Näytetään tulokset 1-8/8

Viestiketju: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

  1. #1
    bernemi avatar
    Liittynyt
    04.08.2014
    Sijainti
    Vantaan pimeät kujat
    Viestejä
    1186

    oletus Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Tiedoksi muille harrastajille, että Pohjolan Liikenteen varikoiden läheisyydessäkään ei kannata kameran kanssa näyttäytyä.
    Monen harrastajan nimet on PL:n isompien pomojen tiedossa.


    Sain välikäden kautta viestiä, jossa väitetään, että olisin valokuvannut Pohjolan Liikenteen Keravan varikolla Yutong-sähköbussien latureita. En ole sen varikon lähelläkään käynyt koskaan.

    Sikäli erikoista, että syyllistetään todisteitta yhtä harrastajaa joidenkin laturien valokuvaamisesta. Toki on täysin totta, ettei varikoille saa mennä ilman lupaa. Älkää menkö muutkaan.
    Itselleni ei tulisi tällainen mielenkään.

    Varsin erikoinen toimintatapa, että otetaan yhteyttä erään kuljettajan välityksellä, ja väitetään perättömiä asioita.
    Jatkossa kannattaa varmaan selvittää ensin oikea henkilön nimi, ennen kuin aletaan syyllistämään perättömästi.

    Terveiset vaan Ilmalaan Pohjolan Liikenteen johdolle!


  2. #2

    Liittynyt
    13.01.2010
    Sijainti
    Espoo, Niipperi
    Viestejä
    355

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Kuulostaa todella erikoiselta. Käsittääkseni PL ei ole tarjonnut Yutongeja Keravalle ja Leppävaaran linjojen ajamisessa Keravan varikolta ei ole mitään järkeä, joten miksi Keravalla olisi latausasemia? 🤔

  3. #3

    Liittynyt
    28.05.2016
    Viestejä
    265

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut ipeniemela Näytä viesti
    Käsittääkseni PL ei ole tarjonnut Yutongeja Keravalle ja Leppävaaran linjojen ajamisessa Keravan varikolta ei ole mitään järkeä, joten miksi Keravalla olisi latausasemia? 🤔
    On se vain tarjonnut.

  4. #4
    Suljettu tunnus
    Liittynyt
    27.04.2016
    Sijainti
    Espoo/Inkoo
    Viestejä
    877

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Minkä takia Pohjolan Liikenteellä ollaan noin tarkkoja pienistä asioista jos muilla liikennöitsijöillä (Helb, Nobina, Transdev) ei niinkään välitetä? kuulostaa vähän siltä että PL:llä on HSL-alueen tiukimmat esimiehet ja että PL:llä ollaan muita firmoja paljon tarkempia varikolla vierailun suhteen. Pohjolan Liikenne on kai sitten ”tiukkojen pomojen bussifirma”. 😃

  5. #5

    Liittynyt
    13.10.2018
    Sijainti
    Espoo
    Viestejä
    283

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    On kyllä Pohjolan liikenteellä pokkaa. Tulla syyttelemään ihan satunnaisesti vaikka ei ole ollut siellä päinkään.

  6. #6
    Bussi Fani 99 avatar
    Liittynyt
    05.04.2016
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    724

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Ivecomies Näytä viesti
    Minkä takia Pohjolan Liikenteellä ollaan noin tarkkoja pienistä asioista jos muilla liikennöitsijöillä (Helb, Nobina, Transdev) ei niinkään välitetä? kuulostaa vähän siltä että PL:llä on HSL-alueen tiukimmat esimiehet ja että PL:llä ollaan muita firmoja paljon tarkempia varikolla vierailun suhteen. Pohjolan Liikenne on kai sitten ”tiukkojen pomojen bussifirma”. 😃
    Nyt kuules puhut omiasi. Nobinan ja Transdevin varikoille ei noin vaa pääse! Kokemusta on! Mutta HelBin varikolle pääsee, sillä siellä isommat herrat ovat myös harrastelijoita.
    Linja-auton kuljettaja.
    Helsingin Bussiliikenteen, Ojangon varikolta.

  7. #7

    Liittynyt
    28.05.2010
    Sijainti
    Sipoo
    Viestejä
    3660

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Pistetään tännekkin.
    Kyseinen viesti ei ole firmalta, vaan yksittäiseltä kuljettajalta. Se mistä huhut tai muut on edes lähtösin on mysteeri. Mutta kyseisen viestin lähettäjä ei ole muuta kuin rivikuljettaja ja sen verran mitä kyseisen kaiffarin tiedän niin mitään normaalia ihmeempiä kontakteja hällä ei ole "isoihin pomoihin" kuin muillakaan rivikuljettajilla.

  8. #8
    eemeli113 avatar
    Liittynyt
    04.03.2014
    Sijainti
    Kanta-Häme
    Viestejä
    387

    oletus Vs: Syytöksiä Pohjolan Liikenteeltä

    Ei oo pian kyseisellä kuljettajalla töitä, jos on omasta päästään tällaisen keksinyt.

Vastaavia viestiketjuja

  1. Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 23.05.2018, 14:30
  2. HSL: Aleksis Kiven tie suljettu liikenteeltä sunnuntaina 27.5. urheilutapahtuman vuoksi
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 21.05.2018, 15:20
  3. HSL: Aleksis Kiven tie suljettu liikenteeltä sunnuntain 27.5. urheilutapahtuman vuoksi
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 21.05.2018, 15:00
  4. HSL: Lauttasaarensilta on suljettu liikenteeltä 2.11. klo 9.10 - 9.40 ja 12.10 - 12.40
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 02.11.2015, 07:40
  5. HSL: Lauttasaaren silta on suljettu liikenteeltä ke 20.5. klo 10.30–11.00
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 20.05.2015, 07:40

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •