Selkeimmät mokat pk-seudun bussilinjoissa

On hyvä että v63n ajaa kylmäojalle. Ainoa bussi yhteys pyhisin kylmäojalta. Tietysti u640 ajaa muutaman vuoron vanhaa tuusulantietä. s613 tai jonkin kirjain yhdistelmä esim N, voisi liikennöidä viikonloppuisin, ainakin lauantaisin.
 
Linjoissa on paljonkin mokia, mutta niin on myös pysäkkien sijoittelussa.

Muutama esimerkki Helsingistä:
Linjan 17 päätepysäkki messukeskuksessa on väärässä paikassa. Luontevin paikka olisi Messukeskuksen oven edessä. Nykyinen sijainti on sellainen, että matkustajalle tulee mennen tullen turhia kadunylityksiä ja risteämisiä pysäköintipaikalle tai paikalta tuilevan autoliikenteen kanssa. Myös laillinen (suojateitä pitkin) reitti on poskettoman kiemurainen. Pysäköintipaikalta lähtevän liikenteen sietäisi kulkea samaa tietä kuin menevänkin ja kääntöympyrä rauhoittaa 17:lle.

Tosin Messukeskus ei ole ollut kovin innokas edistämään joukkoliikenteen käyttöä ainakaan siitä päätellen, että 17:n päättärin puoleisen oven luona sisäseinällä oli vuosia ellei vuosikymmeniä vanha liikennekartta. Mutta oliskohan nyt jotain muutosta asenteissa, kun vanhentunut kartta on poistettu - tosin uutta ei ole tullut tilalle.

Tuusulantien ylittävällä sillalla (Käskynhaltijantie/Pakilantie) sijaitsevat jokeripysäkit (Tuusulanväylä) sekä Tuusulantiellä olevat pysäkit (Käskynhaltijantie) on sijoitettu omituisiin kohtiin. Vaihtoyhteyksiä ajatellen pysäkkien sijoittelu on hankala. Mitään järkeä ei ole siinäkään, että 66A ja 67 pysähtyvät keskustasta tullessaan sillan alla eikä sillalla. Eihän kukaan vaihda tässä niistä Tuusulan suuntaan. Samaa reittiä tuleva 51 kuitenkin pysähtyy sillalla. Taitaa taas olla sitä kummallisuutta sisäiset/ei-sisäiset ja poikittaiset/ei-poikittaiset?

Miksi ihmeessä Keinutielle pitää ajattaa bussia (95), vaikka sieltä on aivan kohtuullinen kävelymatka Kivikonkaarelle tai Kontulan metroasemalle? Lähiympäristössä on runsaasti asutusta, josta on moninkertainen kävely lähimmälle pysäkille.

Miksi Kontulankaarelta voi yöllä jatkaa suoraan Kotikonnuntielle, mutta ei päivällä? Olisi kaikki nuo 94A/94B-epäselvyydet voitu välttää, jos olisi ajettu selkeää rengasta eikä kummallisia kieppi-ja-kiitopyörähdys-reittejä.
 
Miksi ihmeessä Keinutielle pitää ajattaa bussia (95), vaikka sieltä on aivan kohtuullinen kävelymatka Kivikonkaarelle tai Kontulan metroasemalle? Lähiympäristössä on runsaasti asutusta, josta on moninkertainen kävely lähimmälle pysäkille.

Ajan satunnaisesti tuota linjaa 95. Keinutien päähän asti on runsaasti kulkijoita ja alueella on korkeita kerrostaloja. Helsingissä ei voisi kuvitella moisen väkimäärän juoksuttamista jonnekin kauas.
 
Linjan 17 päätepysäkki messukeskuksessa on väärässä paikassa. Luontevin paikka olisi Messukeskuksen oven edessä.
´
Olen samaa mieltä tästä. Se palvelee nykyisin ehkä enemmän Käpylän Urheilupuistoon menijöitä, kun itse Messukeskukseen menijöitä. Mielestäni parempi päättärin paikka olisi jossain pääovien, ja sokos hotellin edessä. Pääovien tuntumassa on sitä maata, niin paljon, että kyllä siihen saisi bussille kääntöpaikan tehtyä. Veikkaisin, että poisjäävältä osuudelta ei niin paljon ihmisiä tulisi. Siinä kulkee kuitenkin raitiovaunu ihan vieressä.
 
Viimeksi muokattu:
Ajan satunnaisesti tuota linjaa 95. Keinutien päähän asti on runsaasti kulkijoita ja alueella on korkeita kerrostaloja. Helsingissä ei voisi kuvitella moisen väkimäärän juoksuttamista jonnekin kauas.

Juuri näin. Korkeiden kerrostalojen välittömään läheisyyteen tulee minun mielestäni päästä bussilla. Väkimäärä perustelee bussin ajamisen lähelle. Mitä pienempiä taloja, sitä pidemmän kävelymatkan voi hyväksyä. Puistolan pientaloalueella joukkoliikennettä ei käytetä erityisen paljon, vaikka alueelle kulkee erittäin kattava linjasto pientaloalueeksi (74, 75, 75A, 76A/B). Esimerkiksi Karrintiellä kulkee arkisin 8-9 aikaan bussi 4 minuutin välein. Keskipäivällä 6 minuutin välein. Sunnuntai-iltaisinkin 15 minuutin välein. Mikä muu pientaloalue on yhtä hyvin palveltu? Ja miksikähän Puistolassa silti autoilu on yleistä? Ja korkeista kerrostaloista tulee matkustajia harvoinkin kulkeviin busseihin?
 
Tuon h74 päätepysäkin voisi siirtää puistolanasemalle. Nykyiseltä päätepysäkiltä
on vain n5 min ajomatka puistolanasemalle!:tongue:
 
Tuon h74 päätepysäkin voisi siirtää puistolanasemalle. Nykyiseltä päätepysäkiltä
on vain n5 min ajomatka puistolanasemalle!:tongue:
Mielestäni tässä siirrossa ei olisi mitään järkeä, kulkevathan h74:n nykyiseltä päättäriltä jo h75, h75a sekä h76a&b Puistolan asemalle. Eikä oikeastaan kukaan taida tarvita tätä yhteyttä. Myöskin asema itsessään on jo aika täynnä, lähtöä odottaville busseille ei tahdo tila riittää.
 
Tuon h74 päätepysäkin voisi siirtää puistolanasemalle. Nykyiseltä päätepysäkiltä
on vain n5 min ajomatka puistolanasemalle!:tongue:

Kuten Tuomas sanoikin, tästä ei olisi hyötyä. Sen sijaan päättärin voisi siirtää 1,5 km koillisen suuntaan Vantaan Ikean lähistölle. Näin saataisiin bussitarjontaa Heikinlaaksontien ja Kehä III:n väliselle osalle Vanhaa Porvoontietä, jolta bussitarjonta loppui 732K:n lopettaessa.
 
Entäs jos h74:n päättärin muuttaisi juuri Puistolan asemalle, ja ajettaisiin sieltä kautta Heikinlaakson suuntaan, ja sieltä sitten ns. vanhaa reittiä..?
 
Yksi asia mikä aina jaksaa ihmetyttää minua kun liikun Helsingissä Kampissa on se, että miksi on jätetty paikallisliikenteen linjat yhä lähtemään katutasosta (eli ne joilla Freda lähtöpaikkana), eikä ole suosiolla ole voitu siirtää niitä lähtemään sisältä lämpimästä seutuliikenteen terminaalista, josta olisi selvästi vaivattomammat jatkoyhteydet (eritoten metroon). Voipi tietenkin olla, että linjoilla on on sellainen tehtävä, että niiden on tarkoitus olla nopeasti saavutettavissa vain katutasosta, mutta silti ihmetyttää hieman tuo.

Eli minusta olisi järkevää siirtää nekin kulkemaan maan alta tai sitten vaikka Rautatientorille, josta Kampin kautta entistä reittiä. Ja miksipä ei sitten voisi harkita joidenkin muidenkin linjojen siirtoa sinne Kampin terminaaliin, jos nuo siirrettäisiin sinne.
 
Yksi moka mikä tuli mieleen.. Että miksei Kampin Terminaalia rakennettu kaikille Espoon ja Vantaan busseille. Mielestäni tämä olisi kannattanut tehdä, sillä nyt ne on kolmessa paikassa ja jonkun näkökulmasta ne matkat ovat pitkiä. Mielestäni nämä kaikki pitäisi saada samaan rakennukseen. Tällöin koko homma olisi selkeä, kun kaikki tulisivat yhteen paikkaan A.
 
Entäs jos h74:n päättärin muuttaisi juuri Puistolan asemalle, ja ajettaisiin sieltä kautta Heikinlaakson suuntaan, ja sieltä sitten ns. vanhaa reittiä..?

Tätä täysin samaa reittiä linjan 74 kanssa ajaisivat Fallkullaan saakka linjat 76A ja 76B sekä Heikinlaaksoon asti linjat 75 ja 75A. Lisäksi, kuten jo aikaisemmin on todettu, Tapuliaukion päätepysäkki on jo nykyisellään hyvin ahdas sitä käyttäville linjoille. Vanhalle Porvoontielle välille Vantaan raja-Heikinlaakso kyllä soisi edes jonkinlaista bussiliikennettä. Nyt Heikinlaakson pohjoisimmat osat ovat käytännössä ilman joukkoliikennepalveluita.
 
Yksi moka mikä tuli mieleen.. Että miksei Kampin Terminaalia rakennettu kaikille Espoon ja Vantaan busseille. Mielestäni tämä olisi kannattanut tehdä, sillä nyt ne on kolmessa paikassa ja jonkun näkökulmasta ne matkat ovat pitkiä. Mielestäni nämä kaikki pitäisi saada samaan rakennukseen. Tällöin koko homma olisi selkeä, kun kaikki tulisivat yhteen paikkaan A.
Kampin Espoon terminaalin on vain "väliaikainen juttu" ja muuttuu liiketiloiksi länsimetron valmistumisen ja käyttöönoton myötä. Siis joskus vuoden 2012 paikkeilla tai sen jälkeen.
 
Kampin Espoon terminaalin on vain "väliaikainen juttu" ja muuttuu liiketiloiksi länsimetron valmistumisen ja käyttöönoton myötä. Siis joskus vuoden 2012 paikkeilla tai sen jälkeen.

Eli siis hetkonen.. Tarkoitat, että Kampin terminaalin Espoon puoli käytännössä haudataan, kun Länsimetro valmistuu? Mitä järkeä tuon koko systeemin rakentamisessa sitten edes oli..
 
Minulla taas on semmoinen käsitys asiasta, että Länsimetron valmistumisen jälkeen nykyiseen Espoon seutubussien terminaaliin siirrettäisiin mahdollisesti Kampin "ylätasolle" päättyvät linjat sekä suuri osa Elielinaukion linjoista, jolloin Elielinaukio saataisiin liiketilojen käyttöön.

Paljon on toki voinut tapahtua muutoksia Helsingin sisäisten linjojen, Turuntien - ja Vantaan seutulinjojen Helsingin pään päätepisteissä ennen Länsimetron valmistumista mutta näin olen kuullut tämän hetkisen tilanteen mukaisesti.
 
Takaisin
Ylös