Kännykkälipusta

Liittynyt
5 Heinäkuu 2005
Viestit
589
Olen lukuisia kertoja jaksanut hämmästellä sitä, että paras mahdollinen maksutapa Helsingin ja loiskuntien joukkoliikenteeseen, mitä ikinä on keksitty, on tehty liian hankalaksi käyttää ja lisäksi luotu vain rajallisesti voimassaolevaksi.
Maanmainio kännykkälippu on tehty aivan liian hankalaksi käyttää. Se ei ole voimassa edes kaikissa kulkuvälineissä, puhumattakaan että olisi mahdollista ostaa useampia erilaisia kännykkälipputyyppejä (1h, 2h, 24h, lastenlippu)... Jos lippu tilataan koodilla, voisi näitä koodimahdollisuuksia olla (tai siis niitä onkin) useampia ja kaikki mahdolliset kertalipputyypit voitaisiin näin hoitaa kännykkälipuilla -ja vapauttaa kuljettajat lipunmyyntityöstä siihen tärkeimpään, turvalliseen liikennekulttuuriin.

Kännykkälipun ongelmista suurin taitaa olla se, että se keksittiin vasta siinä vaiheessa, kun idioottimaiset, kalliit ja jo nyt tekniikaltaan vanhentuneet matkakorttijärjestelmät oli tilattu, eikä niitä olisi enää voinut ilman isoja lisäkustannuksia perua. Niinpä kännykkälippumallia ei ole kehitelty, vaikka tekniset mahdollisuudet siihen olisivatkin olemassa.

Kännykkälippuihin olisi mahdollisuus ohjelmoida vaikka kuinka paljon koodeja. Esim.A01=1 tunti, A02=2 tuntia, A24=vuorokausi, A48=2 vuorokautta. Lastenlippu tilattaisiin saman kaavan mukaan, mutta B-kirjaimella. Varmasti myös loiskuntien puolelle matkustettaessa voitaisiin käyttää omia vastaavanlaisen logiikan mukaan rakentuvia koodeja. Nykyinen A641 ei ole johdettavissa mistään, se on melkein kuin huono vitsi.
 
moxu sanoi:
Nykyinen A641 ei ole johdettavissa mistään, se on melkein kuin huono vitsi.
Kylläpä muuten on. Järjestelmän toimittava Plusdial on varautunut maailmanlaajuiseen menekkiin muodostaessaan noita tilauskoodeja. Eli A641 koostuu siis seuraavasti A = lipputyyppi, 64 = Suomi, 1 = Helsinki. :)

Minkäänlaisen käyttäjäkeskeisen suunnittelun kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä vaan todella tyypillinen esimerkki siitä, kuinka puhtaasti teknisellä ajattelulla saadaan aikaiseksi todella hankalakäyttöinen järjestelmä. :(

Lisää firmasta ja lipuista: http://www.plusdial.net
 
Myös itseäni kiinnostaisi tietää virallinen selitys sille miksi lippua ei alun alkaen tehnyt käyväksi kaikissa kulkuvälineissä. Tai siis ainakaan virallisesti käyväksi, sillä parilta tuota lippua usein käyttävältä olen kuullut, etteivät kaikkien lipun piiriin kuulumattomienkaan bussilinjojen kuskit aina tajua/viitsi estää tällaisella lipulla kyytiin pyrkivien matkustajien aikeita.

Hektiselle kaupunkiliikenteelle on kuitenkin ominaista, että joko omasta tai itsestä riippumattomista syistä joudutaan matkareittejä miettimään uudelleen, ja tällöin väärän lipputyypin valinnutta matkustajaa rangaistaan, kun hän metron/ratikan sijasta joutuukin syystä tai toisesta nousemaan bussiin, ja pakotetaan maksamaan matkansa toistamiseen.

Hanke on jälleen yksi monista näistä ideoista, joissa pohjoisessa "Nokiaihmemaassa" halutaan todistaa korkeateknologian osaamista luomalla jokin uutta kommunikaatioteknologiaa käyttävä väline, jonka toteuttaminen ja lopullinen hiominen käytännölliseksi tuotteeksi on kuitenkin jäänyt tekemättä. Riittää, kun voidaan ainoastaan näyttää, että meillä on tällainen teknologiaa hyödyntävä mahdollisuus. Lipulla, toimi se sitten hyvin tai ei, kun on jo itsessään mainosarvoa niidenkin piirissä, jotka käyttävät jotain muuta lippujärjestelmää, kun se osoittaa, että ihmisten oma HKL seuraa ajanhenkeä ja muuttuvaa yhteiskuntaa tuomalla itsensä ihmisten arkipäiväksi muuttuneisiin kännyköihin...
 
Nykymallisen kännykkälipun suurin ongelma suljetussa rahastusjärjestelmässä on sen tarkastamisen hitaus. Kännykkälippujen tarkastamiseen verrattuna esim. lippujen myynti käteisellä on paljon nopeampaa. Jos kertalippujen korkeaa hintaa perustellaan osaksi niiden aiheuttamalla matkanteon viivästymisellä, niin sillä logiikalla busseissa kännykkälipun pitäisi olla vielä käteiselläkin ostettavaa lippua kalliimpi.
 
738 sanoi:
Myös itseäni kiinnostaisi tietää virallinen selitys sille miksi lippua ei alun alkaen tehnyt käyväksi kaikissa kulkuvälineissä.
Jos oletetaan, että kuljettajan tehtävä on linja-autossa valvoa asiakkaiden maksaneisuutta, ei nykyinen kännykkälippu mielestäni sovellu bussiliikenteeseen. Lippu on hankala tarkistettava verrattuna tavalliseen kertalippuun. Lipun oikeellisuuden ja voimassaolon pikainen tarkistus ei ole hankala toimenpide, mutta hieman puhelinmallista riippuen se vaatii monenlaista tietämystä lipun koodin lukemisesta.

Olen nimimerkin 738:n kanssa jokseenkin samaa mieltä, että lipputuote tietyllä tavalla asettaa asiakkaita eriarvoiseen asemaan. Tekstiviestilippu on kuitenkin halvempi kuin normaalihintainen kertalippu, joten voidaan myös olettaa ettei sillä voi matkustaa kaikissa kulkuvälineissä. Nykyinen kelpoisuusalue on minun mielestäni riittävä, kun se kuitenkin mahdollistaa kokonaisten matkaketjujen rakentamisen esimerkiksi Itä-Helsingin lähiöstä keskustaan tai laivaterminaalilta rautatieasemalle.
 
Kännykkälippu on äärimmäisen helppo kontrolloitava. Ei siinä koodeja pidä tuijottaa, vaan sitä, mistä numerosta viesti on tullut ja mihin aikaan. Tällainen kontrollointi vie aikaa täsmälleen saman verran, kuin vilkaisu paperiseen kertalippuun.
Sitäpaitsi varsin monet kuskit viisveisaavat koko "kontrollointivelvollisuudestaan", eli suomeksi: Kaikissa liikennevälineissä olisi siirryttävä sellaiseen rahastusmalliin, jossa lippukontrollointi kuuluu eri henkilölle, kuin turvallinen eteneminen liikenteessä.
 
Omana puhelimenani on toiminut Nokian näyttöviallinen GSM, jota kun aikansa painelee jostain kulmasta, saattaa saada ehkä viestin luettavaan muotoon. Tästäkään syystä ei ole tullut koskaan kännykkälippua ostettua, koska olen pitänyt lippua varsin kömpelönä.

Ja tässäkin ketjussa tulleet puutteet eri kulkuvälineiden kelpoisuuden suhteen ovat olleet se lopullinen syy kokeiluhaluttomuuteen. PK-seudun joukkoliikenne on kokonaisuus, jossa tarvii kaikkia kulkumuotoja seutudösistä suokin lauttaan.
 
moxu sanoi:
Tällainen kontrollointi vie aikaa täsmälleen saman verran, kuin vilkaisu paperiseen kertalippuun.
Vuoden vitsi. Kiitos nauruista :). Kokemuksesta voin sanoa että tuolla joutuu selailemaan millon minkäkin mallista 5110:iä, Samsungia, NECiä tms kännykkää jotta viestin saa luettua kokonaan. Aikaa kuluu myös kun matkustaja hakee sitä lippua puhelimen syövereistä tai tilaa vasta bussin saavuttua pysäkille.
 
Niinpä. Sen sijaan, että katsottaisiin suoraan lähettäjän numero ja ajankohta, kelataan jotain ihme koodiviidakkoa, jota ei taatusti ole tarkoitettukaan ymmärrettäväksi -ja jonka muuten voi lähettää kaverinkin kännykästä toiseen.
Kaiken kaikkineen nykymallinen kännykkälippu on jotakuinkin kelvoton, mutta ideana se on niin hyvä, että olisi syytä jalostaa laajempaan käyttöön.
 
Tulipa tässä mieleen että kännykkälippua kokeiltiin myös Tampereen paikallisliikenteessä siten, että tekstiviestillä pystyi tilaamaan matkailijanlipun vähintään vuorokaudeksi. Lippu oli kelvollinen vain TKL:n busseissa - muissa yhteistariffin autoissa lipulla ei voinut kulkea lainkaan.

Kokeilu päättyi jo ajat sitten, mutta olisi kiva kuulla tästä tuloksia. Ilmeisesti vilppiäkin tapahtui ja ohjeistus ei tavoittanut kaikkia kuljettajia.

Asiaan liittyviä linkkejä:
http://koti.mbnet.fi/b10m/tsb3/uutinen.php?nayta=349
http://www.tampere.fi/tkl/kannykkalippu.html
 
moxu sanoi:
Kaiken kaikkineen nykymallinen kännykkälippu on jotakuinkin kelvoton, mutta ideana se on niin hyvä, että olisi syytä jalostaa laajempaan käyttöön.
Ainut järkevä mieleen tullut kännykän hyödyntäminen matkalipun ostossa olisi, että automaateissa kävisi maksuvälineenä kännykkä. Automaatista kun sitten saisi ihan normaalin paperilipun, olisi sen tarkastaminen normaalin ongelmatonta, eivätkä väärennöksetkään onnistuisi ihan niin helposti.
 
vko sanoi:
Ainut järkevä mieleen tullut kännykän hyödyntäminen matkalipun ostossa olisi, että automaateissa kävisi maksuvälineenä kännykkä.
Nykymallin kännyköillä kyllä. Jos vielä automaatteja olisi joka ratikassa, kännykkälippuja saisi aika laajasti niistä kulkuvälineistä, joissa se jo käy ja muut välineet olisivat plussaa vaikka lippua ei ihan joka paikassa voisi ostaa.

Tulevista kännyköistä Nokialta saa jo NFC-testikännykkää, johon on upotettu tarvittava siru ja antenni etälukijaa varten. Kännykän ohjelmistolla voidaan myös käsitellä sirua, jolloin liput voi tilata ilmatietä ja kortin saldon tarkistaa näytöltä. Buscomilla on messuilla esiteltävä prototyyppi, jossa saldon tarkistaminen onnistuu. Tilauspuolen ohjelmistoa ei vielä ole, joskin sitä on suunniteltu.

Japanissa vastaava ratkaisu on jo melko laajassa käytössä.
 
moxu sanoi:
Kännykkälippu on äärimmäisen helppo kontrolloitava. Ei siinä koodeja pidä tuijottaa, vaan sitä, mistä numerosta viesti on tullut ja mihin aikaan.
En malta olla tarttumatta tähän yksityiskohtaan. Omassa Nokialaisessani automaattinen tekstiviestien lajittelu valitettavasti kadottaa osan lähetystiedoista... Kännykkälipun myyntiehdot eivät yksikäsitteisesti kerro, mitä kaikkea dataa viestistä on oltava luettavissa, jotta lippu yhä kelpaisi.

Mitä jos käytössäni on tekstiviestien edelleenlähetys sähköpostiin, jolloin saamani matkalippu olisikin PDA-laitteen ruudulla oleva sähköpostiviesti. Olisiko se silloin vielä validi matkalippu? Jos ei, niin miksi ei?
 
Helsingin talviaikataulukirjan takasisäkannessa on uusi kännykkälipun mainos, ja siinä ei enää puhuta busseista mitään. Vain raideliikenne ja Suomenlinnan lautat. Huonosta toimivuudesta bussiliikenteessä on siis otettu opiksi.

Nyt voisi sitten panostaa automaattien ja puhelinmaksun yhteenliittämiseen ja samalla asentaa automaatteja useammallekin keskeiselle pysäkille. Ja tietenkin niin että myös puhelinta käyttäville on käytettävissä on täysi lippuvalikoima lasten kertalipusta aikuisten 5 päivän matkailulippuun asti, miksei myös arvon tai kauden lataus kortille.
 
Tampereen kännykkälipun rakennekaava ainakin vaikutti järkevältä. Ja eikös Turussakin ole joku kännyköitse tilattavissa oleva lippu?
Kun fillarini oli vastikään remontissa, jouduin ostamaan vuorokauden lipun Helsingin sisäiseen liikenteeseen. Se oli jo edullisempi, kuin mitä olisi ollut neljän tunnin voimassa olevan kertalipun yhteenlaskettu hinta. On se kumma, ettei vuorokauden lippua markkinoida samaan tapaan, kuin näitä ylihinnoiteltuja tunnin lippuja. Vuorokauden lippu olisi kännykkään tilattavanakin taatusti isompi menestys, kuin nykyisentyyppisenä paperiläystäkkeenä. Eikä olisi haitaksi, vaikka sellaisen pystyisi ostamaan automaatista idioottikortillekin (tiedän toki, että vuorokauden lipun voi ostaa kortin arvolla kuljettajalta, mutta tämä operaatio vie kuljettajan huomiota pois siitä tärkeimmästä, eli matkan turvallisesta etenemisestä)...
 
Takaisin
Ylös