Havaintoja HSL-alueelta - toukokuu 2020

29.5.2020

Noteerasin perjantaina, että ainakin Pohjolan Liikenteen busseissa, joissa on vahvavirtatekniikkaa, näkyy keulassa tästä ominaisuudesta kertova tarra. Itse näin kyseisiä oranssitaustaisia merkkejä Haagan kautta kulkevissa VDL-täyssähköbusseissa, lisäksi Volvo- ja Solaris-hybrideissä. Merkki puolustaa varmaankin paikkaansa esimerkiksi onnettomuustilainteissa. Tällöin pelastustoimen on ihan hyvä olla tietoinen, että jossain päin ajoneuvoa voi olla esim. 600 V jänniteisiä kohtia. Kuvan bussissa tarkoittamani varoitusmerkki näkyy katsojan kannalta etulinjakilven oikealla puolella.
 
29.5.2020
Itse näin kyseisiä oranssitaustaisia merkkejä Haagan kautta kulkevissa VDL-täyssähköbusseissa, lisäksi Volvo- ja Solaris-hybrideissä. Merkki puolustaa varmaankin paikkaansa esimerkiksi onnettomuustilainteissa. Tällöin pelastustoimen on ihan hyvä olla tietoinen, että jossain päin ajoneuvoa voi olla esim. 600 V jänniteisiä kohtia. Kuvan bussissa tarkoittamani varoitusmerkki näkyy katsojan kannalta etulinjakilven oikealla puolella.

Jotkut sähköautovalmistajat julkaisevat jopa manuaaleja, jotka on tarkoitettu pelastushenkilökunnalle. Manuaalit sisältävät sammutusohjeita ja listaavat kaikki auton kohdat, joissa kulkee korkeajännite.
 
Sunnuntai 31.5

NOF 798 / 71 (Volvo B7RLE 8900LE-pätkä)

Sunnuntaina kaksiakselinen, luulisi ainakin että vapaita telejä olisi varikolla. Eilenkin 13 vuotta vanha auto samalla linjalla. Tuohon sopimukseen on tarjottu kuitenkin pelkkiä uusia telejä, mutta osa näistä tarjotuista 1181-1207 on aina jossain muussa ajossa enemmän ja vähemmän. Transdevin aikoina 71:llä ajettiin pääasiassa sopimuksen mukaisella kalustolla.
 
Luethan vielä tämän viestiketjun viestit #73 ja #75, joissa samaa ihmettelyn aihettasi on jo puitu.
 
Takaisin
Ylös