Käytöstä poistuneet päätepysäkit

Etelä-Haaga: Angervotie. Linjan 22 päätepysäkki sijaitsi Seljatien ja Angervotien risteyksen luona. Seljatielle ajettiin Kylätien kautta. Linja 22 korvattiin vuonna 1966 linjalla 32. Linjan 22 reittiä Haagassa voi tutkia mm. tämän kartan avulla.
 
Etelä-Haaga: Angervotie. Linjan 22 päätepysäkki sijaitsi Seljatien ja Angervotien risteyksen luona. Seljatielle ajettiin Kylätien kautta. Linja 22 korvattiin vuonna 1966 linjalla 32. Linjan 22 reittiä Haagassa voi tutkia mm. tämän kartan avulla.
22 joutui kääntymään peruuttamalla.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:05 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:53 ----------

Senaatintorin laidalla Kirkkokadulla 90S. Arkadiankadulla entisen Pikku parlamentin kohdalla 63. Urho Kekkosen kadulla 46. Mannerheimintiellä Kuusitien silmukassa 100. Kampintorilla jossain vaiheessa 55. Fredikintorilla 14A, silloin kun Freda oli kaksisuuntainen. Viiskulmassa Pursimiehenkadulla 14A myöhemmin ja hiljattain 17. Arabianaukiolla vanhalla kuutosen päättärillä Liikenne oy:n linja, lieneekö ollut 78. Kaanaantien päässä 52 jonkin aikaa, oliko 90-lukua? Inkoonkadulla joskus 70-luvulla 17.
 
Jos Espoon Hankalahteen on joskus ajettu numerolla 286, niin poistuneen päätepysäkin lisäksi poistunut linjanumero. Korjatkaa jos olen väärässä.
 
Vantaan Simonsillassa on Sanajalantien kohdalla ainakin ollut pitkään vanha kääntöpaikka. Kirjastoauto käytti sitä myöhemmin. En ole nyt muutamaan vuoteen käynyt paikalla.
 
Vanhassakaupungissa Vanhankaupungintien ja Hämeentien kulmassa 52 piti päätepysäkkiään 2000-luvun loppupuolella joitakin vuosia, en muista, milloin siirtyi sitten Arabiakeskuksen eteen Hämeentielle. Nykyisin paikalla on nurmikenttä.
 
Eli päätepysäkkejä kai täällä mietitään, olivatpa ne sitten perinteisiä silmukoita tai sitten ihan vain kadunvarsipysäkkejä, jolta sitten lähdettiin ajamaan paluusuuntaan. Mutta Vanha kirkkopuisto lienee kai vielä mainitsematta? Helsingin linja 57 kääntyi siellä vielä 1970-luvullakin, kun paikka oli muuten hiljentynyt. 1960-luvun puoleen väliin saakka paikka oli merkittävä bussien päätepysäkkialue, luoteiset linjathan siellä silloin kääntyivät.

Onko täällä mainintaa Asema-aukiosta? Se toimi pitkään 21V:n keskustan päättärinä, 1975 paikkeilla sieltä lähti busseja Lauttasaaren (21, 21V) lisäksi Kannelmäkeen (42), Maunulaan (63A ja 63N) ja Paloheinään (63). Esimerkkikuva Asema-aukiolta. Kyseessä ei siis ole Postikadun varsi eikä tietenkään Elielinaukio.
 
18 Pohjoisrannassa Kirkkokadun kulman paikkeilla 50-luvulla, Liisanpuistikon luona pitkään missä viimeksi 17. 18 toinen päättäri Linnankoskenkadulla Lastenlinnan edessä. Tukholmankadulla 14, 14A ja 60-luvulla 15. Naistenklinikan luona nykyisen keskustaan päin olevalla pysäkilla 14 50-luvulla, toinen päättäri Laivurinkadulla Tehtaankadun kulmassa. Tapanilan tori, ainakin 73 ja 76. Sepänkatu Tehtaankadun kulmassa 16. Pasilan aseman luona Ratapihantiellä ennen ratikkakiskojen tuloa 17 ja 14V. Pitäjänmäen aseman takana Takkatien parkkipaikalla 79V ja 59. Kaupintiellä Lassilassa ennen kerrostalojen rakentamista 29/38, nykyään paikkaa vaikea hahmottaa. Nykyisen Vanhan Helsingintien alussa olevalla aukiolla Malmilla 80-luvilla 512.
 
Jotenkin muistelisin, että näitä vanhoja bussipäättäreitä on jossain aiemmassakin ketjussa muisteltu.

Bussilinjalla 13 oli päätepysäkki Katajanokan terminaalilla. Toinen päättäri oli sitten milloin missäkin. Loppuaikoina tuo kai ajoi vain muutaman lähdön päivässä terminaalilta Lasipalatsille ja siitä halliin. Periaatteessa "Sokoksen" pysäkki Lasipalatsi oli siis 13:n toinen päättäri. Aivan alkuaikoina 80-luvulla 13:lla oli lähtöjä enemmänkin, ja vähän ylempänä mainittu Asema-aukio taisi olla ihan aito päättäri siinä mielessä että ainakin osa vuoroista tasasi siinä aikaa ennen uutta kierrosta. Olikos jossain vaiheessa myös Postikatu linjan 13 keskustapäättärinä?

Munkkiniemen puistotien bussi pysäkki siinä MPT 3-5 kohdalla oli aikanaan tuplapysäkki, taaempi oli linjojen 33 ja 34A päätepysäkki.
 
Viimeksi muokattu:
Joku 78:n entisistä versioista siinä taisi kääntyä.

78:lla muuten oli pitkään toinen päättäri Viipurinkadulla siinä vähän ratikoiden viiden minuutin pysäkistä länteen. Seisonta oli kadunvarressa, sitä en tiedä missä bussi ajoi ympäri. Ehkä Lintsin parkkiksella?
 
78:lla muuten oli pitkään toinen päättäri Viipurinkadulla siinä vähän ratikoiden viiden minuutin pysäkistä länteen. Seisonta oli kadunvarressa, sitä en tiedä missä bussi ajoi ympäri. Ehkä Lintsin parkkiksella?

Muistelen, että olisi mennyt Kotkankatua A. Kivelle jne.
 
Aloitin HML:llä vuonna 1972 ja silloin oli 71:n päättäri Pihlajamäessä Rapakivenkujalla. 72 ja 73:n päättäri Tapanilan torilla, 74:n päättäri Puistolan muuntajalla Puistolanraitilla, Lisäksi jotain varavuoroja 71:llä lähti Pihlajamäen ostarilta, 72:lla oli apuvuoroja Malmin sairaalalta ja Tapaninkylän Elannolta, jälkimmäinen meni sitten vielä Mäkelänkadulta Sturenkadulle ja loppui Arabian tehtaalle. Joskus aikaisemmin oli vielä lisävuoroja Uimarannantien pysäkiltä. Sitten menin vuonna 74 Liikenne Ab:lle ja oli mm. koululaislinja Vuosaaresta silloiselle Tehtaanpuiston yhteiskoululle Ehrensvärdintielle, ajettiin aamuvuoroa peräti 3 autolla. Joskus oli Kontulassa myös päättäri nimellä Tanhuantie. Ja Kontulankaaresta kesäisin ajettiin arkisin yhtä kierrosta tunnuksella U94 eli meni Laajasaloon Reposalmen uimarannalle. 98-linja meni Vuosaaressa Raken saunalle ja jokunen vuoro Kallahdentietä Yhdyspankkiopistolle. Jakomäen 77:n päättäri oli ennen Kalteentien valmistumista Kuussillantien ja Somerikkotien risteyksessä. 75:n normaalipäättäri oli Puistolan vanhalla ostarilla ja oli jokunen lisävuoro tunnuksella 75S Alankotielle. 96V lähti Kallvikintien ja Mustalahdentien risteyksestä ja 96 ennen telakan valmistumista Porslahdentien ja Niinisaarentien risteyksestä. Mellunmäestä sekä Vuosaaresta meni joku linja Snellmaninkadun postin eteen.
Lisäksi Ylästön linjalla oli aikoinaan päättäri Vantaankoskentien ja Kuninkaantien risteyksessä, tätä paikkaa tarkoitettiin kun linjan nimi oli Helsinki - Vantaa. Menihän jokunen Vantaan vuoro Hämeenkylän tiilitehtaalle. Silloin kun Suominen vielä hääräsi oli pysäkkejä nimellä Seutula eli Eklundin kauppa nykyisen Riipiläntien ja Katriinantien risteyksessä sekä Tukia ja Männikkö ja Tapola.
 
Vanhan linja h67 päätepysäkki Paloheinässä, joka nykyään on Rakovalkeantietä, Kytöniityntietä ja Rakovalkeanpolkua
 
Muistelen, että olisi mennyt Kotkankatua A. Kivelle jne.

Jossain vaiheessa 70 ja 80 -lukujen vaihteen tienoilla (en muista tarkempaa ajankohtaa) päätepysäkki oli Porvoonkadulla kolmosen päätepysäkin kohdalla ja siitä 78 kääntyi suoraan Kajaaninkatua AKK:lle.
 
Takaisin
Ylös