700-sarjan seutulinjojen reitit

Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

Ahjosta ja sorsakorvesta matka-aika pitenee muutamalla minuutilla kun mennään vanhantien kautta verrattuna moottorietä ajoon

Keravan seutulinjoja olisi tosiaan aihetta parantaa Vantaan ja Espoon tasoisiksi. Voitaisiin kokeilla järjestelyä, jossa 738 ja 733 reitti Keravalla olisi identtinen, mutta 733 ei menisi moottoritielle vaan jatkaisi vanhaa tietä Kehä III:lle asti. Näin vaihtoyhteydet Vantaan busseihin paranisivat ja reitti palvelisi tuota vanhan tien vartta. Samalla voitaisiin lakkauttaa nykyisin reitillä ajava Vantaan seutulinja. 738 voisi olla ruuhkalinja ja 733 ajaa läpi päivän kerran tunnissa. Ruuhka-aikaan vuorot limittyisivät toisiinsa niin, että vuoroväli Ahjossa ja Sorsakorvessa olisi siedettävä. Ahjo ja Sorsakorpi ovat sikäli hankalia alueita, että ne ovat 3 km päässä asemasta ja lähellä oleva moottoritie on houkutteleva autoilla, joten siksi bussipalvelujen pitäisi olla erityisen kilpailukykyisiä. Kilta ja Kaleva ovat lähempänä asemaa ja siksi niille sopisi ehkä paremmin tiheä syöttöliikenne asemalle, eikä niiden takia tarvitsisi oikoa 738:n reittiä niin, ettei se kulkisi Ahjon kautta. Juna on kuitenkin lähellä ja nopeudeltaan ylivertainen.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

Voitaisiin kokeilla järjestelyä, jossa 738 ja 733 reitti Keravalla olisi identtinen, mutta 733 ei menisi moottoritielle vaan jatkaisi vanhaa tietä Kehä III:lle asti. Näin vaihtoyhteydet Vantaan busseihin paranisivat ja reitti palvelisi tuota vanhan tien vartta. Samalla voitaisiin lakkauttaa nykyisin reitillä ajava Vantaan seutulinja.
Ei kai linjaa 730 nyt sentään lakkauttaa tarvitse? Silloin Päiväkummun (seutu)linjastoa jouduttaisiin taas muuttamaan, kun Laurintietä kulkeva ainoa seutulinja katoaisi. Ja samalla muuten katoaisi Leppäkorpeen kulkeva seutulinjakin.
 
Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

En minäkään menisi lakkauttamaan tuota s730\A linjaa. Linja on suora ja parhaita seutulinjoja mitä on. Edelliseen s735 linjaan verrattuna, joka lähti leppäkorvesta. on matka aika nopeutunut tuplasti hki:iin leppäkorvesta. Yksi ytv:n seutulinjoista joka on 738:n kaltainen on nimittäin s731. Kaikkihan tietävät että linjalla riittää matkustajia. Linja syöttää kulomäestä v72 avulla matkustajia korson asemalle, sekä vie matkustajat korsosta mikkolaan. Linjan matkustajat arvostavat linjan suoruuttaa. Miksei 738 voitaisi liikennöidä kokopäivälinjana?. Olen minäkin ajanut aikoinaan edesmennyttä 733. Matkustajia riitti siihen saakka kun 730 laitettiin kulkemaan vanhaa lahdentietä, ja vielä niin että se keräsi matkustajat 733:lta. Ei tuo lahden väyläkään ole ruuhka aikaan kovin nopea, usein vanha lahdentie on paljon nopeampi:)
 
Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

Olen minäkin ajanut aikoinaan edesmennyttä 733. Matkustajia riitti siihen saakka kun 730 laitettiin kulkemaan vanhaa lahdentietä, ja vielä niin että se keräsi matkustajat 733:lta. Ei tuo lahden väyläkään ole ruuhka aikaan kovin nopea, usein vanha lahdentie on paljon nopeampi:)
Kulkivatko 730 ja 733 tosiaan samanaikaisesti Vanhalla Lahdentiellä? Muistelen, että linjan 730 reitti muutettiin kulkemaan Vanhan Lahdentien kautta elokuussa 2004, jolloin linja 733 lakkautettiin. Tuolloin elokuussa 2004 perustettiin myös linja 734 ja se alkoi kulkemaan Kuusikon ja Jokiniemen kautta korvaten linjan 730 poistumista noilta seuduilta.
 
Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

Kulkivatko 730 ja 733 tosiaan samanaikaisesti Vanhalla Lahdentiellä? Muistelen, että linjan 730 reitti muutettiin kulkemaan Vanhan Lahdentien kautta elokuussa 2004, jolloin linja 733 lakkautettiin. Tuolloin elokuussa 2004 perustettiin myös linja 734 ja se alkoi kulkemaan Kuusikon ja Jokiniemen kautta korvaten linjan 730 poistumista noilta seuduilta.
Tais olla linja 735 joka lakkautettiin, koska linja 733 lakkautettiin vasta kesäkuussa 2005.
 
Vs: YTV:n ja HKL:n talviaikataulut 2007-2008 ja muutokset

Kulkivatko 730 ja 733 tosiaan samanaikaisesti Vanhalla Lahdentiellä? Muistelen, että linjan 730 reitti muutettiin kulkemaan Vanhan Lahdentien kautta elokuussa 2004, jolloin linja 733 lakkautettiin. Tuolloin elokuussa 2004 perustettiin myös linja 734 ja se alkoi kulkemaan Kuusikon ja Jokiniemen kautta korvaten linjan 730 poistumista noilta seuduilta.
Linja 733 lakkautettiin kesäliikenteen 2005 alussa, ajoin tuolloin kyseistä linjaa, ja poikkeuksetta, kun Keravalta mentiin Helsinkiin päin, niin vanhalla Lahdentiellä Päiväkummun risteyksen jälkeen ei enää tullut matkustajia, kun linja 730 oli poiminut ne pois pysäkeiltä. Viimeistään Lahdenväylällä tavoitin linjan 730 auton. Linjan 730 reitin muutos tapahtui vuosi ennen linjan 733 lakkauttamista, kyseisenä vuonna Lähilinjat supisti rajusti linjan 733 liikennettä: lauantailiikenne loppui kokonaan ja arkisin 733 kulki ainoastaan 05 - 18 -välillä kerran tunnissa ja sunnuntailiikenne oli loppunut jo muutama vuosi aiemmin. Linjan 730 reitin muutos oli nimenomaan vastaus linjan 733 supistuksille, mutta miksi ne aikataulut piti tehdä sellaisiksi että molemmat linjat kulkivat peräkanaa.
Linja 733 oli U-linja eli ns. ministeriön luvilla. YTV poisti linjan 733 U-liikennetuen kesäliikenteestä 2005 alkaen, jonka seurauksena Porvoon Liikenne Oy, Lähilinjat ilmoitti lopettavansa kyseisen linjan kannattamattomana.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Linja 735 lakkautettiin todellakin syysliikenteen alussa 2004, toinen Leppäkorvesta lähtevä linja 631 lakkautettiin kesäliikenteen alkaessa 2004, samoin kuin 731:n N-vuorot. Syysliikenteen alkaessa 2004 lakkautettiin linja 711, jonka korvasi nykyinen 734. 732 muutettiin kulkemaan Vanhaa Porvoontietä, K-vuorot ajoivat Heikinlaakson ja Tattarisuon läpi, K-vuorot taisivat loppua 2005 talviliikenteen alkaessa. 742 jatkoi kiemurtelua Korson asemalle Kuusijärven takaa, sekä ajamalla Jokivarren kautta. Myöhemmin siirrettin päätepysäkki Lumo-talon luokse liikenneympyrään, 746 myös lakkautettiin. 730 ja 733 ajoivat todellakin minun ja resiinan kertoman mukaan. 730 lähti Leppäkorvesta esim. 5.10, 6.10, 7.20 jne., kun 733 oli väliaika Lahnatiellä (Leppäkorven risteys vanhalla Lahdentiellä) 5.15, 6.15, 7.15, eli peräkkäin ajoivat. Linjasta 738 tehtiin 2005 kesäliikenteen alkaessa ruuhkalinja :smile:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Linjojen 730 732 ja 733 osalta ajattelin jotain Tämän tyypistä ratkaisua

Onko tuo kartassa kulkeva linjan 730 osuus Etelä-Päiväkumpu - Koivukylänväylä jokin uusi oikeasti rakennettava katuosuus vai omakehittelemä joukkoliikennekatu?

Etelä-Päiväkummun palvelua voisi parantaa vielä siirtämällä 732:n päättäri Etelä-päiväkumpuun josta reittiä: Peijaksentie-Hanabölentie-Laurantie-Peijaksentie-Kytötie-Koivukylänväylä jne. Ruuhka-aikoina voisi osan vuoroista ajaa Lahdenväylää aina Koivukylänväylän liittymään saakka.
 
Onko tuo kartassa kulkeva linjan 730 osuus Etelä-Päiväkumpu - Koivukylänväylä jokin uusi oikeasti rakennettava katuosuus vai omakehittelemä joukkoliikennekatu?

Tuo osuus on ns. työn alla, Seudulle tyypilliseen tapaan vaan joka pikku kadussa menee sitä aikaa kuin Iisakin kirkossa... :tongue:
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Ytv:n asiakastyytyväisyys kyselyssä nuo lahden väylän linjat arvosteltiin kaikkein huonoimmaksi tänä keväänä. Yllättävintä oli se kun s738 oli huonoin, kun keravan sisäiset 5 ja 8 taasen parhaimmiksi ytv:n linjoiksi. Syksyllä taas muuttuu s741 ja s742 reitti kuninkaanmäessä. Nyt pitäisi kyllä saada kerralla sellaiset muutokset, ettei tarvitsisi kohta taas muutella.
 
Ytv:n asiakastyytyväisyys kyselyssä nuo lahden väylän linjat arvosteltiin kaikkein huonoimmaksi tänä keväänä. Yllättävintä oli se kun s738 oli huonoin, kun keravan sisäiset 5 ja 8 taasen parhaimmiksi ytv:n linjoiksi.

Yllättävää. 2005 kun Keravalla asuin, niin 850 oli esimerkiksi mielestäni paljon laadukkaampi linja kuin 5. Pääsi sentään istumaan ja oli ihan oikeat kaupunkibussit käytössä, eivätkä mitkään tupaten täydet minibussit. 738 oli aika usein myöhässä, mutta istumaan pääsi hyvin ja reitti tällä linjalla on hyvin suunniteltu, haravoiden ison osan Keravasta, sitten suorinta reittiä Helsinkiin ja keskustassa väen jakelu reitin varrelle.
 
Linjaa 850 ei noteerata ollenkaan YTV:n kyselyissä kun siihen ei kelpaa YTV:n liput. Lähilinjat ajoi vuodenvaihteeseen 2006/07 asti linjaa 738 pääosin pitkänmatkan autoilla joissa oli "pehmeät penkit", Lähilinjojen aikaan jos kyseiselle linjalle sijoitettiin joko puolimatala tai matalalattiainen auto niin valituksia tuli välittömästi. Kun Connex/Veolia otti linjan haltuunsa vuoden vaihteessa niin linjalle tuli ns kaupunkibusseja, eli juuri niitä mistä ihmiset valittivat lähilinjojen aikana :)
 
Kun Connex/Veolia otti linjan haltuunsa vuoden vaihteessa niin linjalle tuli ns kaupunkibusseja, eli juuri niitä mistä ihmiset valittivat lähilinjojen aikana :)

Joo, onhan tuo pitkä linja sellaiselle kalustolle. Mutta turistibussi on vähän turhan järeä taas ajatellen linjan funktiota syöttää Keravan päässä matkustajia junalle Ahjosta, Kalevasta ja Killasta. Voisikohan ajatella, että 738-linjalle laitettaisiin lähiliikennebusseja? Sellaisia, joita Pohjolan Liikenne käyttää Länsi-Uudenmaan vakiovuoroissaan. Jotain kaupunkibussin ja turistibussin risteytyksiä. Esteettömyysasia hoituisi siten, että kaupungin sisäinen linja 5 käyttäisi matalalattiaista kalustoa ja näin myös liikuntaongelmaiset pääsisivät kulkemaan, junatkin kun ovat matalalla lattialla.
 
En tiedä. mutta s738 arvosteltiin ytv:n kyselyssä huonoimmaksi seutulinjaksi. Siihen saattaa vaikuttaa puolimatala city l kalusto,vaikka kyseiset autot ovat vielä ihan kelvollisia työkaluja. Ihanteelisin bussi voisi olla todella joku lahti 400/flyer tai mb integro. Ilmastoinnilla tietysti:smile:
 
Takaisin
Ylös