Näytetään tulokset 1-11/11

Viestiketju: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

  1. #1
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Kukahan hölmö on keksinyt, että Helsingin keskustassa pitää olla kaksi joukkoliikenteen terminaalia 800 metrin etäisyydellä toisistaan? Kamppiin päättyvät kaukoliikenne, Länsiväylän liikenne ja monet Länsi-Helsingin bussit. Päärautatieaseman lähettyville taas muiden suuntien kulkuvälineet. Vielä on erikseen ratikoilla Lasipalatsi, jonne on kummaltakin suunnalta matkaa. Miksi kaikki kulkuvälineet eivät kohtaa samassa paikassa? Yritetäänkö Kampista tehdä väkisin jotain kakkoskeskusta?

    Nykyään on aika mielenkiintoista mennä vaikka junalta Kamppiin, kun ei ole edes suoraa lämmintä putkea maan alla ja maan pinnalla joutuu odottelemaan liikennevaloissa ja palelemaan talvella. Metrolla menee taas vajaat 10 min laskien siirtymät Rautatientorin maan tasolta Kampin maan tasolle ja noin lyhyt matka tuntuu hölmöltä. Vielä Kampissakin bussit on jaettu lämpimän odotustilan Espoon busseihin ja ulkona odotettaviin Helsingin busseihin. Järkeä? Ei todellakaan!

    Ja kirsikkana kakussa vielä se, että Elielinaukiolla on kaksi tasoa. Maan päällinen säiden armoilla ja tunnelin takana maan alla oleva lämmin taso. Arvatkaapa, kumpi on henkilöautoilijoille ja kumpi joukkoliikenteen käyttäjille? Sinne parkki-Elieliin olisi voitu ihan hyvin louhia alempi kerros autoille ja tehdä tämä ylempi kerros lämpimäksi bussiterminaaliksi Kampin tapaan. Mutta niin ei tehty.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  2. #2
    Tunnistettu jäsen TEP70 avatar
    Liittynyt
    25.07.2005
    Sijainti
    Lappeenranta
    Viestejä
    1382

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Millä rahalla sellainen terminaali rakennetaan, jonne kaikki linjat mahtuisivat? Ja minne? Jos ylimääräistä rahaa on, niin ainahan voi kehittää henkilösiirtimiä terminaalien väleille lentokenttien tyyliin.

  3. #3
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Lainaus Alunperin kirjoittanut TEP70 Näytä viesti
    Millä rahalla sellainen terminaali rakennetaan, jonne kaikki linjat mahtuisivat? Ja minne? Jos ylimääräistä rahaa on, niin ainahan voi kehittää henkilösiirtimiä terminaalien väleille lentokenttien tyyliin.
    Kunhan edes saataisiin suora kävely-yhteys rautatieasemalta Kamppiin. Se korjaisi jo paljon. Terminaalien rakentaminen on kallista puuhaa. Jos sillä saadaan lisää matkustajia joukkoliikenteeseen, se on kannattavaa. Onhan ne nykyisetkin terminaalit jollain rahalla rakennettu. Ennen terminaalien puuhausta pitää päättää, miten laajaa bussiliikennettä keskustaan jatkossa harjoitetaan, vai perustetaanko valtaosa liikenteestä liityntään. Tiheä pysäkkiverkosto puoltaisi bussivaihtoehtoa. Terminaaliongelma voitaisiin ratkaista helposti ajamalla osa linjoista tai kaikki linjat keskustan läpi, kunhan bussit saataisiin pysymään aikataulussa. Eri reittivaihtoehtoja tyyliin 70T Malmilta Töölöön ei pitäisi lisätä, sillä liiat reittivaihtoehdot keskusta-alueella sekoittavat ihmisiä.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  4. #4

    Liittynyt
    17.09.2006
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    26

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim Näytä viesti
    Kunhan edes saataisiin suora kävely-yhteys rautatieasemalta Kamppiin. Se korjaisi jo paljon.
    Rautatieasemalta päsee Kamppiin Forumin läpi kävellessä paitsi opastus ei ole kyl mikään hyvä. Rautatieasemalta pääsee Forumin pohjakerrokseen ja Forumin toisesta kerroksesta pääsee Kamppiin joka tulee Espoon bussiterminaalin kerrokseen ravintola Campin vierestä ja jos laiskottaa niin metrolla pääsee muutamassa minuutissa.

  5. #5
    kemkim avatar
    Liittynyt
    24.09.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    2703

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Tommy69 Näytä viesti
    Rautatieasemalta päsee Kamppiin Forumin läpi kävellessä paitsi opastus ei ole kyl mikään hyvä. Rautatieasemalta pääsee Forumin pohjakerrokseen ja Forumin toisesta kerroksesta pääsee Kamppiin joka tulee Espoon bussiterminaalin kerrokseen ravintola Campin vierestä ja jos laiskottaa niin metrolla pääsee muutamassa minuutissa.
    Olen kokeillut tätä reittiä. Saa varata 15 minuuttia aikaa, kun menee Forumin liukuportaita ylös alas monen kerroksen verran. Linja-autoaseman vanhaa kävelykäytävää olisi voitu jatkaa hieman pidemmälle, mutta tuossa varmaan ovat tulleet eteen tilankäytölliset syyt, koska maan alla on bussiterminaali tiellä. Kaisaniemen junalaitureilta kun menee Kamppiin metrolla, aikaa saa varata 10 minuuttia kävelyineen ja metron odotuksineen. Tuo 10 minuuttia on pitkä aika jos sitä reittiä päivittäin menee verrattuna siihen, että Espoon busseihin pääsisi suoraan rautatieasemalta. Vaihtoehtoisesti yhteyksiä Pasilan asemalta Länsiväylän suuntaan pitäisi parantaa.
    Yöbussissa on tunnelmaa

  6. #6
    Aleksi.K avatar
    Liittynyt
    27.04.2006
    Sijainti
    Leppävaara
    Viestejä
    2697

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Niin on. Veikkaan että olis sinne Kamppiin kaikki bussit saatu, jos olis vaan haluttu. Tai sitten oltaisiin rakennettu Rautatieaseman viereen Rautatietorin paikalle sellane megaluokan bussiterminaali. Neljä kerrosta. Yhteen Lahdenväylän suuntaan kulkevat, toiseen Mannerheimintietä kulkevat, kolmanteen Länsiväylää kulkevat ja neljänteen kaukoliikenne. Varmasti oltaisiin saatu Rautatietorin tilalle sellainen, mikäli oltaisiin vain haluttu.

  7. #7
    Hujis avatar
    Liittynyt
    24.03.2006
    Sijainti
    Lippajärvi
    Viestejä
    342

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Kyllä mää olen sitä mieltä, että vaikka kuinka mietittäisiin ja suunniteltaisiin, vaikka rahaa olisi yllinkyllin rakentaa vaikka teleportteja laitureiden välille, ei tuosta megaterminaalista niin selkeää ratkaisua saataisi etteikö pieni ihminen olisi sekaisin kuin Haminan kaupunki tärminaaliin astuessaan. Ja mites ne kaikki autot saadaan samasta terminaalista pihalle ja oikeaan suuntaan ilman hirveetä ryysistä... Eipä oo keskustan katuratkaisut hääppösiä tähän.
    Viimeisin muokkaaja Hujis; 23.01.2007 kello 22:21.
    Hoituri henkeen ja vereen.

  8. #8

    Liittynyt
    08.01.2007
    Viestejä
    8

    oletus Heiluriliikenne on jo keksitty

    Mikä järki käskee kaikkien dösien parkkeerata keskustaan, kun samaa asiaa voisi koettaa ajaa ns. heilurilinjoina, kuten sporat ja metro tekee. Sinänsä kävely on terveellistä, mutta tuohon Kampin ja steissin välimatkaan tulee todellakin tutustuttua, kun matka on vasta puolivälissä ja kyllä sillä saa matka-aikaa kivasti lisättyä ja joukkoliikenteen suosiota laskettua.

  9. #9
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7502

    oletus Vs: Heiluriliikenne on jo keksitty

    Lainaus Alunperin kirjoittanut heinilg Näytä viesti
    Mikä järki käskee kaikkien dösien parkkeerata keskustaan, kun samaa asiaa voisi koettaa ajaa ns. heilurilinjoina, kuten sporat ja metro tekee.
    Heilurilinjoihin Helsingissä liittyvää problematiikkaa on käsitelty tässä ketjussa:
    http://jlf.fi/f12/642-heilurilinjoje...t-helsingissa/

  10. #10

    Liittynyt
    14.07.2005
    Sijainti
    koti: Espoo/työ: Helsinki
    Viestejä
    5928

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim Näytä viesti
    Kukahan hölmö on keksinyt, että Helsingin keskustassa pitää olla kaksi joukkoliikenteen terminaalia 800 metrin etäisyydellä toisistaan? Kamppiin päättyvät kaukoliikenne, Länsiväylän liikenne ja monet Länsi-Helsingin bussit. Päärautatieaseman lähettyville taas muiden suuntien kulkuvälineet. Vielä on erikseen ratikoilla Lasipalatsi, jonne on kummaltakin suunnalta matkaa. Miksi kaikki kulkuvälineet eivät kohtaa samassa paikassa? Yritetäänkö Kampista tehdä väkisin jotain kakkoskeskusta?
    Tuota sun pitää kysyä niiltä jotka aikoinaan hylkäsivät Alvar Aallon laatiman Helsingin keskustasuunnitelman vuodelta 1971 (tai niiltä paikkeilta). Siinä oli linja-autoasemalle varattu paikka rautatieaseman vierestä, suurinpiirtein nykyisen Sanomatalon paikkeilta.


    Lainaus Alunperin kirjoittanut kemkim Näytä viesti
    Kaisaniemen junalaitureilta kun menee Kamppiin metrolla, aikaa saa varata 10 minuuttia kävelyineen ja metron odotuksineen. Tuo 10 minuuttia on pitkä aika jos sitä reittiä päivittäin menee verrattuna siihen, että Espoon busseihin pääsisi suoraan rautatieasemalta. Vaihtoehtoisesti yhteyksiä Pasilan asemalta Länsiväylän suuntaan pitäisi parantaa.
    Parannusta tulee sitten kun Länsimetro valmistuu, jolloin rautatieasemalta pääsee metrolla Etelä-Espooseen.

    Joka tapauksessa sellainen vaihtoehtoinen toimiva ratkaisu että kaikki Etelä-Espoon bussit olisivat tulleet rautatieasemalle asti, olisi onnistunut vain jos ne olisivat alittaneet Mannerheimintien tunnelissa, esim kulkeneet Satamaradan kuilussa. Mutta luuletko että Helsingin kaupunki olisi ollut niin innostunut asiasta?

    t. Rainer

  11. #11

    Liittynyt
    27.01.2007
    Viestejä
    12

    oletus Vs: Hölmöä kun on sekä Rautatieasema että Kamppi

    Tässä viestissä on väläytelty kävelytunnelia Rautatieaseman ja Kampin välille. Kannatan varauksetta! Ei ole mielekästä mennä metrolla yhtä pysäkinväliä, toisaalta kulkeminen maan päällä räntäsateen ja liikennevalojen armoilla ei houkuttele.

    Muutenkiin keskustaan tulisi tehdä nykyistä laajempi kävelytunneliverkosto, joka ulottusi ainakin kauppatorille, Kaisaniemeen, Etu-töölööseen, Kamppiin jne. Lisäksi pisimpiin tunneleihin voisi tehdä kävelyä edistäviä liukuhihnoja, samanlasia mitä lentokentillä.

Vastaavia viestiketjuja

  1. Helsingin bussilinjojen korvaaminen metroilla, raitiovaunuilla sekä johdinautoilla
    kirjoittanut Knightrider foorumissa Kehittämishankkeet
    Vastauksia: 5
    Viimeisin viesti: 07.01.2011, 14:19
  2. HSL: Raitiolinjoilla 1A, 3B, 8 ja 9 sekä bussilinjalla 51 poikkeuksia 17. - 19.9.
    kirjoittanut RSS foorumissa Joukkoliikenneuutiset
    Vastauksia: 2
    Viimeisin viesti: 17.09.2010, 13:25
  3. Tampereen rautatieasema
    kirjoittanut janihyvarinen foorumissa Junat
    Vastauksia: 10
    Viimeisin viesti: 09.02.2009, 17:54
  4. Helsingin rautatieasema
    kirjoittanut Murzu foorumissa Junat
    Vastauksia: 12
    Viimeisin viesti: 16.08.2007, 23:16
  5. Kamppi ja Itä-Pasila
    kirjoittanut Rattivaunu foorumissa Kuvat
    Vastauksia: 1
    Viimeisin viesti: 11.01.2007, 17:21

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •