Uudet bussit 2021

Minulle on jäänyt vähän epäselväksi nämä sisänäyttöjen ongelmat manuaalikilpeä käyttäessä. Jos ulkokilvet on asetettu manuaalisesti niin näkyykö kaikki edellisen linjan informaatio sisänäytössä vai onko osa informaatiosta oikein?

Yleensä näkyy edellisen toimineen linjan tiedot tai sitten täysin pimeenä. Manuaalilla ei näy edes linjatunnusta ja määränpäätä, jonka luulisi kuitenkin manuaalista saavan.
 
Yleensä näkyy edellisen toimineen linjan tiedot tai sitten täysin pimeenä. Manuaalilla ei näy edes linjatunnusta ja määränpäätä, jonka luulisi kuitenkin manuaalista saavan.
Selvä. Kiitos! Satuin tänään huomaamaan 842:n (bussi oli saapunut Itikseen 843:na) sisänäytössä tekstin "843 Eriksnäs". Tämä on sitten oletettavasti vain ongelma järjestelmän tiedoissa eikä osa isompaa ongelmaa sisänäyttöjen kanssa. Pysäkit ja määränpää olivat sentään oikein.
 
Olen tainnut ymmärtää puoluekentän aika eri tavalla, kun minun käsittääkseni Kokoomus ei ainakaan aja julkisia jättiorganisaatioita. Vaikkapa Yhdistyneistä Kuningaskunnista voi katsoa, miten joukkoliikenne järjestetään oikeiston mallin mukaisesti.

Yhdistynyttä kuningaskuntaa jos tarkoitat, niin eipä esimerkiksi tämmöinen ihan kamalasti vakuuta.

Ja kyllä HSL:ssä perinteisesti on ollut varsin kokoomusvetoinen johto.
 
Yllättäen HSL pesee kätensä. Huoh... Esimerkiksi manuaalikilpien päivitys on HSL:n vastuulla, ei liikennöitsijöiden. Ja yhä kaikista autoista puuttuu useita elokuussa 2021 aloittaneita linjoja. Jos manuaalitekstit olisi edes kunnossa niin linjoja pystyttäisiin ajaa kilvet päällä, mutta kun suurin syypää on juuri se ettei uusia linjoja, kuten Nobinan 20, 30 & 40 löyty luettelosta ollenkaan. Siinä vaiheessa HSL:n on turha vierittää syytä liikennöitsijöille. Tai kun järjestelmä elää omaa elämääsä ja vaihtelee kilpiä itsekseen miten sattuu.

Viime viikon jälkeen on tullut ainakin oman työnantajan autoihin puuttuvat linjakilvet (mm. 831) sekä mm. 20, 30 & 40. Käsittääkseni ne on HSL:n tahot päivittänyt dataan ja itse ajoneuvojen laitteiston päivittäminen ajantasalle on liikennöitsijän vastuulla. Etänä nuo pystyy päivittää, eli ei siis tarvitse USB-tikulla tökkiä, mutta ilmeisesti/käsittääkseni se etäpäivityksen ajo on liikennöitsijän vastuulla.
 
Eli loppujen lopuksi on liikennöitsijän eli palveluntuottajan vastuulla. Olisin ollut hämmästynyt muusta!
 
Eli loppujen lopuksi on liikennöitsijän eli palveluntuottajan vastuulla. Olisin ollut hämmästynyt muusta!

Päivityksen ajaminen sisään on liikennöitsijän vastuulla. Sisällön tuotto HSL:n, eli mm. linjakilpien tekstit jne. Liikennöitsijä työntää sen datan ICUun sisään, minkä HSL tarjoaa. Tähän asti HSL ei ole kyennyt tarjoamaan linjakilpiä mm. noille linjoille. Eihän siinä mennyt kuin reilu kuukausi :)
 
Klovissa seisoo vielä kaksi kilvetöntä DYD K9UB autoa. Ei numeroita, tai muita merkintöjä. Sinivalkoinen hsl pohja on.
 
Tänään näkyi tekstejä ”Ei Linjalla” (iso L) / ”Ej i trafik” Nobinan sähkökalustossa.
 
No niin! Tässä muutamia havaintoja:

Matkustin tänään uudella 40:llä ensimmäistä kertaa ja kilvet toimivat hyvin bussissani (NF1242). Näin yhteensä yhden bussin jossa kilvet eivät toimineet (NF1244) mutta kilvet toimivat kaikissa muissa uusissa BYD:eissä jotka näin.

Palataanpa takaisin tuohon yhteen bussiin jossa kilvet eivät toimineet. Ainakin etukilpi ja vasen sivukilpi olivat täysin pimeinä mutta takakilpi yritti näyttä tekstiä [40 Elielinaukio Elielplatsen]. Teksti ei mahtunut kokonaan pieneen takakilpeen mutta tuota se kuitenkin yritti näyttää. Jotain oli siis selvästi tehty oikein ja linjanumero ja suunta oli merkitty systeemiin.

Kun jäin pois Haagassa, huomasin että linjanumero oli bussini takakilven vasemmassa laidassa eikä keskellä. Aloin sen jälkeen pitämään takakilpiä silmällä. Vastaantulevassa 40:ssä (NF1245) linjanumero oli keskellä. Myöhemmin näin myös kaksi 41:stä joista toisessa oli numero keskellä ja toisessa vasemmassa laidassa. Tässä ei tunnu olevan mitään logiikkaa mihin kohtaan linjanumero on ryhmitelty takakilvessä. Voisivatko erot ehkä olla manuaalikilven ja automaattikilven välisiä eroja?
 
Palataanpa takaisin tuohon yhteen bussiin jossa kilvet eivät toimineet. Ainakin etukilpi ja vasen sivukilpi olivat täysin pimeinä mutta takakilpi yritti näyttä tekstiä [40 Elielinaukio Elielplatsen]. Teksti ei mahtunut kokonaan pieneen takakilpeen mutta tuota se kuitenkin yritti näyttää. Jotain oli siis selvästi tehty oikein ja linjanumero ja suunta oli merkitty systeemiin.

Parannus aikaisempaan: tänään NF 1257:ssa linja ja määränpää näkyivät oikein taka- ja sivukilvessä mutta ei etukilvessä. Mikäköhän näissä oikein on kun jotkut kilvet toimivat mutta toiset eivät?
 
Tiistaina näin yhden Nobinan nivelen, jossa edessä loisti "Ei linjalla" ja pahvikyltti näytti linjaa 40. Auton numero jo pääsi unohtumaan enkä sitä varmuudella bonganutkaan.
 
Tänään 21.10 Nf 1233 etuovi ei toiminut ollenkaan. Vastaan ajeli muutama 12xx mini bydi kilvet pimeenä ja lappu ikkunassa miten sattu.
 
Nyt tähän uuteenkin järjestelmään on lisätty "seuraavat lähdöt" -ominaisuus. Ennen jokaista pysäkkiä näytölle tulee näkyviin saman pysäkin seuraavat lähdöt. Näytöllä ei siis näy esimerkiksi toisen suunnan pysäkin lähtöjä. En ole tosin varma miten tuo toimii saapuessa terminaaliin. Näkyyköhän näytöllä terminaalin kaikki lähdöt vai pelkästään saapumislaiturin seuraavat lähdöt (eli ei mitään)?

IMG_20220315_155916.jpg
 
Onko kyse siis tuon näyttöjärjestelmän uudesta versiosta jollain tapaa vai sama vanha? Seuraavista lähdöistä noilla näytöillä kun on ensimmäiset havainnot foorumilla jo 6.11.21 ja silloinkin jo muutaman päivän vanhoina. Nyt on ollut taukoa bussimatkailusta, mutta jos en ihan väärin muista, niin olisi näyttänyt aikanaan ainakin myös metron lähtöaikoja.
 
Oletan, että nuo havainnot joihin viittaat olivat runkolinjanäytöistä. Runkolinjanäytöillä tarkoitan siis niitä, joita löytyy esimerkiksi 550:llä ja 200:lla kulkevilla busseista eli busseista, jotka olivat liikenteessä jo ennen viime kesää (ei 20, 30 ja 40). Tämä kuva on sen sijaan uudesta viime kesänä tulleesta bussista, joissa on käytössä eri järjestelmä. Joku muu osaisi varmaan selittää tämän paremmin, mutta lyhyesti: 2021 kesän busseissa on uusi järjestelmä, joka korvaa vanhan LIJ:n kokonaan. Tämä järjestelmä ohjaa linjakilpien lisäksi tuota sisänäyttöä.

Seuraavat lähdöt -ominaisuus on ollut runkolinjanäytöissä jo pidempään, mutta se on toiminut hiukan eri tavalla. Suurin ero matkustajalle on varmaan se, että seuraavat lähdöt näkyvät vain terminaalipysäkeillä. Näissä näytöissä lähdöt näkyvät ennen jokaista pysäkkiä.
 
Takaisin
Ylös