HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 50/2020

Isommissa paketissa käytännössä ostetaan tuottajalta kuljetuskapasiteettia jota voi melko joustavasti siirrellä linjoilta toiselle sopimuksen sisällä. Tai kapasiteetin määrää voi joissain rajoissa myös kasvattaa tai pienentää, sadan auton sopimukseen mahtuu joustovaraa muutamalle autolle helpommin kuin muutaman auton sopimukseen.

Liikennöintisopimuksia säädetään silloin tällöin muutenkin kesken kautta koska linjastouudistukset eivät aina osu yhteen sopimuskausien kanssa, mutta pienissä paketeissa pitää keksiä luovia ratkaisuja jos vaikka kilpailutettuja linjoja lyhennetään tai pidennetään merkittävästi.
 
Tällaisilla jättipaketeilla ammutaan kyllä vähän pienempien liikennöitsijöiden jalkoihin. Onko esimerkiksi Tammelundin Liikenteellä rahkeita tarjota tähän mitään, vaikka osa linjoista voisi hyvin sopia sille muuten?
Hyvä pointti mielestäni. Eräässä vaiheessa pienet toimijat turvautuivat ratkaisuun, jossa he ryhtyivät isompien liikenteenharjoittajien alihankkijoiksi. Turun suunnalla etenkin taas pienet lähtevät "kimpassa" kokoamaan tarjousyhteenliittymiä. En osaa sanoa, olisiko näistä periaatteista ratkaisuksi Tammelundille tai Åbergille tätä kierrosta ajatellen. Arvelisin, että näin ison paketin julkaiseminen on enemmän tai vähemmän kertaluonteinen ratkaisu, ja tähän päätymiseen on ollut varmasti erittäin hyvä syy. Viittaan esimerkiksi JT:n ja Prompterin puheenvuoroihin.
 
Näkisin, että tämä lause selittää jo aika pitkälle kohteen suurta kokoa: ”Kilpailutuksen voittaja velvoitetaan vuokraamaan sopimuskauden ajaksi Itä-Vantaalle rakennettava uusi Ojangon bussivarikko, jonka omistaa Vantaan kaupungin Kiinteistö Oy Kehäsuora.” Kukaan liikennöitsijä ei varmaan suostuisi tuohon, jos ajettavan liikenteen määrä voisi jäädä pieneksi.
 
Onko tämä uusi varikko siis suunniteltu niin typerästi, että sillä voi olla vain yksi käyttäjä kerrallaan?
 
Viimeksi muokattu:
Onko tämä uusi varikko siis suunniteltu niin typerästi, että sillä voi olla vain yksi käyttäjä kerrallaan?

Niin olen koko ajan ymmärtänyt ja aiemmin asiasta kirjoittanut Uusia varikkoratkaisuja -ketjussa pohjaten tiedot varikkoon liittyviin asiakirjoihin. Mikäli kertomani ei pidä paikkansa, korjatkoon viisaammat. Samassa ketjussa on muuten ollut pohdintoja Ojangosta, jotka osuivat varsin lähelle tämän kilpailutuksen ja sen vuokrausvaatimuksen kanssa.
 
Tekeekö muuten Mersu, MAN ja Solaris yhtään sähkönivelbusseja? ite tiedän vaan että niitä tekee Volvo sekä kiinalainen BYD (jonka sähkönivelbussi on ainakin Ruotsissa menestynyt).

---------- Viestit yhdistetty klo 16:14 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 16:12 ----------

https://www.omnibuss.se/forum/index.php?topic=73147.0 Sopiskohan tällainen bussi myös HSL-alueelle? ainakin omasta mielestä toi on oikein komee. :)
 
Tekeekö muuten Mersu, MAN ja Solaris yhtään sähkönivelbusseja? ite tiedän vaan että niitä tekee Volvo sekä kiinalainen BYD (jonka sähkönivelbussi on ainakin Ruotsissa menestynyt).
Kysymyksesi oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin päivittää omia käsityksiäni googlen avulla.

Täyssähköbussi nivelrakenteisena jo markkinoilla: Solaris, VDL, Volvo, VanHool, Hess, BYD, Irizar, ehkä muitakin. "Coming soon" eli ei vielä sarjatuotannossa: MB eCitaro G. Ilmeisesti nivel on odotettavissa MANiltakin? Ja ennen pitkää Scanialta myös? Yutongilla on ainakin joillekin markkinoille soveltuva tämän kategorian bussi (E18), mutta onko eurooppalaisille?
 
Viimeksi muokattu:
Ite voisin sanoa tässä vaiheessa että jo HSL-alueella olevista liikennöitsijöistä kannatan Pohjolan Liikennettä tai Helbiä kohteen voittajaksi. Muussa tapauksessa sitten joku uusi (mahdollisesti ulkomaalainen) toimija.
 
Nyt kun mietin, niin nuo vaatimuksethan voisi täyttää pelkillä Volvoilla

A1: Volvo 7900E
A2: Volvo B8RLE 8900LE 4x2
C: Volvo B8RLE 8900LE 6x2
D: Volvo 7900AE
 
Nyt kun mietin, niin nuo vaatimuksethan voisi täyttää pelkillä Volvoilla

A1: Volvo 7900E
A2: Volvo B8RLE 8900LE 4x2
C: Volvo B8RLE 8900LE 6x2
D: Volvo 7900AE

Aivan. Samoin vois myös tehdä pelkillä Scania Citywideillä, kun mä uskon että uudesta Citywidestä on siihen mennessä tullut saataville sähkönivelversio ja kaikki muutkin versiot, mitä kohteessa vaaditaan. Jos Mersun Citaro-nivelestä on pian sähköversio saatavilla, niin nuo vaatimukset vois myös täyttää niin että kaikki muut olisivat MB Citaroita ja telit oisivat Setroja. Kaikkihan on aina mahdollista! :)

---------- Viestit yhdistetty klo 21:03 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 19:07 ----------

Kattelin äsken myös VanHoolin sähkönivelbussia, ja täytyy kyllä sanoa että linja-autoksi aika mielenkiintoisen näköinen. Tulee vähän mieleen raitiovaunut etenkin raitiovaunumaisen keulan ja tuulilasinpyyhkimen sekä takaikkunan, joka on raitiovaunumaisen iso kooltaan. Ne olis todellakin jotain vähän erilaista kalustoa, jotka erottuisivat joukosta selkeästi. Ne ainakin herättäis paljon huomiota. Siitä en tiedä kelpaako ne HSL-alueelle, mut ne ainakin erottuis melko selvästi muusta kalustosta jos niitä hommattais nivelkalustoksi. En oo myöskään varma kuuluuko Van Hoolin Suomen maahantuontiohjelmaan muita malleja kuin Astromega, mut ainakin Ruotsiin ne kelpaa.
 
Ite voisin sanoa tässä vaiheessa että jo HSL-alueella olevista liikennöitsijöistä kannatan Pohjolan Liikennettä tai Helbiä kohteen voittajaksi. Muussa tapauksessa sitten joku uusi (mahdollisesti ulkomaalainen) toimija.

Koska kyseessä on yhteiskunnan järjestämä EU-vaatimusten mukainen tarjouskilpailu, toivon vilpittömästi parhaan tarjouksen tekevän tahon voittavan. Nähtäväksi jää valittaako joku varikkokoplauksesta ennen tai jälkeen.
 
Kattelin äsken myös VanHoolin sähkönivelbussia, ja täytyy kyllä sanoa että linja-autoksi aika mielenkiintoisen näköinen. Tulee vähän mieleen raitiovaunut etenkin raitiovaunumaisen keulan ja tuulilasinpyyhkimen sekä takaikkunan, joka on raitiovaunumaisen iso kooltaan. Ne olis todellakin jotain vähän erilaista kalustoa, jotka erottuisivat joukosta selkeästi. Ne ainakin herättäis paljon huomiota. Siitä en tiedä kelpaako ne HSL-alueelle, mut ne ainakin erottuis melko selvästi muusta kalustosta jos niitä hommattais nivelkalustoksi. En oo myöskään varma kuuluuko Van Hoolin Suomen maahantuontiohjelmaan muita malleja kuin Astromega, mut ainakin Ruotsiin ne kelpaa.

Linkki laiskoille: https://www.vanhool.be/en/public-transport/exquicity-brt
 
Koska kyseessä on yhteiskunnan järjestämä EU-vaatimusten mukainen tarjouskilpailu, toivon vilpittömästi parhaan tarjouksen tekevän tahon voittavan. Nähtäväksi jää valittaako joku varikkokoplauksesta ennen tai jälkeen.
Voisin jo nyt vannoa, että varmasti tästä riidellään markkinaoikeudessa kun se on ollut muotia viime vuosina.
 
Aivan erinomaista. Höselillä on ollut tapana kilpailuttaa sellaisia pikkuruisia muutaman dösän paketteja, joka sitoo kädet vuosikausiksi. Äkillisiin muutostarpeisiin vastaaminen on hankalaa ja/tai kallista, kun liikennöitsijälle on luvattu tietyt volyymit ja tietyt reitit. Vihdoin nähdään kunnon paketti, jossa pitäisi saada jo suuruuden tuomia säästöjäkin, ja ennen kaikkea joustovaraa löytyy.

Toisaalta pitää muistaa, että jos kaikki liikenne järjestettäisiin näin, HSL:n busseja ajaisi kaksi yhtiötä. Ei Pohjolan Liikennekään olisi koskaan voinut kasvaa nykyisenlaiseksi toimijaksi tällaisin paketein.
 
Emmä nyt tiedä. Täälläkin on mainittu tämä "pienet ei pysty tarjoamaan" -argumentti, jolla kai Höselikin niitä minipakettejaan on perustellut. Minusta se perustelu on ihan huuhaata, eikä ole veronmaksajan eikä Höselin etu ajatella tuollaista asiaa ollenkaan. Kun paketit ovat riittävän isoja, saattaa ihan uudetkin toimijat kiinnostua, kun saavat riittävän ison volyymin. Pikemminkin minipaketit estävät uusien (kansainvälisten) toimijoiden tulon alueelle. Pienet puolestaan voivat joko kasvaa isoiksi, tarjota alihankintaa tai myydä, siirtää taikka lopettaa toimintansa.

Pikemminkin olisin taipumassa sellaiselle kannalle, että Höseli ottaisi hoitaakseen koko alueensa kaikki varikot tuolla samalla vuokraperiaatteella. Jos seudulla olisi vaikkapa 6–8 varikkoa ja liikenne kilpailutettu 6–8 pakettina, niin siinä alkaisi jo olla joku tolkku.

Millä tavalla tuon uuden varikon vuokra on määritelty? Joko summa on tiedossa, ja onko se Höselin yksipuolisesti ilmoittama, vai tarjoavatko liikennöitsijät pakettihinnan, joka sisältää sekä liikenteen että varikkovuokran?
 
Takaisin
Ylös