HSL luopumassa vapaamittaisista kausilipuista

En jaksanut lukea edeltävää keskustelua edes vähää alusta, mutta HSL on ongelma lähinnä Helsingin kannalta, ympyryskunnille HSL lienee ihan ok ratkaisu.

Helsingissä on suunnilleen puolet alueen väestöstä, mutta alueen joukkoliikennematkoista Helsingissä taitetaan karkeasti ravistellen ainakin 2/3, todennäköisesti enemmänkin. Silti helsinkiläisten rooli HSLssa on olla lähinnä maksajana ja kärsiä liikenteen haitat. Päätösvalta on annettu muille.

Ideologisesti HSL myy pari vuosikymmentä vanhaa ideaa siitä, että ympyryskuntalaiset on parempi tuoda Helsinkiin joukkoliikenteellä, muuten tulisivat autoillaan (eivät tulisi, kun ei ole parkkipaikkoja). Tämän vuoksi jl järjestetään ympyskuntalaisten ehdoilla, pääasiassa suoria yhteyksiä, eli ts. voimakkaasti subventoitua bussirallia. Helsinkiläisten etu olisi raidepakkoliityntä maalaisille, koska se olisi taloudellisempaa ja haitat kaupunkiympäristössä olisivat pienemmät. Busseja ei saisi päästää kantakaupunkiin.

Helsingin pitäisi yksinkertaisesti erota HSLstä. Tällä tavoin voitaisiin ohjata seudun joukkoliikennettä enemmän Helsingille mieleiseen suuntaan, saada enemmän kontrollia kuntarajat ylittävään bussiliikenteeseen. Ei sitä kokonaan tappaa voi, mutta paljon vähemmällä pärjättäisiin ja keskustaan suuntautuva voitaisiin käytännössä lopettaa.

Tällä olisi #muuten kaupunkirakennetta tervehdyttäviä vaikutuksia lähikunnissakin, kun pelloilla asumisen kilpailukyky suhteessa radan varressa asumiseen heikkenisi.
 
Olen kiitollinen siitä, että puhutaan itse asiasta. tuossa oli myös hyvin voimakkaita väitteitä - vielä voimakkaampia, kuin keskustelun aloittaneessa kirjoituksessa. Seurataanpa tilannetta ja katsotaan tuetaanko täällä Helsingin eroamista HSL:stä jne.
 
Tuo on tietysti yksi näkemys mutta kyllä ne matkustajamäärät myös jotain tänne jättävät erilaisina maksuina, ostoina jne, ei se ihan yksipuolinen lypsylehmätilanne ole.
Voisi sanoa että yksityisautoilu paljon kalliimpi Helsingille kuin HSL.
,
 
Voisi sanoa että yksityisautoilu paljon kalliimpi Helsingille kuin HSL.
,
Tää on just sitä HSLn tarjoilemaa parasta ennen vuosituhannen vaihde -liikenneajattelua.

Nykyään ymmärretään, tai no osa nopeammista ymmärtää, että kaupunki- ja liikennesuunnittelussa kaikkeen kysyntään ei kannata vastata pää märkänä infraa rakentaen, ei varsinkaan, jos se on tappiollista. Henkilöautoliikenteen kysyntään vastaaminen on Helsingin kokoisissa kaupungeissa järjestään huono diili: hyödyt eivät millään täyspäisellä laskentatavalla koskaan ylitä kustannuksia.

Yksityisautoilun lisääntyminen ei maksa Helsingille kovinkaan paljon, jos sille ei rakenneta lisää infraa. Päin vastoin, siinä on mahdollisuus rahastaa ulkopaikkakuntalaisia parkkimaksuin ja tietullein.
 
Mitä ajatuksia herätti nuo "korjauskommentit" ?

Wessen Brot ich ess, dessen Lied ich sing. Virallinen liturgia oli kirjoittajalla hallussa, mitä työnantaja varmasti arvostaa.

On meillä varmaan Suomessa sellaisiakin ihmisiä, jotka kuvittelevat, että eduskunta käyttää tässä maassa ylintä päätösvaltaa.
 
Eli pysyt kannassasi, että mm. virkamiehiä on HSL:ssä liikaa, poliittinen ohjaus puuttuu ja että raitioliikenne pitää erottaa HSL:stä ?
 
Eli pysyt kannassasi, että mm. virkamiehiä on HSL:ssä liikaa, poliittinen ohjaus puuttuu ja että raitioliikenne pitää erottaa HSL:stä ?

Jos nyt sanoin Höselin työntekijöitä virkamiehiksi vaikka ovatkin virkasuhteen sijaan työsuhteisia, niin eipä se kokonaiskuva siitä mihinkään muutu, sen varmasti ymmärrät itsekin. Oletko tietoinen siitä, minkälaisella henkilöstömitoituksella LSL:ssä mennään? Sitä kun vähän skaalaa niin voi miettiä, miten järkevä tuo Höselin porukan koko on.

Poliittinen ohjaus oli huomattavasti tehokkaampaa HKL-Suyn aikaan (YTV:llä oli silloinkin kumileimasinhallitus), ja kuten J-lu sanoi, Helsingin kannalta Höselistä on ollu tlähinnä vain haittaa. Tässä saa toki väittää vastaankin esittämällä vaikkapa luettelon Helsingin joukkoliikenteen käyttäjille myönteisistä Höselin päätöksistä.
 
Ehdotus: Siirretään tämä keskustelu Suomi24 -foorumille. Sopii sinne paremmin. Ei tarvitse täällä kinastelua seurata.
 
LSL kuitenkin toimii kaikilla mittareilla eri mittakaavassa, joten miten oikeutettua on vertailu. Siitä kyllä olen kiinnostunut mistä kaikesta noiden 250 työntekijän työpäivä koostuu.

Poliittinen ohjaus oli huomattavasti tehokkaampaa HKL-Suyn aikaan (YTV:llä oli silloinkin kumileimasinhallitus), ja kuten J-lu sanoi, Helsingin kannalta Höselistä on ollu tlähinnä vain haittaa. Tässä saa toki väittää vastaankin esittämällä vaikkapa luettelon Helsingin joukkoliikenteen käyttäjille myönteisistä Höselin päätöksistä.

Tulin Helsinkiin 1979 ja olen aina käyttänyt joukkoliikennettä. Muistan siis hyvin ajan kun Helsingin sisällä sai ajaa näyttölipulla vain HKL:n autoissa, tai STA:n tai muutaman harvan sopimusliikennöitsijän. Luettelolla en väitä vastaan mutta on oikeutettua kysyä, mikä se kaikista suurin ongelma HSL:stä on joukkoliikenteen käyttäjän kannalta ?

---------- Viestit yhdistetty klo 21:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 21:31 ----------

Ehdotus: Siirretään tämä keskustelu Suomi24 -foorumille. Sopii sinne paremmin. Ei tarvitse täällä kinastelua seurata.

Vinkki: älä avaa viestiketjua "HSL luopumassa vapaamittaisista kausilipuista", niin et joudu kärsimään keskustelusta, jossa esitetään eri mielipiteitä.

Toisaalta alamme kaikki huomata että tätä viestiketjua ei kohta tarvita, koska vapaavalintaiset kaudet tulevat säilymään.
 
Toisaalta alamme kaikki huomata että tätä viestiketjua ei kohta tarvita, koska vapaavalintaiset kaudet tulevat säilymään.

Hallituksen esityslistalla 26.5 on nyt seuraavanlainen ehdotus lipputuotteiden yhdenmukaistamiseksi https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202045-5. Lipputuotteet olisivat kertaliput, 1-13 päivän vuorokausiliput sekä 14, 30 ja 360 päivän kausiliput. Eli vapaavalintaista kautta ei edelleenkään esitetä, mutta 14 vrk. kausi on tuotu takaisin. Mikäli haluaisi ostaa jonkin kauden 14-30 päivän väliltä, niin tämä pitäisi ostaa yhdistelmällä 14 päivän kausi + 1-13 päivän vuorokausilippuja. Nykyisillä vuorokausilippujen hinnoilla tuossa ei olisi mitään järkeä.
 
Tuossa ei puolella sanallakaan kerrota hintasuhteista mitään. Vuorokausiliputhan ovat aivan poskettoman hintaisia. Taitaa virkamiehistö luottaa siihen, että hallitus ei ymmärrä asiasta kysyä, eikä varmaan ymmärräkään. Se on sitten makuasia, huijaako virkamiehistö kumileimasintaan vai ei. Ei yhden yhtä konkreettista esimerkkiä. Valmistelijan pitäisi hävetä.
 
Hallituksen esityslistalla 26.5 on nyt seuraavanlainen ehdotus lipputuotteiden yhdenmukaistamiseksi https://hslfi.oncloudos.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meetingitem&id=202045-5. Lipputuotteet olisivat kertaliput, 1-13 päivän vuorokausiliput sekä 14, 30 ja 360 päivän kausiliput. Eli vapaavalintaista kautta ei edelleenkään esitetä, mutta 14 vrk. kausi on tuotu takaisin. Mikäli haluaisi ostaa jonkin kauden 14-30 päivän väliltä, niin tämä pitäisi ostaa yhdistelmällä 14 päivän kausi + 1-13 päivän vuorokausilippuja. Nykyisillä vuorokausilippujen hinnoilla tuossa ei olisi mitään järkeä.

Tarkoittaakohan tuo sitä että 14vrk hinta palautuisi takaisin järkeväksi (kun nyt 14 vrk on suhteessa 30 vrk todella kallis)..?
 
Tarkoittaakohan tuo sitä että 14vrk hinta palautuisi takaisin järkeväksi (kun nyt 14 vrk on suhteessa 30 vrk todella kallis)..?

Vaikea ennustaa kun lippujen hinnoista päätetään erikseen vasta syksyllä.
Jotenkin epäilen ettei lyhyemmän kauden hintaa haluta alentaa jos kerran HSL haluaa ohjata asiakkaita ostamaan 30 päivän kautta. Tuo 14 päivän kausihan on nyt tuotu esitykseen mukaan vain koska hallitus ei aiempaa esitystä hyväksynyt.
Minun mielestäni nuo hintasuhteet pitäisi esitellä jo nyt samassa yhteydessä, eikä vasta syksyllä.
 
Käytännössähän tuossa käy niin, että koska korona ja lippujen hinnankorotuspaineet, niin "pienempänä pahana" lyhyempien kausien hinta noussee syksyllä suhteessa niin paljon, että ne jäävät ajan myötä kuriositeetiksi ja myöhemmin sitten poistuvat kokonaan.

Eli alkuperäinen esitys tulee toteutumaan hallituksen jallituksella ja parin vuoden viiveellä.

Ei tarvita kristallipalloja. Näin virkamiesrälssi on käyttänyt valtaansa edustuksellisessa demokratiassa vuosikymmeniä, jos ei satoja. Poliitikko syö kokousviineriä ja kulkee kuin pässi narussa.
 
Käytännössähän tuossa käy niin, että koska korona ja lippujen hinnankorotuspaineet, niin "pienempänä pahana" lyhyempien kausien hinta noussee syksyllä suhteessa niin paljon, että ne jäävät ajan myötä kuriositeetiksi ja myöhemmin sitten poistuvat kokonaan.

Tämän 14 päivän kauden alasajo aloitettiin käytännössä jo vuosi sitten kun vyöhykeuudistuksen yhteydessä sen hintaa korotettiin reilusti suhteessa 30 päivän kauteen.
Varmaan virkamiehillä oli jo silloin tavoitteena lakkauttaa tämä lyhyt kausi kokonaan.
Olisi mielenkiintoista tietää kuinka paljon 14 päivän kausilatauksia tehtiin ennen vyöhykeuudistusta, jolloin hinta oli suhteessa sama kuin 30 päivän kausi, ja mikä on ollut latausmäärä uudistuksen jälkeen.
 
Takaisin
Ylös