HSL:n bussiliikenteen kilpailutus 51/2020

Ainakin tähän saakka trendi on ollut, että nimenomaan päättäriladattavat sähköbussit tarvitsevat pidemmän kierrosajan, mikä sitoo enemmän kalustoa ja kuljettajia. Varikolla ladattavien suhteen ruuhka-autot yleensä käyvät joka tapauksessa varikolla ja muutenkin kuljettajien työpäivät alkavat ja päättyvät varikolla, joten tarvetta varikolla poikkeamiseen on - ei pelkästään lataamisen takia. Ja ei kai mikään estä kaapeleiden ja piuhojen vetämistä terminaaleihin kuten Leppävaarassakin on tehty.

Voi olla noin jos kalustovaihdot saadaan osumaan normaaliin kalustomäärän vaihteluun, mutta nykyisellään - tai ainakin syksyllä, kun viimeksi seurasin - Pohjolan Liikenne tekee pelkän aikataulurakenteen ulkopuolisia kalustovaihtoja noilla varikkoladattavilla.

Paitsi juuri Kampissa pelastuslaitos esti.

Hallituksen esityslistassa Kampin terminaalin lataamiskielto on muoltoiltu siten, etten ole varma tarkoitetaanko vain pikaladattavia vai kaikkien akkubussien lataamista. Enkä löydä Pelastuslaitoksen lautakunnan tai viranhaltijoiden päätöksistä tuota myöskään. En usko että hidaslataaminen olisi ongelma, mutta en toisaalta uskonut että, pikalataaminenkaan olisi ollut.
 
HSL:n hallitus pitää keskiviikkoiltana sähköisen kokouksen, jossa asialistalla on tämän kilpailukierroksen keskeyttäminen ja uuden kilpailukierroksen käynnistäminen. Listalla ei ole avattu asiaa tarkemmin, mutta kerrotaan että esityslistaa täydennetään ennen kokousta.

Perusteet on nyt lisätty hallituksen listalle:

Koronaviruksen aiheuttaman pandemian ja siitä kunnille aiheutuvan taloudellisen taantuman takia kilpailutettavan liikenteen määrää sopeutetaan ja sopimuskohteet rakennetaan uudestaan. Tarjouskilpailun käynnistämisen jälkeen Helsingin pelastuslaitos on tehnyt päätöksen, joka kieltää kilpailukierroksella vaadittujen sähköä käyttävien linja-autojen lataamisen Kampin terminaalissa. Kilpailutettavan liikenteen kalustovaatimukset on suunniteltava myös uudestaan.

Kilpailun keskeyttäminen tarjoaa lisäksi mahdollisuuden selkeyttää sopimusdokumentteihin esiin tulleita kysymyksiä, joita päivitetyt sopimusehdot ovat aiheuttaneet jo meneillään olevassa tarjouskilpailussa 50/2020.

Edellä mainitun muuttuneen tilanteen perusteella hankintayksiköllä on perusteltu syy keskeyttää hankinta. Keskeyttämisen jälkeen hankintamenettely käynnistetään mahdollisimman pian uudelleen julkaisemalla uusi tarjouspyyntö.
 
Hallituksen esityslistassa Kampin terminaalin lataamiskielto on muoltoiltu siten, etten ole varma tarkoitetaanko vain pikaladattavia vai kaikkien akkubussien lataamista. Enkä löydä Pelastuslaitoksen lautakunnan tai viranhaltijoiden päätöksistä tuota myöskään. En usko että hidaslataaminen olisi ongelma, mutta en toisaalta uskonut että, pikalataaminenkaan olisi ollut.

Onko maailmalta esimerkkejä siitä, että latauksessa olevia sähköbusseja on palanut räjähdysmäisesti tai peräti räjähtänyt?

---------- Viestit yhdistetty klo 13:05 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:02 ----------

Voi olla noin jos kalustovaihdot saadaan osumaan normaaliin kalustomäärän vaihteluun, mutta nykyisellään - tai ainakin syksyllä, kun viimeksi seurasin - Pohjolan Liikenne tekee pelkän aikataulurakenteen ulkopuolisia kalustovaihtoja noilla varikkoladattavilla.

Tärkeimpien bussiterminaalien yhteyteen tarvitaan siis lataamoja ja niiden on pelastuslaitoksen vaatimuksesta oltava erillään muusta terminaalista esim Kampin tapauksessa. Onko tietoa, miten suuren hyödyn antavat esim nyt jo Leppävaarassa olevat muutamat latauspaikat?

---------- Viestit yhdistetty klo 13:09 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 13:05 ----------

Perusteet on nyt lisätty hallituksen listalle:

Koronaviruksen aiheuttaman pandemian ja siitä kunnille aiheutuvan taloudellisen taantuman takia kilpailutettavan liikenteen määrää sopeutetaan ja sopimuskohteet rakennetaan uudestaan. Tarjouskilpailun käynnistämisen jälkeen Helsingin pelastuslaitos on tehnyt päätöksen, joka kieltää kilpailukierroksella vaadittujen sähköä käyttävien linja-autojen lataamisen Kampin terminaalissa. Kilpailutettavan liikenteen kalustovaatimukset on suunniteltava myös uudestaan.

Kilpailun keskeyttäminen tarjoaa lisäksi mahdollisuuden selkeyttää sopimusdokumentteihin esiin tulleita kysymyksiä, joita päivitetyt sopimusehdot ovat aiheuttaneet jo meneillään olevassa tarjouskilpailussa 50/2020.

Edellä mainitun muuttuneen tilanteen perusteella hankintayksiköllä on perusteltu syy keskeyttää hankinta. Keskeyttämisen jälkeen hankintamenettely käynnistetään mahdollisimman pian uudelleen julkaisemalla uusi tarjouspyyntö.

On varmasti hyvä tarkastella tilannetta uudelleen. On myös otettava huomioon, että vaikka nyt maailma näyttää kaatuvan, varmaa sekään ei ole. Esim Lahdessa käytetty sopimusehto tilaajan oikeudesta tilata liikennettä tietyissä rajoissa mielensä mukaan toisi joustavuutta muuttuvien tilanteiden varalle, mutta varmaan karsisi osallistujien määrää.
 
Ainakin tähän saakka trendi on ollut, että nimenomaan päättäriladattavat sähköbussit tarvitsevat pidemmän kierrosajan, mikä sitoo enemmän kalustoa ja kuljettajia. Varikolla ladattavien suhteen ruuhka-autot yleensä käyvät joka tapauksessa varikolla ja muutenkin kuljettajien työpäivät alkavat ja päättyvät varikolla, joten tarvetta varikolla poikkeamiseen on - ei pelkästään lataamisen takia. Ja ei kai mikään estä kaapeleiden ja piuhojen vetämistä terminaaleihin kuten Leppävaarassakin on tehty.

23 latasi Ruskeasuolla 6 minuuttia kerran kun katselin vierestä. Ajatellaanko siinä sitten koko päivän mittaan kertyviä latausaikoja.
 
Koronaviruksen aiheuttaman pandemian ja siitä kunnille aiheutuvan taloudellisen taantuman takia kilpailutettavan liikenteen määrää sopeutetaan ja sopimuskohteet rakennetaan uudestaan.
Tässä tilanteessa olisi huomattavasti järkevämpää tinkiä kalustovaatimuksista liikenteen määrän sijaan. EEV-päästötasoista kalustoa olisi saatavilla edullisesti. Voisi hakea myös poikkeuslupaa liikennöidä myös ympäristövyöhykkeellä EEV-kalustolla enemmän kuin sen 5%. Samalla pitäisi tinkiä myös keski-iästä. Ehkä maksimi-ikäkin voisi olla 18 vuotta vara-autoilla. Päästötason voisi parantaa Euro6:ksi niissä autoissa, joihin sen saa tehtyä edullisesti. Tavallinen matkustaja valitsee lähes aina vanhemman kaluston liikenteen harvennusten sijaan. Kalusto ei toki saisi olla huonossa kunnossa, mutta kyllä uudenkin bussin saa huonoon kuntoon huollot laiminlyömällä. Huollotkaan eivät ole oikea säästökohde tässäkään tilanteessa.
 
Kyllä minäkin joukkoliikenteen suurkuluttajana matkustaisin vanhemmalla kalustolla tiheämmällä välillä. Jos pitää kahdesta valita.
 
Onko maailmalta esimerkkejä siitä, että latauksessa olevia sähköbusseja on palanut räjähdysmäisesti tai peräti räjähtänyt?

Ei välttämättä busseja, mutta sähköautoja on palanut ja sähköauton palon sammuttaminen ei ole mitenkään helppo asia. Siellä muun muassa liikkuu melkoiset virrat, puhumattakaan savukaasuista. Dieselbussi on helppo sammutettava sähköautoon verrattuna.
 
Tässä tilanteessa olisi huomattavasti järkevämpää tinkiä kalustovaatimuksista liikenteen määrän sijaan.

Kaluston pääomakustannukset ovat kuitenkin kaupunkiliikenteessä sen verran pieni osuus kokonaiskustannuksista, että hankintahinnaltaan halvemmalla kalustolla ei saisi paljoa enempää liikennettä.
 
Mun kysymykseni kuuluu, että onko kohteeseen 263 tulossa vielä nivelet kalustovaatimukseksi?
 
Tässä viimekesäinen artikkeli sähköautopalosta, linja-autopalossa työn määrä lienee moninkertainen.

https://pelastustieto.fi/pelastusto...o-on-arvaamaton-ja-vaikea-sammuttaa/#eee3053e

Norjan Stavangerin parkkihallipalo on myös tästä hyvä esimerkki. Tuolla ilmeisesti dieselillä kulkeva auto sytytti palon, missä syttyi useita sähköautoja ja halli melkein romahti.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli...e-voi-kestaa-jopa-48-tuntia/7684934#gs.1xd0kv
 
Olihan tämä jotenkin arvattavissa kun ei kampin terminaaliin saa ajaa kaasuautoillakaan, niin miksi sitten saisi sähköautoillakaan ajaa. Voisi ihan normaalia diesel käyttösiä tarjota tähän sopimukseen kyllä HSL kerkii saamaa muista linjoista tämän prosentin täytee että linjoilla on sähköautoja.
 
Oon samaa mieltä kanssasi. HSL voi hyvinkin vaatia sähköbusseja niille linjoille, jotka ei mee Kampin maanalaiseen terminaaliin. Ja omasta mielestä tuntui myös vähän siltä, että HSL yritti hieman liioitella niiden sähköbussien kanssa, jos johonkin isoon kohteeseen ei saa hankkia mitään muita kuin täyssähköbusseja (jopa upouudet Euro6-dieselit KIELLETTY). Tai no, onhan se toki ympäristön kannalta hyvä asia, mut kuten kaikki tietävät, niin uudet Euro6-dieselbussit ovat melko puhtaita ja vähäpäästöisiä, joten ei niidenkään tarjoaminen ympäristön kannalta huono juttu ole. Ite kannatan sitä, että kohteessa vaaditaan kaikki bussit Euro6:sina, joissa esim. EEVit ei kelpaa. Tai johon ei kelpaa muut kuin tuliterät Euro6:set. Tää on mun mielipide, asiasta voi olla montaa eri mieltä. :smile:

---------- Viestit yhdistetty klo 14:32 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 14:25 ----------

Mun kysymykseni kuuluu, että onko kohteeseen 263 tulossa vielä nivelet kalustovaatimukseksi?

Toivottavasti. Ja jos ei sähköniveliä vaadita, niin sitten dieselniveliä. Oishan ne uudet perus-dieselniveletkin tervetulleita HSL-alueelle. :)
 
Takaisin
Ylös