Uusi HSL-sivu

Löytyy. Jatkossa tosin linjakohtaisina eli ei saa isoa rypästä kerralla. Hakuun syöttää linjannumeron, valitsee "Aikataulu" ja ylälaidasta klikkaa "viikkoaikataulu".

Nyt 31.1.2021 näyttää taas löytyvän tulostettavat aikataulut ryppäinä kuten oli ennenkin, hyvä näin!
 
Hsl.fi etusivun uutisvirran eteen ikään kuin tärkeinä kiinnitettyjen sähkeiden määrä on kasvanut jatkuvasti. Alunperin niitä oli yksi tai kaksi kerrallaan, mutta nyt ollaan tilanteessa, että kaikki etusivun uutiset ovat kiinnitettyjä. Se ei olisi välttämättä huono asia, jos olisivat ajankohtaisia kaikki, mutta kaikkiaan kymmenestä näkyvästä asiasta puolet eivät ole enää (eilinen metrohäiriö palautunut normaaliksi, koulumatkaliput toisen asteen opiskelijoille toukokuulta, autoton päivä oli viime pejantaina, työmatkaetukyselyn tulokset melkein kahden viikon takaa sekä MAL-suunnitelmasta asia liittyen sen hallituskäsittelyyn kaksi viikkoa sitten) ja lisäksi kuudes eli ilmoitus Raide-jokerin aloituksesta on jo kerran ylempänä.

Tilanne on siis jos ei ehtinyt nähdä tiistaina, keskiviikkona tai torstaina hetken etusivulla olleita sähkeitä pysäkkien siirtymisestä tai linjan 523 vuorovälin harvenemisesta huomenna, koska ne olivat joko viimeinen tai kaksi viimeistä etusivulla ennen kuin suunnilleen samaan aikaan julkaistu toinen sähke tönäsi ne pois; Nyt niitä ei edes nää painamalla pelkästään "lisää uutisia" näppäintä, koska se avaa vain samat otsikot "Uutiset" -sivulla, vaan on tajuttava katsoa vielä seuraavia sivuja.
 
Löysin hienosti HSL sivulle https://uusi.reittiopas.hsl.fi/lahellasi/BUS/POS jolta siis löytyy bussit ja pysäkit.
Löytyykö sivua jossa näkyisi kaikkien liikennevälineiden pysäkit?
HSL sovelluksestahan tuo löytyy.

On hieno toi uusi.

Yhteytesi ei ole salattu
Sivustolle uusi.reittiopas.hsl.fi hyökännyt taho voi yrittää varastaa tietojasi (esimerkiksi salasanoja, viestejä tai luottokorttitietoja). Lisätietoja
NET::ERR_CERT_DATE_INVALID
 
On hieno toi uusi.

Yhteytesi ei ole salattu
Sivustolle uusi.reittiopas.hsl.fi hyökännyt taho voi yrittää varastaa tietojasi (esimerkiksi salasanoja, viestejä tai luottokorttitietoja). Lisätietoja
NET::ERR_CERT_DATE_INVALID

Taitaa johtua siitä, ettei HSL käytä enää tuota uusi-etuliitettä. Jos URLista sen ottaa pois, toimii ihan normisti
 
Takaisin
Ylös