Nobinan huono maine

Luuletko että vristo on ainut ammattikuljettaja forumilla?

Tiedän ettei ole. Meinaatko että ne muut ammattikuskit sanoo, että ihan tahallaan tässä Itäväylällä hidastellaan.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:36 ----------

Suora lainaus vristolta: "noudatan aina sellaista nopeutta, joka kulloinkin vallitsevissa olosuhteissa on mahdollista". Montako kertaa pitää toistaa että linjojen 97 ja 97V kohdalla (nyt tekisi mieli jo huutaa...) näin ei ole asia niissä tapauksissa joissa bussi matelee. Sitäpaitsi, Itäväylä kapenee 1+1 kaistaiseksi Vartioharjuntien liittymän jälkeen eli vain vastaantulevien kaistaa myöten on mahdollista ohittaa silloin. Eli kerrankin olit oikeassa: ei kelpaa viestisi, mutta se ei liene mikään uutiskynnystä ylittävä asia.

Etkö Sinä luota ammattikuljettajaan ? Luuletko että hän muita kiusatakseen ajaa hiljaa ? Mistä syystä itse luulet ammattikuljettajan ajavan hiljaa ?
 
Tiedän ettei ole. Meinaatko että ne muut ammattikuskit sanoo, että ihan tahallaan tässä Itäväylällä hidastellaan.

Tämän forumin ammattikuljettajista ei yksikään ole puolustellut nysväämistä ja tahallaan hitaasti ajamista.
 
Tämän forumin ammattikuljettajista ei yksikään ole puolustellut nysväämistä ja tahallaan hitaasti ajamista.

No eivät tietenkään ole koska eivät ole sellaisesta koskaan kuullutkaan. Se että kolme tai neljä kirjoittajaa väittää nettifoorumilla jostain ongelmasta ei tarkoita sitä että kyseinen ongelma olisi todellisuudessa olemassa.
 
Taisit ottaa pari saunakaljaa liikaa? Ongelmasta on aivan tarpeeksi silminnäkijälausuntoja.
 
Oletko kysynyt asiaa moneltakin foorumin käyttäjältä? vai onko ihan oma oletuksesi?
 
Oletko kysynyt asiaa moneltakin foorumin käyttäjältä? vai onko ihan oma oletuksesi?

Todistustaakka on sill ä joka väittää ongelman olevan olemassa. Lähtökohtakin on aika järjetön että ruvetaan väittämään Joukkoliikennefoorumilla, että ammattikuskit ajavat huvikseen hiljaa.

JOs joku väittää että AA-kerhoissa tarjotaan olutta ilmaiseksi, niin ensimmäinenä tulee mieleen, että mitähän esityksen esittäjän päässä liikkuu.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:36 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:34 ----------

Taisit ottaa pari saunakaljaa liikaa? Ongelmasta on aivan tarpeeksi silminnäkijälausuntoja.

Ei ole tarkasti yksilöity, vaan ovat lähinnä olettamuksia.
 
Tää lanka on mennyt ihan naurettavaksi. Tästä keskustelusta ovat lähteneet järki ja käytöstavat kauas livohkaan ja jengi vain ilkeilee toisilleen.

Tällaista sekoilua odottaisin suomi24:ltä tai ylikseltä, mutten jlf:ltä.
 
Ehkä kannattaa pyytää ylläpitoa sulkemaan käyttäjätunnus tai pari.
 
eli siinä tapauksessa olet yhtä mieltä siitä, mitä Ilta-Lehden artikkelissa lukee. Sittenhän me olemme samaa mieltä.

Emme ole. Sinä et edes tiennyt, että tieliikennelaissa on alinopeussäätelyä, kuten alla olevassa alunperin kirjoittamassasi viestissä totesit. Toki mieli näytti sitten muuttuvan. :lol:

Muistin virkistämiseksi, tässä vielä sinun käsityksesi alinopeussääntelystä; löytyvät siteeraaminani sivulta 5:

Salomaa sanoi:
Liikennemerkillä näytetään suurin sallittu nopeus. Se ei tarkoita sitä että merkin osoittamaa nopeutta pitäisi aina ajaa. Merkki kertoo ylärajan. Siten koko alinopeuden käsitettä ei ole olemassakaan. Hiljainen ajo on ympäristöystävällista ja matkustajien kannalta turvallista.

Salomaa sanoi:
Paljon suurempi ongelma on bussin ylinopeus. Tosin nykyään aika harvoin koska laitteisto laittaa muistiin. Helsingin katuverkossa on monin paikoin 40 ja 30/h. Ajan välillä 15 bussilla päivässä ja on se kumma kun en ole ollut liian hitaasti ajavan bussin kyydissä. Kun auto rikkontuu niin se hetkellisesti kulkee Itäväylällä 30/h mutta se on silloin yksittäistapaus. Alinopeuden käsitettä sovelletaan suurilla valtateillä ja moottoriteillä. Mutta ei sitä Helsingin katuverkossa sovelleta.

Salomaa sanoi:
Onko siellä tieliikennelaissa sana alinopeus? jos on niin missä kohtaa.? Jos ei ole niin se on harkittua käyttää muuta sanaa. Mitä on alinopeus ? Se nimittäin ei olekaan niin selvä asia kuin ylinopeus. Siis määritelmänä. Tästä tullaan siihen, että käsite tahallinen hidastaminen. on jotain sellaista, jost a on syytä sakottaa.

Mitä tämä on muuta kuin trollaamista? :lol::lol:

---------- Viestit yhdistetty klo 00:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:17 ----------

Todistustaakka on sill ä joka väittää ongelman olevan olemassa. Lähtökohtakin on aika järjetön että ruvetaan väittämään Joukkoliikennefoorumilla, että ammattikuskit ajavat huvikseen hiljaa.

Todista, että lähtökohta on järjetön.
 
Viimeksi muokattu:
En muuten poistele itse viestejäni koskaan. Muokata voin mutta senkin teen yleensä heti.

---------- Viestit yhdistetty klo 00:31 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:28 ----------

Emme ole. Sinä et edes tiennyt, että tieliikennelaissa on alinopeussäätelyä, kuten alla olevassa alunperin kirjoittamassasi viestissä totesit. Toki mieli näytti sitten muuttuvan. :lol:

Muistin virkistämiseksi, tässä vielä sinun käsityksesi alinopeussääntelystä; löytyvät siteeraaminani sivulta 5:

Mitä tämä on muuta kuin trollaamista? :lol::lol:

---------- Viestit yhdistetty klo 00:25 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 00:17 ----------

Todista, että lähtökohta on järjetön.

Bussinkuljettaja valitsee kulloisenkiin tilanteeseen sopivan ajonopeuden. Ajonopeuden säätäminen nettipalstalla on järjetöntä puuhaa.
 
Salomaa sanoi:
Bussinkuljettaja valitsee kulloisenkiin tilanteeseen sopivan ajonopeuden. Ajonopeuden säätäminen nettipalstalla on järjetöntä puuhaa.

Induktiivisella päättelyllä ei pitkälle näissä pääse. Et pääse tuhansien linja-autonkuljettajien pään sisään etkä voi siten omien arkikokemustesi ja -kuvitelmiesi perusteella tehdä päätelmää, joka kestäisi totuuden korrespondenssiteorian mukaisen kriittisen tarkastelun. Minäkin nimittäin olen ajanut joskus kymmenen vuotta sitten linjan h24 viimeisellä vuorolla ilman matkustajia ja muuta liikennettä 15-20 km/h Seurasaaressa silloisella 40 km/h alueella. Ajonopeus oli liian alhainen tuolloin voimassa olleen tieliikennelain mukaan eli ei tilanteeseen sopiva - rikos on kylläkin jo vanhentunut. Väitteesi siitä, että bussinkuljettaja valitsee kulloiseenkin tilanteeseen sopivan ajonopeuden ei siten voi olla absoluuttisesti tosi.

Muistanet Konginkankaan onnettomuuden vuodelta 2004, jossa tutkintaselostuksen mukaan molemmat ammattikuljettajat ajoivat ylinopeutta tilanteeseen verrattuna? Bussi joitakin minuutteja ennen onnettomuutta yli 30 km/h ylinopeutta ja ajoneuvoyhdistelmä rajoitinta vasten? Sopiva ajonopeus? Tuskin. Tällöinkään väitteesi ei voi olla absoluuttisesti tosi.

Ps.: :smile:
 
Viimeksi muokattu:
Tää lanka on mennyt ihan naurettavaksi. Tästä keskustelusta ovat lähteneet järki ja käytöstavat kauas livohkaan ja jengi vain ilkeilee toisilleen.

Tällaista sekoilua odottaisin suomi24:ltä tai ylikseltä, mutten jlf:ltä.

Äläs nyt. Ylilaudalla on hyvin asiallista joukkoliikennekeskustelua. ;)
 
Etkö Sinä luota ammattikuljettajaan ? Luuletko että hän muita kiusatakseen ajaa hiljaa ? Mistä syystä itse luulet ammattikuljettajan ajavan hiljaa ?

1. Yleisesti ottaen luotan. Tosin elämäni varrella eteen on tullut myös tilanteita (joita en tässä lähde sen tarkemmin yksilöimään) jotka ovat olleet omiaan murentamaan kyseistä luottamuksen tunnetta.
2. En tiedä koska en ole ajatustenlukija.
3. Mitä tulee tarpeettomaan hitaasti ajamiseen niin en tiedä. Mahdollisia syitä olen siksi ihmetellytkin ja tässä keskustelussa niitä asioista perillä olevilta ihmisiltä on muutamia tullutkin (mm. työnjohdon toimintatapa) ennen kuin tämäkin keskustelu meni jonninjoutavaksi vänkäämiseksi ja p***anjauhamiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Kun se bussi siellä Itäväylällä menee 40km/h, niin kuljettaja on sen nopeuden siihen tilanteeseen katsonut sopivaksi. Bussin sisällä voi olla matkustajat mukaanlukien vanhukset, pienet lapset ja lastenvaunut selllainen tilanne että kuljettaja kyseisen kuorman ajan valitseen nopeuden 40km/h.

Tässä ei mitään tuomittavaa eikä kielteistä eikä toisaalta aihetta nettikeskustelussa syyttelyyn. Päinvastoin minulle se kertoo että kuljettaja suorittaa työtään vastuuntuntoisesti ja toisaalta siten miten HSL-liikennettä on ohjeistettu hoitamaan.
Me emme täällä nettikeskustelussa voi mitenkään määritellä miten ja millä perusteella kuljettajan tulisi valita ajonopeutensa.
 
Takaisin
Ylös