäisiä.
 
Minäkin uutta tietoa odotellessa matkustan 345:llä, joka hyvin kuormitettuna kulkee hyvin aikataulussaan. Palvelee mm kehitysvammaisia ja niiden hoitajia, Luukin ulkoilualueen käyttäjiä sekä suorana yhteytenä Kalajärven asukkaita sekä monia muita.
 
Uusi linjastosuunnitelmaluonnos on nyt julkaistu https://hameenlinnanvaylavihdintie.blogspot.com/ Aika lailla uusiksi on koko suunnitelma muokattu. Mm. Linja 345 säilyisi entisellään Elielin ja Rinnekodin välillä. Uusi runkolinja 520 perustettaisiin Martinlaakson ja Matinkylän välille. Tämä korvaisi linjan 560 jatkon Myyrmäestä Matinkylään. Linja 555 menisi uudelle reitille Martinlaaksosta Petikon, Hämeenkylän ja Pähkinärinteen kautta Leppävaaraan. Ruuhkalinja 555B ajaisi Leppävaaran ja Hämevaaran väliä. Linjasta 331 Myyrmäki - Vapaala - Pähkinärinne - Hämeenkylä - Linnainen on luovuttu ja Linnaisten liikenne hoituisi jatkossakin linjalla 335 jonka reitti suoristuisi kulkemaan Suoraan Rajatorpantietä Myyrmäkeen ja edelleen Martinlaakson kautta Askistoon. Rajatorpassa linja koukkaisi Nuijatien kautta. Linjan 311 reittiä on jatkettu Myyrmäen asemalta Kaivokselaan jolloin se korvaa tynkälinjan 412. Myyrmäestä linjan reitti kulkisi edellisen suunnitelman mukaisesti Vapaalan ja Pähkinärinteen kautta Hämeenkylään. Runkolinjojen 300 ja 400 reitit näyttäisivät pysyvän suunnitelmassa ennallaan. Nykyinen 565 saisi takaisin vanhan numeronsa 530 ja reitti jatkuisi Espoon keskuksesta Matinkylään. Martinlaaksossa Kivimäen asukkaat saisivat aluetta kiertävän lyhyen liityntälinjan 422. Tuo olisi vastaava kuin Myyrmäen ja Kaivokselan väliä kulkeva 412. Kalajärven nykyinen seutulinja 436 ei edelleenkään säilyisi vaan se korvattaisiin linjalla 584 Kalajärvi - Louhela - Aviapolis. Linja 437(K) korvattaisiin linjalla 583(K) Perusmäki - (Juvanmalmi) - Louhela - Aviapolis. Lisäksi paljon muita pienempiä muutoksia on suunnitelmaan tehty.

Mielestäni tämä suunnitelma tarjoaa ainakin entistä laajemmin yhteyksiä moneen suuntaan.
 
Viimeksi muokattu:
Satuin eilen vilkaisemaan blogia ennen sen julkaisua ja sinne oli maanantaina tullut kijoitus jossa sanottiin uuden luonnoksen julkaistavan lähipäivina ja selitettiin että luonnoksessa on käytetty Telia Crowd Insights -aineistoa sen tekoon. Kyynisesti ajattelin, että se tulee olemaan vain jotankin johon vedota, kun survotaan läpi epäsuosittu linjastoluonnos. Saa nähdä miten käy, mutta tässä vaiheessa kyynisiä ennakkoluulojani on jo ruokkinut erillisen vastauslomakkeen puuttuminen ja sen korvaaminen pelkällä Kyllä-Ei-EOS vastauksella.

Itse luonnoksesta ei ole Myyrmäkeläisenä hirveästi valittamista. Itse käyttämäni yhteydet pysyvät lähes samanlaisina tai paranevat, lukuun ottamatta suoraa yhteyttä Otaniemeen, joka tosin oli menossa 560 jatkeen ja Raidejokerin myötä kuitenkin. Itse asiassa tuosta Runkolinjasta 520 vaihto bussijokeriin toimii paljon paremmin kuin Leppävaaran terminaaliin päättyvstä pätkä-555:sta, ja reittikin on suorempi. Raidejokerin alettua vaihto hankaloituu, mutta veikkaisin että vaihto Turunväylän kohdalta raidejokeriin on aika sama kuin Leppävaaran terminaalissa.

Varsinaisia linjaston ongelmista olen jo kirjoittanut blogin kommentteihin. Suoria yhteyksiä poistuu vaikka joidenkin haarojen vuorovälit ei tihene. Ja sitten 520 voisi kulkea Uomatien ja Raappavuorentien kautta Martinlaaksoon jotta se kattaisi paremmin alueita, eikä se hidasta juuri kenenkään matkaa, kun linjan pohjoispää mukailee junarataa. Samoin 555 voisi ajaa Kivimäen läpi jottei tarvittaisi eriilistä 422:sta. Kivimäen kohdalla voisi jopa ajattaa Runkolinja 400:n sitä kautta, jolloin siellä säilyisi edes hidas suora yhteus Mannerheimintien varteen, kun ehdotettu yhteys on sekä vaihdollinen että hidas. Tiedä sitten miten se ettei 560:ntä jatketakkaan Espooseen vaikuttaa poikittaisiin yhteyksiin, etenkin Malmin itäpuolelta matka Leppävaaraan olisi nopeutunut huomattavasti.

Yhteys Luhtitieltäkin Martinlaaksoon saatiin, vaikka 583 ja 584 melkein ohittavat sen. Silti Luhtitieltä voisi olla jokin poikittainen yhteys muualle Espooseen kuin Pohjois-osiin
 
345:n säilyttäminen ennallaan on osoitus siitä, että matkustajia kuunnellaan linjastoa suunniteltaessa ja matkustajien toiveet otetaan huomioon.
 
345:n säilyttäminen ennallaan on osoitus siitä, että matkustajia kuunnellaan linjastoa suunniteltaessa ja matkustajien toiveet otetaan huomioon.

Mutta 321:n lopettaminen ei osoita samaa.
Se että linja 200 (235) ja 227, 236-239 korvaisi ontuu koska Turuntie tökkii pahasti ja kyseiset bussit kulkevat alueiden kautta jotka on miinoitettu hidasteilla ja pysäkeillä 100 m välein.

t. Rainer
 
Miksi runkolinja 300 on edelleen 7,5 minuutin vuorovälillä ruuhkissa kun se ei sillä frekvenssillä tahdistu juniin eikä runkolinjaan 520 Espoon suuntaan.

Roima Kehä III suuntaisen poikittaisliikenteen lisääminen tuli kyllä yllätyksenä - liekö vuorotarjonta jopa enemmän kuin bussiliikenteessä ajalla ennen Kehärataa?
 
Kun strategia on vaihdollisissa yhteyksissä, niin kyllä siinä tilanteessa kuuluu asiaan tukea yhteensopivilla vuoroväleillä.

Pitäis, mutta kysymys oli miksi. Rahat tai tarve ei ilmeisesti riitä 5min vuoroväliin joka sopisi Junavaihtoon ja vissiin 10min ei riitä kun vaikka 345 on lisänä niin se ei täydennä Vihdintien kapasiteettia sen enempää kuluttaa sitä tuomalla lisää matkustajia verrattuna aikaisempaan luonnokseen. Muutenkin 300 täydentää Vihdintieltä Luhtitietä itään junalle niin moni muu linja ettei tahdistamisella taida olla niin paljoa väliä.
 
Pitäis, mutta kysymys oli miksi. Rahat tai tarve ei ilmeisesti riitä 5min vuoroväliin joka sopisi Junavaihtoon ja vissiin 10min ei riitä kun vaikka 345 on lisänä niin se ei täydennä Vihdintien kapasiteettia sen enempää kuluttaa sitä tuomalla lisää matkustajia verrattuna aikaisempaan luonnokseen. Muutenkin 300 täydentää Vihdintieltä Luhtitietä itään junalle niin moni muu linja ettei tahdistamisella taida olla niin paljoa väliä.

Taisin tässä ketjussa aiemmin ehdottaa ratkaisuksi 37:n tihentämistä 10 minuuttiin ruuhka-aikoina. Parhaassa tapauksessa Vihdintiellä pääsisi sitten tasaisella 5 min vuorovälillä kohti keskustaa - joka toisella Elielille ja joka toisella Kamppiin.
 
Takaisin
Ylös